Miten lestadiolaisissa on varaa elättää niin iso perhe?
lasten tekeminen aloitetaan jo niin nuorina ja nainen jatkuvasti raskaana tai äitiyslomalla että missä välissä ehtii hankkia koulutusta ja tehdä töitä? vai onko kaikki lestadiolaisisät jotain isoja pomoja? yli kymmenen lapsen perhe vaatii jo ison talon ja syö aivan järjettömästi. vai onko lessut useinkin sossun asiakkaita?
Kommentit (80)
että tukea ei saa, jos on omaisuutta, jonka arvolla voi elellä.
mutta se ei koske välttämätöntä omaisuutta, kuten asuntoa, huonekaluja tai työvälineitä. Tietenkään!
Ensinnäkin huvittavat yleistykset lestadiolaisperheistä. Miksi monen on niin vaikea käsittää, että perheitä on laidasta laitaan, eikä heitä yhdistä kuin samaan hengelliseen yhteisöön kuuluminen (usko). On pieniä ja tosi isoja perheitä, on pienituloisia ja hyvin toimeentulevia perheitä, on korkeasti koulutettuja ja vähän koulutettuja, on lihavia ja laihoja, on terveitä ja sairaita, on siistejä ja epäsiistejä jne.
Ei kannata tehdä yleistyksiä muutamien perheiden perusteella, ei edes oman naapuruston muutaman perheen välillä. Minun on vaikea kuvitella, etä missään perheessä nähtäisiin nälkää. Toivottavasti niin ei ole, jos on, kyseessä selkeästi lastensuojeluasia. Isossa perheessä (olipa lestadiolainen tai ei) eletään yleensä taloudellisesti ja järkevästi. Ruokaa tehdään suuria määriä, eikä perusruokavalio koostu pääsääntöisesti eineksistä. Hassua, että monet tuntuvat tietävän tarkkaan, kuinka paljon l-perheissä laitetaan jauhelihaa kastikkeeseen. Minä en tiedä naapureideni ruokamääriä, enkä kyllä ole kiinnostunutkaan.
Mitä tulee työssäkäyntiin ja toimeentuloon, niin täysin mahdotonta yleistää tätäkään asiaa. Osa äideistä käy töissä, osa on kotiäitejä. Otaksun, että vain suhteellisen pieni osa on toimeentulotuen varassa. Perinteisesti lestadiolaiset ovat arvostaneet työntekoa ja yritteliäisyyttä.
Ymmärräthän, että kirjoituksesi toimii myös toisinpäin? Täällä näistä lukuisista aloituksista suivaantuneet lestadiolaiset heittelevät aivan samalla tavalla yleistyksiä meistä muista: olemme lihavia koska laitamme ruokaan liikaa sitä ja tätä, emme tee itse ruokiamme alusta asti sillä perheemme ovat pienempiä ja näin ollen käytämme eineksiä tai käymme ulkona syömässä, istumme illat sohvalla telkkaria tuijottaen emmekä urheile ja alkoholia kuluu.
Mä en edes asu Suomessa enkä tietääkseni ole yhtään lestadiolaista koskaan tuntenut. Tämä palstan jako lestadiolaisiin ja muihin ja jatkuvat aloitukset aiheesta ovat ainoa kosketukseni koko asiaan ja todella, jos huvittavuus on tätä luokkaa, olen perin tyytyväinen tilanteeseeni. Tässä palstasodassa kumpikaan osapuoli ei luulostaan huolimatta ole toista parempi.
juuri ruokaan, pesuaineisiin ja vessapapereihin. Töissä olen tietenkin ollut sen verran, että saan kunnon äityispäivärahaa. Miehen palkan (joka on onneksi hyvä) on riitettävä muuhun.
Vaatteilla ei koreilla, elektroniikkaa on vähän (muilla on kyllä paljon ja hienoja vehkeitä!), leluja on mökki täynnä vaikka yritän kyllä rajoittaa määrää.
