Asia joka tuli sinulle synnytyksen yhteydessä yllätyksenä?

Tämän takia esikoinen melkein syntyi kotiin, kun noudatin ohjetta "lähde sitten kun ei enää pysty olemaan kotona". Luulin myös, että synnytys kestää paljon kauemmin ensimmäisellä kertaa, joten senkin takia katselin tilannetta kotona turhankin pitkään.

mm. järkyttävän kova paineen tunne peräaukossa (miksei kukaan ollut maininnut asiasta?? kaikki muut kauhutarinat oli kerrottu etukäteen, mutta ei ko. asiasta.. netistä jälkikäteen luin että ihan melko yleinen juttu kaiketi!), imettämisen helppous yllätti, jälkivuodon määrä ja kesto olivat ennakko-odotuksia niukemmat. Synnytyksetä palauduin melko nopeasti, mikä myös yllätti (myös miehen). Yllätyin myös siitä, miten moneen junaan niitä hoitsuja ja kätilöitä siellä sairaalassa oli...

eli kohdun painelu, jälkisupistukset ja se, ettei maitoa tullutkaan heti rinnoista ja että ensimmäinen vauvani ei osannut rintaa imeä. Niin ja peräaukon kipeä haavautuminen, jonka paraneminen kesti viikkoja.

peräaukossa. Kukaan ei ollut kertonut, miltä ja missä tuntuu, kun pitäisi alkaa ponnistaa.



Toisen jälkeen jälkisupistukset oli helvetilliset, ekaltsa niitä ei ollut ollenkaan.

täysin jälkivuoto! En todellakaan ollut tajunnut etukäteen, että se voi kestää viikko tolkulla. Kuvittelin, että kaupan ohuet terveyssiteet riittävät suojaksi, mutta hyvä kun sairaalan vaippojen kanssa selvisin.

Se, ettei synnyttäessä (alapään revetessä) saa huutaa. Kätilöt komensivat että nyt hiljaa. Synnytyksen jälkeen kätilö sanoi tarkkailleensa välilihaa repeämisen varalta, mutta hupsista kun ei huomannut että sisemmät häppärit repesivät ja siksi huusin. Ja ne tikit, kaksi viikkoa suihkun avulla itku silmässä pissasin.

-ulosteen valuminen synnytyksessä. Vanhempi kätilö onneksi sanoi etukäteen, että älä välitä, jos kakkaa valuu tai tulee ilmaa, se kuuluu asiaan



-ompeleminen puuduttamatta, hirveä tuska



-supistukset loppuivat kaikilla kolmella kerralla ponnistusvaiheeseen. Kätilön piti kertoa, koska ponnistan. Siksi repesinkin joka kerralla pahasti.



-jalassa olevan suonikohjun hirveä tuska, kun lapsi oli tullut ulos. Paine jotenkin tasaantui, ja kipu sääressä oli helvetillinen, kunnes hoitajat vetivät porukalla jalkaan kumisen, tiukan sukan, joka puristi kohjun kasaan. Kipu loppui kuin seinään.

ponnistusvaiheessa ei ollut mitään havaintoa supistuksista saati mistään ponnistamisen tarpeesta. Supistusmonitorikin näkyi vaan miehelle ja kätilölle ja ne sitten ilmoitti milloin pitäis taas ponnistaa että supistuksen mukana meintäis.

Turha sanoa, että tuli aika pitkä ja hankala ponnistusvaihe.

Ylläri oli myös, että synnytysjakkarasta ei ollut mitään apua, lapsi jämähti paikoillen vaikka 10 min punnersin täysillä ja painovoimankin olisi pitänyt olla puolella.

Mulla kans epiduraali suunnilleen halvaannutti navasta alaspäin. 2,5 tuntia koitin ponnistaa ja lopulta epparin ja imukupin avulla saatiin vauva pihalle. Seuraavassa synnytyksessäni en todellakaan halunnut selkäytimeeni tungettavan mitään myrkkyjä.

Se myös yllätti kuinka paljon parempi kokemus oli lääkkeetön synnytys, kuinka kävelin heti synnytyksen jälkeen itse suihkuun ja olo oli niin skarppi, ei yhtään lääketokkurassa.

Se että vauvan vatsalaukku on marmorikuulan kokoinen syntyessä ja sen kuuluukin imeä ekat päivät tyhjää tissiä ennen kun maito nousee kunnolla. Ja että just se tyhjän rinnan imeminen nostattaa maitoa ja rinnat tajuaa alkaa tuottaan sitä enemmän.

oli suurin yllätys se, miten nuorta huonetoveria kohdeltiin. Hänellä oli ollut todella vaikea synnytys pihteineen. Häneltä mm. murtui häntäluu, mutta hoitajat tai lääkärit kierrolla eivät ottaneet asiaan mitään kantaa. Tyttö itki hiljaa häntäluun ja repeämiensä kipuja, mutta hoitajat jotenkin dissasivat häntä koko ajan.



