Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mä en pärjää mun 10-vuotiaani kanssa... (nälkävuoden mittainen tilitys)
30.05.2012 |
Tiedän, nuorena se vitsa olisi veistettävä, mutta olen siinä kaiketi epäonnistunut, joten pulassa ollaan. Vaikka virheitä olen paljon tehnykin, haluaisin uskoa, että vielä on mahdollisuus vaikuttaa poikaan, sen käytökseen, minuun kasvattajana, tasaisempaan tulevaisuuteen. Olen nyt vaan aika neuvoton, että miten.
Tiedän, että lapsi kasvaa rajoilla ja rakkaudella, itsetunto ja empatia sillä, että kokee olevansa läpeensä rakastettu omana itsenään tilanteessa kuin tilanteessa, kunnioitus ansaitaan kunnioituksella ja lapsi kokee olevansa turvassa silloinkin kun rajoja koetellaan, kun vastassa on johdonmukainen, luotettava, aikuisuutensa räjähdystilanteissakin säilyttävä lempeä, mutta jämäkkä kasvattaja. Tiedän tämän varsin hyvin, kaikkeen en varmasti ole kyennyt vastaamaan oppikirjojen mukaan, mutta käsi sydämellä voin vakuuttaa, että juuri tällaiseen olen halunnut pyrkiä. Olen silti epäonnistunut, ihan epätoivoinen olo.
Poika on ollut haastava lapsi aina, mikään asia, mikä sisarusten kanssa on toiminut, ei ole tälle pojalle mennyt tosta vaan läpi. Luonne on tulta ja tappuraa, minuun tullut, mieheni usein sanoo, että ollaan pojan kanssa yhdessä kuin bensa ja tulitikut. Ihan totta tämä varmasti onkin, usein pahimpien selkkausten jälkeen en voi olla kovin ylpeä omasta aikuisuudestani. Olen niin typerä, että turhan helposti provosoidun kymmenenvanhan ärsyttämisestä, tiedostan tämän kyllä ja myöskin sen, että poika ymmärtää tämän myös, siksi iskeekin helposti mun heikkoihin kohtiin.
Joka kerta verenpaineen laskeuduttua analysoin toimintani, tiedostan erheeni ja uskottelen itselleni, että jatkossa toimin kypsemmin, enkä lähde vänkäämään, väittelemään, loukkaantumaan ja martyroimaan asioista, jotka pitäisi olla yhdellä aikuisen komennuksella selviä. Hyvässä uskossa elän, kunnes taas seuraavan kerran räjähtää.
Poika on erittäin helposti ärsyyntyvä, useimmiten pahantuulinen, asioiden pitää mennä niin kuin hän haluaa, joustamaton, ei kestäisi yhtään hoputtamista, komentamista, neuvomista, ihan joka asiasta pitäisi olla nälväisemässä takaisin. Sellainen pikkukukkoilija, kolmen metrin ego puolentoista metrin varressa.
Omassa toiminnassaan ei ole koskaan mitään syytä, virheet löytyy muista. Jos huomautan, että uimakamat on märkänä vielä repussa, laitatko kuivumaan, on vastaus äkäisesti aina tyyliin: itelläskin jää pyykit aina pitkäksi aikaa koneeseen. Tai pyydän sulkemaan pleikkarin, kun tunti on jo pelattu, äyskii ja raivoaa poika takaisin, että vie mun puhelimen, kun mullakin menee aikaa siihen. Esimerkkejä nämä vaan, mutta olipa kyse ihan mistä tahansa huomautuksesta, kehoituksesta, komentamisesta, mistä vaan, on pojan vastaus se, mitä minä en ole tehnyt, tai miten vika on mussa.
Pojan pitäisi päästä tilanteessa kuin tilanteessa sanomaan viimeinen sanansa, mahdollisimman ilkeästi ja sanansäilällä sivaltaen mieluiten. Kulkee perässä, suoltaa viimeiseen asti ilkeyksiä, pelaa valtapeliä siitä, kumpi vie tämän erän. Pyrin ignooraamaan nämä, mutta jossain vaiheessa kuitenkin sorrun ja taas roiskuu.
