Masentaa ja itkettää. Olen menettänyt kaiken. Voisitteko yrittää psyykata mua eteenpäin. Kiitos
Mennyt vuosi on ollut kammottava ja hampaat irvessä olen sitä läpi kahlannut. Vieläkään ei näy tunnelin päässä valoa.
Viime kesänä jätin alkoholisoituneen miehen ja keskiluokkaisen elämän. Ihanasta omakotitalosta oli luovuttava. Tuli huoltajuus-ja ositusriitoja. Talosta sain murto-osan en jaksannut taistella.
Syksyllä terveys petti. Ensin tuli ylläri-pylläri leikkaus, josta selvisin nipin napin. Ennen joulua sain tietää sairastavani syöpää. Taas tuli leikkaus. Kevään aikana kävin läpi rankat sytostaattihoidot. Vielä olisi sädehoidot edessä.
Juuri nyt tunnen vaan menettäneeni kaiken. Omaisuus meni, terveys katosi, kauneuskin on hukassa.
Toki, minulla on ihanat lapset. Juuri heidän takia pitäisi jaksaa. Pitäisi jaksaa ryhditäytyä tältä itkemiseltä. Pitäisi ja pitäisi...
Vinkatkaas, miten saisin itseni kuosiin ja löytäisin balanssin. Kiitos
Kommentit (43)
tulet selviämään tästä ja kun se tapahtuu tulet olemaan todella vahvin nainen. Voit tehdä ihan mitä sua huvittaa :)
*lähettää halin!*
jooh itsekkin eron käyneenä läpi ja tusina putkeen sontaa sen jälkeen kokeneena voin sanoa,että kyllä se paskankin tulo loppuu aikanaan,ja tulee niitä iloisiakin juttuja!!
onneksi sulla tosiaan on lapsia,jotka antaa syyn ja ilon elää!
tosin sulla monta astetta ikävämpi kun sulla on toi syöpä. :(
mutta siis haluan tsempata ja toivoa sulle kaikkea hyvää!!!
jutteluaika psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Kakkosen vastaus oli hyvä, tästä suunta on vain ylöspäin! Sulla on nyt tai ehkä tulossa jonkunlainen posttraumaattinen stressireaktio, mutta kun siitä selviät niin olet todella vahvempi ja rohkeampi kuin ennen!
Sädehoito ei ole sinänsä rankkaa, tietysti jos sull aon pitkä matka niin onhan se reissaamista, mutta olet oikeasti toipumassa nyt ja kesä on edessä!
että syövän jälkeen masentuminen on tosi yleistä, sitä tarpoo hoidot läpi ja sitten jää ikäänkuin tyhjän päälle pelkoineen, syöpä ravistelee turvallisuudentunnetta tosi rajusti. Jos tuntuu, että et ala päästä suosta yläös, niin kannattaa ehkä jutella lääkärin kanssa kevyestä mielialalääkityksestä? Saisit energiaa ja jaksaisit taas nähdä valoisat puolet elämässä. (nimim. kokemusta on)
että syövän jälkeen masentuminen on tosi yleistä, sitä tarpoo hoidot läpi ja sitten jää ikäänkuin tyhjän päälle pelkoineen, syöpä ravistelee turvallisuudentunnetta tosi rajusti. Jos tuntuu, että et ala päästä suosta yläös, niin kannattaa ehkä jutella lääkärin kanssa kevyestä mielialalääkityksestä? Saisit energiaa ja jaksaisit taas nähdä valoisat puolet elämässä. (nimim. kokemusta on)
En vaan tainnut uskoa... Mielialalääkkeitä kokeilin aluksi diagnoosin saatuani. Tasasi kyllä hienosti, ei itkettönyt, eikä naurattanut. Pää oli niin sumea, ettei sekään tuntunut hyvältä. Omatoimisesti sittenvähentelin annosta ja lopetin lääkityksen (ehkä liian aikaisin?).
Mielummin kait itkupotkuraivareita vetelen kuin olen siinä sumussa.
Tilanetta hankaloittaa exä, joka kaikin mahdollisin tavoin kiusaa. Juuri nyt en vaan jaksaisi yhtään ylimääräistä. (...ja sitten tulee huono omatunto, kun ei jaksa...)
