Olen 31v ja olen tehnyt koko elämäni aikana yhteensä 2kk töitä.

kymmentä kotiäitiysvuottasi?

Totesin vain tosi asian, että ei kotiäitiyttä arvosteta vaikka toisin puhutaan.

nimenomaan kotiäitiytenä, eli että on huolehtinut lapsistaan. Harvaan ammattiin sillä saa pätevyyttä.

Totesin vain tosi asian, että ei kotiäitiyttä arvosteta vaikka toisin puhutaan.

Eli tietyt poliittiset intressit, jotka ajavat naisia kotiin, toitottavat tuota. Itse olen äiti ja rekrytoija ja näen tämän aika usein. En vain voi ottaa töihin kotiäitiystaustaista henkilöä JOS ehdolla on ihminen, jolla on vastaava määrä työkokemusta.

Pakko sanoa, että et ole lainkaan toivoton. Tunnen 37-vuotiaan naisen, joka on yhden (1) päivän elämässään tehnyt töitä.

joutuisit kuitenkin pian uupumuksen takia sairaslomalle.

Itse en osaisi olla tekemättä mitään, vaan tarvitsisin jotain muutakin kuin lasten- ja kodinhoitoa elämääni.



Toisaalta sinähän olet hyvässä asemassa vaikkapa pienen yrityksenkin perustamista ajatellen, kun ei ole huolta siitä, että joudut kadulle, jos yritys ei menestykään.

oikeita palkkatöitä, jossei teinixinä tehtyjä mansikanpoimintakeikkoja lasketa.

kotiäitiyskään ei kestä ikuisesti, lapset kasvaa ja menee kouluun. Kyllä musta tuntuisi pahalta että olisin käynyt koulut ja hankkinut hyvän ammatin jota en lopulta hyödynnä yhtään.

lastenvaateliikkeen perustamista, koulutukseni on kuitenkin liiketaloudesta.



Täytyypä pohtia. Tällä hetkellä kuitenkin elämässä on paljon tekemistä ihan pelkästään kotona olemallakin. Voi olla, että tulee aika jolloin kaipaa jotain muutakin tekemistä.



ap

oikeita palkkatöitä, jossei teinixinä tehtyjä mansikanpoimintakeikkoja lasketa.

Yhteiskunnan elätteinä?

Olet säälittävä yhteiskunnan loinen, sinut ja kaltaisesi pitäisi lopettaa.

Kannattaa kuitenkin varmistaa toimeentulo, jos tulevaisuus yllättää epämiellyttävällä tavalla. Voi tulla ero tai perheen elättäjä eli miehesi voi sairastua vakavasti tms.



Vähintä mitä tietysti kannattaa tehdä on, että maksatte sinulle jotain vapaaehtoista eläkevakuutusta. Muutoin sinulla ei ole kovin kummoinen eläke aikanaan.

itse olen 37v ja töitä olen kokonaisuudessaan tehnyt 2kk 2viikkoa kesätöitä ja 3 kk varsinaisia töitä.



En aio töitä etsiä ellei ole pakko, meillä vaan valitettavasti ehkä on :(. silloin opiskelen lähihoitajaksi ja teen keikkaa sen verran, et toimeen tullaan.

eikä kertynyt työkokemusta eikä eläkettä, tein kuitenkin pieniä keikkatöitä välillä mutta risaisesti. Tämän hetken kokemuksella sanoisin, että pidä ammattitaitoa yllä.

Kannattaa kuitenkin varmistaa toimeentulo, jos tulevaisuus yllättää epämiellyttävällä tavalla. Voi tulla ero tai perheen elättäjä eli miehesi voi sairastua vakavasti tms.

Vähintä mitä tietysti kannattaa tehdä on, että maksatte sinulle jotain vapaaehtoista eläkevakuutusta. Muutoin sinulla ei ole kovin kummoinen eläke aikanaan.

ja meillä on ehnkivakuutus, jossa minä saan rahat jos mies kuolee.Pettämisen varalle tehty paperit myös, joissa mies elättää jos pettää ja häipyy. ei ap mut töitä en oo tehny koskaan.

oikeita palkkatöitä, jossei teinixinä tehtyjä mansikanpoimintakeikkoja lasketa.

en ollut yhteiskunnan elättinä kuten en nytkään. Kotona oleminen voi olla ihan kahden ihmisen liitossa keskenään sovittu asia. -13

kyllä elämää vähän pidemmälläkin aikatähtäimella ja isommassa mittakaavassa. Kyllä nyt kuka tahansa pienten lasten äiti saa "päivänsä kulumaan" ilman palkkatyötäkin, ja jos perheellänne on siihen varaa, niin mikäs siinä.



