Lue keskustelun säännöt.
Äiti puuttuu aikuisen lapsensa elämään
25.02.2014 |
Olen 26-vuotias nainen, avoliitossa, työssä ja pian opiskeluista valmistumassa. Muutin pois vanhempieni luota 18-vuotiaana eli siitä on enemmän kuin tovi aikaa. Vanhempani tukivat minua jonkin verran taloudellisesti opiskeluiden alkuvaiheessa, mutta viimeiset pari vuotta olen ollut täysin omillani ja jakanut talouden avopuolisoni kanssa. Muutama vuosi sitten vielä jotenkin ymmärsin ja nielin sen, että äitini puuttui jatkuvasti elämääni ja kohteli kuin lasta. Ajattelin kuitenkin, että kun en enää ole vanhemmistani millään tavalla taloudellisesti riippuvainen, niin puuttuminen asioihini loppuu.
No, ei ole loppunut. Minulla on siis läheiset välit vanhempiini ja rakastan, arvostan sekä kunnioitan heitä. Äitini riippuvaisuus minusta on kuitenkin ylitsepursuavaa ja raivostuttavaa. Hän ei tunnu ymmärtävän, että olen aikuinen ihminen. Olen yrittänyt kauniisti puhua asiasta hänelle, mutta hän vain loukkaantuu ja kysyy, että olisiko parempi, jos hän ei välittäisi ollenkaan. Minun pitäisi kuulemma vain olla tyytyväinen, että on välittävä vanhempi. Olen ainoa lapsi ja ilmeisesti äitini on vaikea päästää minusta irti.
Äitini soittaa minulle lähes joka päivä, enkä enää jaksa edes vastata kaikkiin puheluihin, mistä hän sitten loukkaantuu. Puhelimessa hän kyselee mm. koulumenestyksestäni, aivan kuin joltakin kouluikäiseltä lapselta. Lisäksi hän ei pysty hyväksymään, että elän avopuolisoni kanssa. Äidin mielestä minun ei vielä "näin nuorena" pitäisi sitoutua vakavasti. Perheenlisäyssuunnitelmistamme en todellakaan ole uskaltanut mainita mitään. Lisäksi äitini tunkee nokkansa mm. ruokatottumuksiini, raha-asioihini, sisustusvalintoihini, lemmikkien pitämiseeni ja kaikkeen mahdolliseen. Lemmikkejä minulla ei äidin mielestä pitäisi olla, koska en "näin nuorena" kuulemma osaa ottaa niistä vastuuta.
Onko ainoa mahdollisuus ottaa väkipakolla etäisyyttä äitiini vai mikä tässä auttaisi? En toisaalta halua sitäkään, että välit tulehtuisivat täysin. En vain kestä tuota jatkuvaa holhoamista. Ylihuolehtimisen ja elämäni arvostelun lisäksi äitini puhuu minusta koko suvulle kuin pikkulapsesta. Yritän olla välittämättä, mutta se on vaikeaa, kun kyseessä on oma äiti. Isäni ei ole lainkaan samanlainen, vaan hän on aikoja sitten tajunnut, että olen aikuinen ihminen ja kykenevä päättämään omista asioistani.
Osaisiko joku saman kokenut antaa rakentavia neuvoja?
Kommentit (95)
Vallankäyttöähän tuo on. Varsinkin tuo että jos ei tehdä äidin mielen mukaan niin loukkaannutaan ja heittäydytään marttyyriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vallankäyttöähän tuo on. Varsinkin tuo että jos ei tehdä äidin mielen mukaan niin loukkaannutaan ja heittäydytään marttyyriksi.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 19:01"]
Vapauksia olen antanut paljon.
[/quote]
Vapauksia olet antanut aikuisille ihmisille. No voi kiitos.... (Ei herrajumala)
28 & 32: Onneksi et ole minun äitini, kontrolloimisen halusi menee aika äärimmäisyyksiin. Aikuinen ihminen tekee omat ratkaisut, menevät ne syteen tai saveen, eikä sinullakaan ole mitään kristallipalloa josta nähdä kaikkien valintojen syyt ja seuraukset. Teot voi valita mutta ei niiden seuraamuksia, pätee yhtä lailla "hyviin" ja "huonoihin" valintoihin.
Ap:n kirjoitus tuntui kuin omaltani. Olen 35v, naimisissa ja 2 lapsen äiti. Oma äiti on aina ollut holhoava, vahtiva, nenänsä toisten asioihin laittava. Olen ainut lapsi ja isäni on kuollut eli äitini elää todellakin kauttani. Asiasta on riidelty, mutta jonkin ajan kuluttua sama kyttääminen, neuvominen, tivaaminen ym. jatkuu. Muutin pois 18vuotiaana kotoa, koska en kestänyt sitä jatkuvaa tenttaamista ja puolustusasemissa oloa. Opiskelupaikka olisi ollut kodin lähellä, mutta mieluummin kituutin omassa kämpässä.
