MItä ajattelet henkilöstä joka ei mene äitinsä hautajaisiin?

tai ajattelen, että hänellä on omat syynsä, miksi ei mene. Niitä syitä voi olla niin erilaisia, etten lähde arvailemaan. Nuorempana olisin varmaan tuominnut, mutta kun on elänyt vähän vanhemmaksi, ymmärtää, että elämässä on myös harmaan eri sävyjä.

Asia jää käsittelemättä, ja voi ruveta kalvamaan myöhemmin.

mulla on välit poikki vanhempiini ja erittäin painavista syistä. Olen joutunut jo tekemään viiden vuoden surutyön siitä että olen orpo ja vanhepani eivät kuulu elämääni. Olen viisi vuotta siis jo itkenyt ja surrut heidän "kuolemaansa" ja sitä että he eivät ole elämässäni vanhempina tai lasteni isovanhempina mukana ollenkaan.



Kun he kuolevat, tunnen vain iloa. Surut on surtu, itkut itketty, "kuolema" jo kovan työn ja terapian jälkeen hyväksytty. Se lopullinen kuolema on vain ilo ja helpotus, ja ostan kyllä shamppanjapullon kun isäni kuolee. Niinkauan kuin ukko on elossa saa elää pelossa. Väkivalta on hänen osaltaan aivan silmitöntä, on jatkunut vielä minun aikuisiällänikin, on ihan mielivaltaista, ja on unattu mm. lasteni terveyttä ja turvallisuutta. Asun turvallisuussyistä 600km päässä kotipaikkakunnastani, isäni takia.



Joten kyllä, hänen kuolemansa on suuri ilo ja juhlan päivä, ja ei todellakaan jää kalvamaan se että hautajaiset jätän väliin. Surutyö on vaan tehty ennenaikaisesti.

Voimia sinulle, ikävää kun äideille on miessuhteet omia ihania lapsia tärkeämpiä. Ei lapset tuollaista koskaan valehtele, vaikka aikuiset niin voi sanoakin heidän tekevän.

hautajaisissa kaunistellaan ihan kaikkien elämää, ja jos puheiden ja vainajan tekojen välillä on suuri ristiriita, niin kyllä siitä seuraa ahdistuksen ja raivon sekainen vitutus. Nimimerkillä suvun narsistin hautajaisissa ollut.

että onpa ollut kauhea äiti kun ei oma lapsikaan halua olla tekemisissä.

En minäkään mene oman "äitini" hautajaisiin. En ole ollut missään tekemisissä 30 vuoteen.

joka ei sen takia kestä etenkään voimakkaasti emotionaalisesti ladattuja tilanteita, etenkään sellaisia, joissa voi joutua tapaamaan sukulaisia, jotka henkilö on jo aikaisemmin kokenut voimakkaan arvottaviksi, ts. kyttäävät kaikissa sukujuhlissa toistensa lihomisia, työmenestystä ym. Sosiaalisten tilanteiden ahdistujille mitätöivät katseet ja tenttaaminen ovat painajaisia, joita vältelläkseen jättää menemättä vaikka oman äitinsä hautajaisiin.



Toinen vaihtoehto on että vihaat äitiäsi todella paljon. Siihen vaaditaan jo jotain todella pahaa taustalle, useimmat lapset rakastavat vanhempiaan edes hautajaiskäynnin verran. Siksi veikkaan tuota ylimmäistä.

Mutta jotain todella pahaa on täytynyt käydä, että ei hautajaisiin mene.



Ihan helpolla en ymmärrä.

etta voisin ehka pistaa paremmaksi, sanotaan vaikka etta olen narsistiaidin lapsi ja itse rajatilapersoonan aiti. Voisinpa vaikka tehda sellaisen tempun etta en menisi kummankaan hautajaisiin. Lapsen hautajaisista puhuminen saattaa vaikuttaan kummalliselta mutta minulla vain on tunne etta tuo lapsi on aloittanut matkan jolla kulkee suoraan kohti omaa tuhoaan, ihan riippumattas siita kuinka paljon tuota itsetuhoista elamantapaa yritetaan muuttaa johonkin parempaan.

eivätkä katsele meitä taivaasta tai muualta. Ks. Saarnaaja 9. luku. Sitäpaitsi pappi puhuu omiaan kun sanoo, että on taivaassa. Ylösnousemus ei ole vielä alkanut.