Voisin puolustella tässä vaikka kuinka, että meillä on ihan tavallinen mukava perhe, jossa asiat ovat kunnossa, toisistamme välitetään, läheisyyttä, hellyyttä, tunteidenilmaisua, keskustelua on ehkä keskimääräistä enemmänkin, aikaa vietetään yhdessä, ongelmia ei perheessä ole, paitsi minun ja poikani kommunikaation välillä.
Tottahan kuitenkin ymmärrän, että syy tähän kehnoon vuorovaikutukseen on lähtökohtaisesti minussa. Poika purkaa pahaa oloaan minuun, kompensoi mahdollisia heikkouksiaan tai itseluottamuksen horjumista pönkittämällä egoaan, taistelee alituisesti asemasta minua vastaan silkasta huomionkipeydestä. Mutta tämä on tavattoman kuluttavaa. Meillä asuu pahantuulinen poika, joka ärsyyntyy joka ikisestä asiasta mitä minä teen, hyökkää mahdollisimman ilkeästi minua vastaan ja mikä pahinta, pitää sitä ihan oikeutettuna. Enkä mä osaa suhtautua tähän useinkaan riittävän järkevästi.
En jaksa uskoa, että lapsi olisi kasvanut rajoitta, oikeastaan meillä on erittäinkin tiukat säännöt. Ongelma ei niinkään ole se, että en saisi poikaa tottelemaan. Taipuuhan tuo määräyksiini aina, mutta haluaa kaikella mahdollisella tavalla osoittaa, kuinka halveksuttavia neuvoni, ohjeeni, komennukseni ovat. Ja kuinka kamalaa ja vastenmielistä on elää tällaisen äidin kanssa.
Mulla on jollain tavalla siis auktoriteetti vielä olemassa, mutta ei kunnioitusta lainkaan. Ehkä en ole sitä toiminnallani siis ansainnut.
Olisitteko ihania, kertoisitte mulle neuvoja siitä, miten ja millä toimilla saan ensinnäkin aikaiseksi sellaisen tilanteen, että aikuisen sana on viimeinen sana, riippumatta siitä kuinka paljon se ärsyttää. Ja sen, miten minun kuuluu toimia, että ansaitsen poikani kunnioituksen aikuisena ja hänen äitinään, kaveri en halua olla?
Millaisilla asioilla rankaistaan huonoa käytöstä? Nämä perus kotiarestit ja pelikiellot, kivojen asioiden epäämiset ovat käytössä. Kuuluuko minun antaa lapsen suoltaa suustaan mitä tahansa loukkaavaa, esittää, etten kuulekaan, jättää vaan huomiotta? Enkö silloin ikäänkuin hyväksy ilkeydet? Jos laitan lapsen huoneeseensa ja hän potkii seiniään tai paiskoo satakertaa ovea mielenosoituksellisesti ja ärsyttääkseen minua, ignooraanko tämänkin riippumatta siitä, että paikkoja saattaa hajota vai säntäänkö taas paikalle uusien komennusten kanssa, joita hän selvästi kerjää jatkaakseen valtataistelua?
Mä en osaa tätä, en vaan osaa... Sanokaa vaan uusavuttomaksi äidiksi, seuraukseksi siitä, että hommaa ei ole hoidettu asianmukaisesti jo ensimmäisestä uhmaiästä alkaen. Tottahan nuo varmaan on.
Mua kuitenkin pelottaa, että jos jo nyt elämä on yhtä vääntöä tuon lapsen kansaa, miten selviän enää murkun kanssa. Rakastan hulluna tuota hermokimppua, en halua kuin hänen parastaan. Auttakaa mua olemaan parempi äiti...
Kommentit (15)
Tavallista tuossa iässä. Pidät vaan pintasi ja et suostu lapsen huonoa käytöstä hyväksymään. Loppuu tuossa n. kolmen vuoden sisällä ja sitten alkaa kunnon murkkuilu, mutta meillä ainakin tuo näsäviisastelu oli juuri pahimmillaan 10-12 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun huomautat näistä märistä uimakamoista ja poika nälvii sinua koneeseen unohtuneista pyykeistä. Toteat rauhallisesti ja jämäkästi, että nyt ei keskustella sinun asioista vaan pojan uimakamoista.
