Toinen vanhemmista ei voi ottaa viiniä tippaakaan.
Monille on itsestään selvää, ettei lasten seurassa humalluta. Mutta onko pari lasia viiniä ruoan kanssa hyväksyttävää? Näin kommentoi Tampereen lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Ella Mäntylä:
"Alkoholia voi kohtuudella ottaa, mutta jos mukana on pieniä lapsia, ainakin yhden aikuisen on oltava ilman alkoholia. Alle 10-vuotias lapsi tarvitsee vielä niin paljon aikuisen hoivaa ja turvaa, että hänellä on oikeus selvin päin olevaan aikuiseen. Alle kouluikäisten kanssa tämä on erittäin tärkeää.
Lastensuojelussa on tästä tiukka linja. Lapsi ei saa olla päihtyneen ihmisen vastuulla. Jos lapsi tuodaan vaikkapa terveyskeskukseen taksilla siksi, että kumpikaan vanhempi ei ole ajokunnossa, terveyskeskuksesta otetaan meihin yhteyttä ja perheestä tehdään lastensuojeluilmoitus.
Kaikki vanhemmat eivät tätä ymmärrä. Jos he ottavat vaikka viiniä illanistujaisissa, tämä lastensuojelun linjaus voi tulla yllätyksenä. Meidän tehtävämme on selvittää, millainen perheen tilanne on ja tarvitsevatko vanhemmat apua juomisongelmaansa."
Meidän Perhe
Kommentit (105)
en ole "kaatanut viinaa kurkkuuni" varmaan 20 vuoteen eli teinivuosien kännikokeilujen jälkeen.
Tykkään kyllä juoda muutaman bissen tai siiderin silloin tällöin kun tuo koululainen nukkuu, joskus jopa tämän hereillä ollessa.
Miten tää keskustelu menee AINA tähän "olet joko absolutisti tai sitten täysi alkkis" -osastolle? Suurimmalla osalla ihmisistä - myös vanhemmista - kun tuo alkoholin käyttö on kuitenkin hilittyä.
Viemään lasta päivystykseen taksilla, koska ajokortiton lastenhoitaja (mummo, au pair, tms) ei ole voinut. Ls-ilmoitus napsahtaa??
Eikö se lastenhoitaja ole juuri sitä varten, ettei kännisen mamman tarvi lähteä sinne päivystykseen taksilla? Paremmin se lastenhoitaja siellä (taksilla) lapsen kanssa pärjää, kuin sönkkäävä vanhempi.
Siis jos molemmat puhaltavat vaikka 0,2 promillea sen takia että ovat juoneet saunakaljat lasten mentyä nukkumaan tulee ls-ilmoitus?
puhalluteta, vaikka tulisittekin taksilla polille. Mutta jos on epäily alkoholin käytöstä, puhallutamme - ja jos viisari värähtää molemmilla vanhemmilla, tulee ls-ilmoitus. Sen on määrännyt laki tämän vuoden alusta alkaen.
Ei se tarkoita mitään huostaanottoa, vaan olosuhteiden selvittämistä. Ja uskokaa - kyllä se aika hyvä harava on löytää ne perheet, joissa vanhemmilla olisi syytä kiinnittää huomiota alkonkäyttöönsä.
Mutta jos tilanne on kuvaamasi, tuskin seuraa muuta kuin se, että kotilanne sevitetään ja todetaan hyväksi. Ei se silti kiellettyä ole vanhepien juoda yhtäaikaa sitä saunakaljaa. Ei siitä mitään seuraamuksia tule.
Mutta kuten sanottu, 0.2 promilleissa olevia vanhempia edes tuskin puhallutetaan - seulaan jäävät ne, joista ottaminen näkyy päälle. Kuitenkin tilanne varmasti melko harvoin on se, että yden kaljan juoneet vanhemmat puhallutetaan - usein asialla ovat vanhemmat, joilla on tapana tissutella kotonaan lasten seim. nukkuessa.
että mihinkään muuhun aloitukseen ei tule niin loukkaantuneita mammoja vastaamaan yhtä kiihkeästi kuin alkoholiketjuihin.
Eli tähänkin tuli muutamassa minuutissa heti tosi paljon loukkaantuneita äitejä puolustelemaan, että minua ei tarvitse puhalluttaa ja minä otan vain lasillisen ja meillä ei kyllä ja onpa typerää jajajaa....
