Sivut

Kommentit (81)

minkälainen äidin tulisi olla: hoivaava, huolehtiva ja lapsiaan rakastava.



Sitten on naisia, joilla on biologinen mahdollisuus synnyttää lapsia, mutta joista ei ole äideiksi, eikä vanhemmuuteen. Mielestäni, jos ymmärtää tämän eron, pääsee eteenpäin. Kaikista synnyttäneistä ei ole (lukemattomista eri syistä) äideiksi.



Toisinaan on parempi, ettei ole tekemisessä tällaisen 'äidin' kanssa, etenkin jos se aiheuttaa suurta mielipahaa ja ahdistusta.



Käsittele ap surusi, ja yritä elää elämääsi eteenpäin. Olet varmasti itse paras äiti lapsillesi, eikä heitä tulisi mielestäni altistaa ahdistaville kokemuksille (esim. vierailut despootti-isoisän luona).



Voimia ja jaksamista!

Lainaus:

Ymmärrän siis toki itsekin äitini onnettoman kynnysmaton roolin, mutta edelleen se on ihmetyksen aihe että miksi hän ei edes mikrotasolla pienessä mittakaavassa repäise itseään irti? ymmärrän sen että äitini ei ikinä uskalla mistään sanoa isälle vastaan - ei ennen, ei nyt, eikä tulevaisuudessa - mutta voisihan äitini vaikka ilmoittaa että lähtee tapamaan lapsenlapsiaan päiväksi. Mutta tähän hänellä ei ole halua eikä tahtoa.



Jossain joskus luki, että tällaisessa perheessä lapsi aikuisenakin kantaa huolta ja vastuuta muiden käytöksestä. Se on kai totta, sillä kannan tilanteen vuoksi huolta ja murhetta, ja yritin aiemmin tukea äitiäni oman selkärangan kasvattamisessa - turhaan. Loppupeleissä se kai menee niin että vanhempani tekevät omat valintansa ja kantavat niistä seuraukset, ja minun ei kai pitäisi murehtia ja stressata niistä.



Äitini on nyt valinnut elämän ilman lastaan ja lapsenlapsiaan, joten kyllä siitä hänelle vääjäämättä seuraamukset tulevat, viimeistään kun isä kuolee. En kyllä ole silloin hyppäämässä äitini luona auttamassa häntä hoitamaan arkielämän asioita - eipä hänkään auttanut minua koskaan missään. Edes lapsena.




on hyvin todennäköistä, että hän pakottaa vaimonsa valitsemaan puolensa: "Jos olet missään yhteydessä siihen X:ään, niin...!"



Miten ihmeeessä hän enää kykenisi "repäisemään itsensä irti" tuosta sidoksesta? Hän on tavallaan kuin miehensä surkastunut siamilainen kaksonen...





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lainaus:

En hyväksy sitä että äiti ei voi olla paha. Siitä on niin moni ihminen joutunut kärsimään.

Minullekin sanottiin aina että sehän on sinun äitisi, et kai sinä äidistä voi noin sanoa. Terapeuttini antoi minulle luvan sanoa äidistäni että hän on ilkeä ja paha ihminen, en minä niin kuin äiti aina hoki.

Äiti teki täysin vastemielisiä,rikollisia tekoja minulle lapsena ja nuorena aivan kuten ap:n äiti ja isä.Heitä ei voi puolustella millään että voimaton ja kipeää katsoa toisen onnea.




Jos äitisi on aktiivisesti ja systemaattisesti toiminut sinua vastaan, on selvä, että hän on ollut ilkeä ja paha ja tietenkin saat sen sanoa vaikka ääneen!

Mietin vaan tuossa ap:n äidin motiiveja. Ja olivatpa ne mitkä hyvänsä, ei passiivinenkaan toiminta tai toimimatta jättäminen pyyhi siitä aiheutuvaa pahaa pois.

Eikä tarkoita sitä että tuollaista selän kääntämistä voisi hyväksyä.

että äitisi on jo pitkään elänyt tietynlaista elämää isäsi kanssa ja näin ollen varmaan isäsi "aivopesemä". Äitisi on tavallaan sairastunut siinä samalla. Äitisi ei edes oikein muista muunlaista elämää. Vaatisi äidiltäsi todella paljon nousta isääsi vastaan, eikä siihen varmaan pysty, kun on vuosien saatossa nujerrettu täysin. Itse varmaan kirjottaisin äidilleni kirjeen ja kertoisin mitä ajattelen hänestä ja että toivoisin hänen olevan lastenlasten elämässä.

