En pysty hallitsemaan minun kohta 15 vuotiasta tytärtäni

5 vuotta eikä mitään edistystä?? Isäsuhde on selvästi asia, joka rassaa taustalla, mutta jokin ratkaisukeskeinen lähestymistapa voisi tuoda äkkiä muutoksia.

rajojenhakuahan tuo on, mutta jossain vaiheessa pääsee laitokseen tai sairaalaan, jos ei opi hiljalleen miten mielenkuohahduksensa saa hallintaan.



Miten koulumenestys muuten, mihin aikoo jatkaa peruskoulun jälkeen?

Mulla kaksi hyvin eriluonteista lasta. Toinen käytökseltään arvaamaton ja äkkipikainen. Toinen erittäin tottelevainen. Monet itkut olen itkenyt toisen lapsen vuoksi. en monestikaan tiedä, miten pitäisi toimia. Älkää pliis nössölasten vanhemmat tulko tänne syyllistämään, kun ette tiedä mitään ns vaikeampien lasten kasvatuksesta.

Minä olin se sekopäälapsi. Se jolla ei ollut isää, joka oli aina se paha, joka ei saanut halausta, rakkautta tai huomiota. Olin todella, todella yksinäinen. No, jossain vaiheessa huomasin että sain äidin huomion kun korotin ääntäni. Ajattelin sitten että jos ei hyvällä niin pahalla. Siitä tuli mun ainoa keino hakea huomiota. Joten älä sinä inise että mun lapset on nössölapsia. Ne on nössöjä koska minä olen heidät osannut kasvattaa. Minä olen osannut huomioida ja rakastaa heitä. Minä olen pariutunut sellaisen miehen kanssa joak ei ole meitä tähän päivään mennessä jättänyt.

rajojenhakuahan tuo on, mutta jossain vaiheessa pääsee laitokseen tai sairaalaan, jos ei opi hiljalleen miten mielenkuohahduksensa saa hallintaan.

Miten koulumenestys muuten, mihin aikoo jatkaa peruskoulun jälkeen?

Koulu menee hyvin. Kielet menevät erinomaisesti ja muutkin aineet ovat sellaista 8 tasoa, mutta matetaattiset aineet (fysiikka, kemia, matikka) ei mene päähän. Monet tukiopetukset käyty läpi, mutta ei. Enää ei edes vaivaudu tekemään näiden läksyjä kunnolla (vastaukset kirjan takana) ja sitten on tehty. Ala-asteella raivosi joka ilta, jos jokin lasku ei selvinnyt heti.

ne mun lapset on erilaisia luonteeltaan, vaikka molempien kanssa vietän aikaa samalla lailla. Ei mun vanhemmat koskaan viettänyt mun kanssa aikaa samalla lailla, kun itse olen lasteni kanssa. Itse olen ihan täysjärkinen ja tasapainoinen, eikä mieheni ole minua jättämässä. Nössöjen vanhemmille edelleen, että lapsiakin on erilaisia.

Psykologin tapaaminen äidin läsnäollessa ei kuulosta terapialta.



Nyt ovat ap viime hetket kun sinä voit tehdä vielä jotain. Voi olla jo myöhäistä .

jos ei käytä huumeita ennen niin varmasti siellä aloittaa.

Psykologi vaihtoon ihan heti, ratkaisukeskeinen tai kognitiivinen terapeutti asialle. Myös adhd-lääkitys olisi hyvä kokeilla, laskee impulssiherkkyyttä ja tasaa pahimpia kilahduksia.

Äidin on pistettävä tyttö koville, väkivalta pois. Jos ei onnistu, poliisi saa hakea. Tultuaan siivoaa jäljet. Saattaisi myös olla hyvä alkaa etsimään omaa asuntoa kodin ulkopuolelta jos oma rauha olisi hänelle parempi vaihtoehto.

Nuorisokoteja on erilaisia, vähemmän tuetuista erittäin tuettuihin. Moni nuori on siellä alkanut voimaan paremmin, kun on saanut rajat. Tiedän tämän, koska olen ollut 12 vuotta nuorisopsykiatrisella suljetulla osastolla töissä. Teemme todella paljon yhteistyötä eri laitosten kanssa. Joukossa on erittäin hyviä nuorisokoteja.

Jos oireilee noin pahoin, eikä puhu psykologille mitään, on aivan turha hakeutua terapiaan. Ei terapiasta ole mitään apua ilman omaa motivaatiota ja kykyä pohtia asioitaan. Toisekseen nuoren on saatava ensin hoitoa, ennen kuin on kuntoutuksen vuoro, jota terapia on.

ADHD- läääkitystä ei todellakaan "olisi hyvä kokeilla". Ensin tehdään laaja ADHD- tutkimus ja suljetaan muut häiriöt pois, kuten esim. käytöshäiriöt tai personaallisuusprblematiikka.

