Onko muita joilla "ei ole ketään" eli tukiverkko puuttuu kokonaan?

Totaali yh ja ei tukiverkkoa. Ärsyttää sitten kaikenmaailman vaatimukset mitä niskoilleni yritetään vierittää tämä lisäksi. ärsyttää myös ne kaikki epärealistiset odotukset äidille mitä on ja tekopyhät kauhistelut kaikesta. Kukaan ihminen ei ole kone joka jaksaa mitä vain ja pystyy silti jokatilanteessa olemaan täydellinen vanhempi.

Eniten ärsyttää kuulla ok perheestä elämään lähteneen laajan ystävä ja sukulaisjoukon tukemana olevan vanhemman pyhistelyä.

Toisilla on huonot pelikortit alunalkaenkin ja loppujakin vedetään pois.

Minulla on pari ässää hihassa joiden avulla olen selvinnyt edes jotenkin järjissäni ja inhimillisenä vanhempana kaikkien vaikeusten keskellä.

Minullakaan ei ole ketään oikeastaan. Melkeinpä ex-mies edelleen se johon voisi hädän hetkellö turvautua. Lähimmät sukulaiset päihteiden ja mielenterveysongelmien kanssa painivia. On minulla miesystävä, läheinen toki mutta melkovähissä ovat ihmiset .

Herran jumala. Eikö teillä ole naapureita joihin voi tutustua?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 19:05"]

Herran jumala. Eikö teillä ole naapureita joihin voi tutustua?

[/quote]

Kaikilla ei ole tuuria naapureidenkaan suhteen. Itse en pidä tutustumisen arvoisena ilkeää alkkista.

Kyllähän sellaisi moi-moi naapureita on, mutta ei mitään sellaista joka olisi tukiverkkona.

Viekää ne lapset päiväkotiin.

mulla ei ole ketään, mies kuoli jonkin aikaa sitten ja nyt olen yksin lasteni kanssa. Töiden perässä aikanaan muutettiin kauas sukulaisten luota ja nyt olen yksin. Jos minulle tapahtuu jotain niin lapsilla ei ole ketään, ei siis yhtään ihmistä jonka puoleen kääntyä. Itken usein tätä tilannetta.

Ei ole tukiverkkoa, tai miten se nyt sitten lasketaan. Sikäli ei olla yksin että kaukana on sukulaisia, mutta välimatkan vuoksi yhteydenpito on vähäistä ja mitään lastenhoitoapua ei tosiaankaan ole tarjolla. Nyt kun on lopulta asetettu paikalleen eli tarkoitus ei ole enää muuttaa, pitää yrittää rakentaa sitä tukiverkkoa mm. lasten kavereiden kautta. Mutta ei sekään ole ihan yksinkertaista kun tuntuu että kaikilla muilla on jo omat kuvionsa. Kateellisena kuuntelen kun esim. kerhoissa ihmiset urputtaa miten ei isovanhemmille sopinutkaan tulla hoitamaan juuri silloin kun olisi tarvittu tms., tuntuu ettei moni tajua yhtään miten on nekas on. 

Meillä on tukiverkko kyllä, mutta maantieteellisesti melko kaukana. Kyllähän se vaatii vähän järjestelyä, mutta jeesiä saa kun asioista sovitaan. Ja soittaa voi aina. Lähellä asuvia sukulaisia ei kiinnosta.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 14:58"]

Joskus surettaa kun meillä ei ole ketään, onneksi sentään toisemme. Surettaa ettei ole läheisiä sukulaisia seuraamassa lapsemme kasvua ja kehittymistä. Onko muita joilla ei ole ketään?

[/quote]

Muutin uuteen kaupunkiin 6 kk sitten eikä meillä aluksi ollut ketään. Nyt on jo ihan hyvä tukiverkko /ei koostu sukulaisista tosin. Sinulla taitaa olla ongelmia solmia kaverisuhteita?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 18:00"]

Totaali yh ja ei tukiverkkoa. Ärsyttää sitten kaikenmaailman vaatimukset mitä niskoilleni yritetään vierittää tämä lisäksi. ärsyttää myös ne kaikki epärealistiset odotukset äidille mitä on ja tekopyhät kauhistelut kaikesta. Kukaan ihminen ei ole kone joka jaksaa mitä vain ja pystyy silti jokatilanteessa olemaan täydellinen vanhempi.

Eniten ärsyttää kuulla ok perheestä elämään lähteneen laajan ystävä ja sukulaisjoukon tukemana olevan vanhemman pyhistelyä.

Toisilla on huonot pelikortit alunalkaenkin ja loppujakin vedetään pois.

Minulla on pari ässää hihassa joiden avulla olen selvinnyt edes jotenkin järjissäni ja inhimillisenä vanhempana kaikkien vaikeusten keskellä.