En usko etteivätkö lapsesi kiinnostaisi äitiäsi, mutta hänellä ei vain ole omaa tahtoa enää. Lähetä äidillesi kirje ja laita vaikka lasten kuva mukaan.

...niin ota selville onko terapeutti perehtynyt narsistiseen persoonallisuushäiriöihin ja psykopatiaan! Ei hän muuten osaa sinua auttaa.



Tai sitten selvität löytyisikö paikkakunnaltasi terapeuttia joka on näihin asioihin perehtynyt.



Onnea matkaan!

tämä on vain jatkumo siihen. Hyväksy asia ja välitä itse lapsistasi. Eivätpähän pääse tuomaan omia huonoja käytösmallejaan lapsillesi. Ei kaikilla muillakaan ole mummoja aktiivisesti lasten elämässä vaikka toisilla onkin. Oma äitini ehti nähdä 2 lasta neljästäni ennnen kuolemaansa.

kehotti ottamaan asian puheeksi. Eihän tuollaiset pysty noista asioista puhumaan.



Mietin, että siksikö kaipaat lapsillesi mummoa, kun itse vietit paljon aikaa mummolassa, mikä varmaan oli sinulle todella hyvä ajatellen kotioloja. Kuitenkin voit tarjota omille lapsillesi mummon sijasta turvallisen ja rakkautta täynnä olevan kodin, jossa lasten on hyvä olla. Se on mummoa tärkeämpää. Se on huonoa sukua tärkeämpää. Lastesi ei tartte kärsiä sukuasi.



Löytyisikö sitten varamummoja? Koeta etsiä esim. MLL:n kautta, jos koet tärkeäksi. vois tulla motivoituneempi ja parempikin mummo. Sukulaismummot saattavat olla kovin kiireisiä, esim. vierailulla vaan hösäävät ruokaa ja tiskejä eivätkä välttämättä juuri ole lapsen kanssa. Ideeaalimummoja eivät kaikki mummotkaan ole.

Kun te synnyitte, äitisi teki valinnan. Hän ei ollut silloin niin alistettu ja heikko kuin nyt. Hän teki valinnan ja valitsi miehensä. Valitsi sen, että teitä sai kohdella kauhealla tavalla. VAlitsi sen aina uudelleen, jotta häneen ei kajottaisi.



MIksi hän tunnustaisi nyt aikuiselle tyttärelleen tehneensä noin kamalia tekoja? Ei, hän suojelee taas itseään ja isääsi. Hinnalla millä hyvänsä. Heidän vääristellyssä maailmassaan mitään tuollaista ei ole tapahtunut ja sinä olet hullu ja mielipuoli. On väärin, että myös sisaruksesi ovat tavallaan "hylänneet" sinut ja pakottavat sinut yksin kärsimään seuraukset. Miksi he eivät puolusta sinua? Kerro totuutta? Miksi he osallistuvat samaan valehteluun? Perinnön takia? Jos aikuiset lapset ovat noin alistettuja, ei heistä ole sinulle mitään hyötyä ja voit aivan hyvin katkaista välit heihinkin. He osallistuvat isäsi ja äitisi valheisiin ja antavat vaikutelman siitä, että sinä olet hullu. Toisin sanoen tekevät valinnan, että katsovat sivusta aivan niin kuin äitisi teki valinnan aikoinaan.



On ihan ok vihata. Saat vihata äitiäsikin. Et ole hänelle mitään velkaa. Se, että hän on isäsi uhri, ei tee hänen omia syntejään tekemättömiksi. Hän on syyllinen, niin kuin on isäsikin (ja nyt sisaruksesikin).