Ihme vellomista ja itsesäälissä rypemistä. Tää ei ole mulle tyypillistä. Tuntuu suorastaan kamalalta olla näin avuton narisija...
joka sun on pakko puskea läpi ja sitten alkaa helpottaa. Älä vastaa exälle kuin välttämättömiin, lapsiin liittyviin viesteihin ja muut jätät huomioimatta. Uskomatonta, että hän kiusaa sinua, vaikka ilmeisesti tietää sairaudestasi :(
Kun oikein itkettää aurinkoisena päivänä katsele kuinka kauniisti kyyneleet tekevät sateenkaareen, joskus on minulle ollut ainoa kaunis asia mitä näin elämässä.
Tiedän miltä tuntuu kun ei jaksaisi enää yhtään pienintäkään vastoinkäymistä ja taistelee ettei mene pöydän alle piiloon peukalo suussa viltin alle piiloutuneena eikä koskaan halua enää tulla sieltä pois.
Jaksa sinäkin taistella muuten sinne pöydän alle menee, mutta anna itsellesi oikeus surra.
Pahin on varmasti jo takana, ei noita vastoinkäymisiä enää varmasti pitkään sinun tiellesi voi sattua.
Koska kaikki tuollainen vahvistaa ihmistä, olet todella vahva! Tulet huomaamaan sen pian. Voi kuika toivonkaan että kesäaurinko saisi valaista päiviäsi.
silloin kun minä koin makaavani elämäni tuhkaläjässä, menettäneeni kaiken, niin tärkein kuitenkin jäi, Jumala joka ei koskaan hylkää eikä jätä siihen minä tarrauduin ja se kantoi mua eteenpäin kaikesta huolimatta.
Rankkaahan se oli tajuta, että täällä elämässä mikään ei taattua/pysyvää vaan todellakin terveys voi mennä, lapsi kuolla, puoliso jättää, jne. Se vaan on niin,että minkään maallisen varaan ei voi elämäänsä rakentaa.
Silti sanoisin sulle, että itke kun itkettää, sure surusi... elämä ei ole reilua tai kohtele meitä niinkuin toivoisimme (monet vaan elää siinä harhassa, että asiat olis omassa päätäntävallassa)
Mutta usko ap, että Jumala rakastaa, eikä Hän milloinkaan hylkää. Et ole yksin.
Paljon hyvää on tapahtunut, olet selättänyt syövän ja päässyt irti huonosta suhteesta.
Anna anteeksi ex-miehellesi vaikka hän olisi kuinka väärin tehnyt. Tee se itsesi vuoksi, se helpottaa kun ei kanna negatiivisia tunteita mukana.
Ole onnellinen, että pystyt itkemään, se puhdistaa ja helpottaa, olen siitä sinulle kateellinen. Minä en osaa. Itkin viimeksi vuonna 1997. Sitä ennen 1992.
Tee konkreettisia tekoja jotka antavat hyvää mieltä. Kevytkin liikunta/urheilu jos mahdollista pistää endorfiinit liikkeelle. Terveellinen ruoka auttaa myös mieleen. Terve sielu terveessä ruumiissa.
Katso lapsiasi kun he nukkuvat. He rakastavat sinua yli kaiken.
Kauneus ei ole hävinnyt mihinkään, se on sinussa, olet edelleen kaunis.
Kaikkea hyvää ja tsemppiä.
Olet hengissä ja sinulla on lapsesi.
Mene päivä ja hetki kerrallaan. Älä vaadi itseltäsi liikaa. Mene mukaan syöpäsairaiden toimintaan, etsi sieltä vertaistukea.
Karsi kaikki ylimääräiset asiat ja ihmiset. Ei sinun tarvitse nyt jaksaa hankalaa exää tai tehdä kevätsiivousta.
Itke, kun itkettää. Sinun on kuitenkin mentävä tuon kaiken läpi, et voi vain jatkaa elämää. Nuo kokemukset muuttavat sinua.
Kyllähän se elämä kantaa, tavalla tai toisella. Tähän ikään mennessä tulisi jo tietää, että näitä matalapainen päiviä vaan silloin tällöin tulee ja näistä noustaan.
