Parempi erota kun "kasvettiin erilleen" ja "lapsetkin vaistoaa"... Vi**u mitä luusereita!!!

Täytyy myös muistaa että yksi ihminen ei pysty pitämään liittoa kasassa suuresta halusta huolimatta, jos toinen ei siitä välitä. Lapsille ei ehkä merkitse mitään onko liitossa intohimoista rakkautta, mutta jos toinen on esim. ihan kynnysmattona, siitä voi kyllä olla haittaakin että pysytään yhdessä.

9

ja niihin vaikuttavat asiat.

Jos sinulla ei ole esim. juoppoa, hakkaavaa miestä, henkisesti tyrannisoivaa ja alistavaa miestä, nimittelevää ja vähättelevää miestä, niin onneksi olkoon.

Joillakin on. Hyvä, jos näistä luusereista pääsee eroon.

lukemaasi?

se "kasvettiin erillemme" on käypä ja sitä eron toista osapuolta kunnioittava selitys erotapahtumasta ulkopuolisille. Ei kukaan muu kuin se eronnut pari itse voi täysin tietää tai ymmärtää mikä eroon oikeasti on johtanut.

Nykyisin ihmiset ajattelevat kauheasti onnellisuuttaan. Onnihan on tavallista arkea, joskus harmaata ja myrskyisää, mutta ilman niitä hetkiä olisi vaikea tuntea niitä onnen hetkiäkään.



Mulle onni on unelma johon pyrin, mutta en muiden kustannuksella vaan omilla jokapäiväisillä pienillä valinnoilla.

millaista parisuhdemallia on nähnyt lapsuudessaan..En usko että menevät niin käsikädessä nuo jutut vaikka meilläkin voisi kys seikat olla tähän syynä, omat vanhempani erosivat kun olin 9v kiitos isäni väkivaltaisuuden ja juoppuden ja mies taas ei ole koskaan isäänsä nähnytkään, eli äitinsä, tätinsä ja mummonsa kanssa.

Olen ymmärtänyt mieheni puheista että "näin vaan käy kun pitkään ollaan yhdessä" ja tyytynyt, toistaiseksi ainakin, siihen, koska moraalini ei anna periksi pettää ja tosiaan, mies on muuten "hyvä" kumppani ja aivan loistava isä noille lapsille. Ja on meillä sitä seksiä täsäskin kuussa ollut, tosin sitä ennen oli 3kk täystauko ja viimevuonnakin pari 4kk täystaukoa..

Lapseni saavat sitten senkin edestä hellyyttä ja suukkoja ja rakkaudentunnustuksia (mies kertoo kyllä rakastavansa minua useamman kerran vkossa), ihan päivittäin:)

Ei oo helppoja eikä varsinkaan mustavalkoisia nämä asiat.

-14-

Kyllähän se niin taitaa olla, että niitä lapsuuden malleja toistaa omassa elämässään. Mä en nähnyt koskaan vanhempieni pussaavan tai halaavan ja nyt olen tajunnut itse eläväni kaveriavioliitossa, jossa seksiä ei ole ollut enää vuosiin.

Ei sillä, enhän minäkään vanhempieni seksielämästä lapsena tiennyt, eikä sillä minulle ollut merkitystä. Mutta toisaalta haluaisin lapsilleni parempaa. En haluaisi heidän toistavan näitä kaavoja aikuisina. Olisiko parempi rikkoa ne kaavat nyt vai pitääkö se jättää lapsille itselleen. Vai eläisivätkö he onnellisina niissä kaveriavioliitoissaan, vaikka minä en sitä olekaan?

Ap, älä huolehdi. Ei me erota, koska me ajatellaan niitä lapsia. Meistä saattaa tulla katkeria, näivettyneitä ihmisraunioita, mutta pois se meistä, että me erottaisiin.

Anteeksi vaan, mut tuollaisilta ap:n väittämiltä putoaa pohja aina, jos esimerkkinä on oma, lapsen ja nuoren näkökulma omien vanhempien avioliittoon, eikä omakohtainen kokemus parisuhteessa elämisestä. Se menee silloin samaan kastiin "synnytti minunkin mummoni saunassa ilman kipulääkettä, miten ei nykynaiset siihen pysty"-mantran kanssa. Se kun mieli saattaa muuttua, kun itse on tosipaikan edessä.

Olen ollut niin monta vuotta niin onneton että itken joka päivä. Tänään itkin aamulla lasten nähden, normaalisti itkeminen ajoittuu iltaan ja useimmiten aikaan jolloin lapset nukkuvat. Mä vain vihaan elämääni niin paljon että tänään se purskahti yli jo aamulla.



Kysymys ei ole siitä että mieheni olisi jotenkin viallinen, kadun vain hirveän paljon että menin hänen kanssaan naimisiin. En rakasta häntä, toivoisin etten koskaan enää joutuisi koskettamaan häntä niin seksuaalisesti kuin muutenkaan, ja tuntuu että henki kulkee aina helpommin kun hän ei ole paikalla.



Lasten takia olen halunnut olla edelleen naimisissa, eikä mieheni ole väkivaltainen fyysiesti eikä henkisesti. On vain niin surullista ajatella että elämäni olisi tällaista kunnes lapset muuttavat pois kotoa.



Kysymykseen "miksi sitten menit naimisiin miehesi kanssa" en osaa sanoa muuta kuin että silloin rakastin häntä ja kuvittelin rakkauden hitsaavan meidät yhteen eroavaisuuksistamme huolimatta. Kuvittelin lasten saamisen vaikuttavan häneen erisuuntaisesti kuin se todellisuudessa vaikutti. Kuvittelin sen vaikuttavan myös minuun eri tavalla kuin miten kävi.

no kyllä mustakin vaikuttaa siltä, että erotaan "liian helposti", mutta toisaalta niitä erojen taustoja ei ehkä julkisesti ruodita, taustalla voi olla ihan oikeitakin ongelmia, mutta on helpompi sanoa, että "kasvettiin erilleen" kun vuodattaa kaikki liiton ongelmat..



Ehdottomasti ero on parempi tilanteessa, jossa kunnioitusta omaa puolisoa kohtaan ei ole (esim. pettää). Siinä ei ihan oikeasti ole enää lapsellekaan hyvä ympäristö olla. Yhdessä kituuttavat vanhemmat ei oo "ehjää perhettä" nähneetkään.

Ollaan itsekkäitä ja kuvitellaan, että elämän pitää olla yhtä suurta orkkua ja tunteen paloa kaiken aikaa.



Osittain tähän on syynä kaiken maailman Kauniit ja rohkeat, joita joka paikasta tuubataan.

Onko orkku 1x/kk tai edes joka 2 tai 3s. kk liikaa pyydetty? Ja nimenomaan puolison kanssa puuhastellessa, ei oman käden kautta.

Ollaan itsekkäitä ja kuvitellaan, että elämän pitää olla yhtä suurta orkkua ja tunteen paloa kaiken aikaa.

Osittain tähän on syynä kaiken maailman Kauniit ja rohkeat, joita joka paikasta tuubataan.

Kaikilla pareilla ei ole.



Toisilla kumppanuus on syvää ystävyyttä ja kiintymystä.

Minä ja exmieheni hitsauduttiin toisiimme niin lujaa kiinni että vieläkin joutuu pelkäämään että ajaudumme jostain kumman syystä yhteen.



Onneksi tähänkin sai apua. Eroamiseen siis...



JA olen mielelläni tällainen luuseri. Voittajaksi itseni tunnen kuitenkin :)