Mikä on Suomen ankein kaupunki ja miksi?
Kommentit (135)
Kaupunki ihan kuollut, keskustassa ei muuta kuin tyhjiä liikehuoneistoja, yksi ainoa baari mihin ei sinnekkään uskalla mennä tai tulee turpaan, väkivaltaisia ja sulkeutuneita ihmisiä, kaikin puolin ahdistava kaupunki. Ainoa hyvä asia on juna pois sieltä!
Mua itseäni ahdistaa jo ajaa jonkun pienen kaupungin kylän ohi. Sellainen jossa on peltooa ja pari kerrostaloa ja ehkä muutama rivari. En on varmaan vuokrataloja. On sellaisia 70-luvun rakennuksia.
Kuolleita paikkoja, missä kaikki ihmiset on?
Jessus mitä sakkia siellä asuu! Ja on se kaupunkikin ruma ja surkea.
Paljon Suomea kiertäneenä se on ainoa kaupunki, joka on saanut inhoreaktion aikaan.
Se on ruma ja siellä on ikäviä ihmisiä.
-Karkkila
-Forssa
-Kouvola/Kuusankoski
-Riihimäki
3. Hämeenlinna
Kaikissa hirveän sisäänlämpiävää porukkaa ja ollaan töykeitä ulkopaikkakuntalaisille VARSINKIN jos olet etelämmästä.
Kaikissa hirveän sisäänlämpiävää porukkaa ja ollaan töykeitä ulkopaikkakuntalaisille VARSINKIN jos olet etelämmästä.
Hoh, tuo sopii _niin_ moneen paikkaan, esim. kotikaupunkiini Lahteen.
T: vielä 10 vuoden jälkeenkin se "ärsyttävä hesalainen joka luulee itsestään liikoja"
Lahti.Ihan kauhea paikka.1,5 vuotta siellä riitti.Mitään en jäänyt kaipaamaan.
Nykyinen asuinkaupunki, Vantaa, ei ole sekään kyllä kummoinen, mutta lasten elämä vakiintunut tänne.Kaverit, koulu ja harrastukset täällä niin on vaikea enää lähteä.
Tampere sen sijaan on aivan ihana kaupunki!
Piexämäki.
Koskaan en ole käynyt, mutta kuullut pelkästään huonoa.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 11:45"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2012 klo 18:48"]
Miksi Seinäjoki? Sehän on muistaakseni väkilukuun suhteutettuna Suomen eniten/nopeiten kasvava kaupunki :o Ei kai ne ihmiset sinne muuttais jos se niiiiiin ankea paikka olisi!
Koska Seinäjoelle on halpaa perustaa se omakotitalo 2,5 lapsella verrattuna moneen muuhun saman kokoiseen kaupunkiin. Tämä vaan pahentaa Seinäjoen suurinta ongelmaa, eli hajanaista asutusta, minkä vuoksi keskusta on ihmisistä ja palveluista autio läjä betonilaatikoita, jossa tapahtuu jotain muuta kuin pahoinpitely kahdesti vuodessa. Minkäänlaista kaupunkikulttuuria esim. ravintoloiden tai kulttuuritarjonnan muodossa ei pääse muodostumaan, koska keskustassa ei asu ketään ja julkinen liikenne loppuu kello 19.30. Eipä siitä suurin osa väestöstä olisi kiinnostunutkaan, koska alueella ei ole korkeakoulutusta ja vähän tällaisia työpaikkoja, tosin näissä on usein hyvin vapaita töitä, koska kukaan korkeakoulutettu ei kaupungissa halua asua. Seinäjoki sopii ainoastaan ihmisille, jotka eivät koskaan halua poistua kotoaan hoitamasta lapsia ja puutarhaansa, minkä vuoksi ainoastaan räkäkännissä olevat juopot haluavat olla missään tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
Turha kai mainitakaan, että Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Kajaanissa, Utrechtissä, Kyotossa ja San Fransiscossa asuneena Seinäjoki on näistä ylivoimaisesti ankein.
Tässä on kyllä niin täydellinen kuvaus Seinäjoesta, että pakko antaa peukkua!
Tosissasko meinaat, että Seinäjoki on ankeempi kuin Kajaani? On sitten kyllä TOSI ankea. Itse olen siellä vaihtanut junaa ja käynyt vähän kävelemässä, kun yhteen aikaan sunnuntaisin jäi junan vaihdossa aikaa. Hiljaista kyllä oli. Seinäjoen liikennekulttuuri on kuulemma hirveää, mutta se taitaa olla Pohjanmaalla yleistä.
Missäs itse asut, 111?
Mahdat olla toooosi ankea ihminen. Levität ankeutta ympärillesi.
Kaikki pienet suomalaiset kaupungit, joissa rakennukset ovat 60- ja 70-luvuilta.
Kokkola. Sisäänpäin lämpiävä käpykylä, nepotismi valloillaan. Maanantai-iltana Sokoksella enemmän myyjiä kuin asiakkaita. Jos ei saada purkulupaa vanhoille puutaloille, ne puretaan "vahingossa" edellisiltana ennen kuin kieltopäätös tulee tai sitten ne poltetaan. Kyttääviä juoruavia ihmisiä - siellä ei voi hengittää.
Isoista (pk-seutu, Tampere, Turku, Oulu) ehdottomasti Oulu, koska ei ole lähelläkään oikeaa kaupunkia edes Suomen mittakaavassa.
Keskusta kuin 100 000 asukasta pienemmästä pitäjästä. Siitä johtuen ei ole normaalia spontaania kulttuurielämää. Kahvilat ovat yhä junttien näyttäytymispaikkoja, eivätkä luonnollisia kaupunkilaisten olohuoneita. Alkoholinkäyttö taas on lappilaismaista, terasseilla lojuu keski-ikäisiä miehiä ja naisia kaatokännissä.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 13:23"]
Isoista (pk-seutu, Tampere, Turku, Oulu) ehdottomasti Oulu, koska ei ole lähelläkään oikeaa kaupunkia edes Suomen mittakaavassa.
Keskusta kuin 100 000 asukasta pienemmästä pitäjästä. Siitä johtuen ei ole normaalia spontaania kulttuurielämää. Kahvilat ovat yhä junttien näyttäytymispaikkoja, eivätkä luonnollisia kaupunkilaisten olohuoneita. Alkoholinkäyttö taas on lappilaismaista, terasseilla lojuu keski-ikäisiä miehiä ja naisia kaatokännissä.
[/quote]
Itse ihmettelen, että miksi Oulun rautatieasemalla tai edes lähistöllä ei ole mitään kunnon kahvilaa? Luulisi tilausta olevan, eli yrittäjähenkisyys puuttuu? Siinä asemalla on pieni ärrä ja odotusaulan seassa muutama pöytäpaikka, aika ankeaa. Kyseessä on kuitenkin risteysasema ja joskus seuraavaa junaa pitää odottaa.
Lisäksi Oulussa haisee sellutehdas..