Lue keskustelun säännöt.
Äiti puuttuu aikuisen lapsensa elämään
25.02.2014 |
Olen 26-vuotias nainen, avoliitossa, työssä ja pian opiskeluista valmistumassa. Muutin pois vanhempieni luota 18-vuotiaana eli siitä on enemmän kuin tovi aikaa. Vanhempani tukivat minua jonkin verran taloudellisesti opiskeluiden alkuvaiheessa, mutta viimeiset pari vuotta olen ollut täysin omillani ja jakanut talouden avopuolisoni kanssa. Muutama vuosi sitten vielä jotenkin ymmärsin ja nielin sen, että äitini puuttui jatkuvasti elämääni ja kohteli kuin lasta. Ajattelin kuitenkin, että kun en enää ole vanhemmistani millään tavalla taloudellisesti riippuvainen, niin puuttuminen asioihini loppuu.
No, ei ole loppunut. Minulla on siis läheiset välit vanhempiini ja rakastan, arvostan sekä kunnioitan heitä. Äitini riippuvaisuus minusta on kuitenkin ylitsepursuavaa ja raivostuttavaa. Hän ei tunnu ymmärtävän, että olen aikuinen ihminen. Olen yrittänyt kauniisti puhua asiasta hänelle, mutta hän vain loukkaantuu ja kysyy, että olisiko parempi, jos hän ei välittäisi ollenkaan. Minun pitäisi kuulemma vain olla tyytyväinen, että on välittävä vanhempi. Olen ainoa lapsi ja ilmeisesti äitini on vaikea päästää minusta irti.
Äitini soittaa minulle lähes joka päivä, enkä enää jaksa edes vastata kaikkiin puheluihin, mistä hän sitten loukkaantuu. Puhelimessa hän kyselee mm. koulumenestyksestäni, aivan kuin joltakin kouluikäiseltä lapselta. Lisäksi hän ei pysty hyväksymään, että elän avopuolisoni kanssa. Äidin mielestä minun ei vielä "näin nuorena" pitäisi sitoutua vakavasti. Perheenlisäyssuunnitelmistamme en todellakaan ole uskaltanut mainita mitään. Lisäksi äitini tunkee nokkansa mm. ruokatottumuksiini, raha-asioihini, sisustusvalintoihini, lemmikkien pitämiseeni ja kaikkeen mahdolliseen. Lemmikkejä minulla ei äidin mielestä pitäisi olla, koska en "näin nuorena" kuulemma osaa ottaa niistä vastuuta.
Onko ainoa mahdollisuus ottaa väkipakolla etäisyyttä äitiini vai mikä tässä auttaisi? En toisaalta halua sitäkään, että välit tulehtuisivat täysin. En vain kestä tuota jatkuvaa holhoamista. Ylihuolehtimisen ja elämäni arvostelun lisäksi äitini puhuu minusta koko suvulle kuin pikkulapsesta. Yritän olla välittämättä, mutta se on vaikeaa, kun kyseessä on oma äiti. Isäni ei ole lainkaan samanlainen, vaan hän on aikoja sitten tajunnut, että olen aikuinen ihminen ja kykenevä päättämään omista asioistani.
Osaisiko joku saman kokenut antaa rakentavia neuvoja?
Kommentit (95)
No pitää vain uudestaan puhua asiasta ja asettaa niitä rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aika sama tilanne, mutten ole ainoa lapsi vaan kuopus ja muutin tarkoituksellaeri kaupunkiin. En kuitenkaan tekisi täyttä irtiottoa, koska minusta se tuntuisi kylmältä.
Tilanne on parantunut vähitellen muilla keinoin, mutta ei ole ihanyeellinen edelleenkään. Äiti käyttäytyy kuin olisin tilivelvollinen menemisistäni. Olen muun muassa alkanut kertoa äidille asioista mahdollisimman myöhään, esim. en kertonut suunnitelmistame muuttaa mieheni kansa yhteen ennen kuin löysimme asunnon. Parisuhteenihan ei ole mikään neuvottelukysymys minun ja äitini välillä. Tietoisesti en kerto äidilleni kaikista menoistani kun kyselee. Vaikka ei haittaisi, että tietää jotain, saan tunteen, ettei hän elä elämääni.