Mutta onko perheellänne siihen varaa myös tulevaisuudessa? Onko teillä varaa (ja molemminpuolista halua) jatkuvasti olla vain yhden ihmisen tulojen varassa? Ettekö halua kartuttaa omaisuutta? Onko varaa viettää eläkepäiviäkin yhden ihmisen eläkkeellä? Entä onko sinulla varaa työttömyyteen, mikäli eroatte tai miehellesi käy jotain? Miten näet elämäsi kymmenen, kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä, jolloin lapsiperhearki ei enää vie aikaa ja tuo sisältöä arkeen?





Itse kyllä varmasti pyrkisin tekemään jonkinlaisia töitä, vaikka osa-aikaisena tai kotoa käsin. Luomaan jotain työelämäkosketusta ja pohjaa, mikäli elämässä tulee sellainen ajanjakso, ettei halua tai kertakaikkiaan voi vain olla kotona. Ota huomioon, että sinulla on potentiaalista työelämäaikaa takana paljon vähemmän kuin edessä. Kolmekymppisenä on vielä ihan luontevaa olla kotona perheäitinä, mutta entä nelikymppisenä tai viisikymppisenä? Entä haluaako miehesi elättää sinut hautaan asti, vai ajatteleekö hän kenties, että hän elättää sinut nyt, kun olet kotona hoitamassa lapsia? Entä jos eroatte?

En ole koskaan ollut kesätöissä, en tehnyt töitä opintojen ohella. Nuo 2kk koostuvat kahden viikon hampurilaisravintolatyöskentelystä (irtisanoin itseni), kuukauden festivaalityöskentelystä ja kahden viikon Valmistuttuani tein kolme lasta ja jäin kotiin. Ja nyt olen 31v ja sitä mieltä, ettei minusta ole enää töihin. Olen niin tottunut tällaiseen elämään, etten osaisi olla töissä.

Meillä on varaa siihen, että jäisin kotirouvaksi.

Jäisitkö tässä tilanteessa kotiin vai yrittäisit etsiä töitä?

elämästänne käteen? Ihan oikeasti? Turha selittää mitään "terveistä ja fiksuista lapsista", niitä kasvaa ihan työtätekevienkin perheessä, ei se mikään ihmeteko ole saada lapset tolkullisiksi aikuisiksi.

Mutta mistä teidän itsetuntonne koostuu? Ajatuksenne osastanne yhteiskunnassa?

Mitä te sitten teette, jos miehenne kuolee/jättää, ja lapsetkin on muuttaneet pois kotoa? Enkä puhu nyt edes taloudellisesta pärjäämisestä vaan lähinnä henkisestä.

Jos on varaa valita niin valitse kiinnostustesi mukaan. Voi hyvin olla joku työ missä viihdyt, ei kaikki työt oo samanlaisia. Mut jos koet työssäkäynnin vain rasitteeksi ja voit toteuttaa itseäsi palkkatyön ulkopuolellakin niin mikään ei estä jäämästä kotirouvaksi. Monella työstä kiinnostumattomalla on ongelmana se ettei he oo löytäneet itselleen sopivaa juttua.

Siis onko niin, että miehesi ei koskaan voi erota sinusta ("häipyä") joutumatta silti elättämään sinua lopun ikäänsä? Siis ihan tosi? Kuka idiootti laittaa nimensä sellaiseen paperiin. Entä sinä itse? Etkö sinäkään voi koskaan erota miehestäsi, vaan jäisit liittoon taloudellisista syistä, vaikka olisit kuinka onneton?



Eihän ero ole aina jokin yksipuolinen häipyminen tai siihen liity pettämistä. Joskus ihmiset kasvavat erilleen, rakkaus loppuu, tulee riitoja ja ollaan onnettomia. Eikö ihminen voi erota liitosta, jos ei enää ole kumppaninsa kanssa onnellinen, ilman, että jää elinikäiseen elatusvastuuseen toisesta aikuisesta ihmisestä? Ja entäpä, jos mies pettää? Täytyykö sinulla olla jotain todisteita petoksesta, jotta saat nämä "sopimusrahat" eli elatuksen liiton päätyttyäkin? Miksi mies tunnustaisi pettämisen, jos se tietää hänelle rahanmenoa?



Kyllä minua ainakin ahdistaisi olla noin riippuvainen rahallisesti toisesta ihmisestä, että ihan paperille pitää kirjata uskottomuuden ja eron hinta.