HS 10.7.2014: "Helmin vanhemmat eivät osaa lukea kunnolla"
Kommentit (188)
Katsokaa leffa nimeltään "I am Sam". Tietysti aihetta käsitellään Hollywoodin tapaan melkein sosiaalipornona, mutta ajatuksia herättää. Kuka meistä on täydellinen vanhempi?
Kehitysvammaisten vanhemmuudessa on se ongelma, että jo alakouluikäinen lapsi päätyy perheen aikuisen rooliin. Jos yksi osaa lukea lyhyitä sanoja, toinen vähän pidempiä ja kolmas normaalisti, niin kukakohan ne lomakkeet täyttää? Joskus hankalissa tilanteissa kasvaneet lapset eivät kehity normaalisti, koska esim. murrosiälle ja vanhempien vastustamiselle ei jää tilaa. Toteutumatta jäänet kehitystehtävät helposti johtavat psykiatrisiin vaikeuksiin.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 10:00"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 09:54"]
Miehellä ilmeisesti vaikeuksia lukea, mutta entiseltä ammatiltaan kuitenkin kirvesmies, eikö niitä puita voi kaataa lähes lukutaidotonkin?
[/quote]
Tuota, mahdatkohan nyt itsekään olla ihan kärryillä? Jospa alkuun selvittäisit mitä kirvesmiehet tekevät työkseen...
[/quote]
Reps. =D
Näitä lapsia syntyy siis 700 VUODESSA. Aikamoinen avustajayhteiskunta tarvitaan! Eipä ihme, ettei enää vanhuksille riitä apua.
Mun on hirveän vaikea suhtautua tähän artikkeliin, sillä olen itse ollut samassa tilanteessa kuin Helmi. Tosin sillä erotuksella, että isäni oli ns. "normaali", mutta paljon poissa kotoa. Kun olin teini-ikäinen, vanhempani erosivat ja jäin äitini kanssa kahden. Muistelisin, että olin noin 10-11-vuotias, kun menin selkeästi äidistäni ohi luku- ja kirjoitustaidon, matematiikan osaamisen, sekä argumentointikyvyn suhteen. Siitä lähtien koin, että musta tulikin se meidän suhteen "äiti". Ollessani teini-ikäinen kuuntelin äitini "mutku mä en haluu" -raivareita, ja yritin rauhallisesti selittää, miksi esimerkiksi hammaslääkärissä pitää käydä. Omalle kuohunnalle siinä ei jäänyt paljon tilaa. Olin kuitenkin monessa kohtaa elämässäni onnekas. Isäni sukulaiset ovat olleet tukenani lapsesta asti, ja mulla on myös ollut lapsesta asti "normaalien perheiden" tyttöjä läheisinä kavereina. Sitä kautta sain vähän toisenlaista mallia elämälle. Lisäksi en perinyt äitini vaikeuksia lukemisen ym. kanssa. Kärsin kuitenkin mt-ongelmista koko teini-iän, ja olin koulukiusattu kuta kuinkin koko peruskouluajan, kun sosiaaliset taitoni olivat jääneet kehittymättä "normaalien" tasolle. Lukioaikoina onnistuin kuitenkin jotenkin nousemaan jaloilleni, sen jälkeen kun olin saanut otettua etäisyyttä omaan taustaani niin henkisesti kuin maantieteellisesti.
Nyt olen kolmissakymmenissä, suorittanut muutama vuosi sitten maisterin tutkinnon ja nykyään toimin vaativassa asiantuntijatyössä. Olen suht varakas, matkustellut paljon, elän päällepäin katsottuna sellaista menestyvän citysinkun elämää. Kukaan tuskin arvaisi, millaisesta taustasta tulen. Perhetaustani näkyy elämässäni eniten ehkä siinä, että en pysty sitoutumaan kehenkään, enkä tahdo hankkia lapsia. Pelkään, että puolisosta tulisi mulle samanlainen rasite kuin äidistäni, että jostain kohtalon oikusta päädyn (taas) ikään kuin omaishoitajaksi. Lasta en näillä geeneillä halua, enkä usko, että olisin myöskään kykenevä/halukas lasta pitkällä tähtäimellä hoitamaan.