Avoliitto on vähän auttanutkin. Ennen kyläillessään äiti aina tutki paikkoja. Nyt yhteisessä kodissamme ei kehtaa. Muutenkaan ei ole miehen läsnäollessa yhtä paha.
Olen myös ehdotellut äidile harrastuksia, jos ei vaikka kerkeis soitella niin paljon ja sais muutakin sisältöä elämäänsä.
Meillä ei auttanut, vaikka äidille nätisti puhuin ja selitin yhä uudestaan, että olen aikuinen, itseni elättävä, naimisissa oleva ja itsekin äiti. Äiti jaksoi jatkuvasti puuttua meidän perheen elämään. Hän suuttui, jos teimme jotain, mistä hän ei pitänyt kuten kävimme elokuvissa tai ulkona syömässä, teimme pientä remonttia, kävimme matkoilla jne. Lastenlasten valitsemista valinnaisaineistakin hän pahoitti mielensä.
Äidin kanssa juttelukin meni hirmu hankalaksi, kun piti koko ajan olla skarppina ja muistella, mistä asioista hänelle pystyi puhumaan ja mistä ei. Kerran yksi sukulainen oli kysäissyt äidiltä, miten meidän reissu meni ja siitähän äiti veti herneet nenään, kun emme olleet häneltä kysyneet siihen lupaa.
Siinä vaiheessa, kun täytyin neljäkymmentä, minun mitta tuli täyteen ja otin äitiin kunnon pesäeron niin tylyltä kuin se tuntuikin. Parin vuoden kuluttua äiti alkoi tajuta, missä normaalin kanssakäymisen raja menee. Tosin vieläkin äiti välillä puhuu minulle kuin pikkulapselle, mutta annan sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Mummona tuollainen puuttuva äiti on ihan järkyttävä. Kokemusta on! Määrättiin milloin mistäkin sen varjolla että kävi silloin tällöin lapsenvahtina. Esim. lapsi olisi pitänyt kasvattaa hänen oikkujensa mukaan, ettei tämä mene sekaisin kun on eri tyylejä. Eiköhän se vanhempien tyyli siinä tilanteessa ole se oikein, ei mummon!
Olet varmaan jo verrannut äidillesi itseäsi ja äitiäsi samanikäisenä? "Kun sinä olit 26, teillä oli 2 lasta ja rakensitte taloa. Tuntuiko sinusta, että olet liian nuori selviämään siitä/Sanoisitko, että epäonnistuitte siinä?" "Sinä ja isä menitte naimisiin silloin, kun sinä olit 23. Piditkö itseäsi lapsena?" "Jos mummi olisi käynyt vaihtamassa kysymättä verhosi sillä välin, kun te olitte lomalla, olisitko ollut iloinen?"
Avaa ehkä silmiä, paitsi jos äitisi on 35-vuotiaana naimisiin mennyt ja 38-vuotiaana yhden lapsen hankkinut äitinsä mielipidettä ikuisesti noudattava nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pistin välit just poikki. Tulevat lapsemme ei ole ansainneet tuollasta mummolaa, jossa minua pidetään lapsena eikä hyväksytä monen vuoden elämänkumppaniani! Saatika sitten mitään muutakaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, meinasin tehä alotuksen samasta aiheesta. Äiti soittaa joka päivä. Kun en vastannut ystävänpäivän tekstariin ja puheluun, enkä seuraavana päivänä vastannut puheluun, niin siitä puhelusta 30 min päästä se soitti kahelle mun kaverille ja kyseli toiselta vielä kolmannen mun kaverin puhnroa. Siis pisti vielä kaverit soittelemaan mulle kun oli "niin huolissaan kun et vastannut". Ratkasin asia. Vittuuntuneena siten, että ilmoitin äidilleni, että en vastaa tekstareihin tai puheluihin seuraavaan viikkoon tai kuukauteen. Oppiipa olemaan. Ihan oikeasti otti niin päähän. Rajat se on minullakin ja miul on oikeus minun omiin tunteisiin.
