Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

En kerro kenellekään tätä ääneen, ikinä.

Vierailija
24.05.2012 |

Erosin muutama vuosi sitten, tavallinen tarina riidoista, väsymyksestä, erilleen kasvusta. Kaksi koululaista. Ero hoidettiin siististi, yhteyksissä olemme olleet vain lasten asioista.

Elän onnellisessa uudessa parisuhteessa.



Nyt se salaisuus: Jos lasten isä haluaisi, yrittäisin vielä. Luultavasti tämä on kevään aiheuttama höyrähdys enkä ehkä tosipaikassa lähtisikään leikkimään kaikkien tunteilla, mutta tämä ajatus iski eräänä päivänä.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse erosin lapseni isästä jo 5 vuotta sitten. Tämän jälkeen olin vuoden parisuhteessa, mutta kun siitä erosin, sain samanlaisen ajatuksen päähäni. Että oishan se ihana ajatus muodostaa vielä se vanha ydinperhe, ja että nyt olisi mun viimeiset hetket "yrittää", kun exä oli menossa naimisiin sinä kesänä...

No joo, se oli hetken hairahdus, en oikeasti olisi ikinäikinä tehnyt mitään aloitetta siihen suuntaan ja jos mies olisi (vielä, teki kyllä eron jälkeen joitain kertoja) tehnyt, olisin kirjaimellisesti nauranut päin naamaa.

Koska ihan aidosti mä en pidä siitä ihmisestä. Tiedä mikä lie pimeä ajatus se edes oli, joka päähän lipsahti.

Mä kanssa eron jälkeen haikailin hieman "helpon ydinperheen" perään. Mutta sitten jouduin lasten asioiden takia olemaan tiiviimmin yhteydessä ex-mieheeni pidemman ajanjakson ajan ja tiesin vuoren varmasti, että ero oli se ainoa ja oikea ratkaisu.

Sen jälkeen uskalsin ottaa ison askeleen rakkaan miesystäväni kanssa ja menimme naimisiin. Ja nyt, pitkän ajan jälkeen 40 v iässä olen vihdoin todella onnellinen : )

Mut olitko silloin eron tullessa jätetty osapuoli? Itse pelkään pahoin, että kun ero tuli vasten omaa tahtoani, niin en kunnolla pääse siitä yli koskaan. Haikailen vaan loputtomiin tämän "elämäni rakkauden" perään. Ei saata koskaan tulla sitä "ero oli paras ratkaisu" -oloa :(

Vierailija
2/7 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse uskon, että mrillä ero oli paras ratkaisu, olemme kaikki onnellisempia. Tai no, itsepetosta, ei kai lapset nyt koskaan erosta onnellisia ole, vaikka se tuottaisikin kaksi rentoutunutta vanhempaa kahden riitelevän tilalle. Ja eromme syyt olivat 'perustavanlaatuisia', ei pettämistä tms., mutta niin vakavia luonne-eroja, että olisimme kolistelleet sapeleita maailman tappiin, ajoimme toisiamme henkisesti nurkkaan koko ajan.



Ja silti. Siksi?



Onneksi ei ole yksin tunteidensa kanssa, nyt täytyy sanoa, että sain naiset teiltä vertaistukea. Kiitos. Haihatteluja, tunteita ja ajatuksia saa tulla je mennä, tekoihin en ryhdy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse erosin lapseni isästä jo 5 vuotta sitten. Tämän jälkeen olin vuoden parisuhteessa, mutta kun siitä erosin, sain samanlaisen ajatuksen päähäni. Että oishan se ihana ajatus muodostaa vielä se vanha ydinperhe, ja että nyt olisi mun viimeiset hetket "yrittää", kun exä oli menossa naimisiin sinä kesänä...

No joo, se oli hetken hairahdus, en oikeasti olisi ikinäikinä tehnyt mitään aloitetta siihen suuntaan ja jos mies olisi (vielä, teki kyllä eron jälkeen joitain kertoja) tehnyt, olisin kirjaimellisesti nauranut päin naamaa.

Koska ihan aidosti mä en pidä siitä ihmisestä. Tiedä mikä lie pimeä ajatus se edes oli, joka päähän lipsahti.