Mulla on ollut omat taisteluni ja tulee vielä olemaan 12 vuotiaan tyttären kanssa. Olen huomannut, että tuo siisteys asia on sellainen, että omalla esimerkilläni joudun näyttämään tietä. Toisaalta olen tehnyt tyttärelleni selväksi, että minä olen aikuinen ja hän lapsi, enkä minä huvikseni käske siivoamaan kamoja jne. vaan jokaisen kuuluu tehdä oma osuutensa ja ei ole liikaa pyydetty.
Rankaisumenetelmien sijaan kehottaisin sinua keskustelemaan poikasi kanssa. Tiedän, itse olen pitänyt varmaan tuntien monologeja sitruunanaamaiselle tytölleni, mutta jotain lie mennyt perille. Siis en ole nalkuttanut ja saarnannut vaan puhunut asioista asiallisesti.
Ja joskus kuule auttaa, kun sanoo että tiedän, en ole täydellinen ja mulla on omat virheeni, meidän on vaan pärjättävä ja luotettava toisiimme ja mua kuule vituttaa toi sun jatkuva nuiva asenne :)
Eli älä pelkää näyttää lapselle, että et ole virheetön, äläkä pelkää näyttä sitäkään että sua ottaa päähän se käytös, äläkä varsinkaan pelkää kertoa, että olette samassa veneessä.
myöskin joskaa ei ihan yhtä haastava kuin sinun poikasi vaikuttaa. Olen yksin hänen kanssaa joten isästä ei aina ole apua. Joskus kirjoitin marnnerheimin lastensuojeliiton sivuilla olevan palveluun. Sain ystävällisen ja kannustavan vastauksen miten toimia lapsen kanssa konfliktitilanteissa. Hakevat voimakkaasti rajojaan tuossa iässä. Yritä kestää ja suhtautua joihinkin asioihin vaikka ihan huumorilla.
Oma poika on tällä hetkellä 8 v, lähentelee 9 v ikää ja käytöksessä on tuota samaa, vielä ei olla tuolla asti onneksi kuitenkaan.
Pelikiellot tehoaa vielä meillä. Huonearesti.
Kun oikein räkyttää, kysyn: kerjäätkö itsellesi kotiarestia/pelikieltoa. Vielä yksi niin napsahtaa. Ja niin se sitten napsahtaa.
Yksi asia mitä voisit tehdä, kun on noin iso kuitenkin.
Joku hyvä kerta, kun olette normaalilla tullella molemmat, mene juttelemaan pojan kanssa.
Oman poikani kohdalla aloitan: en ole vihainen sinulle mistään, en ole tulossa moittimaan jne jne mutta haluaisin jutella yhdestä asiasta tai aika monesta, tämä ei välttämättä ole sinusta kiva asia, mutta tämä nyt pitäisi jutella kuitenkin... ja niin edelleen tätä alustusta, että ei ole lapselle tulossa moitetta käytöksestä tai muutakaan, mutta ettei aihe mikään maan kivoinkaan ole..
Sitten voisi kertoa, että tiedän että osaat olla kiva ja käyttäytyä hyvin jne jne ja että olet väsynyt etkä halua riitaa jokaisesta tavallisesta asiasta.
Älä vertaa muihin lapsiin. Se on raivostuttavaa: miksi minua ei hyväksytä minuna itsenäni, miksi minun pitäisi olla samanlainen kuin muut..
Kerro, että jotkut asiat vain on tehtävä, vaikkei ne olekaan kivoja, ja niin on teidän aikuistekin tehtävä. Ja meillä kaikilla on pomo, esim. töissä sinä et voi mellastaa kuten haluat, sinun on tehtävä työsi jos palkkasi haluat ja näin yhteiskunta toimii, sen opettelu alkaa kotoa siten, että sinä aikuisena määräät. Asioista voi neuvotella, mutta aivan kaikki ei ole neuvotteluasioita, ne vain tehdään halusi tai ei.
Ja se, että aikuisilla on erivapauksia.. on vastuitakin.
Ja hän voi aikuisena sitten ottaa niitä aikuisen erivapauksia, jättää omat uimakamat vaikka homentumaan tai pelata vaikka aivot päästään, mutta nyt on lapsi, sinä aikuinen, ja nyt mennään kuten sinä sanot.