Sellasta. Olen 32v, kahen vkon päästä 33.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus on hyvä ns. riitauttaa asia osoittaakseen, että on tosissaan. Kauniisti kertominen ei ole tuottanut siis tulosta? Jos äitisi on aidosti lämmin ja huolehtiva, välit korjaantuvat kyllä.
Äitini on saanut minut 36-vuotiaana ja mennyt naimisiin isäni kanssa 35-vuotiaana. Ehkä hän siis vertaa minua itseensä ja pitää siksi minua liian nuorena sitoutumaan (saatikka perhettä perustamaan). Avopuolisoani kohtaan äitini onneksi käyttäytyy asiallisesti, joskin etäisesti. Olen kyllä tarkotuksella tehnyt asiat niin, ettei äiti pääse meidän väliimme millään tavalla, vaan arvostelu ja holhoaminen kohdistuu vain minuun.
Äitini elämä keskittyy lähinnä hänen omaan työhönsä. Olenkin miettinyt, että mitäs sitten, kun hän jää eläkkeelle parin vuoden kuluttua. Olenko sitten entistä enemmän tähtäimessä ja suurennuslasin alla, jos äitini ei keksi muuta tekemistä. Hän on työssään menestynyt ja hyvän uran luonut nainen, mutta vapaa-ajan elämää on kai aika vähän.
Vanhempani ovat yhdessä, mutta en oikein tiedä heidän avioliittonsa tilasta. Minulla on oma parisuhteeni ja heillä omansa, eikä se minulle kuulu.
Jonkinlainen pesäero tässä ilmeisesti on tosiaan pakko tehdä. Surullista, jos tuloksena on kylmät välit omaan äitiini, mutta ei kai tämä näinkään voi jatkua.
116
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yks 24v, joka on saanut tilanteen haltuun. Soitellaan vanhempieni kanssa joka päivä, läheisiä kun ollaan. Asia ei enää vaivaa mua, koska olen sanonut vanhemmilleni yleensä etukäteen, että en esim.huomenna ehdi soitella.
Omat vanhempani ovat aika huolehtivaa sorttia. Jos en vastaisi pitkään aikaan puhelimeen, varmasti huolestuisivat. Varsinkin kun mulla on sairauksia, niin varmasti luulisivat mun kupsahtaneen jonnekkin. Homma on toki ok, jos sanon etukäteen, että on menoa enkä ehdi jutella :).
Ihmettelen minäkin jos äitini ei vastaa päivän sisällä puheluuni, kun nyt kerran pidetään tiiviisti yhteyttä. Kannattaa vaan sanoa, että "oon huomenna menossa ulos töiden jälkeen ni soitellaanko torstaina" tai jotain. Eivät sitten turhaan huolestu. Tosin eihän kaikkien vanhemmat aina ajattele pahinta, mun vanhemmat kyllä :D
Jos sanoo etukäteen tai pistää vaikka viestin, että ei ehdi jutella ja soitellaan myöhemmin/huomenna/ mitä vaan, luulisi homman olevan ok ja vanhempien olevan soittamatta kun kerran et itse puheluita halua.
En mäkään kerro yleensä tarkemmin, että missä olin. Kerron jos haluan, yleensä vastaan jotain ympäripyöreää ja se onneksi riittää heille kun asia ei heille kuulu.
Kannattaa kokeilla tätä :D!
Ei. Ei ole mitään velvollisuutta raportoida tai varoitella tai selitellä. Aikuinen vastaa puhelimeen, jos voi ja haluaa ja soittaa kun siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
25 jatkaa
Jos vanhemmat ovat tottuneet siihen, että vastaat joka päivä puheluun niin tottakai ne huolestuu silloin kun jätätkin yhtäkkiä vastaamatta. Siksi tosiaan kannattaa sanoa, että toivoisit vähempää yhteydenpitoa tai antaa joku selitys (kiire,työt,kaverilla,matkalla tms).