Aivan kuin oltaisin viemässä tissiä lapsen suusta jos lastensuojelu ilmoittaa, että lapsilla olisi oikeus selväpäiseen vanhempaan.
Heti mammat kiihtyy hiiteen.
Jotenkin pelottavaa. Onkohan missään muussa maassa tällaista asennetta alkoholinkäyttöön.
viiniä, olutta, snapseja, konjakkeja, liköörejä, calvadosta, viskiä... Silti en ole kumpaakaan koskaan nähnyt humalassa. Ei alkoholinkäyttö ole sama kuin humala.
Enkä muuten koskaan kärsinyt vanhempien alkoholinkäytöstä, kun eivät tosiaan humaltuneet ja tuntuivat samoilta, turvallisilta ihmisiltä kuin muutoinkin.
Miksi sitä viinaa pitää yleensä kaataa kurkkuunsa? Mitä se teille antaa?
esim. viinistä, oluesta ja siideristä, ne maistuu musta hyvälle. Lisäksi alkoholi rentouttaa.
Oletko edes koskaan kysynyt?
alkoholiongelma. Alkoholia kun tosiaan voi juoda ilman että tulee humalaan! Jos lastensuojelulla on noin tiukka linja, niin aika jännä että moni lapsi joutuu elämään paskan keskellä alkoholisti perheissä! Ne ei varmaan sitten kuskaa lapsiaan taksilla terveyskeskukseen.
Yritin sanoa, että lastensuojelulla olisi varmasti paljon tärkeämpiäkin tehtäviä, kuin tarkkailla meidän alkoholin käyttöä. Tiedän resurssien olevan todella vähäisiä tarpeeseen nähden ja mun mielestä ne pitäisi kohdistaa suurimmassa hädässä oleviin lapsiin. Ja kuten sanoin, meille voi tulla koska vain tarkastamaan lasten tilanteen. Lisäksi mä en tarvitse mitään syytä (varsinkaan apua tarvitsevia lapsia) oikeuttaakseni alkoholin käyttöni.
Henkilökohtaisesti tunnen kaksikin perhettä, jossa olisi oikeasti paljon enemmän aihetta ls-vierailuun, vaikkei noissa perheissä käytetä alkoholia ollenkaan ja vanhemmat ovat uskovaisia :(
Lapset ovat tosin jo isompia, mutta aina on otettu kotona viiniä/saunaolutta ja autolla ei olisi lähdetty eikä edelleenkään lähdetä, jos on alkoholia juotu. Lapsista meillä on aina huolehdittu kunnolla ja harva keksisi meidän lapsilla olevan turvaton tai muuten huono lapsuus :)
Tuo touhu on aikamoista liioittelua, kun tuntuu, ettei sellaisiinkaan tapauksiin puututa, jossa oikeasti olisi avun tarvetta. Monissa perheissä lapset ovat nälissään, aina yksin, peloissaan, likaisissa vaatteissa, kukaan ei ole kiinnostunut lapsen koulusta, jnejne. Oikeista päihdeongelmaisista puhumattakaan...
Onpa outo peruste. No, kukin tavallaan.
että mihinkään muuhun aloitukseen ei tule niin loukkaantuneita mammoja vastaamaan yhtä kiihkeästi kuin alkoholiketjuihin.
Eli tähänkin tuli muutamassa minuutissa heti tosi paljon loukkaantuneita äitejä puolustelemaan, että minua ei tarvitse puhalluttaa ja minä otan vain lasillisen ja meillä ei kyllä ja onpa typerää jajajaa....
Aivan kuin oltaisin viemässä tissiä lapsen suusta jos lastensuojelu ilmoittaa, että lapsilla olisi oikeus selväpäiseen vanhempaan.
Heti mammat kiihtyy hiiteen.
Jotenkin pelottavaa. Onkohan missään muussa maassa tällaista asennetta alkoholinkäyttöön.
Että "kielletään" kokonaan alkoholin nauttiminen lasten seurassa?? Tuskin.
Monet puolustautuu siksi, koska nyt syytettään huonoiksi äideiksi niitäkin jotka ottaa muutaman lasillisen viiniä tai saunaoluen. Tässä kun ei ole mitään pahaa!
ei pitäisi lastensuojelua pelätä. Asia selvitetään ja jos ei ongelmaa, asia ok.