Ja sitten kun tilanne tulee, niistä vaan pidetään kiinni,.
Älä mene inttämiseen mukaan, vaan anna vaikkapa aikaraja: tähän mennessä teet, tai sitten menetät jonkun huomisen peliajan tms.
sano, ettet hyväksy että sinulle puhutaan noin, ja siitä kielenkäytöstä ja asenteesta tulee myös rangaistus.
Esim ei mitään viikon mittaisia, vaan 1 pv, ja kun niitä on paljon, siitä jo tulee viikko... ihan miten itse haluat, sinä valitset, päätä itse..
sanon minä.
ja rumasti ei puhuta, niistä tulee sanktioita. Eli mä en itse katsele ollenkaan jos mulle huudellaan hävyttömiä takaisin, vaan puutun tilanteeseen heti. Lapsi pitäisi saada jollakin konstilla miettimään omia tekojaan ja sitä, että niillä on oikeasti seurauksia. Mä kyllä itse saatan räjähtääkin takaisin, minusta vanhempien ei tarvitse olla ikuisesti hyvähermoisia, vaan saa näyttääkin jos jokin asia satuttaa/suututtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin ollut tällaista:
"Enkö silloin ikäänkuin hyväksy ilkeydet? Jos laitan lapsen huoneeseensa ja hän potkii seiniään tai paiskoo satakertaa ovea mielenosoituksellisesti ja ärsyttääkseen minua, ignooraanko tämänkin riippumatta siitä, että paikkoja saattaa hajota vai säntäänkö taas paikalle uusien komennusten kanssa, joita hän selvästi kerjää jatkaakseen valtataistelua?" Hakannut kylpyhuoneen oveen kauhean reijän. Sanoin että miltä nyt tuntuu, kun ovi on rikki ja saa oll viimeinen ovi jonka rikkoo. Kehoitin myös vastaisuudessa hakkaamaan tätä samaa ovea kun kerran onjo hajotettu :) ennen aikuisuutta sitä ei uuteen vaihdeta. Sanot rauhallisesti että nyt loppui tuollainen touhu.
mut teettekö koskaan yhdessä mitään kivaa? Siis sinä ja poika kahdestaan?
Pojalle tekis hyvää nähdä äiti muussakin ympäristössä. Menkää vaikka kokeilemaan seinäkiipeilyä tai jotain. Mun mielestä te tarviitte jotain hyviä, hauskoja ja positiivisia kokemuksia ihan kahden kesken. Tällanen perstuntuma mulla on. Sun pitää saada pojan kunnioitus jollain muulla tavalla kuin huutamalla/rankaisemalla/komentamalla.
Sen viimeisen sanan voit kuitata aina sanomalla joojoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tosi nopeasti, joten ehkä en vain huomannut jotain, mutta tuli sellainen olo, että teidän perheessä tää komentavan vanhemman rooli on ulkoistettu kokonaan sulle. vai onko näin? Siinä ainakin voisi olla syy, miksi saat kaikki vihatkin. Jos pojalla olisi kaksi komentavaa vanhempaa, raivokin jakautuisi kahteen kohteeseen ja liudentuisi.
Poikasi vaikuttaa tulevaisuuden laasaslaiselta naistenvihaajalta, vaikka tokihan näin ei ole, tekstinä ruudulta vain asiat näyttäytyvät tosi kärjistyneessä muodossa.
Mun mielestä sun miehen pitäisi näyttää selkeästi, että se on sun puolella. Itse asiassa sen pitäisi komentaa lastasi sun kanssa yhdessä. Näin pojallesi on helpompi hyväksyä komentelu, kun isäkin sen hyväksyy. On iso itsetuntojuttu pojalle, jos joutuu akkojen komnneltavaksi. JOs joutuu vanhempien komennettavaksi, se ei ole niin paha juttu. silloin voi antaa itselleen luvan olla komenneltavana, koska se talon johtajauroskin antaa tälle käskytykselle siunauksensa. tulikohan nyt mahdollisimman epäselvästi sanottua. Älä syyllistä itseäsi, vaikutat tosi fiksulta. Mutta joku valtasekaannus teillä on. Veikkaan että miehesi on jättänyt poikasi vähän tyhjän päällä. Onko kovin poissa kotoa tai hämillään kenties silloin kun pitäisi ottaa ohjat käsiin
jos ei koko perhe, niin ainakin itseksesi, voisikohan auttaa jos pääsisit kuvailemaan jollekin ammattilaiselle muutamaa vuorovaikutustilannetta ja tämä antaisi oman arvionsa että olisiko jotain pitänyt tehdä toisin vaiko mitä. Julkisella puolella voi olla, että apua ei saa, joten saattaa joutua tekemään tuon omilla varoilla.
