Lue keskustelun säännöt.
Lapsi 5 v. näkee "hämärän kävelijöitä". Muilla vastaavaa?
27.05.2012 |
Herkkä poikamme on nyt kun hämärää kestää pitkään, alkanut nähdä ikkunasta pihallamme kävelijöitä. Yritin kysellä minkälaisia nämä kävelijät onvat, niin sanoi etteivät pelottavia, mutta harmaita ja etenevät aina samoja polkuja. Asumme vanhassa maalaistalossa, joka ei ole suvun peruja.
En ole aiemmin uskonut kummituksiin tai mihinkään, mutta nyt on alkanut äitiäkin vähän pelottamaan, kun kuulemma yksi "kävelijä" tuli ulko-ovelle ja oli aukaisevinaan oven. Sisällä ei kuulunut mitään, eikä lapsi nähnyt sitä hahmoa enää. Kysyin, että jos olisi ollut valot pois päältä, niin olisiko nähnyt sitten. Ehkä, sanoi poika.
Miten tästä eteenpäin. Kenen puoleen kääntyisin ja kysyisin apua. Lapsi ei pelkää, äiti kohta pelkää kuollakseen eikä mitään mielikuvitusystäviä ole koskaan ollut. Voisikohan tämä olla vain joku vaihe, johon ei kannattaisi kiinnittää huomiota?
Kommentit (169)
No, olen luullut, että näitä näkee "kaikki"?!?
Ei ole mitenkään epänormaalia. Itse näen "asioita", vanhempani ovat nähneet, mieheni näkee, mieheni vanhemmat näkee (selittävät niitä kyllä loistavasti "luulin, että", lapset näkee...
Mikä tässä muka on outoa tai pelottavaa. Pelottavaa on lähinnä se, että jotkin ihmiset kieltävät tämän muun energiatason olemassaolon, vaikka se on jo tieteellisestikin todistettu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksi kirjoittaja tässä ketjussa ja halusin nostaa tämän, sillä aihe askarruttaa minua edelleen. Olisi mukava tietää, mitä aloittajan lapselle nyt kuuluu.
uskon, että aaveita on mutta ne eivät ole kahleita kalisuttavia tyyppejä jotka sanovat "huu" vaan jonkinlainen kaiku menneestä, kuin itseään toistava nauha. tämän puolesta puhuu sekin, että monet ns" aaveet" haalistuvat ajan myötä .
ja ehkä vielä joskus tämä on itsestäänselvää ihmisille, samaan tapaan kuin sähkö meille tänä päivänä!
Mun 2-vuotiaani sanoo toisinaan ulos lähtiessä, että "ahaa, henkiäitikin tulee mukaan, kivaa!" ja katsoo minusta ohi tervehtien.
Minua tämä ei pelota, olen itsekin nähnyt ja kokenut kaikenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Mun 2-vuotiaani sanoo toisinaan ulos lähtiessä, että "ahaa, henkiäitikin tulee mukaan, kivaa!" ja katsoo minusta ohi tervehtien.
Minua tämä ei pelota, olen itsekin nähnyt ja kokenut kaikenlaista.
Millaisia omia kokemuksia sinulla on? Onko ajatuksissa eroa lapsena ja nyt aikuina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin siunaamista suosittelen. Se oikeasti toimii, kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
älä lähde mukaan noihin juttuihin, mutta älä myöskään torju. Tosi monella lapsella ja aikuisellakin on tuollaisia. Minäkin näin lapsena ties mitä hahmoja, osa oli jonkinlaista toiveajattelua, eli tuotin ihan itse mielikuvituskavereita jne.
Näin kristittynä en ikimaailmassa lähtisi huhuilemaan mitään henkiolentoja tai meedioita kutsumaan paikalle. Vaikken uskokaan kummituksiin, niin ajattelen, että ei ole hyväksi leikkiä sellaisilla asioilla edes vitsillä.
Mielestäni on terveellistä pysyä tässä maailmassa, uskoi kummituksiin tai ei. Ja aikuisen tehtävä on mielestäni pitää myös lapsi niin sanotusti tässä maailmassa. Jos olisin tuossa tilantessa ja pelkäisin valtavasti, kutsuisin paikalle papin siunaamaan kodin, ihan oman mielenrauhani vuoksi. Spiritismiä ja meediojuttuja pidän vaarallisena leikkinä mielenterveydellä, vaikkeivät olisikaan totta, niin herkkä ihminen voi mennä sellaisista sekaisin. Älä siis sinäkään ala uskomaan noihin hämärätyyppeihin, vaan pysy tässä maailmassa ja vedä lapsesi myös tähän maailmaan, jos hän eksyy liiaksi.
Sillä ei mielestäni ole niin merkitystä, ovatko nuo hahmot totta vai mielikuvitusta. Ihmisen ei tarvitse tuollaisia edes pohtia, eikä se ole terveellistäkään. Minä jätän nuo henkimaailman jutut taivaan isän hoidettavaksi ja elän itse tässä maailmassa. Rukoilla tietenkin voi, pyydän itsekin Jumalaa joka ilta siunaamaan kotimme, vaikkei täällä koskaan mitään henkiä ole näkynytkään.
