Miehen ja minun pitäisi kuulemma erota...

tuo kommentti mahdollisuutena eikä kohtalona.



Eli jos kyse siitä, että parisuhde heitetty nurkkaan työn ja perheen takia, niin sitten pitää se parisuhde palauttaa. Simppeliä, mutta niin vaikeata.

Parisuhteessa pysyminen on loistava paikka henkiselle kasvulle. Yhteinen aika on tietenkin tärkeää, hyvistä yhteisistä kokemuksistaa saa voimia pitkälle tulevaisuuteen. Jos tyttäreni olisi tuossa tilanteessa, ehdottaisin pientä lomaa ja ottaisin itse lapset siksi aikaa.

Eihän se ole lasten vika, että vanhemmilla on ongelmia. Väärin syyllistää lapsia asiasta erottamalla heidät vanhemmistaan. Noin tekemällä näyttää lapsille, että ilman heitä vanhemmat saisivat asiansa kuntoon.

Vanhemmuus on ihan eri asia kuin pieleen mennyt parisuhde.

En näe mitään järkeä pysyä suhteessa jossa toinen tai molemmat eivät halua yrittää muuttaa ja korjata mitään vaikeuksien osuessa kohdalle. Silloinhan peli on jo alkuunsa menetetty. Meillä kuitenkin on vielä halua yrittää korjata suhdettamme, hyvä hetkiä ja ennen kaikkea rakkautta toisiamme kohtaan. Ero ei ole meille ensimmäinen, eikä toinekaan vaihtoehto...



Ole todella haarmissani ja nolostunut eilisestä vanhempiemme vierailusta. Emme huutaneet, riidelleet tai tuulettaneet likaapyykkiämme vanhempiemme aikana. Tuskin kuitenkaan keneltäkään jäi huomaamtta kireä ilmapiiri ja lyhyt sanaiset vastaukset miehen ja minun välillä. Meillä ei todellakaan ole tapana riidellä, kyräillä eikä mitään muutakaan vieaiden nähden! Eilen jostain syystä tilanne vain karkasi käsistä. Enkä muuten osaa sitä selitää kuin että niin läheisten ihmisten edessä kuin vanhempamme, mies ei tuntenut tarvetta tai ei "osannutkaan" kätkeä kiukkuaan kokonaan. Minä sitten saanut peitettyä omaa kiukkuani kun hermostuin toisen käytökseen... Olemme tästä kyllä miehen kanssa jo puhuneet.



Olen muutamalle parhaimmalle ystävälleni, siskolleni ja äidilleni puhunut aviokriisistämme. Olen kaivannut olkapäätä kun tilanne on yritämisestä huolimatta hetkittäin tuntunut toivottomalta tai kun väsyneenä pienestäkin asiasta on saatu aikaiseksi iso riita. Olen kertonut avoimesti että haluamme vielä kuitenkin jatkaa yhdessä vaikeuksista huolimatta ja yritämme todella korjata tilanteen. Silti usein vastaus on "miksi ette eroa jos on noin vaikeaa". Se tuntuu pahalta, kun kaipaisi tukea ja kannustusta. Kukaan ei tietenkään voi luvata että miehen kanssa tästä selviämme, joskus kuitenkin olisi kiva kuulla että on hienoa että haluamme kuitenkin yrittää parantaa asioita. Eihän mikään muutu paremmaksi jos ei yritä...



Kesällä aijomme lähettää lapset mummon ja vaarin kanssa mökille muutamamksi päiväksi, että saamme kahden keskistä aikaa. Hyödyttäähän se lapsiakin että vanhempien välit tulevat kuntoon! Eikä todellakaan ole tarkoitus lapsia meidän tilanteestamme mitenkään syllistää tai sanoa "lähtekää mökille kun me halutaan olla kahdestaan"! Viitaten siis jonkun kirjoitukseen siitä kuinka lapsia ei saa tilanteesta syyllistää...



Ap

Miksi lähdet etsimään syyllistä ja vikapäätä? Onko se mielestäsi rakentavaa? Eivät lapset syyllisty, jos pääsevät mummolaan pariksi päiväksi, vaan ihan päinvastoin ilahtuvat. Kun vanhemmat tulevat taksisin, niin parisuhteessa on tapahtunut etenemistä. ja et kai tosissasi luule, että lapsille sanotaan : meette hoitoon, kun teidän takia meidän suhde ei toimi...



lapset eivät ole syy riitelyyn, yhteisen ajanpuute sen sijaan on.