Miksi mammat kiihtyy nollasta sataan sekunnissa jos heillä ei ole mitään pelättävää.
Minutkin on puhallutettu ja en ole siitä herneitä vetänyt nenään. Minusta on hyvä, että asioita kontrolloidaan. Jos känniset vanhemmat tuo lapsen tk.n, on asia hyvä varmistaa, mitkä on lapsen kotiolot. Jos asia on selvä ja siellä on ollut esim. selväpäinen lastenhoitaja, ei tule merkintää.
Miksi nämä yhden lasin mammat niin kiihtyy. Onko teillä sittenkin jotain pelättävää ja huono omatunto.
että mihinkään muuhun aloitukseen ei tule niin loukkaantuneita mammoja vastaamaan yhtä kiihkeästi kuin alkoholiketjuihin. Eli tähänkin tuli muutamassa minuutissa heti tosi paljon loukkaantuneita äitejä puolustelemaan, että minua ei tarvitse puhalluttaa ja minä otan vain lasillisen ja meillä ei kyllä ja onpa typerää jajajaa.... Aivan kuin oltaisin viemässä tissiä lapsen suusta jos lastensuojelu ilmoittaa, että lapsilla olisi oikeus selväpäiseen vanhempaan. Heti mammat kiihtyy hiiteen. Jotenkin pelottavaa. Onkohan missään muussa maassa tällaista asennetta alkoholinkäyttöön.
alkoholia, eikä vaadita että 10 v pitäisi koko ajan toisen olla selvänä.
Yritäpä tehdä samanlainen vaatimus vaikka Ranskassa ja katso mikä äläkkä siellä nousee ;) Eli ainakin Euroopan mittakaavassa tämä suomalainen vaatimus on outo, muslimi- yms. kulttuurit sitten tietty eri juttu.
Jotenkin pelottavaa. Onkohan missään muussa maassa tällaista asennetta alkoholinkäyttöön.
Jos tarkkailee niin miksi jos siinä ei ole ongelmaa?
Yritin sanoa, että lastensuojelulla olisi varmasti paljon tärkeämpiäkin tehtäviä, kuin tarkkailla meidän alkoholin käyttöä. Tiedän resurssien olevan todella vähäisiä tarpeeseen nähden ja mun mielestä ne pitäisi kohdistaa suurimmassa hädässä oleviin lapsiin. Ja kuten sanoin, meille voi tulla koska vain tarkastamaan lasten tilanteen. Lisäksi mä en tarvitse mitään syytä (varsinkaan apua tarvitsevia lapsia) oikeuttaakseni alkoholin käyttöni. Henkilökohtaisesti tunnen kaksikin perhettä, jossa olisi oikeasti paljon enemmän aihetta ls-vierailuun, vaikkei noissa perheissä käytetä alkoholia ollenkaan ja vanhemmat ovat uskovaisia :(
Lapset ovat tosin jo isompia, mutta aina on otettu kotona viiniä/saunaolutta ja autolla ei olisi lähdetty eikä edelleenkään lähdetä, jos on alkoholia juotu. Lapsista meillä on aina huolehdittu kunnolla ja harva keksisi meidän lapsilla olevan turvaton tai muuten huono lapsuus :) Tuo touhu on aikamoista liioittelua, kun tuntuu, ettei sellaisiinkaan tapauksiin puututa, jossa oikeasti olisi avun tarvetta. Monissa perheissä lapset ovat nälissään, aina yksin, peloissaan, likaisissa vaatteissa, kukaan ei ole kiinnostunut lapsen koulusta, jnejne. Oikeista päihdeongelmaisista puhumattakaan...
Onpa outo peruste. No, kukin tavallaan.
alkoholiongelma. Alkoholia kun tosiaan voi juoda ilman että tulee humalaan! Jos lastensuojelulla on noin tiukka linja, niin aika jännä että moni lapsi joutuu elämään paskan keskellä alkoholisti perheissä! Ne ei varmaan sitten kuskaa lapsiaan taksilla terveyskeskukseen.
Vanhempien puhalluttaminen on SEULA, jossa promillet antavat VIITETTÄ että saattaa olla ongelma. Positiivinen tulos ei AUTOMAATTISESTI tarkoita että olisi ongelma, mutta kuten sanottu, tälläkin tavoin löydetään paljon avuntarpeessa olevia lapsia - kenen mielestä tämä voi olla huono juttu? En ymmärrä.