Katkaise valheiden kierre ja kirjoita jäähyväiskirje perheellesi. Kerro lapsuudenmuistojasi, ihan yksityiskohtaisesti. Kerro, mistä syistä isä hakkasi sinua, mitä sanoi ja mitä äitisi teki. Yksilöi. Mainitse päivämääriä, vammoja, joita sait ja joita sisaruksesi saivat. Tee pahoinpitely todeksi. Pakota heidät muistamaan, vaikka se tekeekin sinulle aika tavalla kipeää. Laita useita esimerkkejä. Kerro omia tuntemuksiasi lapsena. Kerro myös omista lapsistasi ja siitä, minkälainen vanhempi olet heille. Kerro, mistä sait riittävästi tietoa hyvästä vanhemmuudesta (isovanhempasi?). Syytä vanhempiasi suoraan ja suorin sanoin ja kerro sen jälkeen, että säästät tämän kirjeen myös aikuisille lapsillesi. Se on todiste vanhempiesi ja myös sisarustesi valheista ja valheellisesta elämästä.



Ei tuo kirje muuta mitään (paitsi ehkä sisarustesi elämässä). Mutta se pakottaa isäsi ja äitisi todella kohtaamaan menneisyyden. He eivät ääneen tietenkään myönnä mitään, mutta tokihan he tietävät noiden asioiden tapahtuneen. Yleensä narsistille on suunnaton yllätys, kun joku muu syyttää ja vihaa, se rooli kun on aina ollut hänellä. Narsisti on aina muiden juonittelun uhri. Siksi hän syyttää nyt sinuakin valehtelusta. Mutta hän tajuaa, että uhri oletkin sinä, ja se varmasti laittaa miettimään.



Kirjeen myötä hyvästelet vanhempasi ja sisaruksesi ja olet vapaa elämään omaa elämääsi ilman jatkuvaa syyllisyyden tunnetta. Pelkäät kovasti, ettet ole yrittänyt tarpeeksi. Et vain tajua sitä, ettei sinun kuulukaan yrittää mitään. He ovat oman polkunsa valinneet.

Lainaus:

no en oikein voi pyytää anteeksi (kun en ole siis vanhempieni mitenkään loukannut), mutta siihenkin voisin silti olla valmis vaikkei aihetta olisikaan. Sen sijaan siihen en ole valmis että unohdetaan menneet - siis siinä mielessä että myöntäisin itse olevani "hullu ja keksiväni kaiken omasta päästä" kuten vanhempani väittävät.



Johan tässä nyt on useampi vuosi mennyt välirikossa, ja sinä aikana isä on siirtänyt perintöosani sisaruksilleni. Olen kuulemma "kiittämätön eikä hän enää tunnusta minua tyttärekseen".



En siis todellakaan halua edes välejä lämmittää isääni, nyt on paljon turvallisempi/parempi olotila itselläni. Mutta edelleen se äiti harmittaa.



Tuossa joku kysyi että miksi ihmeessä haluan äitini elämääni. Kai se on sitä että haluaisin lapsilleni mummon, ja ikäänkuin suvun juuret. Nyt meillä eletään siis täysin ilman isovanhempia, lapseni eivät edes tunne vanhempiani kun eivät ole koskaan nähneet.



Terapeuttini oli sitä mieltä että äitini ottaa yhteyttä kun kokee sen tarpeelliseksi - no on ne lapsenlapsetkin tässä välissä syntyneet ja ei ole mitään vastannut esim rististäiskutsuihin vaikka oli v.p, kutsu (ei siis vaan tullut kummallakaan kerralla paikalle). Hän siis elää ja teeskentelee että minua ja lapsiani ei ole olemassakaan.



En vaan YMMÄRRÄ!!! Siis tavallaan tiedostan että ei tämä tästä tule muuksi muuttumaan, mutta miten v**ussa joku nainen voi hylätä oman lapsensa, omat ainoat lapsenlapsensa, ja vain siksi että voi millyttää ja mielistellä jotain hullua psykopaattipuolisoa.



Vastaustahan en tähän tietenkään tule koskaan saamaan, joten tavallaan kai joudun nyt suremaan sen surun että vanhempani ovat kuolleita - vaikkeivat teknisesti sitä olekaan :(




äitisi ajattelee että kun on isäsi kanssa, hänellä on katto pään päällä ja ruokaa. ja ehkä hänet on kasvatettu nin että erota ei saa tai jos erooaa se on naisen häpeä.



koska jos hän on sinun puolellasi, hän siis joutuu hävetä ja ottaa syyt niskoilleen. ei hän - alistettu ihminen- sellaista voi kuvitella. häpeää ja eroa ja kaikkea.

