Lue keskustelun säännöt.
Äiti puuttuu aikuisen lapsensa elämään
25.02.2014 |
Olen 26-vuotias nainen, avoliitossa, työssä ja pian opiskeluista valmistumassa. Muutin pois vanhempieni luota 18-vuotiaana eli siitä on enemmän kuin tovi aikaa. Vanhempani tukivat minua jonkin verran taloudellisesti opiskeluiden alkuvaiheessa, mutta viimeiset pari vuotta olen ollut täysin omillani ja jakanut talouden avopuolisoni kanssa. Muutama vuosi sitten vielä jotenkin ymmärsin ja nielin sen, että äitini puuttui jatkuvasti elämääni ja kohteli kuin lasta. Ajattelin kuitenkin, että kun en enää ole vanhemmistani millään tavalla taloudellisesti riippuvainen, niin puuttuminen asioihini loppuu.
No, ei ole loppunut. Minulla on siis läheiset välit vanhempiini ja rakastan, arvostan sekä kunnioitan heitä. Äitini riippuvaisuus minusta on kuitenkin ylitsepursuavaa ja raivostuttavaa. Hän ei tunnu ymmärtävän, että olen aikuinen ihminen. Olen yrittänyt kauniisti puhua asiasta hänelle, mutta hän vain loukkaantuu ja kysyy, että olisiko parempi, jos hän ei välittäisi ollenkaan. Minun pitäisi kuulemma vain olla tyytyväinen, että on välittävä vanhempi. Olen ainoa lapsi ja ilmeisesti äitini on vaikea päästää minusta irti.
Äitini soittaa minulle lähes joka päivä, enkä enää jaksa edes vastata kaikkiin puheluihin, mistä hän sitten loukkaantuu. Puhelimessa hän kyselee mm. koulumenestyksestäni, aivan kuin joltakin kouluikäiseltä lapselta. Lisäksi hän ei pysty hyväksymään, että elän avopuolisoni kanssa. Äidin mielestä minun ei vielä "näin nuorena" pitäisi sitoutua vakavasti. Perheenlisäyssuunnitelmistamme en todellakaan ole uskaltanut mainita mitään. Lisäksi äitini tunkee nokkansa mm. ruokatottumuksiini, raha-asioihini, sisustusvalintoihini, lemmikkien pitämiseeni ja kaikkeen mahdolliseen. Lemmikkejä minulla ei äidin mielestä pitäisi olla, koska en "näin nuorena" kuulemma osaa ottaa niistä vastuuta.
Onko ainoa mahdollisuus ottaa väkipakolla etäisyyttä äitiini vai mikä tässä auttaisi? En toisaalta halua sitäkään, että välit tulehtuisivat täysin. En vain kestä tuota jatkuvaa holhoamista. Ylihuolehtimisen ja elämäni arvostelun lisäksi äitini puhuu minusta koko suvulle kuin pikkulapsesta. Yritän olla välittämättä, mutta se on vaikeaa, kun kyseessä on oma äiti. Isäni ei ole lainkaan samanlainen, vaan hän on aikoja sitten tajunnut, että olen aikuinen ihminen ja kykenevä päättämään omista asioistani.
Osaisiko joku saman kokenut antaa rakentavia neuvoja?