Tämä x 1000
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tytär näki? jotain sukulaisia? alle 2-vuotiaana. Aina vilkutteli näille ja jutteli. Puhui papasta ja mummusta, mutta myös muista näissä jutuissaan. Kun kysyin, kenelle juttelee, niin osoitti sormella tyhjyyteen ja sanoi "pappa" tai "Janne" (sukulaisen nimi). Olihan se välillä hurjaa itsellekin, vaikka en ihan herkimmästä päästä ole. Sitten ne vain jossain vaiheessa loppuivat. Jännää oli se, että mulle tuli samoihin aikoihin sellainen tunne, ettei kotona enää "vaella" näitä hahmoja.
Meillä on uusi koti, mutta minulla itselläni ja kaikilla toisen puolen sukuni naisilla on jonkinlaisia yhteyksiä "rajan taa". Heidän tavoin olen saanut etiäisiä, ennustanut läheisten kuolemia (saan ikään kuin vahvan tunteen, eräänlaisen pään sisäisen näyn asiasta) ja yhden ainoan kerran olen oikeasti nähnyt kotonamme usvansinisen hymyilevän hahmon, joka haihtui suoraan edessäni ilmaan. Jälkimmäistä hämmästyin ja hieman jopa pelästyin enkä uskaltaisi koskaan myöntää kenellekään asiaa oikeassa elämässä. En ole ns. hörhö ja yritän olla uskomatta yliluonnollisiin. Mutta onhan nämä kokemukset outoja.
Aina olen ollut herkkä ja tuntuu siltä, että lapsellani on sama herkkyys. Joskus myös tuntuu kuin hän osaisi lukea ajatukseni. Yhden kerran hän on esim. vastannut kysymykseeni, jota vasta MIETIN. Tämäkin tapahtui 2-vuotiaana. Tuli luokseni ja kirkkain silmin vastasi kysymykseen, jota en ollut ehtinyt ääneen sanoa.
Pidän itseäni hyvin realistisena ja järkevänä, mutta silti jollain tasolla uskon tämän kaltaisiin juttuihin kuin tämä ap:n aloitus.
Itse olen nähnyt erilaisia enneunia. Mulla on mm. ollut herkkyys nähdä sellaisten ihmisten raskaudet, jotka ovat olleet minulle merkittäviä henkilöitä jossain elämänvaiheessa, mutta myöhemmin elämä on kuljettanut eri suuntiin ja yhteydenpito on katkennut tai jäänyt vähiin.
Olen nähnyt nyt kahden vanhan ystävän kolme raskautta ja lapsen sukupuolenkin oikein. Toiseen otin myöhemmin Facebookin kautta yhteyttä, en toki kertonut unistani. Toisen vanhan ystävän tiesin yrittävän miehensä kanssa raskautta, pari keskenmenoakin oli, mutta näin unta siitä raskaudesta, joka päätyi onnellisesti lapsen syntymään. Asutaan kaukana toisistamme ja oltiin ensimmäistä kertaa muutamaan kuukauteen yhteydessä, kun ystäväni kertoi raskaudesta, josta minä tiesinkin jo. :)
Nyt odotan tältä samalta pariskunnalta tyttö-vauva uutisia, vaikka he ovatkin sanoneet etteivät toista lasta ensimmäisen rankan kokemuksen takia edes yritä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä.
Asioiden väittäminen todeksi ja epätodeksi tieteen ja tutkimuksen avulla on todella hankala asia. Tieteen koko historia perustuu siihen, että uusi tutkimus ja tutkimusvälineet koko ajan tarkentaa tai jopa kumoaa vanhaa "tositettua totuutta". Viisisataa vuotta kaikki "tiesivät", että maapallo on litteä kuin pannukakku. Nykyään kaikki "tietävät", että maapallo on pyöreä (tai ainakin melkein pyöreä), mitäköhän viidensadan vuoden kuluttua "tiedetään"?
Tämän vuoksi on todella ylimielistä ja suorastaan typerää väittää totuutena, että "kummituksia tai henkiä" ei ole olemassa. Voidaan vain sanoa, että nykytieteen mukaan niitä ei ole olemassa. Todellisia "hörhöjä" ovat mielestäni ihmiset, jotka kuvittelevat tieteen viimeisimmän tulkinnan olevan jokin absoluuttinen totuus.
Itse en näe "henkiä", mutta en todellakaan ole niin arrogantti, että väittäisin oman kokemukseni (tai sen puutteen) olevan absoluuttinen totuus.