Haluaisitko todella että sun lapsillasi olisi äitisi kaltainen mummo? Unohda koko ihminen. En antaisi anteeksi.

Kerron lyhyesti tarinani. Tutustuin 17 vuotiaana mieheen, jonka kanssa aloin seurustelemaan. Tämä osoittautui aikaa myöden täydeksi psykopaatiksi, joka eristi minut täysin muista ihmisistä ja oli erittäin väkivaltainen. Olin täydellisen alistettu, elin 24/7 tuossa sairaassa maailmassa ja pelkäsin hirvittävästi. Itsetuntoa ei ollut ollenkaan jäljellä, tunsin olevani täydellisen kelvoton kaikessa mahdollisessa.



Vuosia suhteen alkamisen jälkeen tulin raskaaksi. Mikään muu ei ollut muuttunut ja alkoi näkyä merkkejä, että mies on vaarallinen myös lapselle. Tiedätkö mitä tein? Hankkiuduin äijästä eroon. Ainoa ajatukseni oli, että se hirviö kiusaa lastani vain kuolleen ruumiini yli. Ja todella uskoin siihen, että henki lastani puolustaessa voi mennäkin.



Kuka tahansa psykopaatin puoliso voi tehdä saman päätöksen. Kyse on siitä, mitä rakastaa eniten: puolisoansa, lastansa, kulisseja, tavaraa, vai mitä.



Tuosta tapahtumasta on aikaa jo paljon. Siitä kertominen tuntuu vieraalta, koska elämäni nykyään on aivan erilaista.



Jos jotain psykopaattien kanssa elämisestä olen oppinut, on se että kaikista tärkeintä on että läheiset ihmiset ovat hyviä tyyppejä, muunlaisiin ei kannata suhteita pitää. Nykyään minulla onkin erittäin hyvä perhe ja upeita, luotettavia ihmisiä ystävinä. Muunlaiset ihmissuhteet olen katkaissut, esimerkiksi sukulaisteni kanssa en ole enää missään tekemisissä.

  • ylös 10
  • alas 0

kiitos uusista vastauksista, onpa niitä tullut paljon. Ja kiitos kannustuksesta, tämä on ollut tosi kiva ketju, ei ole vielä kukaan tullut sättimään että "katso peiliin, itse olet syyllinen".



Yritän alkaa luopumaan toivosta (jonka JÄRJEN tasolla tiedän olevan turha, mutta TUNTEEN tasolla joku lapsellinen toivo äidin rakkaudesta yhä elää), sillä tiedän että tällainen äidissä roikkuminen on lapsellista ja turhaa.



Ehkäpä lapseni pärjäävät ilman mummoa, tai sitten yritän etsiä varamummoa heille. Mutta ihan oikeasti, te jotka neuvotte että unohda koko ihminen, ei se elävässä elämässä niin käy että "naps, unohdan nyt äitini". Miettikääpä itse omalla kohdallanne (tosin rakastavien äitien lasten on varmaan mahdotonta kuvitella itsensä tilanteeseeni) että voisitteko vain omalla päätöksellä tuosta noin vaan unohtaa äitinne? Siis haudata kaikki muistot, toiveet, unelmat tulevasta, luopua tukiverkostanne ja vanhepienne tuesta? Ei se todellakaan ole niin helppoa, että unohdanpa vaan tuon ihmisen nyt.



Uskoisin että tämä on pitkä prosessi, ja suru seuraa joka päivä sydämessäni mukana. Mutta se mikä asiassa on helpotus, on se, että kun nyt suren sen että äitiä ei ole, ja olen "orpo", niin aikanaan kun äitini kuolee, ei minulle ole enää yhtään mitään surtavaa. Se suru on surtu nyt, eli silloin kun olen itse ollut raskaana ilman äitini tukea, synnyttänyt lapset, hoitanut ne koliikissa uupumuksen partaalla, ollut kaikessa ilman äitini kiinnostusta, apua, huolenpitoa, henkistä tukea.