Nuorempana olin vihainen ja toivoin kaikille "heikkolahjaisille" sterilisaatiota, niin ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi kärsiä samalla tavalla, kuin olen itse kärsinyt. Enää en kuitenkaan ajattele näin, ja olen samoilla linjoilla monien tämän kommenttiketjun kirjoittajien kanssa siitä, että pakkosterilointi toisi mukanaan uusia, isompia eettisiä ongelmia. En kuitenkaan myöskään pidä myöskään tämän artikkelin kirvoittamasta romantisoinnista. Luultavasti Helmi-tytön tie aikuiseksi naiseksi tulee olemaan todella vaikea, eikä sitä tarvitse mitenkään kaunistella. Toivottavasti Helmi kuitenkin saa paljon ulkopuolista tukea, etenkin teini-iässä. Sillä mikään ei ole yksinäisempi fiilis kuin se, kun tajuat 13-vuotiaana, että tästä lähtien mun pitää pitää huolta paitsi itsestäni, niin myös vanhemmastani.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 01:01"]
Nyt on kyllä pakko kompata 119:aa tuossa abortti-asiassa. Itsekin olisin mieluummin jättänyt syntymättä, elämä on koetellut sen verran kovalla kädellä. Normaalissa perheessä kasvaneet ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, miten vaikeaa on yrittää luoda omasta elämästään parempaa kuin mitä vanhemmilla on ollut. Itse olen korkeakouluopiskelija eivätkä vanhempani arvosta saavutuksiani lainkaan, koska he eivät vain ymmärrä, mitä opiskeleminen käytännössä tarkoittaa. Joku tenttiin lukeminen on heille aivan utopiaa. Se, ettei alkoholi kuulu normaalin päivärytmiin, on myös heille outo asia.
Tässä vain pari esimerkkiä siitä, miten eri maailmassa minä ja vanhempani elämme. Tämä sama efekti on melko varmasti nähtävissä myöhemmin myös tämän Helmi-tytön kohdalla. Minua tämä asia ainakin on vaivannut aina ja tulee varmasti vaivaamaan vastakin. Vanhemmistani ei ole edes henkiseksi tueksi, ei ole ollut enää pitkään aikaan. Aikuistuin jo ala-asteikäisenä ja opettelin huolehtimaan itsestäni. Toivon, ettei minun todellisuuteni olisi enää yhdenkään syntyvän lapsen todellisuus, mutta taitaa olla turha toivo...
T. 115
[/quote]
Itku meinasi tulla kun luin tekstiäsi. Osasit pukea niin hyvin sanoiksi sen, mitä minunkin elämäni on ollut. Omat vanhempani kävivät sentään töissä, isä läträsi viinalla. Mutta olen niin eri maailmoissa äitini kanssa (isä teki useita vuosia sitten itsemurhan), että lopulta katkaisin välit kun yhdessä oleminen aiheutti vain ahdistusta. Se, ettei vanhemmista saa henkistä tukea lainkaan, on hyvin rankkaa. Minäkin olen itsenäistynyt hyvin nuorena: kuukautissiteeni kävin 11-vuotiaana itse ostamassa, pillerit hankin 15-vuotiaana enkä sanaakaan ole seurustelusta, ehkäisystä tai seksistä vanhempieni kanssa ikinä jutellut. Tai jatko-opintovalinnoista tai että olisin vanhempieni kanssa käynyt etsimässä ensimmäistä omaa asuntoa ja käynyt hankkimassa sinne heidän kanssaan tavaroita. Minulla ei vain ole enää mitään sanottavaa äidilleni, koska koen että minut on jätetty henkisesti täysin heitteille. Ja sen vuoksi on hyvin vaikea luottaa kehenkään muuhunkaan ja jakaa asioita ystävien kanssa. En haluaisi tätä kenellekään.