Turha kantaa syyllisyyttä jos ei osallistu tuohon teatterinäytelmään muitten takia. Hautajaisiin mielestäni mennään miten sydän sanoo! Jos sydän on kylmettynyt vainaja kohtaan niin sillä sipuli!



Kannattaa kuitenkin antaa anteeksi ymmärtäen, että vainajaa itseäänkin on luultavasti kohdeltu kaltoin! Näin on helpompi jatkaa omaa elämäänsä.

En minäkään menisi esittämään hautajaisiin mitään surevaa tytärtä, jos ei olisi yhteyttä pidetty aikoihin ja/tai jos olisi ollut ylitsepääsemättömiä erimielisyyksiä. Toisaalta en haluaisi myöskään pilata hautajaistilaisuutta kylmyydelläni ja välinpitämättömyydelläni, vaikka se olisi todellinen suhtautumiseni koko asiaan.

Ensimmäinen ajatukseni olisi, että äiti on ollut lapselle huono äiti ja todennäköisesti pahoinpidellyt lastaan joko fyysisesti tai henkisesti.

sinä olet hyvin kylmä ihminen, joka ei osaa antaa menneitä asioita anteeksi.

Säälin sinua, en voi muuta.

Anteeksiantaminen on kaiken a ja o

Ajatteln siis että ap ja minä olemme samassa tilanteessa.



Isäni tosin ei kai ole vielä kuolemassa mutta sitten joskus tulevaisuudessa...

A ja O! Etenkin vakavissa asioissa. Jos tätä ei tehdä voi itse antaa anteeksi niin, että yrittää jotenkin ymmärtää ja jättää asian pois harteiltaan. Se ei todellakaan vaadi sitä, että ollaan ystäviä ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut paitsi tietysti pikkuasioissa!

Joten ajattelen siis että jollain muullakin todella paska lapsuus, niinkuin itselläni.



Itse kärsin 18vuotta päivittäisestä fyysisestä väkivallasta, uhkailusta, syyllistämisestä, nöyryyttämisestä ja nujertamisesta. Minua hakattiin jokaisella esineellä mitä kotoa löytyi, pöytälampusta halkoon, mattopiiskasta perunasurvimeen.

En todellakaan ole vanhempieni kanssa tekemisissä, en edes hautajaisissa.



Ps. Itseäni v***ttaa suunnattomasti rakastavan äitisuhteen omaavat naiset, jotka syyllistävät minua etten ole väleissä äitiini. Vertaavat tilannettani omaan rakastavaan äiisuhteeseen, tajuamatta sitä millainn mun äitini on. Ja sit oyörittelevät silmiään "sehän on sentään sun äiti" tai "itse en ikinä voisi olla noin tyly äidilleni". Niin, helppohan se on rakastavan äidin kanssa yhteyttä pitää.



Mun tapauksessani sama aska jatkuu yhä, eli vieläkin tulee huutpa, sätimistä ja nyrkkiä silmään. Viimeksi 7v sitten tapasimme viimeksi, isä kävi päälle kurkusta kuristarn, äiti huusi vieressä naama punaisrna hulluksi ja huoraksi haukkuen...

En itsekään ollut äitini hautajaisissa. Elämäni onnellisin päivä oli kun minut otettiin huostaan.

osaatteko yhtään tajuta että ette voi syyllistää toista siten, että vertaatte tilannetta omaan tilanteeseenne, eli just tyyliin "oma äitini on niin rakas, en voisi koskaan olla menemettä hautajaisiin". Voisi teillekin empatia tehdä hyvää ja kyky asettua toisenlaisen äidin kanssa lapsuuden eläneen asemaan.

Ei se teidänkään äitinne olisikaan niin ihan jos teitä olisi koko lapsuus ja nuoruus hakattu joka päivä, haukuttu, nujerrettu, alistettu ja sätitty.



Itsellä kanssa välit poikki äitiin ja en tosiaan jaksa alkaa kertomaan muille koko asiasta, olen saanut ihan KÄSITTÄMÄTTÖMÄn paljon syyllistämistä ja ihmettelyä ja arvostelua - ja just nimenomaan niiltä joilla on ihana äiti. Ärsyttävää!

Mietin juuri että menenkö vai en. Koen häpeää ja se pelottaa sukulaisten silmissä.