[/quote]

Pystyn täysin ymmärtämään, kun olen itsekin ollut yksinhuoltajana. Varsinkin loma-ajat ihan käsittämätöntä härdelliä, kun olet sidoksissa lapseen 24/7 - organisoit mielekästä puuhaa, ehkä itsekin osallistut siihen ja sitten vielä kaikki arjen pyöritys kaupassakäynteineen, ruuanlaittoineen, siivouksineen jne. Koskaan ei ole taukoa tai hengähdysaikaa.  Nyt on vähän helpottanut, kun lapsi on isompi ja viettää aikaa kavereiden kanssa.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 19:45"]

Viekää ne lapset päiväkotiin.

[/quote]

Todellinen "älynväläys" joltain...

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 15:12"]Minä myös, paitsi ettei ole miestäkään, olen  totaali-yh... Työn takia joudun myös asumaan Helsingissä, kaukana omista sukulaisistani, ja täällä en tunne kerta kaikkiaan ketään. 

Hyvinhän tässä on onneksi pärjätty kun olen terveenä pysynyt ja lapsikin on terve... Mutta joskus kieltämättä ahdistaa se miten kotiin sidottua ja rajoitettua elämäni on tukiverkottomana yksinhuoltajana. Se, etten voi haaveillakaaan esim. kuntosalilla käymisestä tai edes shoppailusta ilman että lapsi on mukana.

[/quote]

Minkä ikäinen lapsi sulla on?

Itsekin muuttanut Helsinkiin ja olen kohta 3-vuotiaan yh. Usein miettinyt miten kiva olis tutustua toiseen yh-vanhempaan, jos kävisi nikn onneklaasti että saisi kaverin sekä lapselle että itselle ja lapsia voisi välillä hoitaa vastavuoroisesti :)

minunkin porukat asuu aika kaukana, miehen äiti asuu todella kaukana ainut joka on hänen isä samassa kaupungissa, muttei hänkään nyt niin innokas ole meitä tapaamaan (ymmärrän - reissaa töiden takia paljon). surkeaa. :(

Hei tuettomat, käykää ET-lehden keskustelupalstalla kertomassa huolistanne, sieltä on joku löytänyt luotettavan varamummin tai tädin, johon voi ensin tutustua kirjoittelemalla ja varmaan monilla paikkakunnilla on myös yksinäisiä aikuisia, jotka voisivat olla ystävänä ja tukena.

Itsekin ryhtyisin varamummiksi, jos ei olisi niin monta lastenlasta,joille mummittelen:)

Jaksamista teille.

Ei ole ketään, minä ja mies, aina ja ikuisesti:(

Joo, eipä juuri täälläkään. Minun puolelta ei sukua ollenkaan, miehellä muutamia sukulaisia mutta asuvat kaukana ja nähdään harvoin. Olisi ihanaa, jos ympärillä olisi iso, lämminhenkinen suku. Ei olisi niin turvaton olo.

Tukiverkkoa ei ole tässä lähellä, miehen äiti täyttää pian 85v, eli ei ole pystynyt koskaan lapsia hoitamaan, miehen veljet on kuusikymppisiä sinkkuja, ei heillekään voi pieniä lapsia antaa hoitoon. Onneksi mulla on esikoistytär joka on kaksosia 14 vuotta vanhempi, joten hän on voinut vahtia poikia jos on koulunkäynniltä ja harrastuksilta ehtinyt. Mun suku ja vähäiset kaverit on yli kahden tunnin ajomatkan päässä, joten ei nähdä montaa kertaa vuodessa. Onneksi on facebook olemassa.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 15:05"]

Joo, eipä juuri täälläkään. Minun puolelta ei sukua ollenkaan, miehellä muutamia sukulaisia mutta asuvat kaukana ja nähdään harvoin. Olisi ihanaa, jos ympärillä olisi iso, lämminhenkinen suku. Ei olisi niin turvaton olo.

[/quote]

voi älä muuta virka! Olisipa iso, läheinen suku ympärillä... Voi kunpa olisikin.. Eräällä ystävällä on omat vanhemmat, miehen vanhemmat ja kaikki erittäin hyväkuntoisia, sitten on ystävän naimaton täti, joka auttaa erittäin mielellään, myös siivousapua tarjoaa lastenhoitoavun lisäksi. Ja näiden lisäksi vielä kummankin sisarukset, jotka ovat lasten kummeja. Auttavat minkä omilta perhekiireiltään ehtivät, vastavuoroisesti. arvaa olenko kateellinen... Oma sisko asuu toisella puolen eurooppaa...

Minä myös, paitsi ettei ole miestäkään, olen  totaali-yh... Työn takia joudun myös asumaan Helsingissä, kaukana omista sukulaisistani, ja täällä en tunne kerta kaikkiaan ketään. 

Hyvinhän tässä on onneksi pärjätty kun olen terveenä pysynyt ja lapsikin on terve... Mutta joskus kieltämättä ahdistaa se miten kotiin sidottua ja rajoitettua elämäni on tukiverkottomana yksinhuoltajana. Se, etten voi haaveillakaaan esim. kuntosalilla käymisestä tai edes shoppailusta ilman että lapsi on mukana.

No, meillä on minun äiti ja tätini henkisenä turvaverkkona (asuvat kaukana) mutta muuten ei ketään. Edes ystäviä joiden kanssa voisi vaihtaa lastenhoitoapua :(