115 -Lisään vielä, että olen tiennyt myös omat raskauteni ja lasteni sukupuolet. Näistä en nähnyt unia, enkä tuntenut mitään fyysistä tuntemusta, mutta vain _tiesin_ raskauden alkaneen ihan ensimmäisistä päivistä alkaen. Pojat eivät olleet niin selviä, eikä ensimmäinen raskaus, mutta tytön tunsin todella selkeästi. Raskaustestinkin tein vasta viikkoa ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä, kun tiesin että siellä halutaan tietää milloin raskaustesti näytti positiivista. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 2-vuotiaani sanoo toisinaan ulos lähtiessä, että "ahaa, henkiäitikin tulee mukaan, kivaa!" ja katsoo minusta ohi tervehtien.
Minua tämä ei pelota, olen itsekin nähnyt ja kokenut kaikenlaista.
Millaisia omia kokemuksia sinulla on? Onko ajatuksissa eroa lapsena ja nyt aikuina?
Kauan sitten kuollut vaarini pelasti henkeni lapsena, ei ole muuta selitystä pelastumiselleni. Aikuisena olen nähnyt valoilmiöitä ja hahmoja kotonani sekä läheisellä joella.
En tiedä mihin uskon, tällaista nyt vain tapahtuu. Ihan arkista, ei mitään ihmeellistä.
Jotkut lapset ovat herkkiä aistimaan henkimaailman olentoja ja saattavat muistaa tarkasti edellisiä elämiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet aikuisetkin näkevät hämärässä eläviä olentoja siellä missä niitä ei ole. Itse saan näitä viboja usein hämärässä metsässä, jossa ilmeisesti jonkin alkukantaisen vaiston ohjaamana etsii esim. viitteitä villieläimistä. Varjot voivat helposti näyttää lapsen silmissä eläviltä. Unen ja valveen rajamailla voi myös nähdä hyvin eläviä unia. Itse olen useasti taistellut ja jahdannut käärmettä tai muuta peitonalle piiloutuvaa eläintä sekä ihmetellyt vihahtelevia lapsia, kunnes herään kunnolla ja havahdun pöyhiväni tyhjiä lakanoita tai tuijottavani tyhjää huonetta. Kerran herätin mieheni, kun hän rutisti alleen valkoisen pörröisen koiranpennun (ei meillä mitään koiranpentuja ole). Lisäksi lapset keksivät kaikenlaisia mielikuvitusjuttuja ja niiden kimmoke on voinut olla jokin oikea kokemus ja kun tähän lisätään vielä aikuisen kiinnostus, niin avot hämärän kävelijät -leikki on valmis.
Ihan psyykkinen juttu. Harha-aistimukset ovat lapsilla tavallisia. Omani tosin murrosiässä meni melkein psykoosiin, joutui sairaalaan ja pitkään terapiaan. Se ei ollut enää tavallista.
Muistan nähneeni lapsena mm. pieniä noitia, kuuleman mukaan näin myös muurahaisia. Varmaan johtuen juuri valveunista. Sitten toisaalta, aikuisiältä on useita ihan kylmääviä kokemuksia siitä että olen tuntenut ja tiennyt asioita joita ei minkään järjen mukaan pitäisi tietää. Maailmankuvani on ääritieteellinen, joten ajatukset aiheeseen liittyen on hyvin ristiriitaiset. Ehkä aistin ympäristöä tarkasti ja alitajuntani toimii hyvin. Tai ehkä maailmassa tosiaan on jotain liikkuvia energioita tms joita ei vielä tai koskaan tunneta tieteen keinoin. Mihinkään kaupallisiin meedioihin yms en todellakaan usko, enkä pystyisi millään muotoa itse moista tekemään (tietenkään) kun tietoni ovat aina olleet sellaisia puolityhjästä ilmestyviä yllätysajatuksia. Mutta en voi myöskään kieltää noita kokemuksia, useita niistä on vielä todistanut muutkin kuin minä itse. Kiinnostaisi kyllä miten ap:n ja lapsen kävi.
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään kummitus tai henki siinä mielessä että sillä olisi mitään tietoisuutta tms. hiukan vaan samaan tapaan jäänne energiasta kuin auringon lämpö kivessä. ei ole mitään pelättävää.
Jäänne mistä energiasta?
Minä näin myös vastaavia. Aluksi luulin, että mulla on häikkää hämäränäössä ja kuittasin sen sillä. Myöhemmin aloin kuulla kun joku sanoi mun nimen tai puhui jotenkin niin, etten saanut selvää ja kun kysyin, että kenellä oli asiaa tai mitä, niin kukaan ei ollut oikeasti sanonut mitään. Menin lopulta lääkärille, että oon tulossa hulluksi ja mulla todettiin skitsofrenia. Nyt lääkityksellä en enää näe kävelijöitä tai kuule ääniä. Se ei ikinä päässyt mulla kovin pahaksi, koska tajusin että jos kukaan ei oikeasti puhu niin mun ei pitäisi kuulla puhetta ja hakeuduin tutkimuksiin.
Hevonhumppaa ja höpöhöpöjuttua xD
Minä olen ollut lapsena tällainen. Nykyään mulla on etiäisiä, aavistuksia tulevasta. Ja näen kuolleita rakkaita unissani jotka myös opastavat tulevissa asioissa.