Omasta mielestäni on nykyisin ihan mukavaakin vaihtaa lähes päivittäin kuulumisia, joskus soitellaan useamminkin kuin kerran päivässä :D. Mua on ainakin helpottanut se, että sanon tosiaan suoraan jos en ehdi jutella. Ärsyttäisi todella paljon, jos mamma paniikissa soittelisi samaan aikaan kun itse juhlin kavereiden kanssa baarissa.
oletko ap kokeillut tätä? Onneks mun vanhemmat eivät soita jos en itse niin halua. En minäkään soita heille, jos he ovat matkalla tai muuten vaan kiireisiä. Harvoin ovat, mutta kuitenkin. Mielestäni tärkeää on molemminpuolinen kunnioitus :)
Koen olevani onnekas kun mulla on läheiset välit vanhempiini. Voin tarvittaessa kertoa heille mitä haluan, mutta eivät utele asioista liikaa ja kunnioittavat jos pyydän yksityisyyttä :)
Se nyt vaan on myös niin että äitinä joutuu huolehtimaan ja ohjaamaan. Ymmärsin tämän itse myöhemmin kun aina tuntui että äitini puuttui ja puuttuu vieläkin asioihini. puutun tyttöjeni elämään jatkossakin ja äitini myös tai asiat menee hyvin pian päin helvettiä ja siksi haluan tietää heidän ratkaisuistaan. Se on välittämistä eikä mitään muuta.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 18:17"]Ei. Ei ole mitään velvollisuutta raportoida tai varoitella tai selitellä. Aikuinen vastaa puhelimeen, jos voi ja haluaa ja soittaa kun siltä tuntuu.
[/quote]
Ei tokikaan ole velvollisuutta. Mielestäni kuitenkin ihan kohteliasta sanoa, että en sitten vastaa jos soitat niin usein. Kannattaa koittaa nähdä asia myös vanhempien kannalta. Jos mulla olisi lapsi ja pitäisin sen kanssa joka päivä yhteyttä, huolestuisin todellakin jos se yhtäkkiä olisikin päiviä vastaamatta. Ne on niin tottuneita, että vastaat aina. Muutos tähän kannattaa selittää, että et aio enää vastata koko ajan.
Miksi turhaan huolestuttaa? Sen kun sanoo, että en mä jaksa nyt jutella näin usein ja soitan vaikka kolmen päivän päästä.
Tietysti on väärin jos vanhemmat eivät tätä pyyntöä kunnioita, vaan soittelevat silti koko ajan.
25
Kun ei ole tervettä olla noin kiinni.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 18:28"]
Se nyt vaan on myös niin että äitinä joutuu huolehtimaan ja ohjaamaan. Ymmärsin tämän itse myöhemmin kun aina tuntui että äitini puuttui ja puuttuu vieläkin asioihini. puutun tyttöjeni elämään jatkossakin ja äitini myös tai asiat menee hyvin pian päin helvettiä ja siksi haluan tietää heidän ratkaisuistaan. Se on välittämistä eikä mitään muuta.
[/quote]
Tuo käytösmalli ei ole välittämistä nähnytkään, alentuvaa holhoamista ja vallankäyttöä on sitten senkin edestä. Miksi ihmeessä aikuisia naisia täytyy pitää liekanarussa ja kuristusotteessa, häh?? Äitiys ei ole perustelu tuollaiselle epäterveelle toiminnalle.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 18:46"]
[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 18:28"]
Se nyt vaan on myös niin että äitinä joutuu huolehtimaan ja ohjaamaan. Ymmärsin tämän itse myöhemmin kun aina tuntui että äitini puuttui ja puuttuu vieläkin asioihini. puutun tyttöjeni elämään jatkossakin ja äitini myös tai asiat menee hyvin pian päin helvettiä ja siksi haluan tietää heidän ratkaisuistaan. Se on välittämistä eikä mitään muuta.
[/quote]
Tuo käytösmalli ei ole välittämistä nähnytkään, alentuvaa holhoamista ja vallankäyttöä on sitten senkin edestä. Miksi ihmeessä aikuisia naisia täytyy pitää liekanarussa ja kuristusotteessa, häh?? Äitiys ei ole perustelu tuollaiselle epäterveelle toiminnalle.
[/quote]
Ketään ei pidetä holhouksen alla mutta olisi omituista ja katastrofaalista olla välittämättä. Huonoista ratkaisuista voi joutua kärsimään loppuelämänsä. Vapauksia olen antanut paljon.
No ei ole. Puuttuminen on ihan jotain muuta kuin oikea rakkaus. Järkkyä.