Teillä, jotka todella otatte sivistyneesti, ei oikeasti ole mitään pelättävää. Jos olot ovat kunnossa, ei huolta.
että mihinkään muuhun aloitukseen ei tule niin loukkaantuneita mammoja vastaamaan yhtä kiihkeästi kuin alkoholiketjuihin.
Eli tähänkin tuli muutamassa minuutissa heti tosi paljon loukkaantuneita äitejä puolustelemaan, että minua ei tarvitse puhalluttaa ja minä otan vain lasillisen ja meillä ei kyllä ja onpa typerää jajajaa....
Aivan kuin oltaisin viemässä tissiä lapsen suusta jos lastensuojelu ilmoittaa, että lapsilla olisi oikeus selväpäiseen vanhempaan.
Heti mammat kiihtyy hiiteen.
Jotenkin pelottavaa. Onkohan missään muussa maassa tällaista asennetta alkoholinkäyttöön.
että toiset kirjoittajat (esim. sellaiset kuin sinä) pitävät eriäviä mielipiteitä puolusteluna? Oletko myös huomannut sitä, että kärjistäminen ärsyttää.
Mun mielestä on silkkaa jeesustelua lässyttää, miten alkoholia ei voi lasten seurassa ottaa tippaakaan, kun kuitenkin jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että lapsen kanssa ei sovi olla humalassa (ja toisaalta ymmärtää sen, että yksi annos ei ole kännäystä). Aikuisten kännäyksen pitäisi tapahtua sellaisessa paikassa, missä ei ole lapsia. Hillitty alkoholinkäyttö - viini ruuan kanssa, saunaolut - taas on aivan eri asia.
Musta tällaisella kärpäshärkäs-meiningillä ja alkoholista jeesustelulla luodaan se tilanne, jossa vanhemmat eivät enää kykene ottamaan asiantuntijoiden ohjeita vakavasti.
mutta minusta kommentti/vaatimus on vaan ylilyönti. Miksi tuhlata lastensuojelun resursseja siihen jos terveyskeskukseen tulee taksilla 2 vanhempaa jotka puhaltavat 0,2 promillea - ja tämähän on mahdollista ja tuon jutun mukaan jopa suotavaa/pakollista, eri asia sitten miten käytännössä toimitaan.
Miksi nämä yhden lasin mammat niin kiihtyy. Onko teillä sittenkin jotain pelättävää ja huono omatunto.
nyt en ymmärrä. Jos teillä ei ole ongelmaa, asia jää siihen.
Miksi kiihdyt niin kauhean paljon jos teillä ei ole mitään pelättävää. Oletteko vieneet lapsen kännissä terveyskeskukseen taksilla? Eikö teitä olisi saanut puhalluttaa? Mistä siellä tiedetään noin vain, että te olette ottaneet vain yhden lasin jos vaikutatte humalaisilta.
En ymmärrä tätä ajatusmallia. Jos teillä ei ole alkoholiongelmaa, ei teillä pitäisi olla mitään pelättävää. Miksi sitten te kiihdytte niin kamalasti tästä asiasta.
Jos olet ottanut lasin viiniä ruoan kanssa, voit ajaa kyllä autolla terveyskeskukseen. Mittari ei värähtäisi sakkorajan yli, vaikka hiukan tuoksuisitkin viinille.
Saman logiikan mukaan nähtävästi ei saisi puhalluttaa autoilijoitakaan, koska yhden lasin ottajat vetää herneen nenään ja kokee, että heitä loukataan.
alkoholia, eikä vaadita että 10 v pitäisi koko ajan toisen olla selvänä. Yritäpä tehdä samanlainen vaatimus vaikka Ranskassa ja katso mikä äläkkä siellä nousee ;) Eli ainakin Euroopan mittakaavassa tämä suomalainen vaatimus on outo, muslimi- yms. kulttuurit sitten tietty eri juttu.
Jotenkin pelottavaa. Onkohan missään muussa maassa tällaista asennetta alkoholinkäyttöön.
ei pitäisi lastensuojelua pelätä. Asia selvitetään ja jos ei ongelmaa, asia ok.
Miksi mammat kiihtyy nollasta sataan sekunnissa jos heillä ei ole mitään pelättävää.
