Olen 28 ja ero tulossa. Miten todennäköisesti jään lapsettomaksi?

10v aikaa löytää elämäsi mies ja hankkia lapsia.

Älä huoli!

mutta olen kyllä ymmärtänyt, että n. 35-vuotias ensisynnyttäjä olisi jo turhan vanha. Toki on ihanaa jos oikeasti aikaa on se 10 vuotta..



ap

Olin 29, kun tapasin mieheni. Vuoden seukkailun jälkeen ajateltiin, että lapsi saa tulla. Meillä oli huonoa tuuria, mutta 35v sain esikoiseni ja nyt olen 40v ja kolmen lapsen äiti. Jos oletetaan, että et ole yhtä huono-onninen, niin sulla on hyvin aikaa tavata mies ja seurustellakin :).



Muistan hyvin nuo fiilikset. Itse erosin 27-vuotiaana, ja olin tosi huolissani, saanko koskaan perhettä ja lapsia.

Jos ootte olleet yhdessä jo KAHDEKSAN vuotta ja siinä suunnitelleet että joo ehkä lapsia kahden vuoden päästä niin sori, on kyllä suhteessa jotain vikaa. Kuulostaa siltä että jompikumpi tai molemmat on koko ajan kuulostelleet ja ootelleet parempaa. Vinkiksi ens kerralle: kun kohtaat ihmisen jonka kanssa TIEDÄT haluavasi olla ja haluavasi myös niitä lapsia, ette takuulla odota jotain vuosikymmentä ensin.

mulla on paljon sun ikäisiä sinkkukavereita (jotka ei siis oo koskaan ollu pitkässä suhteessa) ja vientiä on. Oot nuori vielä!

No sulla on vielä 15 vuotta aikaa saada lapsia. Jos kovasti haluat lapsia, niin hanki yksin. Spermaa saa lapsettomuusklinikalta.

Olemme opiskelleet molemmat, tuohon aikaan mahtuu mm. toisen osapuolen ulkomailla asumista pariin otteeseen. No, itse asiassa asuu siellä nytkin. En halunnut aiemmin lapsia, kun tiesin, että mies aikoo viettää aikaa ulkomailla opintojen parissa, joka tietäisi minulle joko yksinhuoltajuutta Suomessa tai omien opiskelujen keskeyttämistä ja muuttamista äidiksi yksin ulkomaille.



5, lohdullinen kertomus. Olen iloinen puolestasi, kaikki meni lopulta hyvin.

Vanhempana ja viisaanpana tiedät minkälaista miestä etsit ja mitä et missään tapauksessa tule miehessä ajan kanssakaan sulattamaan. Se nopeuttaa suhteen kehittymistä, et tarvitse tässä iässä enää 8 vuotta varmistuaksesi siitä, että mies on se oikea/ tai että hän ei sitä ole.

mutta olen kyllä ymmärtänyt, että n. 35-vuotias ensisynnyttäjä olisi jo turhan vanha. Toki on ihanaa jos oikeasti aikaa on se 10 vuotta..

ap

Eipä tuollaiset "olin ajatellut että 35 on jo liian vanha" -pohdinnat paina paljoa sen rinnalla, että saatko koskaan lapsia vai ei.

Olen itse käynyt läpi samanlaisia kysymyksiä joten ymmärrän sua kyllä. Itse en tosin ajatellut asiaa mitenkään normatiiviselta kannalta (mikä on ns. oikea ikä saada lapsia) vaan lähinnä lapsien saamismahdollisuuksien todennäköisyyden kautta. Itse pelkäsin sitä, että jos aloitan yrittämisen liian myöhään ja sitten ilmenee että asiassa on jotain ongelmia, niin lapsettomuushoitojen teho on tietyssä iässä huonompi kuin varhemmin.

En usko että sulla on mitään suurempaa hätää. Ehdit hyvin, jos olet peruskiva ja normaalinnäköinen ja muutenkin ns. perustyyppi (ei harvinaisia, arkea rajoittavia vakaumuksia tm.) löytää miehen parissa vuodessa. Jos löydät miehen kun olet 30, ja aloitatte lapsen teon kun olet 32-33 niin ihan hyvät saumat sulla pitäisi olla. Tietysti voit miettiä, onko sinulla tyypillisimpiä lapsettomuuden riskitekijöitä, kuten hyvin epäsäännölliset kuukautiset, hyvin lyhyt kierto, huomattava yli-/alipaino tms. (nämä eivät toki takaa mitään, suuntaan eikä toiseen mutta antavat osviittaa spekuloinneille).

Nämä em. ovat aika raadollisia pohdintoja, mutta elämä on.