Niin paljon vastoinkäymisiä on vuoteen mahtunut, että on alkanut pelkäämään jo olemattomia. Tiedän toki, ettei pitäisi antaa peloilleen valtaa, eikä mennä huoliaan puolitiehen vastaan. On se ihmismieli vaan niin kummallinen, ettei aina kuuntele järkipuhetta.
Niin, nykysin siis pelottaa hetkittäin niin kovin, että lapsille tapahtuisi jotain pahaa...
joitakin vuosia sitten meiltä kuoli 1,5 vuoden aikana 15 ihmistä ihan lähipiiristä. Meni ainakin kaksi vuotta kun joka kerran puhelimen soidessa ajattelin 'kukakohan nyt'.
Tuon ajanjakson jälkeen on ollut jatkuvalla syötöllä erillaisi koettelemuksia, tuntuu kuin elämä olisi pelkkää selviytymistä. Ja silti sitä jotenkin jaksaa ja iloitsee niistä suloisista pienistä asioista. Kun mieheni on taas vaihteeksi ihan hermoromahduksen partaalla, niin muistutan häntä nauttimaan siitä mitä hänellä on nyt, eikä murehtimaan sitä mitä hän on menettänyt.
Lapset ovat huima voimavara, heidän vuoksi jaksaa uskoa tulevaisuuteen silloinkin kun itsekseen jo voisi luovuttaa. Ja ihminen saa olla heikko, ja saa pyytää apua, ja saa itkeä kun itkettää. Älä taistele surua vastaan, mutta älä myöskään ala elämään sen kautta. Voimia ja valoa.
Osaat varmasti kaiken kokemasi jälkeen arvostaa pieniäkin asioita jotka tekee sinut iloiseksi esim herää amulla terveenä. On julma ajatella mutta jokaisen pitäisi jossain välissä elämää käydä pohjalla niin arvostaisi taas elämää ihan toisella tavalla eikä valittaisi jos nyt vahingossa väärää juustoa jääkapissa.
vastaan sinulle, että et ole menettänyt vielä mitään! Nyt varmasti ymmärrät, että raha ja omaisuus eivät merkitse yhtään mitään. Sinulla on ihanat lapset ja olet vielä hengissä! Tästä kun selviät, selviät vahvempana kuin koskaan! Mun mies jätti kun ilmeni, että sairastin rintasyöpää. Tuo tunneryöppy mikä tulee on ihan luonnollinen!
Nyt pitäisi vaan ajatella kaikkea positiivista mitä sinulla on ja tulee olemaan. Ala pitämään itsestäsi todenteolla huolta, nauti paljon raakaravintoa. Googleta raakaravinnosta, se kannattaa ja on parantanutkin monia joilla ennuste on ollut huono.
Tsemppiä nyt vaan sinne ja kyllä joskus sitä valoa on vielä luvassa tunnelin päähän.
Esimerkiksi klinikaltasi? Minun ystävälleni on tapahtunut kaikki samat asiat kuin sinullekin. Hän on nyt parantunut syövästään ja saanut kauniit kiharansa takaisin. Sinulle tekisi varmasti hyvää saada jutella jonkun kanssa jos todella ymmärtää miltä sinusta tuntuu.
Alueeni yhdistykseltä kyselin. Löytyisi kyllä joitain saman läpikäyneitä, olivat vaan minua 10-20v vanhempia. Kaipaisin tukea suunnilleen samanikäiseltä, samoissa elämäntilanteissa olevilta.
Raakaravinnon voisin googlettaa, kiitti vinkistä.
Kauanko hoidoistasi on? Oletko jo päässyt jaloillesi?
Alueeni yhdistykseltä kyselin. Löytyisi kyllä joitain saman läpikäyneitä, olivat vaan minua 10-20v vanhempia. Kaipaisin tukea suunnilleen samanikäiseltä, samoissa elämäntilanteissa olevilta.
Raakaravinnon voisin googlettaa, kiitti vinkistä.
Kauanko hoidoistasi on? Oletko jo päässyt jaloillesi?
ja olet selviämässä syövästä - olet taistelija ja vahva nainen. Kauneus tulee takaisin, kun saat terveytesi vähitellen kuntoon. Ja uusi parempi elämä tulee, jos jaksat uskoa että selviät. Ja sulla on ne hienot lapset.
Kaikki kääntyy vielä paremmaksi.