Minutkin on puhallutettu ja en ole siitä herneitä vetänyt nenään. Minusta on hyvä, että asioita kontrolloidaan. Jos känniset vanhemmat tuo lapsen tk.n, on asia hyvä varmistaa, mitkä on lapsen kotiolot. Jos asia on selvä ja siellä on ollut esim. selväpäinen lastenhoitaja, ei tule merkintää.
Miksi nämä yhden lasin mammat niin kiihtyy. Onko teillä sittenkin jotain pelättävää ja huono omatunto.
että mihinkään muuhun aloitukseen ei tule niin loukkaantuneita mammoja vastaamaan yhtä kiihkeästi kuin alkoholiketjuihin. Eli tähänkin tuli muutamassa minuutissa heti tosi paljon loukkaantuneita äitejä puolustelemaan, että minua ei tarvitse puhalluttaa ja minä otan vain lasillisen ja meillä ei kyllä ja onpa typerää jajajaa.... Aivan kuin oltaisin viemässä tissiä lapsen suusta jos lastensuojelu ilmoittaa, että lapsilla olisi oikeus selväpäiseen vanhempaan. Heti mammat kiihtyy hiiteen. Jotenkin pelottavaa. Onkohan missään muussa maassa tällaista asennetta alkoholinkäyttöön.
Känniset vanhemmat on aika eri juttu kuin vanhemmat, jotka puhaltavat esim. sen 0,2. Ensiksi mainituista voi ilmoituksen toki tehdä, jälkimmäisistä ei mitään järkeä.
Jos minut nyt puhallutettaisiin, puhaltaisin varmaan 0,1. Ilmeisesti ls-ilmoitus olisi paikallaan minustakin, koska kolmikuinen vauva nukkumassa ja voi herätä vaatimaan tissiä hetkenä minä hyvänsä?
tuhlataan. Ihmettelen vain jos veressä on 0.2 promillea, että miksi tulisitte taksilla. Autolla voisi ajaa ihan hyvin.
Jos mittari ei värähtäisi ja te sanoisitte, että ette ole kuitenkaan ajokunnossa, oli pakko tulla taksilla, seuraava epäilys olisi huumeista ja huumeseula edessä.
Sehän olisi ihan loogista.
Minut saa ihan hyvin puhalluttaa jos tuon lapsen taksilla tk.n. Minulla on puhtaat jauhot pussissa ja ei tarvitse turhaan asioita dramatisoida. Minusta on hyvä, että seurataan hiukan, millaisissa oloissa lapset elävät.
mutta minusta kommentti/vaatimus on vaan ylilyönti. Miksi tuhlata lastensuojelun resursseja siihen jos terveyskeskukseen tulee taksilla 2 vanhempaa jotka puhaltavat 0,2 promillea - ja tämähän on mahdollista ja tuon jutun mukaan jopa suotavaa/pakollista, eri asia sitten miten käytännössä toimitaan.
Miksi nämä yhden lasin mammat niin kiihtyy. Onko teillä sittenkin jotain pelättävää ja huono omatunto.
tuli niin moni haukkumaan näitä seuloja.
Kuinka surullista tämä onkaan.
alkoholiongelma. Alkoholia kun tosiaan voi juoda ilman että tulee humalaan! Jos lastensuojelulla on noin tiukka linja, niin aika jännä että moni lapsi joutuu elämään paskan keskellä alkoholisti perheissä! Ne ei varmaan sitten kuskaa lapsiaan taksilla terveyskeskukseen.
Vanhempien puhalluttaminen on SEULA, jossa promillet antavat VIITETTÄ että saattaa olla ongelma. Positiivinen tulos ei AUTOMAATTISESTI tarkoita että olisi ongelma, mutta kuten sanottu, tälläkin tavoin löydetään paljon avuntarpeessa olevia lapsia - kenen mielestä tämä voi olla huono juttu? En ymmärrä. Teillä, jotka todella otatte sivistyneesti, ei oikeasti ole mitään pelättävää. Jos olot ovat kunnossa, ei huolta.
johtuu muuten sitten ipadista, ei alkoholista ;)
yleensä kun kaikki ottavat sen onnittelumaljan (elleivät ole raskaina tms.) Kyllä pitää lastensuojelussa kiirettä, kun tutkivat kaikki maljan ottaneet ja heidän "olosuhteensa" ;-)