En jaksa enää koliikkivauvaa, yhtä helvettiä

Olen yh ja 2kk pienen tytön onneton äiti. Alussa kaikki meni hyvin, mutta mies otti ja lähti noin kk sitten. Lapsettoman, nuoren ja todella kauniin naisen matkaan. Ei vois yhtään enää kolhasta itsetuntoa ja mieltä. Ystävät matkustelevat, ovat onnellisissa liitoissa ja kaikilla ei edes ole vielä lapsia, nauttivat aivan tarpeeksi toisistaankin. Mitä mulla enää on?!

Rääkyvä koliikkivauva, valvottaa joka yö monta tuntia, vanhemmillani on 6-vuotias poika ja sinne ei voi usein viedä hoitoon, koska he ovat työikäisiä myös pienen lapsen vanhempia.

Olen niin murtumispisteessä, painan enää 45kg ja olen 163cm pitkä. Neuvolassa olivat hyvin huolissaan ja tarjovat kyllä apua, mutta se pari tuntia sinne tänne ei riitä, koska ei ole mielenkiintoa mihinkään, ei jaksa väsyneenä nähdä ystäviä ja kuulla heidän parisuhteiden onnellisuudesta ja siitä, että saavat reissailla yms.

Olen huono äiti, syyllisyydentuskat painaa, olen vasta 23-vuotias ja riudun varmaan kuoliaaksi asti. En enää hymyile paljo, pyörryttää, huimaa, jatkuva migreeni. En vaan enää pysty nukkumaan kunnolla, vauva ei ole tyytyväinen mihinkään.

Heräsin lattialta yks pv, olin pyörtynyt, pienen hetken vain.

Kaikki tämä alkoi miehen alkaessa olemaan välinpitämätön, juuri kun kaiken piti mennä hyvin. Eroprosessi päällä, yksin vauvan kanssa, vauva on haastava, listaa voi jatkaa loputtomiin.

Mieheni sanoi, ettei vain jaksa vauva arkea, eikä olisi edes halunnut tätä lasta ollenkaan. Ei jaksanut yövalvomisia, vauva herätti hänessä vaan inhoa...jos joku väittää, että lapsen tai vauvan hoito on antoisaa, niin minä myönnän kyllä, että ei ole, varsinkaan jos kukaan ei siinä tue. Tärkein tuki olisi oma mies, jolta saisi rakkautta ja turvaa. Minulle mies sentään merkkaa, kunhan se olisi hyvä mies ja hyvä isä.

Mieheni vaikuttaa olevan todella rakastunut tähän naiseen ja varmaan heistä tulee joskus perhe ja kaikkee. Olenhan minä rumempi tätä naista. Puheenaiheet oli vain lapsessa, joten ei ihme ettei mies kestänyt. Olen minä tyhmä...toivottavasti asiat sais paremman valon, mutta tällähetkellä olen erittäin huonosti voiva äiti, muisti pätkii, en jaksa huolehtia itsestä, sillä ei vauva edes sallisi sitä. Hän kyllä määrää, kuka on aina ensin. Tottelen häntä, kyllä hän ehkä sitten tajuaa, kun nälästä, lääkkeistä ja masennuksesta kuolen pois...