Miten kehitysviivästynyt vanhempi pystyy tukemaan lasta aikuiseksi kasvamisessa, kun se vaihe on jäänyt itseltä väliin? Artikkelissa asiantuntija sanoi, etteivät kaikki kehitysvammaiset ymmärrä, mitä ehkäisykierukka tarkoittaa ja miten se toimii. Miten tällainen vanhempi sitten opettaa lapselle murrosiän muutoksista, kuukautisista, ehkäisystä ja seksistä, jos omatkaan kognitiiviset taidot eivät riitä käsittämään niitä? Tai psyykkinen aikuiseksi kasvaminen ihastumisineen, sydänsuruineen, omista teoistaan vastuun ottaminen, moraalin ja etiikan kehittyminen. Eivät nämä kaikki voi jäädä pelkästään koulun vastuulle. Ja esimerkiksi tietoa seksistä ja ehkäisystä saattaisi tarvita, ennen kuin se koulussa kuuluu opetussuunnitelmaan. Helmin kaltaisilla tytöillä on hyvin suuri vaara tulla hyväksikäytetyksi nuorena, kun haetaan hyväksyntää eikä kukaan ole opettanut, että esim. kosketteluun tai seksiin ei tarvitse suostua vain miellyttääkseen toista tai ylipäänsä tarvitse suostua ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 00:25"]
119, mihin laittaisit sen rajan, ketkä saavat lisääntyä? Vanhempien yhteenlaskettu äo vai molempien oma? Entä varallisuus ja työtilanne, saisivatko pitkäaikaistyöttömät lisääntyä - itsehän koet, että luuserius painoi sinua niskassa lapsena, olisiko ollut parempi, että viranomaiset olisivat tehneet äidillesi pakkoabortin, ja sinä olisit jäänyt syntymättä, niinkö?
118
[/quote]
Laittaisin rajan siihen, että vanhemmat pystyvät huolehtimaan edes itsestään ja oman arkensa pyörittämisestä itsenäisesti.
otahan selville tomppeli, mitä koulutetun ja ammattitaitoisen kirvesmiehen toimenkuvaan kuuluu, ennenkuin tulet huutelemaan asioista joista et mitään tiedä. kaveri, joka lehtiartikkelissa mainittiin, on varmasti ollut kirvesmiehen apupoikana ja siinäkin vähän aikaa, koska on eläkkeellä noin nuorena. terveisin 40 vuotta alalla ollut kirvesmies.
En minäkään usko että vähä-älyinen pystyisi itsenäisesti suoriutumaan kirvesmiehen ammatista.
Lautapojaksi kelpaisi.
kyllä vähän surettaa lapsi kun tuosta vielä kasvaa ja tulee kouluikään. Kuka auttaa lasta läksyissa, opettaa lukemaan ja laskemaan? Ei voi jättää vain koulun vastuulle, etenkin jos lapsellakin on alttius oppimisvaikeuksiin.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 12:01"]Teen työtä erityislasten ja -nuorten parissa. Heistä monet voisivat olla tässä tarinassa, joko lapsena tai vanhempana. Tällä palstalla on joskus tarinoita palstalaisten lapsuudesta ja usein siinä on totetamua perässä, että nykyaikana tällainen lapsuus ei olisi mahdollista, lastensuojelu puuttuisi asioiden kulkuun.
Voin kertoa, ettei puutu. Tälläisissa perheissä on kaikki mahdolliset periytyvät ja itsehankitut ongelmat. LIkaiset, takkuiset ja ilman huolenpitoa olevat lapset yrittävät selvitä, miten parhaiten taitavat ja raskaana jo ennenkuin ovat täysi-ikäisiä. Sitten taas seuraavaa sukupolvea kasvattamaan, ei niin järeää sosiaalihuoltoa ja lastensuojelua olekkaan, joka nämä ihmiset ja lapset kykenisi hoitamaan.
[/quote] lisäksi seksuaalista hyväksikäöyttöä, kuten sillä yhdellä äidillä, joka antoi lapset leikkikaluksi. Eli haluja on ja kykyä, mutta kun ei tiedetä edes, että sekasistä tulee vauva, ei ole moiraalista tietoa, että ladta ei voi käyttäää siihen juttuun, mikä tuntuu niin kivalta
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 09:54"]
Tervepäisempiä vanhempia nuo olivat kuin suurin osa palstalaisista. Lapsi on heille ykkönen ja omat puutteet tunnistetaan. Ei mitään marinaa siitä, että ei ole omaa aikaa tai että lapsi estää elämästä.