Summa summarum: Kyllä sulle varmasti hyvin käy, nyt vaan unohdat pitäisi ja olisi soveliainta -ajatukset ja elät elämääsi ja etsit onneasi. Temppiä :)

tarkoitin "35 liian vanha" juuri sitä, että jos käykin vasta sitten ilmi, että on jotain vikaa, tai muuten alkaa olla liikaa riskejä. Ei siis mitään ympäristön suhtautumista, vaan omaa kehoa ja kehitysvammojen riskiä jne.



Riskinä on varmaan ajautua sellaiseksi miehet tosi tehokkaasti karkottavaksi hirmuemännäksi, joka tähtää vain lapseen. Mutta vaikea tässä tilanteessa kuvitella että voisi ottaa vain rennosti ja etsiä täydellistä miestä. Mitä, jos ottaa vain epätoivoissaan ensimmäisen tarjokkaan ja se paljastuu eksääkin pahemmaksi. Voi surkeus... kiitos silti lohduttavista kommenteista! Kyllä mullakin toivoa on, kunpa olis onneakin.

Ehdit halutessasi hankkimaan vielä vaikka 8 lasta tavalla tai toisella. Mun piti olla ikuinen sinkku ilman lapsia (näin siis olin itse päättänyt). Tapasin mieheni 32-vuotiaana, olin 36 kun saimme ihanat kaksostyttömme ihan luomuna ja tässä sitä nyt ollaan. Elämä se vaan jaksaa yllättää.

Älä jää viideksi vuodeksi suremaan ja pohtimaan synkkiä totuuksia. Olet juuri parhaassa iässä aloittaaksesi vakavan suhteen. Olet kokenut elämää ja oppinut virheistäsi, muttet vielä ole niin vanha, että lapsia pitäisi tehdä heti ensimmäisen vastaan tulevan miehen kanssa. Luultavasti oikea mies löytyy aika pian. Moni 28-35-vuotias mies on vasta vakiintunut työhönsä, nähnyt kaverien avioituvan ja huomannut tyhjän paikan oman sohvansa toisessa päässä. Jos oikein huonosti käy, ehdit vielä seurustella muutaman miehen kanssa ennen kuin se oikea löytyy.



Älä vain toista vanhaa kaavaa. Vuosi tai enintään kaksi seurustelua riittää. Sen jälkeen pitää päättää, ollaanko tosissaan vai ei. Jos ei olla, ei ole syytä jatkaa.

Samana päivänä, kun jätin vuosia kestäneen pohdinnan jälkeen eropaperit, päätin myös alkaa tapailemaan miehiä tositarkoituksella. Vuosi ja yhdeksän kuukautta tästä sain ensimmäisen lapseni.



Olimme ehtineet asua yhdessä neljä kuukautta kun tulin raskaaksi heti ekasta yrityksestä. Naimisiin menimme, kun raskaus oli puolivälissä. Olin silloin 30 v. Lisää lapsia saimme parin vuoden välein, kunnes 36 vuotiaana sain viimeisen eli neljännen lapsemme.



Erosta toipumiseen olisin voinut käyttää vaikka kymmenen vuotta ja en siltikään olisi ollut sen valmiimpi. Siksi päätinkin, että riittää, että olen eronnut ja saatoin alkaa katselmaan sopivaa miestä. Mukavampi olla kädet täynnä töitä kuin jatkaa surun murtamana ajattelin ja niin on oikeasti ollutkin.



Suhde kestää. Etenimme nopeasti, koska molemmat ymmärsimme, että emme enää tule nuortumaan. Meillä on samanlaiset elämänarvot. Nykyinen mieheni kyllä tietää, että eroni ei ollut helppo. Hän arvostaa minua ja vahvuuttani mennä elämässä eteenpäin. Olen hänelle eka pidempi suhde.



Miehen löytämisessä mielestäni asenne ratkaisee eniten. Lyhyessä ajassa olisi monikin mies ollut vakavasti kiinnostunut minusta. Riitti, että olin fiksu, kaunis, iloinen, itsevarma ja viehättävä. Jouduin tekemään valinnan miesten välillä, sillä tiesin, että jos yritän liikaa useamman kanssa, en lopulta voisi pitää heistä yhtäkään. Reilu peli. Osuin varmaankin oikeaan. Itketti, kun lupauduin naimisiinkin (mentiin siis kihloihin ja yritettiin raskautta), sillä oli hauskaa olla vähän aikaa vapaa ja suosittu, mutta ei vain ollut aikaa tuhlattavaksi! Tiesin jo entuudestaan, että naimisiinmeno ja sen kunnolla hoitaminen lyö sitoutumisen kahleen sormeeni. Lapset tekivät liitostamme vieläkin vakavamman.