Kun opiskelin, kyseltiin noita tenttinumeroita kuin alakoululaiselta. Kun olen töissä, tentataan siellä pärjäämistä ja miten edistyn urallani. Kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa ja muutimme avoliittoon, minua huoriteltiin jne jne voimakkaita mielipiteitä tuodaan jatkuvasti esiin. Silti toisina hetkinä äitini osaa olla ihan mukava niitä näitä rupatteleva henkilö, joka huomaamattaan kerää tietoja toisesta ja sitten käyttääkin niitä hyväkseen tai kääntää asian jollain konstilla pahaksi.
Vakiolauseita on "sinuna olisin niin viisas, että..." tai "äitivainaani sanoisi näin viisaati, että...". Sitten tuodaan se oma ratkaisu asiaan ja jos sitä ei noudateta ollaan marttyyriä, pahotetaan mieli, raivostutaan jne mikä milloinkin tilanteeseen sopii. Saan jatkuvasti olla varpaillani, etten kerro kaikista asioista (aivan normaaleista) elämässämme, koska en kertakaikkiaan jaksa kuunnella kommentointia ja arvostelua. Joskus erehdyksessä oma keskittyminen herpaantuu ja erehdyn kertomaan jotain "pöyristyttävää" ja joudun heti puolustuskannalle (miksi kävimme ravintolassa, miten rahat nyt riitää). Äitini kaaliin ei mene edes rumasti sanomalla, että asia ei hänelle kuulu olipa meillä paljon rahaa tai vähän.
Lasten myötä mukaan on tulleet kasvatukseen liittyvät asiat. Jos lapsi on kipeä, pitäisi syöttää juuri niitä hänen ehdottamia "voimaruokia" ja lapsen perässä pitäisi kulkea lusikka kädessä tyrkyttämässä jotain suuhun pantavaa. Esikoinen on niin ihana poika, ettei sitä saa komentaa. Tai "juttelin uimahallissa lastentarhanopettajan kanssa ja käski tekemään näin", sitten seuraavassa puhelussa taas kyselee "no toimitteko niin, miksi ette, nyt teet heti niin, niin se lastentarhanopettajakin käski".
Mieheni ja minun väliin koitetaan löytää kiilaa, appivanhemmista vikoja (laskee vainoharhaisesti joka minuutin, jonka appivanhemomat näkevät lapsenlapsia ja saa raivarin jos hän näkee vähemmän, en siis kerro kaikista kerroista kun näemme appiparia). Todella kurjaa, kun omalta äidiltään joutuu pimittämään ihan arkisia asioita. Suhde ei todellakaan ole normaali. Vastaan puhelimeen harvoin ja vain sellaisina hetkinä, kun on aikaa puhua, koska pikapuheluista (5min) hän vain loukkaantuu, vaikka olisi lasten iltapalan aika tms. toimminnan hetki, jolloin ei ehdi puhua. Vastaan monesti tekstarilla kuulumiset. En vain tiedä miten yli 60vuotiasta ihmistä saisi ymmärtämään, että on liian tungetteleva ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko saanut ns perinnöt etukäteen ja siksi hän haluaa seurata mitä teet?
Meillä ei ainakaan ole mitään rahoja/perintöjä saatu. Autokoulunkin maksoin omista kesätyörahoistani. Kotoa muuton jälkeen olen omillani ollut. Isäni kuoli ollessani pikkulapsi, joten en perintöjä saanut, menivät varmaankin äidin asuntovelkoihin.
t.36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
36: apua minkä monsterimamman olet saanut äidiksesi, hurjasti voimia ja jaksamista sinulle!!!
Ehdotan vakavaa keskustelua isän kanssa, jos tämä järjissään. Puhukoon sitten äidillesi järkeä.
Jos muu ei auta, muuttakaa toiselle paikkakunnalle, että saatte ainakin fyysistä etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
musta on jotenkin outoa jos aikuinen puuttuu aikuisen elämään. jo teinikin näyttää jo ulkoisesti siltä että on aikuistumassa ja olen jo silloin alkanut antaa omaa tilaa, omia juttuja, vapautta hengittää. rohkeutta elämään. itseluottamus kasvaa kun joku toinen ei tule. toki voi puhua ettei ikinä hylkää jos apua tarvitsisi se oma lapsi. Luulen että se yletön avun tuputtaminen aikuiselle on joko uteliaisuutta, tai sairautta. ja nänä tuputtajat auttaa myös muitakin kuin tytärtään liikaa. !se on hyvä muistaa! onko kyse jostain työnarkomanuasta että mennään kylään ja siivotaan koko kämppä ymmärtämättä että se onkin yksityinen koti. tulisin hulluksi jos joku koskis mun kamoihin koska teen töitä kotona. kuin joku tulisi työpöydälleni joka päivä. jotkut äidit siirtelee tavaroita ja hoosaa koko ajan. älkää antako koti avaimia jos haluatte olla rauhassa. vanhaan aikaan koti oli kylässä oleva omakotitalo jossa porukkaa ramppas ilmoittamatta. nykyaika on ihan eri. jos asia häiritsee se pitää korjata. äidit hei. antakaa lastenne elää ja oppia!