Hän olisi halunnut jutella kätilön tai edes jonkun kanssa todella vaikeasta synnytyksestä (josta muistikuvat olivat hänellä hataria shokin takia) ja vauvan mahdollisista vaurioista, mutta kenelläkään ei ollut aikaa. Tytön oma äiti oli kaiken lisäksi vastikään kuollut. Olin muutaman vuoden vanhempi ja yritin tukea parhaani mukaan.



Pidin häneen yhteyttä muutaman vuoden synnytyksen jälkeen, mutta nyt en ole hänestä enää kuullut muuton takia. Tuntuu vieläkin pahalta, vaikka tuosta on vuosia aikaa.

Se että supistusten välit oli täysin kivuttomia ja kuinka niistä pystyi aina ammentamaan voimaa seuraavaan supistukseen. Se kuinka paljon supistukseen tullessa auttoi se että antautui sen vietäväksi eikä taistellut vastaan. Leuan rentona pitäminen auttoi myös.

90 % naisista on synnytyksen jälkeen yhä raskaana olevan näköisiä = maha ei häviäkään.

Mulla jäi synnytyssaliin ja kotiin lähdin pillifarkuissa. Kaikki muut kulkivat yhä edeleen maha pystyssä. Aluksi kuvittelin olevani synnyttämättömien osastolla

Hätäsektion jälkeen mä olin niin pumpattu täyteen lääkkeitä että olin turvonnut ja tuplasti sen kokoinen kun normaalisti (kyllä, myös naamasta). Ihana kun just SÄ voit laittaa ne pillifarkut ;) Mä en silloin huomanut että ois pitäny näyttää hoikalta. Olin vain onnellinen terveenä syntyneestä tytöstäni.

Kuopuksen kohdalla tuntui uskomattomalta, kuinka lapsi voi syntyä alakautta ilman ainoatakaan ponnistusta. Makasin kyljelläni ja kätilö käski olla ponnistamatta, supistukset olivat niin voimakkaat, että vauva tuli ulos muutamassa minuutissa ( noin 15 h avautumisvaiheen jälkeen) vaikka en ponnistanut kertaakaan.

Mutta , en olisi voinut kuvitella että ponnistusvaiheessa tuntuu että lapsi syntyy peräaukosat. Luulin että paina tuntuu edempänä. Huvitti jälkikäteen kun olin niin hämmästynyt tästä.



Se , miten täysin kaikki huomio keskittyi lapseen vauvan syntymän jälkeen yllätti myös. En muista synnyttäneeni yhtään istukkaa , vaikka lapsia on neljä. Huistan vaan , miltä lämmin vastasyntynyt tuntui rinnanpäällä , miten uskomaton se hetki on ollut joka kerta.

Mutta , en olisi voinut kuvitella että ponnistusvaiheessa tuntuu että lapsi syntyy peräaukosat. Luulin että paina tuntuu edempänä. Huvitti jälkikäteen kun olin niin hämmästynyt tästä. Se , miten täysin kaikki huomio keskittyi lapseen vauvan syntymän jälkeen yllätti myös. En muista synnyttäneeni yhtään istukkaa , vaikka lapsia on neljä. Huistan vaan , miltä lämmin vastasyntynyt tuntui rinnanpäällä , miten uskomaton se hetki on ollut joka kerta.

kuin pikku pedolla!

se, että imukupin käyttö on helvetillistä tuskaa.



Meidän sairaalassa muuten kaikki huoneessa ekaa kertaa käyvät kätilöt ja hoitajat onnitteli vauvasta.

nosto

lamauttavana selkäkipuna. Mahaan ei koskenut juuri yhtään. Ja pahoinvointikin oli yllättävää!

Kamalampia kuin ne oikeat synnytyspoltot. Enkä saanut niihin mitään lääkettä, kiduttaja kätilöiltä! Jatkui viikon ja kotonakin itkin vielä kivusta. Toisen kohdalla sanoin sairaalassa, että kuristan kätilön omin käsin, jos jälkisuppareita ei lääkitä, sain kipulääkettä ja kauhistuneita katseita!

90 % naisista on synnytyksen jälkeen yhä raskaana olevan näköisiä = maha ei häviäkään.



Mulla jäi synnytyssaliin ja kotiin lähdin pillifarkuissa. Kaikki muut kulkivat yhä edeleen maha pystyssä. Aluksi kuvittelin olevani synnyttämättömien osastolla