Kyllähän se niin on (niinkuin joku sanoi) että äitini on tehnyt selkeän valinnan. Jos ei ole edes neljän vuoden aikana viitsinyt yhtä puhelua soittaa tai käydä edes yhtä kertaa ainoita lapsenlapsiaan tapaamassa, niin onhan se kai selvääkin selvempi selän kääntäminen omalle lapselleen.



Loppukaneetti on siis kai se, että ymmärtää voin (niitä syitä ja olosuhteita) miksi äitini noin teki, mutta HYVÄKSYÄ en voi ikinä!! Siis koskaan!

Anteeksi antaminen ehkä vuosien saatossa onnistuu, enää neljän vuoden jälkeen en jaksa tuntea mitään vihaakaan, tunnen vain suunnatonta surua ja pettymystä.



Ehkä tosiaan nämä mummohaaveet juontavat siitä että oman elämäni pelastivat isovanhemmat, joiden luona elämä oli turvallista ja ennustettavaa. Siitä siis on jäänyt "lintukoto-mummola" ajatus, ja onhan se totta että vanhempieni luo en voi lapsia viedä sekunniksikaan ilman valvontaa ikinä, isähän kävisi heti lasten kimppuun jos uskaltaisivat jostain kitistä, kiukuta tai sanoa vastaan.



Kiitos kovasti vastauksista kaikille!

isäsi on pelotellut äitisi henkihieveriin ja uhkaillut, että jos äitisi ei hylkää sinua, hän tekee niin ja näin. Voi olla uhkaillutkin, että sinulle tulee äitisi yhteydenpidosta hankaluuksia.



Parempi lapsillesikin pysyä erossa tuosta kuviosta, mutta karmea tilanne sisarruksillasi.

Lainaus:

Ajattelen ettet voi "ymmärtää" äitiäsi. Isäsi on aivopessyt hänet jo vuosikymmenien ajan, ei hänestä enää ole aitoa ihmistä jäljellä.



Jos hän on jo lapsuudessasi voinut olla välittämättä isäsi pahoinpitelyä niin aivopesu on tapahtunut jo aikaisin heidän suhteessaan. Hän on täysin isäsi vallassa. Ei hänellä ole enää omaa tahtoa.



Onko terapeutillasi todella tietämystä narsismista ja sen vaikutuksesta lähimmäisiin? Ei siltä vaikuta kun kirjoitit että terapeutti oli sanonut että äitisi "rakastaa" isääsi enemmän kuin lapsia. Eihän se nyt niin mene! Isäsi on aivopessyt äitisi sellaiseen käyttäytymismalliin, äitisi tunteet ovat niin syvällä ettei hän varmaankaan tunne yhtään mitään. Toimii vain kuin robotti.



Todella surullista koko tilanne :/ Olen kuitenkin iloinen puolestasi että sinulla on oma perhe joka toimii paremmin.






ihmettelen hieman terapeuttisi kommentteja, onko hän todella tilanteen tasalla? Kertomasi mukaan tuossa ei ole kyse mistään "rakastaa isääsi enemmän" kuviosta vaan puhtaasti siitä, miten narsisti on nujertanut puolisonsa vuosikymmenien aikana. Äitisi on luultavasti nujerrettu jo ennen teidän lapsien syntymää. Turhaan kyselet, millainen äiti antaa pahoinpitelyn tapahtua - äitisi on luonnehäiriöisen uhri itsekin.



Olisiko mahdollista vaihtaa terapeuttia?

Aloittajalle:

En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mitä keskusteluun on tullut. Toivon kuitenkin, että olet saanut ainoastaan kannustavia viestejä.

Muista aina: et ole ainut jolle näin on käynyt, sinussa ei ole mitään vikaa!, vika on vanhemmissasi.

Meillä sama tilanne, tosin anopin ja appiukon taholta. Asia on erittäin surullista ja raskasta läpikäytävää. Itse olen vasta "alkutaipaleella" asian kanssa.

Yksi paikka mistä saa myös keskusteluapua tällaisiin asioihin on MLL:n vanhempainpuhelin.

Muista siis: älä vain syytä itseäsi missään! Ja moni lapsi elää ilman isovanhempia. Joskus tuntuu, että isovanhempia pidetään niin kovin tärkeinä. Itse olen sitä mieltä, että ilmankin voi elää - ihan hyvin. Kaikkialla toitotetaan miten tärkeätä se on lapselle. Lapselle tärkeintä on hyvä suhde vanhempiin, ei lisäkärsimys huonoista isovanhemmista.