Talo on tavallinen ja perheellemme pienehkö, mutta toivottavasti laina on maksettu sitten kun ekat lapset tulevat teini-ikään ja kuluttavat enemmän rahaa. Kymmentä lasta meillä ei ole, eikä tule.
Pihtaatko vai rikotteko sääntöjä ja käytätte ehkäisyä?
Raha tulee seurakunnan diakonia toimistosta.
Keskittykää omaan elämäänne ja toimeentuloonne, kiitos.
Suuri lapsiperhe saa paljon tukia, joten sillä elää jo aika leveästi jos vain pihistää autoista, harrastuksista ja ruuasta eli ei ihan mitään gourmetherkkuja laiteta ruuaksi. Makkarakeittoa ja muuta sellaista tavallista kotiruokaa ja puuroa. Moni suuri lestaperhe tosiaan tulee toimeen ihan vain sen vuoksi, että rahaa tipahtaa tileille tukina.
Usein miehet tulot ja tuet kyllä riittävät helposti esim. omakotitalon ostamiseen ainakin pk-seudun ulkopuolelta jos on lapsia siunaantunut joukoittain.
Lestadiolaisia tuntemana sanoisin, että monella jäisi luultavasti ne 7-12 lasta hankkimatta jos ne tosiaan pitäisi elättää ihan oman perheen varoin. Vararikossa olisivat ilman yhteiskuntaa. 1950-luvulla ja sitä aiemmin suuri perhe ja iso lapsiluku oli siunaus, mutta nykyään lasten hankkiminen on hyvin kallista ja iso menoerä vanhemmille.
Tietenkin moni suurperheen äiti on välillä työssä pätkissä (kun lapset ovat koulussa ja hoidossa), mutta kyllä isojen perheiden äideillä tahtoo tulla todella pitkiä poissaoloja työstä... Jos on työssä valtiolla tai kunnassa niin voi käydä laatuun, mutta ura kyllä tyssäisi lyhyeen yksityisellä sektorilla.
Tunteeko/tietääkö kukaan todella ylipainoista lestadiolaista?
Lakatkaa kyttäämästä ja kadehtimasta, antakaa ihmisten elää tavallaan. Paljon paikkansapitämättömiä luuloja monissa kirjoituksissa.
Kaikki lapset asuu vielä kotona ja varmaan lisääkin tulee. Talo on aika iso, mutta ei valtava, pienimmät 3 jakavat saman huoneen. Kenelläkään ei ole omaa huonetta. Talo on keskellä metsää. Talo on kaunis ja ihan kohtuullisen siisti, piha on upea. Siinä on ihana pihasauna, huvimaja, lapsilla pelikenttä, pieni kanala ja kasvihuone. On myös marjapensaita, mansikkamaa ja kasvimaa. Eli ruokaa on myös omasta takaa. Ovat myös ahkeria sienestäjiä ja marjastajia, nokkosia kerätään saavikaupalla talveksi.
Kaikki leivät, sämpylät, pullat jne leivotaan itse. Aamiaiseksi on aina jättikattilallinen puuroa, lisäksi leipää ja usein kananmunia. Ja sitten tehdään kaksi ruokaa ja iltapala. Välipalaksi lapset syövät leipää ja maitoa. Marjakiisseliä heillä on melkein aina, hedelmiäkin on, mutta kyllä ne jaetaan tarkasti yksi kullekin. Perheen äiti on tosi taitava ompelija, varsinkin juhlavaatteet ompelee kaikki itse. Mummot neulovat sukkia yms. Talo rakennettiin talkoilla, puut omasta metsästä. Talo myös lämpiää puulla, siinä on paljon työtä hankkia polttopuut, pilkkoa jne. ja siihen osallistuu kaikki kynnelle kykenevät. Yleensäkin kaikki työt tehdään porukalla.