Kommentit (95)
Pannaan paremmaksi: olen 48-v vammainen nainen ja mun äitini tosiaan puuttuu elämääni koko ajan, ei tosin nykyään enää, mutta aiemmin. Hän se vasta kohtelee mua, kuin lasta sanomalla, että voi hyvä lapsi.........yms ei koskaan että oma aikuinen tytär yms. En vaan ymmärrä sellaista. Ikuinen lapsi vaikka olisi yli 60- v.....se ei kerta kaikkiaan ole suotavaa ! Kaikki 18- v tai yli ovat lain mukaan aikuisia. Heitä tulee myös kohdella niin. Mutta toisaalta, se voi tuntua itsestään rasittavalta, mutta se kuuluu äidin tehtäviin. Ei tosin liikaa puuttua oman aikuisen tyttärensä/poikansa elämään. Mun oma äiti on jo 81- v, mutta näyttää huomattavasti nuoremmalta. Se ei vaan tajua, etten ole enää lapsi ollut yli 30: n vuoteen ! Se se vasta rassaakin mun mieltä aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttavallani on aikuisen lapsensa kotiin avain. Tekee kuulemma salaa tarkistuksia, että lapsi pitää kodin siistinä. Koko muukin perhe jatkuvan puhelinkontrollin alla. Sairasta. Ahdistavaa. Itse torppaisin menettelyn seuraamuksista välittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Välit poikki. Käyt jouluna.
Kannatan tätä neuvoa.
On hemmetin raskasta, kun vanhempi puuttuu elämään ja odottaa, että hänen toiveitaan ja neuvojaan toteutetaan. Esimerkkinä äitini jolla on pakkomielle saada minut intoutumaan kaupanalalla työskentelystä, koska hänkin työskenteli elintarvikekaupassa. Muina vaihtoehtoina hänellä on siskojensa ammatit. Sitähän hän ei tajua ettei minulla ole ammatillista intressiä kyseisille aloille.
Eli kommunikointikatko vaikkapa kuukauden ajaksi ja katso ap jatkaako hän asioihisi puuttumista vai kunnioittamani asettamaasi rajaa.
Vanhemmat, jotka kuvittelevat lastensa olevan heidän kopioitaan, ovat todella raskaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttavallani on aikuisen lapsensa kotiin avain. Tekee kuulemma salaa tarkistuksia, että lapsi pitää kodin siistinä. Koko muukin perhe jatkuvan puhelinkontrollin alla. Sairasta. Ahdistavaa. Itse torppaisin menettelyn seuraamuksista välittämättä.
Olisi muutoinkin järkevää vaihtaa lukot moderneihin, koodilla aukeaviin.
Sitä koodia ei sitten turvallisuussyistä "saa" jakaa muille kuin talon asukkaille.
Niinmikäolisiparasta kirjoitti:
Entä jos aikuinen lapsi ei osaa ja pysty hoitamaan eded perusasioitaan ja häätö uhkaa?? Voiko hänestä tehdä huoli ilmoitusta?? Vai antaako vaan olla tyyliin Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan???
Tai vanhempi on jatkuvalla henkisellä väkivallaan ja vahtaamisellaan ajanut hermoromahduksen partaalle. Silloin paras apu on olla sotkeentumatta enää enempää ja antaa asianomaisen ottaa ohjat omiin käsiinsä ja järjestää elämänsä sekä taloutensa kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat, jotka kuvittelevat lastensa olevan heidän kopioitaan, ovat todella raskaita.
Kyllä. Eivät erota rajaa itsensä ja lastensa välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttavallani on aikuisen lapsensa kotiin avain. Tekee kuulemma salaa tarkistuksia, että lapsi pitää kodin siistinä. Koko muukin perhe jatkuvan puhelinkontrollin alla. Sairasta. Ahdistavaa. Itse torppaisin menettelyn seuraamuksista välittämättä.
Oletko kertonut tuttavallesi, että tuollainen käytös on yleensä todella ahdistavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinmikäolisiparasta kirjoitti:
Entä jos aikuinen lapsi ei osaa ja pysty hoitamaan eded perusasioitaan ja häätö uhkaa?? Voiko hänestä tehdä huoli ilmoitusta?? Vai antaako vaan olla tyyliin Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan???
Mikä on aikuisen lapsen mielipide tilanteesta? Mikä on syynä tilanteeseen? ADHD? Mt-ongelmat, huumeet, slkoholismi?
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat, jotka kuvittelevat lastensa olevan heidän kopioitaan, ovat todella raskaita.