no mut ex jätti kesken lapsettomuushoitojen muutamia kuukausia 30 jälkeen... (kymmenen vuoden lapsettomuus noin...). Siinä vaiheessa ajattelin etten ikinä enää tule saamaan perhettä, mutta löysinkin jo pari kk siitä ihanaakin ihanamman miehen ja raskauduin ilman hoitoja :D



eli sulla on vielä kaikki mahdollisuudet ja kuten joku tuolla sanoikin, että kun kunnolla kolahtaa joku ihminen niin ei siinä odotella vuosia enää lasten saannin kanssa, vaan se halu syntyy aika äkkiä.

himpun vajaa 30-vuotiaana. Samoja ajatuksia käynyt mielessä, myönnän. Tähän väliin mahtui vuoden mittainen parisuhdekin, mutta se ei tuntunut hyvältä.



Aikaa onneksi on, mutta sen olen päättänyt, etten sitä aikaa halua tuhlata vääriin miehiin. Eli jos suhde ei ota tulta alleen tai ei vaan tunnu hyvältä, en lähde siinä roikkumaan turhaan.



Ja oikein hyvä asia on se, ettei lasta tullut tehtyä väärän miehen kanssa.

>>Ja oikein hyvä asia on se, ettei lasta tullut tehtyä väärän miehen kanssa.



Tämä on ainoa positiivinen asia jonka löydän tilanteesta. Olisi ihan hirveää jos tässä olisi nyt lapsikin kärsimässä, ja vielä tuon geeneillä =(



Joo, nyt tietäisi jo aika tarkkaan, millaista ihmistä hakee, ja mitä haluaa välttää. Tosin miten helppoa se sittenkään on, jos alan odottaa että törmään johonkuhun vaikka kirjastossa niin aika epätodennäköistä että hän täyttäisi kriteerit (jotka ei järin ankarat kuitenkaan ole) eli olisiko netti paras vaihtoehto uuden kaverin etsimiseen? Muistan ainakin että silloin 8 vuotta sitten vielä se oli vähän säälittävien hommaa, muiden mielestä. Sanottiin, ettei sieltä löydä kuin jotain friikkejä ja peräkamaripoikia. Ei kai se enää ole niin?

mutta älä jää vuosikausiksi murehtimaan eroa, vaan aloita uusi elämä suht. nopeasti!



Kutoselle: sinulla ei varmaan ole akateeemisia opintoja tai urankehitystä taustallasi jos noin ihmettelet vasta 30-kymppisenä vanhemmiksi haluavia...

Siitä on melkein kymmenen vuotta, kun viimeksi etsin kumppania, ja silloin kohteena oli juuri ja juuri teini-iän ylittäneet. Kolmikymppisten miesten tapaamisesta minulla ei olekaan mitään kokemusta. Voiko näin vanhana jo sanoa suoraan, että haluaa perheen? Tuntuisi niin turhalta ja tylsältä aloittaa sellainen teinityylin tapailu ja suosikkipändeistä puhuminen (kun ei edes ole sellaisia..) mutta en kyllä haluaisi valita lapsille isää mitenkään kiireessä ja virallisesti.



Toivottomuus iskee. En jaksa uskoa, että tapaisin jonkun tuosta noin vaan, odottamalla. Katselin eilen joitain treffi-ilmoituksia, mutta valitettavasti suurin osa tarjolla olevista henkilöistä oli peruskoulun käyneitä metsureita tmv. Ei minulla mitään heitä vastaan ole tosin, mutta olisimme täysin eri maailmoista. Millä sivustolla olisi kaikenlaisia miehiä? En tiedä noista sivuista oikein mitään.

niin, ettet löydä ketään ihanaa miestä, jonka kanssa lapsia saisit.



Mutta onko mitään järkeä ruveta tätä asiaa pelkäämään? Elä, nauti ja toimi.

Olin vielä päälle kolmekymppisenä lapseton, monta suhdetta takana, mut ikinä ei siihen asti päässyt kenenkään kanssa. Olin jo haudannut haaveet äitiydestä. Mut sit tapasin nykyisen mieheni, joka oli halunnut pitkään isäksi, joten aloitimme lapsentekopuuhat heti ja n. puolen vuoden päästä olin raskaana. Kyllähän siinä muut ihmettelivät "kiirettämme" ja monet tänä päivänä varmasti luulevat lasta vahingoksi, mut mitäpä siitä. Onnellisia ollaan ja vielä meinasin josko sitä kasvattais perhelukua. Lapsi on nyt n. puolivuotias.