Niin tutun kuulosta... Mun äiti ei soittele kun silloin tällöin ja isä/ mummo (isän äiti) soittelee kysyäkseen kuulumisia ja välillä joudun itsekin kuuntelemaan, jos kerron haluamme avopuolison kaa hommata koiran mun isä tai mummo sanoo ei kannata ottaa kumpi hoitaa ja mitä koiralla teemme... Välillä suututtaa näiden kahden epävarmuus...
Yks päivä poikaystäväni äiti sanoi meille "te ette sitten lapsia hanki, koska nykymaailma on huono lapselle" oltiin molemmat mitä helv... No, pointti tuli selväksi, mutta kai me päätetään mitä haluamme ja samaa sanoo poikaystävän äitikin koiran hankkinasta että pitää miettii harkitusti ja miten hoidetaan koiraa 😵
Me emme olla uusavuttomia jotka eivät osaa tehdä oma-aloitteesti. Välillä tuntuu meidän harkintakykyy heijastetaan kuin lapseen joka opettelee tekemään omia valintoja. Annan vanhempien sanoo omia mielipiteitä ihan kaikessa asioissa, mutta itse päätän mitä haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanos muuta en minäkään aijo enään kuunela äitini valituksia ja mäkätämistä äitini aina puuttu minun yksityis elämääni en pidä siittä enään se saakin nyt loppua ja sillä selvä
Entä jos aikuinen lapsi ei osaa ja pysty hoitamaan eded perusasioitaan ja häätö uhkaa?? Voiko hänestä tehdä huoli ilmoitusta?? Vai antaako vaan olla tyyliin Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemusta on kirjoitti:
Sanos muuta en minäkään aijo enään kuunela äitini valituksia ja mäkätämistä äitini aina puuttu minun yksityis elämääni en pidä siittä enään se saakin nyt loppua ja sillä selvä
Älä sitten myöskään valita ja mäkätä äidillesi. Mäkätä isällesi sekä appivanhemmillesi okei? Äidit eivät ole roskasankoja.
Äitisi on vaan huolissaan Nykyajan sairaiden, myyvien ravintosuositusten mainokset ovat ehkä koukuttaneet äitisi. Samaan myyntiharhaan ovat menneet nuoretkin.
Ihminen on henkisesti kypsä vasta kolmekymppisenä.
Nytriitti kirjoitti:
Kokemusta on kirjoitti:
Sanos muuta en minäkään aijo enään kuunela äitini valituksia ja mäkätämistä äitini aina puuttu minun yksityis elämääni en pidä siittä enään se saakin nyt loppua ja sillä selvä
Älä sitten myöskään valita ja mäkätä äidillesi. Mäkätä isällesi sekä appivanhemmillesi okei? Äidit eivät ole roskasankoja.
Niin, tyttäret vaan on niitä likasankoja. Äiti saa hallita vaikka 5-kymppisen tyttärensä elämää ja raivoja ja uhkailla heti jos ei välittömästi vastaa äidin viesteihin tai puheluihin. Vaikka äiti keksii omasta päästään juttuja ja soittaa aamuviideltä, sinun on vastattava koska muuten äiti raivostuu ja haukkuu sinut pataluhaksi.
Mulla on samanlainen äiti. Koko ajan yrittää kontrolloida mun elämää ihan pukeutumisesta lähtien. Siis 27-vuotiaan naisen, joka on itsekin jo äiti.
Päästään sairaan merkki tuo aikuisen lapsensa elämään tunkeminen.
Täällä sama juttu. Tänään, klo 9:39 mennessä on soittanut jo 2 kertaa (en ole vastannut), pakottava tarve saada tietää mitä meidän perhe tekee tänään tai mitä on syöty aamupalaksi. Ei ymmärrä vastaamattomuutta puheluihin, sen jälkeen aloittaa viesteillä pommituksen; lähettää pelkkiä kysymysmerkkejä jne. Ahdistava tyyppi. Jatkuvasti jakamassa elämänohjeita, kertoo mulle kuinka mun täytyisi kihartaa enemmän hiuksiani, mulla on vääränlainen laukku jne.
Voi jeesus mikä sairas ämmä. Jokainen tekee omat päätöksensä ja kantaa niistä vastuun. Se on sitä aikuisuutta. Ja aikuisielle ihmiselle ei voi toinen antaa mitään vapauksia!