[/quote]
Niin no omasta ajasta tuskin on pulaa kun molemmat ovat eläkkeellä jo tuon ikäsenä (nainen 27v, mies 37v) eli täyspäiväsesti kotona ja silti lapsi on perhepäivähoidossa. Jäi vähän epäselväksi miksi edes ovat eläkkeellä. Miehellä ilmeisesti vaikeuksia lukea, mutta entiseltä ammatiltaan kuitenkin kirvesmies, eikö niitä puita voi kaataa lähes lukutaidotonkin? Lisäsyynä mainittiin "ehkä myös keliakia", joka tuskin myöskään estää työntekoa? Naisen eläkkeelläolon syy oli vielä mysteerisempi. Myönnän, että luin artikkelin aika nopeasti, mutta tuollainen kuva siitä jäi.
[/quote]
No tuota, palkkaisitko sinä kirvesmiehen, joka lukee vain lyhyitä sanoja ja laskee kehnonlaisesti?
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 19:39"]
kyllä vähän surettaa lapsi kun tuosta vielä kasvaa ja tulee kouluikään. Kuka auttaa lasta läksyissa, opettaa lukemaan ja laskemaan? Ei voi jättää vain koulun vastuulle, etenkin jos lapsellakin on alttius oppimisvaikeuksiin.
[/quote]
No tuota, aika monet lapset eivät koskaan kysy neuvoa vanhemmiltaan vaikapa kielissä tai matematiikassa ja jos kysyvätkin, eivät saa vastausta. Se, ettei pysty auttamaan lasta koulutehtävien kanssa, on tässä pienin ongelma jos ylipäätään ongelma ollenkaan, paljon suurempiakin kysymyksiä on ratkottavana, kun vanhemmat on lievästi kehitysvammaisia.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 20:32"]
Niin. Kumpi valitaan jos molempia ei voi saada: lapsen oikeudet vai aikuisen oikeudet.
[/quote]
...niin, ja lopulta ne lapsen oikeudetkin muuttuvat aikuisen oikeuksiksi, kunhan lapsi kasvaa. Ilmeisesti katsotaan, että aikuisena jokainen voi jo ratkoa itse ne omat ongelmansa joten mitään peruuttamatonta vahinkoa ei olekaan tapahtunut, vaikka lapsena vähän olikin kehnompaa. Joten vastaukseni on: lapsen ja aikuisen oikeudet elää hyvää elämää ovat tärkeitä eli viimekädessä puhummekin aina lopulta aikuisten oikeuksista.
Tämän tarinan aikuisten oikeuksista on alun perin puuttunut se, että he eivät ole voineet kokea olevansa hyödyksi juuri kenellekään, koska eivät ole työelämässä. Lapsi antaa heille yhtä aikaa työn ja perheen. Ei ihme, että tekee mieli hankkia Helmille sisaruksia. Ensi alkuun ajatus tuntuu kamalalta, mutta ehkä Helmin kannalta se voisikin olla hyvä juttu.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 05:55"]
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 21:44"]
Vanhemmuuteen sisältyy velvollisuus kasvattaa lasta täysikäisyyteen asti, valmistaa lasta aikuisuuteen, auttaa opinnoissa, ohjata ensimmäisten kesätöiden hakemisessa, vastata kysymyksiin, neuvoa nuorta mm. ehkäisyssä ja seksuaalisuuteen liityvissä jutuissa, varata tytölle ensimmäinen gynekäynti, selittää mitä maailmalla ja Suomessa tapahtuu. Ei riitä, että handlaa vaippaikäisen käytännön hoidon jos lapsi joutuu n. 10-vuotiaasta asti kasvamaan kuin tyhjiössä.
[/quote]
Minulla tavallinen, raitis äiti. Yhdessäkään noista asioista en ole saanut apua tai neuvoa, lukuunottamatta sitä, että kasvatettiin aikuiseksi. Käytännössä niin, että otin vastuun monista asioista jo aika nuorena, kuten siitä, että kotityöt olivat 90 % harteillani.