Tsemppiä kovasti!

Lainaus:

Suomen laki ei salli tuota potaskaa

Että joku jäisi ilman perintöä. Oikeesti, älkää jaksako.



Eikä se voi sua kieltää, miten se sen tekee? :)








Joo. Lain mukaan jokaiselle lapselle kuuluu rintaperilliselle kuuluva osuus, mutta mitäs jos jaettavaa ei enää vanhemman kuoltua yllättäen olekaan? Ainakin meillä narsistinen isä on hallinnut aina lapsiaan rahalla, ihan lapsesta asti: suosii lempilapsiaan, antaa rahaa, ostelee tavaroita, siirtelee omaisuutta... Tekee sitä aktiivisesti sekä salaa että tarkoituksellisesti arvostustaan osoittaen ja ilmanjääviä lapsiaan loukaten.



Palkitsee parhaimman mielistelyn ja mielipiteettömyyden, antaa aina niille lapsista, jotka eivät puolustaudu hänen mielenhäiriöidensä aikana. Rankaisee niitä, jotka ovat esimerkiksi eri mieltä kuin hän, asiasta kuin asiasta.



Myötätunnot on täysin AP:n puolella. Tuo on varmasti ihan kauhea tilanne. Isää sulla ei ole koskaan ollutkaan (ja tuollaisen tyypin ollessa kyseessä, parempi niin), mutta nyt siis joudut tavallaan unohtamaan myös äitisi.



Oletko muiden sukulaisten kanssa tekemisissä? Tietävätkö he totuuden elämästänne vai onko vanhempiesi propaganda uponnut heihinkin täydestä? Levitteleekö isäsi sinusta ja perheestäsi esim. valheita ja mustamaalaako teitä? Millaista kuvaa vanhempasi perhe-elämästänne antavat ulospäin?

Te ansaitsette hyvän mummon ja nykypäivänä sen ei tarvitse olla biologinen isoäiti. Hyviä, rakastavia vanhuksia on pilvin pimein vailla nuorta seuraa ja heidän löytämiseksi on nykyään järjestöjäkin.



Sinun äitisi ei ansaitse teitä. Älä kiinnitä mitään huomiota vanhempiisi, edes, eikä varsinkaan silloin kun heistä tulee vanhoja ja sairaita. Ehkä silloin he kärvistellessään tajuavat mitä ovat tehneet kun ovat omat lapsensa karkoittaneet elämästään.



Tutustukaa uusiin ihmisiin, nuoriin ja vanhoihin ja luokaa turvaverkko välittävien ja empaattisten ihmisten kanssa ja tulevaisuutenne on taatusti hyvä ja onnellinen.



Onneksi sinä ap vaikutat empaattiselta ja rakastavalta ihmiseltä, se kyky taisi tulla sun edesmenneeltä ukiltasi : ) Aina ei pahan tarvitse periytyä, vaikka omat vanhemmat olisikin kusipäitä.



Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ja valoisampia aikoja!

helppo on kommentoida että unohda koko ihminen. Itselläni samanlainen tilanne ja välirikko kestänyt vielä pidempään, ja en todellakaan pysty unohtamaan, vanhempien puute kaihertaa ihan kaikessa (varsinkin kun näkee miten muiden perheissä vanhemmat osallistuvat aikuisten lastensa ja lastenlastensa elämään).

Venhempien menettäminen hylkäämisen takia kannattaa kohdata samalla lopullisuudella kuin vanhempien kuolema. Ensin suru, kaikki vihen ja katkeruuden tunteen ym esiin. Siis kunnollinen surutyö. Sen jälkeen alkaa toipumunen.



Minä veikkaan, että ne keillä asia kaihertaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, elättelevät salaa toivetta välien lämpenemisestä. Ei siinä ole mitään pahaa, mutta kun se ei juuri koskaan, jos ikinä, toteudu. Eikä se paska vanhempi asiasta kärsi. Sinä lapsi kärsit vaan edelleen.



Siis: paska paskana, anna surun ja ikävän tulla, itke ja sure ja ala sitten toipua. Älä jätä käsittelemättömiä tunteita muhimaan.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla