Äiti puuttuu aikuisen lapsensa elämään

Ei ole normaalia tuo äitisi käytös. Voi johtua siitä että olet ainoa lapsi mutta silti. Itsellä lähes samanikäinen tytär. En ole neuvonut häntä asuntoasioissa, en lemmikin hankinnassa, en kumppanin valinnassa. En edes tarjoa apuani paitsi muutossa ja silloinkaan ei halunnut apuani. Joskus saatan kertoa hänelle mihin töihin hän voisi koulutuksellaan päästä tai mitä alkaa vielä opiskella. Hänellä on koulutus ja työ jo. Rahallisestikaan en auta, toki kyselen synttäri-ja joululahjatoiveita. 

Opettele sietämään äitisi pahaa mieltä. Sehän sulla tuossa on isoin ongelma. Se on itsekin aikuinen ihminen ja vastuussa omista tunteistaan. Olet häneen yhteydessä sen minkä olet ja hän uhriutukoon sen minkä kerkiää.

Ylipäänsä elämässä joutuu tekemään välillä päätöksiä jotka saa muut pettymään, loukkaantumaan, vihaiseksi tms. vaikka heillä ei olisikaan periaatteessa mitään syytä ko. tunteisiin. Kannattaa opetella jo nyt siihen, että aina saa olla vääntämässä jonkun kanssa siitä, miten elää omaa elämäänsä.

2014 aloitettu juttu. Kuinka joku nostaa näin vanhoja juttuja esiin eikä aloita uutta.

Läheisriippuvainen ihminen on sairas ja ottaa uhrikseen aina kaikkein heikoimman, toisen riippuvaisen yksilön.

Läheisriippuvainen kun kuolee niin sen uhri jää ihan heitteille kun ei osaa ottaa omasta elämästään mitään vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavallani on aikuisen lapsensa kotiin avain. Tekee kuulemma salaa tarkistuksia, että lapsi pitää kodin siistinä.  Koko muukin perhe jatkuvan puhelinkontrollin alla. Sairasta. Ahdistavaa. Itse torppaisin menettelyn seuraamuksista välittämättä.

Oletko kertonut tuttavallesi, että tuollainen käytös on yleensä todella ahdistavaa? 

On kerrottu. Ei näe menettelyssään mitään moitittavaa. Lapsihan on hänen.

Vierailija kirjoitti:

36, huhhuh, äitisi kuulostaa kamalalle. Sinuna kuitenkin sanoisin, että et kaipaa neuvoja lasten kasvatukseen. Äitisi saattaa oikeasti luulla, että on ok neuvoa, jos siis et ole asiaa tehnyt vielä selväksi.

 

Vanhempani koittivat muutaman kerran puuttua mun ja eksäni suhteeseen. Sanoin, että teen itse omat ratkaisuni ja jos menee pieleen niin vastuu on minun ja kysyn mielipidettä kyllä heiltä jos niin haluan. Asia oli kerrasta hyvin selvä. Tosin tässä tapauksessa olis kannattanut kuunnella vanhempia, mutta ymmärsit varmaan pointin :D. Kun homma sitten meni pahasti pieleen, ei sieltä tullut mitään "mä tiesin et toi ei toimi" vaan ymmärsivät mun olevan itse vastuussa virheistäni ja ilmoittivat kyllä olevansa mun tukena, mikäli sellaista heiltä toivon.

 

Jos se nokka työntyy asioihin mihin ette halua vanhempien puuttuvan siihen, niin sanokaa siitä! Jotkut oikeasti luulee, että oma lapsi haluaa esim.parisuhdeneuvoja. Itse ryhtyisin väli

Minä olen ainoa tytär, veljet voivat tehdä kuten haluavat, minua pitää neuvoa vaikken apua ole pyytänytkään. Tästä huomauttanut ja sanonut suoraan monta kertaa, mutta "kyllä äiti saa neuvoa". Vastaan myös, että päätän ihan itse, näistä sitten loukkaantuu ja silti yrittää neuvoa. Siinä vaiheessa en enää reagoi asiaan mitenkään. 

Pojot sun vanhemmille, että eivät kommentoi jälkiviisaana tienneensä paremmin, meillä kommentoidaan juurikin niin. Vaikka asiasta ei olisi edes keskusteltu, niin silti sen mennessä mönkään ja asian tullessa ilmi, tulee "minä niin tiesin tämän ettei tule toimimaan". Niin raivostuttavaa. Itseäni äitinä harmittaisi oikeasti jos lapseni eivät tällaisen takia puhuisi minulle juurikaan asioistaan. Meillä tuntuu äidille tärkeintä olevan se, että saa olla oikeassa. No, tämän vuoksi on jäänyt hänelle paljon kertomatta ja hänellä tyttäreen itseensä tutustumatta sekä elätellään yhä sitä, että yksi päivä tytär olisikin se äitinsä klooni joksi hänet ilmeisesti on haluttu.

Muuten minulla on ollut hyvä lapsuus ja vanhemmat mutta äiti ei vain osaa päästää irti. Jos osaisi, olisi meillä varmasti paremmat välit nykyisin. Omille lapsille en tee samoin ja välit ovat erittäin hyvät. Minunkin lapseni ovat jo aikuisia.

Vanha juttu, mutta äiti ei välttämättä tuosta muutu koskaan.

Nimimerkillä kokemusta on 

Minulla oli jo hauskaa tällaisen puuttumisen tiimoilta, kun olin itselleni teettänyt erään asian. Eli olin valinnut materiaalin, värin, kuvion ja mallin ihan itse oman mieltymykseni mukaisesti. No, rakas äitini nähdessään tämän asian valmiina, alkoi kuvailemaan, että olisi ollut parempi jos väri olisi ollut se ja se, kuviokin hienompi tietynlaisena ja mallikin olisi pitänyt olla erilainen. 

Ei oikeasti ymmärtänyt kun hitaasti sanoin, että olen itse valinnut mieleiseni värin, kuvion ja mallin, että tämä on minun toiveitteni mukaan tehty. "Niin, mutta kun jos tämä olisi tehty niin ja niin, kyllä se olisi silloin parempi". Siinäkään vaiheessa kun lisäsin, että niin sinulle olisi parempi, mutta ei minulle koska on nyt juuri sellainen kuin minä haluan ja tämä nyt sattuu olemaan minun.

Tästä huomaa hyvin sen, ettei millään ymmärrä että meillä on erilainen maku ja mieltymykset, etten ole hänen klooninsa.

Vierailija kirjoitti:

Vanha juttu, mutta äiti ei välttämättä tuosta muutu koskaan.

Nimimerkillä kokemusta on 

Vanha ketju, mutta klassinen on aihekin.

Olen vastikään kuullut ikäiseni mummon päästävän suustaan emävalheen: "En koskaan puutu lasteni asioihin." Oli osaltaan kätilöimässä lapsensa avioeroa. Raakaa narskutoimintaa parhaimmillaan. Oli "ilo" seurata sivusta.

Itse mummeli ei tajua edes, mitä tekee, koska hänhän "ei puutu". Tietää ihan tarkkaan ja paremmin kaikkien muiden asiat.

Sama kokemus

Olen asunut jo hyvin pitkään ulkomailla, joten vanhempianikaan en ole pystynyt/ en pystynyt näkemään niin usein kuin olisin halunnut. Soittelimme/ viestittelimme kuitenkin päivittäin. Muutama vuosi sitten he kuolivat ja vieläpä samana vuonna. Kaipaan heitä kovasti. Minulla on täällä miehen puolelta suuri "suku/ perhe", joka on erittäin sukurakasta. Tapaamisia, yhdessäoloa jne. on paljon, milloin missäkin merkeissä. Välillä voida käydä kovaakin sananvaihtoa jostakin asiasta, sitten taas palaillaan...täkäläiseen tyyliin.

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut jo hyvin pitkään ulkomailla, joten vanhempianikaan en ole pystynyt/ en pystynyt näkemään niin usein kuin olisin halunnut. Soittelimme/ viestittelimme kuitenkin päivittäin. Muutama vuosi sitten he kuolivat ja vieläpä samana vuonna. Kaipaan heitä kovasti. Minulla on täällä miehen puolelta suuri "suku/ perhe", joka on erittäin sukurakasta. Tapaamisia, yhdessäoloa jne. on paljon, milloin missäkin merkeissä. Välillä voida käydä kovaakin sananvaihtoa jostakin asiasta, sitten taas palaillaan...täkäläiseen tyyliin.

 

" palaillaan eli halaillaan...

Samanlaista. Kun muutin omilleni opiskelemaan ja koko mun kaksikymppiset oli tätä. Aina painosti, ettö ei saisi kasvattaa pitkiä hiuksia (lapsena mulla ei saanut olla pitkiä hiuksia), eivät näytä sinulla hyvältä, ei saisi löytää miestä, ei seurustella tai mennä naimisiin. Vaikka lukioaikana hän sanoi, että lukion jälkeen saan seurustella, niin silti ylipostoaikana raivosi jos seurustelin. Kun olin teini, jopa huritteli mua kun yritin seurustella. On yrittänyt kontrolloida, missä asun, ja haukkunut valintojani. 

Vasta viimeisten 5 v aikana äitini on alkanut pehmenemään ja hän on lopettanut kaiken arvostelun, painostamisen ja tarkkailun. Mietin syytä. Ehkä se, että tarvitsee nykyään usein minun apuani elektronisten laitteiden kanssa. Luulen, että sen takia yrittää nyt puhua mulle kuin itsenäiselle aikuiselle, kun tietää, että muussa tapauksessa multa ei heruisi apua ens kerran, kun on kysymyksiä älykännyn kanssa. 

Mulla on tällainen äiti (joka yrittänyt määrittää, mitä teen työkseni, mitä harrastan, missä asun ja että en ikinä menisi naimisiin tai aloittaisi perhettä). Kysyin kerran häneltä, miksi hankki minut. Etkö ymmärrä, siksi, että mulla olisi jotain TÄYSIN OMAA.

Hän omistaa kyllä muutakin, mutta ilmeisesti vain ihmisen omistamisesta on väliä. 

ja kyllä, on buumeri.

Oletteko lukeneet Viljamaan kirjaa Narsistin lapsena? Lukusuositus. Oma äitini ei käyttäydy näin, luin kirjan muista syistä, mutta monet näistä kommenteista on kuin suoraan siitä kirjasta. 

Huoh, tuttua. Mun äiti ei kyllä koskaan sano ilkeästi tai loukkaannu mulle, mutta soittelee joka ikinen päivä ja huolestuu jos en vastaa. Sitten soittelee koko kylän läpi, että makaan varmaan kuolleena jossakin kun en vastaa. Haluaa tietää kaiken todella tarkkaan, ja epäilen välillä, että pitää jotain kirjaa menoistani, niin tarkasti muistaa kaiken sivulauseessakin mainitun.

Ei siis suoraan hauku koskaan, mutta antaa kyllä monin tavoin ymmärtää, että pitää mua jotenkin vajaaälyisenä. Hän on jo vanha, ja hoidan hänen asioitaan, ja olen joskus kysynytkin häneltä suoraan, huomaako hän siinä mitään ristiriitaa, etten muka osaa sitoa omia kengän nauhojani, mutta silti hoidan hänen laskunsa, lääkärinsä ym juoksevia asioita. 

Mä siedän tuota jonkun verran siksi, että mulla on ollut elämässäni ongelmia. Sellaisia kylläkin, joissa äitini ei olisi voinut auttaa. Olen kuitenkin ollut jo yli 10 vuotta raittiina ja pärjään nykyään muutenkin, ammattiavun, en äitini voimin. Hänen käytöksensä on kyllä varmaan vaikuttanut mielenterveysongelmieni syntyyn alunperin. On aina ollut raskas ja ripustautuva, myös silloin kun olin lapsi.