Perheen isällä on aika hyväpalkkainen työ, mutta eihän sillä leveästi tuollainen lauma elä. Perhe kuitenkin lomailee, lähinnä kotimaassa, mutta ovat tehneet pari ulkomaan matkaakin. Tavoitteena kuulemma on, että kaikki lapset pääsevät yhden kerran ulkomaille, eli mukana on ollut 3-4 lasta. Kyllä heillä on myös viihde-elektroniikkaa, musiikkilaitteet viimeisen päälle, tietsikoita useampia, kaikilla koululaisilla kännykät. Telkkarikin on, mutta siitä katsotaan vain dvd:itä.
Äidillä on tyylikkäitä vaatteita, käy usein kampaajalla, hieronnoissa ja hänellä on kalliita hajuvesiä ja koruja. Isommat lapset tekee töitä koulun ohella: jakavat mainoksia, siivoavat, hoitavat lapsia, kesällä myyvät itse kasvattamiaan salaatteja ja porkkanoita, syksyllä puolukoita.
En voisi kuvitellakaan olevani lesta, mutta minusta tuossa elämäntavassa on kyllä monia hyviäkin asioita. Ja jos sen itse valitsee ja on tyytyväinen, niin mikäs siinä.
Minä tunnen muutamia lestadiolaisperheitä, enkä voi muuta, kuin ihailla heitä!
Kaikki lapset ovat erittäin hyvin puettua (toisin kuin omani välillä)
Ja lapset ovat tosiaan hoikkia (en ole tajunnut sitä aiemmin), mutta eikös se ole ihanetilanne, että ovat hoikkia meidän valtavassa ylipainoisessa maassamme?
Meidän perheellä (emme siis ole uskovaisia) on kaikilla ylipaino-ongelmaa. Ja minä teen sen makaroonilaatikon jostain 400-500g paketista jauhelihaa. Mutta on ihailtavaa, että joku tekee ruokaa vähistä tarpeista, eikä "tuhlaa" ruokatarvikketa.
Pakkohan se on ajatella ruoan riittävyyttä, jos lapsia on paljon.
meillä syödään aivan liian paljon karkkia ja sipsiä, mun on pakko alkaa ottaa mallia teistä terveellisesti elävistä.
Mikähän numero se oli, joka kirjoitti tänne raamatunlauseita ja ne olivat täysin totta: Meidän ei pitäisi aina huolehtia huomisesta niin paljon...
Itse toivotan kaikille lestadiolaisäideille paljon voimia lapsienne hoitamiseen!
ylipainoisuuteen että normaalit hoikat lapset näyttävät teistä lahoilta ja aliravituilta?
Omituisia juttuja täältä kyllä saa lukea.
Mutta valtosa lestadiolaislapsista ovat todella, todella hoikkia. Varsinkin murrosikäiset ovat suorastaan liian laihoja.
Toki en tiedä, vaikka kyseessä olisi peritty ominaisuus. Ruoasta vielä sen verran, että ehkä meidän perheessä tehdään sitten liian tuhtia ruokaa, mutta meitä on yhteensä viisi ja ystäväperheessä (lestadiolaisperhe) 11 henkeä, ja esim. lihatuotteita laitetaan saman verran ateriaa kohti.
14 hengen lestaperheessä laitettiin jauhelihamakaronilaatikkoon 400g jauhelihaa, jatkettiin sitten vain halvalla makaronilla.