Meillä ei ole ollut isompia ongelmia murrosikäisten kanssa, joten tämä on varmaan pieni ja turha juttu, mutta itse jossain vaiheessa huomasin, että yhteenottoja tuntui syntyvän aina silloin, kun lapsia käski tekemään jotain. Sellaisiin voisitko-tyyppisiin sanamuotoihin tuli paljon kivempi reaktio, ehkä niihin oli vaikeampi heittää suoraan uhmaa päälle.
Ja tämä nyt on erittäin pieni lohtu, mutta ainakin poika luottaa sinuun niin paljon, että näyttää suuttumuksensa ja ärtymyksensä sinulle suoraan. Ja vaikka poika esittäisi halveksuvaa, niin kyse on varmaan enemmän sinun rajojesi koettelusta kuin siitä, että tämä oikeasti halveksuisi sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä myös pienempiä sisaruksia, mutta tämän vanhimman kanssa nyt eniten väännetään. Vaikuttaa alkavalta murrosiältä, pahantuulinen, ärtyisä ymsyms lähes kaikkea mitä jo ap ja muut kirjoittaneet.
On siis normaalia tai melko yleistä ainakin, eikö se jo vähän helpota?
Poika on harrastus- ja kouluympäristössä aikuisten suosiossa. Osaa siellä käyttäytyä ja menestyy, mutta kotona tympeä mörökölli, ei onneksi aina, vielä.
Välillä jo mietin, etten pärjää (ettemme pärjää, en ole yh) ja on jotain mitä teen väärin tai tulen vielä epäonnistumaan. Luotan kuitenkin siihen, että teemme myös jotain oikein, kun ulkopuoliset kehuvat käytöstä ja purkakoon sitten turhaumat kotona. Ehkä se on meidän osa.
Aina en jaksa olla fiksu ja toimia oikein, vaan provosoidun ja karjun kauheuksia pää punaisena ja silloin lopuksi molempia harmittaa ja anteeksi pyydellään. Ensin pitkä mökötys ja mielenosoitus.
En osaa neuvoa enkä muutakaan, mutta itseäni helpottaa, ettemme ole ainoita.
Silloin mä väitän että ne teidän arestit ja muut on vaan silmänlumetta, eli kauanko yksi aresti kestää ja mitä siihen kuuluu?
Tuleeko teille silloin kavereita tai soittaako niille? On netin kautta yhteydessä?
Entä pilaatteko arestin sillä että te lähdette vaikka huvipuistoon tai joka päivä rannalle?
Jos meillä lapsi aukoo vanhemmalle niin siitä tulee rangaistus, teillä on sähkökaappi: virtat pois etkä ala vääntämään lapsen kanssa asiasta.
Jos jatkaa lässytystä niin se aresti tulee ja se kestää viikon, jos jatkaa niin sanot että kohta aresti jatkuu toisen viikon.
Jämäkkyyttä. Ei todellakaan mitään sietämistä sen juttuihin vaan aresteja ja niihin kuri.
Luulis kiinnostuvan!
Unohda nyt kaikki noi ihanat lurituksesi idyllistä ja pistä lapselle enempi kuria, tuskin se niin tyhmä on ettei se tajua että olemalla asiallinen on mukavaa.
Jos on ikävä niin tulee sanktiota, 5 vuotta ja lapsesi on vastuussa omista asioistaan. Kai sä luit siitä kun joku 15- vuotias sai tuntuvat sakot opettajalle avautumisesta, se voi olla sinun lapsi tulevaisuudessa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt 9-vuotiaani kanssa.
Yksi lause pisti korvaan. Poika siis sotii nimenomaan sinua vastaan? Ja kokee ilmeisesti, että sinä saat tehdä asioita, joita hän ei ja kokee ne epätasa-arvoisiksi.