Ihmetyttää, että näitä on yhä nykyisinkin, vaikka luulisi tämän vanhempien sukupolven ottaneen jotain opikseen omasta nuoruudestaan, jolloin tuollainen vanhemman polven harjoittama kontrollointi oli yleistä ja aivan yhtä ikävää kuin miltä sellainen aina tuntuu.
Esim. anoppini kanssa jouduin vääntämään monta vuotta perheemme itsemääräämisoikeudesta koskien asumista, kalustusta, kasvatusta, vaatetusta, syömäämme "huonoa" ruokaa jne.
Olin hyvin itsenäinen tällaisissa kysymyksissä, koska olin asunut omillani 17-vuotiaasta ja myös elättämään itseni. Koska anoppi oli puolestaan määrännyt kaikesta lasten suupaloista alkaen, hänelle oli varmasti kova paikka luopua hegemoniastaan meidän suhteemme. Auttoi toki, että jäimme asumaan opiskelupaikkakunnallemme hyvän välimatkan päähän. Puolison sisarus jäi vanhempiensa lähelle, joten hänen perheensä sai sitten nauttia huolenpidosta meidänkin osaltamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaisiko isäsi auttaa sinua? Jos pyytäisit häntä puhumaan äidillesi vakavasti. Hän kuitenkin taitaa ymmärtää tilanteen.
Karuintahan näissä tilanteissa on muiden suhtautuminen ja painostaminen läheisemmin äitisuhteen rakentamiseen, koska oleellista olisi saada välimatkaa ja rikottua entinen dynamiikka.
Kohdallani eivät ole auttaneet tauot yhteyden pitämisessä tai ystävällisesti saatika vähemmän ystävällisesti rajojen asettaminen. Sama nauha pyörii uudestaan ja uudestaan ja ammatinvalinnan ohjaus jatkuu hänen mielipiteidensä mukaisesti. Samoin päälle- sekä ja monologin pitäminen. Toisinaan mietin onko hänellä ADHD tai jokin toinen neurologinen poikkeavuus, joka selittäisi hänen tapojaan, mutta jossakin kohtaa ymmärrys loppuu. Samoin kaikkia heitä kohtaan, jotka käyttäytyvät samalla tavoin.
Tuo napanuora sun ja äitisi välillä ei katkea muuten kuin kivuliaasti katkaisemalla se brutaalisti. Lopetat täysin yhteydenpidon äitisi kanssa NYT HETI tai olet kusessa koko loppuelämäsi!
Todella toksista käytöstä äidiltäsi. Sanot suoraan etkä kauniisti ja anna hänen loukkaantua aivan vapaasti. Et ole näemmä itsekään vielä täysin kehittynyt koska et ole oppinut ettei kaikkea tarvitse sietää minkään syyn takia. Jos joku tuo sinulle huonoa oloa niin se pitää ymmärtää poistaa. Äitisi ottaa sitten itseensä, ei puhu tms mutta varmasti miettii että olisikohan tässä joku oikea syy että tässä tilanteessa ollaan.
Poikani on 20 ja asunut vuoden omillaan. Soittelee mulle usein mutta en kysele hänen arjenpyörityksestään tai kommentoi valintojaan. Juttelemme yleisistä asioista, mikä ravintola on hyvä, pitäisikö asevelvollisuutta laajentaa, mitä sille kaverille kuuluu. Juttelu on molemmille mukavaa. Pystyisitkö sinäkin kääntämään jutut neutraaleihin asioihin?
Vinkkinä myös se, että kerro kantasi hänelle mahdollisimman lyhyesti ja napakasti ilman selityksiä tai perusteluja.
Huomasin äitini kohdalla ettei hän joko käsitä perusteluja tai kieltäytyy kuuntelemasta. Nyttemmin vastaukseni hänen ehdotuksiin on muuntunut muotoon: Ei kiinnosta, En suostu ja Ei tai tästä aiheesta en suostu keskustelemaan kanssasi. Tämä asia/valinta/ päätös ei kuulu sinulle.
Ihan vtun raskasta