Ja kaikkea voi pakastaa, kunhan vain ravistaa sulattaessa. Tämä on yhden lestaperheen ohjenuora, kun tehtiin jogurtista jäätelöä pakastamalla :D
Eksä lukenu kunnolla vai mikä on, me muuthan ollaan kaikki läskejä eikä sitä sovi ihmetellä, ihan kamalaahan se nyt on että laittaa 400g jauhelihaa 5 hengen makaronilaatikkoon. Kato siihen kuten jauhelihakastikkeeseenkin tulee muutakin :)
Ja jotten liho lisää, niin taidan laittaa täst edespäin meidän 2 hengen lootaan 100g jauhelihaa ja pakastan loput. Saan siis 400g jauhisrasiasta neljä makaronilaatikkoa1 :D
että lestadiolaiset lapset ja aikuiset liikkuu ja urheilee paljon. Eivät istu töllön ääressä iltakaudet vaan ulkoilee ja urheilee. Sietäisi muidenkin suomalaisten ottaa oppia kun nykyaikana meininki on enemmän se että lapset ja nuoret kuskataan autolla joka paikkaan ja päivät ja yöt istuksitaan tietokoneen tai telkan edessä ja syödään roskaruokaa yli tarpeiden. Ylipaino ja huono kunto on niitä asioita, jotka tämän päivän uutisissa vilahtaa. Eikä tarvi kuin mennä kaupungille niin joka toinen suomalainen on ylipainoinen ja huonokuntoisen näköinen jo ulospäinkin. Lestadiolaiset todellakin näyttää olevan poikkeuksia ja naiset on ihailtavan sutjakoita ja hyväkuntoisia ison lapsikatraan keskellä kuten myös miehet. Asun kaupungissa jossa varmaan likimain puolet on lestoja, ja jollakin tapaa ihailen heidän elämäntapaa.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2012 klo 19:38"]
Moni lestadiolainen on erittäin hyvin koulutettu, myös naiset nykyään, ja tekee hyvinpalkattua työtä. Oulun teknologiayritysten nousu on lestadiolaisten ansiota!
[/quote]
Vierailija kirjoitti:
Tunteeko/tietääkö kukaan todella ylipainoista lestadiolaista?
Minä tiedän yhden hyvin ylipainoisen ja monta lihavaa!
Lestanaiset on laihoja jopa välillä anorektisia ettei niin helposti raskautuisi. Ja imettävät pitkään samasta syystä. Yhden anoreksiaan sairastuneen 7n lapsen äidin tiedän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteeko/tietääkö kukaan todella ylipainoista lestadiolaista?
Minä tiedän yhden hyvin ylipainoisen ja monta lihavaa!
Tunnen minäkin.
Vierailija kirjoitti:
lestadiolaisperheen lapset ovat aina tosi siististi puettuja (ainakin koululaiset) ja muutenkin heidän ulkonäkönsä on siisti, esim. siististi leikautut hiukset, ja tytöillä ei koskaan roiku pitkät hiukset niskassa auki, vaan hiukset ovat nätisti kiinni tai sit selkeästi lyhyet. En voi muuta kuin ihailla!
Sitä olen monesti miettinyt, että miten isossa perheessä pystytään laittamaan ruokaa alusta loppuun, eli esim. keitoissa ei käytetä pakasteita (kuten keittojuurekset) vaan kaikki kuoritaan ja pilkotaan itse alusta loppuun. Kuinka tuo oikein onnistuu ajankäytöllisesti? Puuhaa kun on muutenkin paljon, mm. pyykinpesua, pyykkien viikkaamista, silittämistä , siivousta yms...
Olen myös nähnyt hoitamattomia ja likaisia lapsia, mutta niitä voi olla tietty muissakin perheissä.
Tupakoivia en ole nähnyt missään niin paljon nykyaikana enää kuin lestapiireissä, myös naisia.
Minä tunnen kymmenkunta lestadiolaisnaista, jotka ovat väitelleet tohtoriksi. Ja tiedän, että heitä on vaikka kuinka paljon muitakin. Eivät kaikki lestadiolaisnaiset ole koko ajan raskaana tai äityislomalla. Avioitumisikäkin vaihtelee, eivät todellakaan kaikki mene naimisiin hetikohta 18 täytettyään.
Mitä tulee elintasoon, niin yleensä ottaen suurperheissä elintaso ei ole niin korkea kuin pienemmissä perheissä (esim. ulkomaanmatkat, harrastukset jne.). Lähtökohtaisesti ei ajatella, että "ei ole varaa saada lapsia".
Kymmenen lapsen perhe ei syö järjettömästi. Jos osaa suunnitella järkevästi ja valmistaa taloudellisesti ruokia, ruokalasku voi olla jopa pienempi kuin pienemmässä perheessä, jossa käydään paljon ulkona syömässä.