Voisitko ihan kysyä, että kokeeko hän asian näin? Ja miksi? Ja miten hänen mielestään tilanne tulisi ratkaista?
Luonnollisestikin muistutat siitä, että aikusilla on eri säännöt, kuin lapsilla ja että aikuiset käyttävät konetta myös ihan oikeisiin asioihin (eikä vain av-palstailuun;), kuten laskujen maksuun, tiedon hakuun jne. Vähän toista, kuin lasten jatkuvat pelaamiset, tai chattailyt.
Aikuisten ehdoilla voisitte ehkä kuitenkin miettiä jonkin laista sopuratkaisua? Ja on tietysti hyvä itsekin miettiä, että ovatko lapsen säännöt jääneet sinne 5-vuotiaan tasolle=) Onko tietsikalla oloaikoja muistettu päivittää ikäisensä tasolle.
Meillä ei myöskään mitkään rangaistukset tahdo tehota ja mietin juuri itse, että ehkä pitäisikin muuttaa taktiikkaa. Antaa tehtäviä, joista palkitaan. Tai, kuten viimeksi tein, niin palkitsin isompaa sisarusta antamalla hänelle jäätelöä viikon jokaisena päivänä, kun taas tämä pahojansa tehnyt jäi ilman. Ei ehkä paras "rangaistus", mutta tiedän, että pienempää tuo harmittaa hirveesti=)
Tai lupaa vaikka jonkun koeajan verran, vaikka kahden viikon ajan, että lapsi saa euron per päivä, kun kaikki menee hyvin. Tee euron kasoja vaikka 20 sentin kolikoista. Jokaisesta rikkeestä vähennetään aina 20 senttiä päivässä. Eli pahimmillaan lapsi menettää sen euron, mutta hyvällä käytöksellä ansaitsee 7 euroa ekstraa viikossa! Ja ei nyt ihan jostain höpöhöpö-virheestä tarvitse ottaa rahaa pois, mutta kaikesta tahallisesti kyllä. Ja jos rike on iso, niin euro kerralla pois.
En tiedä, onko näistä mitään hyötyä, mutta kaikkeahan voi kokeilla=) Onnea matkaan!
Meillä on vähän samaan tapaan toimiva 11 v poika. Ei ihan noin isoegoinen tosin.
Häneen ei tehoa mikään rangaistus tai kielto, eikä lahjonta. Tulen hänen kanssaan toimeen neuvottelemalla. Kun pyydän häntä tekemään jotain, niin annan aikaa. Astianpesukonetta ei ole pakko tyhjentää just nyt, kunhan se on aamulla viimeistään tyhjä.
Se, että hänellä on päätäntävaltaa, milloin asiat hoitaa, niin se auttaa.
Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta en nyt ehdi. Suosittelen lukemaan kirjan Tulistuva lapsi.
Niin, me olemme olleet perheneuvolassa. Se oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Saimme vain kannustusta, että hyvin menee. Tuo kirja oli paljon parempi apu.
ps. olet erinomainen kirjoittaja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa ehdottomasti hakea perheneuvolasta apua. Tutulla on vastaava tilanne tyttären kanssa. Isä pärjäsi lapsen kanssa hyvin, mutta äidin ja tyttären välit oli yhtä vääntöä. Kyseessä oli ihan tavallinen perhe, ei siis mitään muita ongelmia. He kävivät muutaman kerran perheneuvolassa. Siellä sovittiin lapsen ja äidin välille pelisääntöjä. Hyvästä käytöksestä porkkanaa jne. Heidän mukaansa oli huomattavasti helpompaa noudattaa sääntöjä johdonmukaisesti kun ne oli muualta annettu. Tällä perheellä tästä oli hurjasti apua.
Tsemppiä!
Alue: Aihe vapaa
muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta kun nyt tätä luin, sanoisin, että sinut ja poikasi pitäisi mennä perheneuvolaan tms tahoon puhumaan ja saamaa konkreettisia neuvoja juuri teille.
Ehkä siellä pojan kiukun taustalla onkin jotain muuta kuin sinun muka kyvyttömyys häntä kasvattaa, kuten hyvänä esimerkkinä kiusaamista koulussa/kavereiden taholta...