Mä kanssa eron jälkeen haikailin hieman "helpon ydinperheen" perään. Mutta sitten jouduin lasten asioiden takia olemaan tiiviimmin yhteydessä ex-mieheeni pidemman ajanjakson ajan ja tiesin vuoren varmasti, että ero oli se ainoa ja oikea ratkaisu.

Sen jälkeen uskalsin ottaa ison askeleen rakkaan miesystäväni kanssa ja menimme naimisiin. Ja nyt, pitkän ajan jälkeen 40 v iässä olen vihdoin todella onnellinen : )

Mut olitko silloin eron tullessa jätetty osapuoli? Itse pelkään pahoin, että kun ero tuli vasten omaa tahtoani, niin en kunnolla pääse siitä yli koskaan. Haikailen vaan loputtomiin tämän "elämäni rakkauden" perään. Ei saata koskaan tulla sitä "ero oli paras ratkaisu" -oloa :(

kun joku mies tulee ja vie sulta jalat alta : )

kaikkea hyvää ja tsemppiä teille naiset ja nautitaan kesästä : )

Vierailija
4/7 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse erosin lapseni isästä jo 5 vuotta sitten. Tämän jälkeen olin vuoden parisuhteessa, mutta kun siitä erosin, sain samanlaisen ajatuksen päähäni. Että oishan se ihana ajatus muodostaa vielä se vanha ydinperhe, ja että nyt olisi mun viimeiset hetket "yrittää", kun exä oli menossa naimisiin sinä kesänä...



No joo, se oli hetken hairahdus, en oikeasti olisi ikinäikinä tehnyt mitään aloitetta siihen suuntaan ja jos mies olisi (vielä, teki kyllä eron jälkeen joitain kertoja) tehnyt, olisin kirjaimellisesti nauranut päin naamaa.



Koska ihan aidosti mä en pidä siitä ihmisestä. Tiedä mikä lie pimeä ajatus se edes oli, joka päähän lipsahti.

Vierailija
5/7 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

takana siisti "kasvettiin erilleen" -ero, uutta suhdetta ei minulla tosin ole, mutta jos mies haluaisi olisin kyllä heti valmis yrittämän vielä. Olis se vaan niin hienoa olla ehjä ydin perhe.

Vierailija
6/7 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

minä palasin ex-miehen kanssa. Tai emme olleet koskaan naimisissa (miehen toiveesta)mutta 2 lasta kuitenkin, erosimme, menin naimisiin uuden kumppanin kanssa, sain lapsen, jäin leskeksi (kun kuopus oli vain 9kk) ja lähennyimme ex-miehen kanssa uudestaan.



tällä toisella kerralla menimme sitten naimisiin ja saimme neljännen lapsen ja viidennestä haaveilen..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
24.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse erosin lapseni isästä jo 5 vuotta sitten. Tämän jälkeen olin vuoden parisuhteessa, mutta kun siitä erosin, sain samanlaisen ajatuksen päähäni. Että oishan se ihana ajatus muodostaa vielä se vanha ydinperhe, ja että nyt olisi mun viimeiset hetket "yrittää", kun exä oli menossa naimisiin sinä kesänä...

No joo, se oli hetken hairahdus, en oikeasti olisi ikinäikinä tehnyt mitään aloitetta siihen suuntaan ja jos mies olisi (vielä, teki kyllä eron jälkeen joitain kertoja) tehnyt, olisin kirjaimellisesti nauranut päin naamaa.

Koska ihan aidosti mä en pidä siitä ihmisestä. Tiedä mikä lie pimeä ajatus se edes oli, joka päähän lipsahti.

Mä kanssa eron jälkeen haikailin hieman "helpon ydinperheen" perään. Mutta sitten jouduin lasten asioiden takia olemaan tiiviimmin yhteydessä ex-mieheeni pidemman ajanjakson ajan ja tiesin vuoren varmasti, että ero oli se ainoa ja oikea ratkaisu.

Sen jälkeen uskalsin ottaa ison askeleen rakkaan miesystäväni kanssa ja menimme naimisiin. Ja nyt, pitkän ajan jälkeen 40 v iässä olen vihdoin todella onnellinen : )