[/quote]
Meitä, jotka eivät saa työssäkäyviltä ns. normaaleilta vanhemmiltaan apua on paljon, mutta joillain tuntuu silti olevan sellainen pinttynyt harha, että vuorovaikutus ja avunanto toteutuisivat aina kunhan perheessä on terveet vanhemmat ja riittävästi massia. Eivät ne toteudu.
Oma tilanteeni oli se, että äitipuoleni on aivan toista maata kuin edesmennyt äitini eli elämme täysin eri todellisuuksissa. Ei tullut lapsena oikeasti edes mieleen pyytää apua tai kysyä asioita, joihin vastaaminen olisi vaatinut yleissivistystä. Vammaisissa vanhempien perheessä tämä toiseus ja lapsena koettu ulkopuolisuus korostuu varmaan erityisesti. Rakkaus kompensoi, mutta ei sentään ihan kaikkea. Enhän haluaisi vaikkapa koiraani huoltajakseni, vaikka se minua niin kovin rakastaakin.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 11:05"]
Minulla tavallinen, raitis äiti. Yhdessäkään noista asioista en ole saanut apua tai neuvoa, lukuunottamatta sitä, että kasvatettiin aikuiseksi. Käytännössä niin, että otin vastuun monista asioista jo aika nuorena, kuten siitä, että kotityöt olivat 90 % harteillani.
[/quote]
Meitä, jotka eivät saa työssäkäyviltä ns. normaaleilta vanhemmiltaan apua on paljon, mutta joillain tuntuu silti olevan sellainen pinttynyt harha, että vuorovaikutus ja avunanto toteutuisivat aina kunhan perheessä on terveet vanhemmat ja riittävästi massia. Eivät ne toteudu.
[/quote]
Totta on, että eivät toteudu. Mutta miksi tehdä lapsia ehdoin tahdoin perheeseen, jossa lapsen ohjaaminen aikuisuuteen ei missään nimessä voi toteutua?
Minulle ei tulisi mieleenkään hylätä omia lapsiani henkisesti sillä tavoin kuin omat vanhempani hylkäsivät minut. En haluaisi että yksikään lapsi kokee itsensä niin arvottomaksi ja hukassa olevaksi kuin minä olen kokenut, siksi en vain käsitä miksi kehitysvammaisia pitää rohkaista lapsenhankintaan.
On täysin surrealistista verrata vammaisten vanhempien perheitä johonkin väkivaltaiseen nistiperheeseen. Vertailukohdaksi pitää ottaa terve ja hyvinvoiva keskivertoperhe, joka pystyy hoitamaan lapsensa kunnolla. Vammaiset vanhemmat eivät yllä samaan eivätkä pääse edes lähelle. Niin nistiperhe kuin vammaisperhekin tarvitsevat apua ja tukea. KUMPAANKAAN ei tarvitsisi lapsia tehdä. Ja kummankin kohdalla tulee tarkoin miettiä, onko lapselle hyväksi pysyä kotona vai olisiko parempi koti jossain toisaalla.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 00:25"]
119, mihin laittaisit sen rajan, ketkä saavat lisääntyä? Vanhempien yhteenlaskettu äo vai molempien oma? Entä varallisuus ja työtilanne, saisivatko pitkäaikaistyöttömät lisääntyä - itsehän koet, että luuserius painoi sinua niskassa lapsena, olisiko ollut parempi, että viranomaiset olisivat tehneet äidillesi pakkoabortin, ja sinä olisit jäänyt syntymättä, niinkö?
On niin todella helppo huudella ns. puskista kieltoja, kun ei mieti, mitä tuollaiset jyrkät rajat merkitsisivät käytännössä.
AINA voi perheissä oll tekijöitä, jotka eivät ole ihan ideaaleja lapsen kannalta. Vanhempien akateeminen koulutus ennustaa pitkälle sen, kouluttautuvatko myös lapset pitkälle, pitäisikö siis kieltää lisääntyminen muilta kuin akateemisilta? Mietihän nyt, millaista tuo rajanveto olisi, JOS sille tielle lähdettäisiin!
118
[/quote]
Olen niin samaa mieltä :)