Itse neuvoisin ottamaan yhteyttä lastensuojeluun ja esittämään huoli nuoresta. Yhteistyössä lastensuojelun kanssa kartoitatte lastensuojelutarpeen. Se voi olla esim.intensiivistä perhetyötä. Monet nuoret reagoivat lastensuojelun mukaantuloon rauhoittumalla; vihdoinkin joku tulee ja asettaa rajoja. Aina parempi, jos nuori näkee, että lastensuojelu toimii yhdessä äidin kanssa rajoja asettaen. Se tuo nuoren kaipaamaa turvaa. Toki, jos tilanne vaatii, tulee poliisi kutsua paikalle. On velvollisuutesi taata myös muun perheen turvallisuus. Voimia sinulle! et ole ainoa tällaisessa tilanteessa ja sinunkin lapsesi voi vielä kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi. Olen tämän todistanut moneen kertaan.

taitojen epätasaisuus on rassaavaa, tiedän sen omasta kokemuksestani. Sitten jos on vielä tunnepuolen kuormaa, + aina yhtä ihana murrosikä, on soppa valmis.



Minne jatkaa peruskoulun jälkeen, nousisiko epävarmuus tulevasta nyt pintaan?

Psykologin tapaaminen äidin läsnäollessa ei kuulosta terapialta.

Nyt ovat ap viime hetket kun sinä voit tehdä vielä jotain. Voi olla jo myöhäistä .

Tiedän, että olisi enemmän apua, jos minä olisin pois paikalta, mutta tyttö sanoo kotona, että minun PITÄÄ olla paikalla. Olen muutamat kerrat mennyt kauppaan täksi aikaa tai odotellut käytävällä, mutta tyttö on alkanut itkeä ja lähtenyt pois istunnosta.

jos on haastavaa käytöstä, väkivaltaisuutta, taitojen epätasaisuutta ja epävakaa tunne-elämä...miksi ei ole testattu. Ei varmaan ole käyty psykiatrilla aikoihin.

todella kannattaa ottaa puheeksi hoitojakso.

tsemppiä ap, ihme tylytystä taas osalta saanut!



Lapset on ihan hirmuisen erilaisia. Mun keskimmäinen on juuri tuollainen ruutipakkaus (on seitsemän ja tosiaan vielä tavarat lentelee jos suuttuu...), isoin on periaatteessa kiltti mutta osaa sekin suuttua -ja se on "ulkoistanut" asioiden muistamisen meille vanhemmille, edelleenkään ei esim. muista ottaa kännykkää ja avaimia jos lähtee ulos ellei seiso vieressä huomauttamassa... (ikää 11 vee)

Nuorin on vielä vauva mutta vaikuttaa hyväluonteiselta verrattuna tyttöjen vauva-aikoihinkin.



Mutta toisten satuttamiseen pitää puuttua. Voisitko rauhallisena iltana esim. istuttaa molemmat tyttösi päydän ääreen kanssasi (ja isi mukaan jos se on kuvioissa?) ja jutella että miltä teistä muista tuntuu kun pitää pelätä niitä raivareita ja kokeeko tyttö itse tekevänsä oikein kun hajottaa ja pelottelee eikä siivoa jälkiään, nauraa päälle? Tuollainen on ihan psykopaatin käytöstä tokikin, mutta itsehän lapsesi tunnet, onko hän oikeasti persoonallisuushäiriöinen jolle et sitten varmaan mitään voi, vai onko kysymys kuitenkin (toivottavasti) jostain lievemmästä ongelmasta. Mun temperamentikas tyttöni on oikeastaan lopettanut väkivallan käytön kun olemme juuri rauhallisesti keskustelleet (monia kertoja!) miten pahalta muista tuntuu ja miten lapsesta itsestäänkin tuntuu pahalta käyttää väkivaltaa/kuvitella olevansa väkivallan kohteena. Yritä siis herätellä tytön empatiakykyjä ja moraalia. Jos näitä ei tunnu löytyvän, voi olla, että hän on ns. menetetty tapaus ainakin tavallisessa ympäristössä -psykopaateilta nimenomaan puuttuu kyky empatiaan ja toisen asemaan asettumiseen.



Olet saanut haastavan kasvatustehtävän kun olet saanut tuollaisen lapsen. Toivotan voimia ja että tilanne ratkeaisi parhain päin!

Tiedän omasta kokemuksesta, että psyykkisesti sairaalle lapselle on todella vaikea saada apua ja hoitoa. Hoitoa ei vaan yksinkertaisesti ole. Jokapaikkaan on pitkät jonot. Ehkä ainoa keino millä saat lapsellesi edes jonkinlaista hoitoa on se että saat lapsesi akuutisti nuorisopsykiatrian osastolle. Muutoin voitte joutua odottamaan jopa vuoden. Kumpikin lapsesi kärsii tilanteesta. Niin sairas kuin vielä terveenä oleva lapsesi.

Älä välitä ymmärtämättömien(eivät ne sille mitään voi) asiattomista kommenteista. Pelkäävät saman osuvan kohdalleen ja siksi ilkeilevät.

Voimia sinulle ja lapsillesi

Just. Voisitko lopettaa sen satuilun. Ja voisitteko ihmiset (tai sä itse) lopettaa sen esittämisen, että tää on totta. Haukotus.

Just. Voisitko lopettaa sen satuilun. Ja voisitteko ihmiset (tai sä itse) lopettaa sen esittämisen, että tää on totta. Haukotus.

Hmm.. Minulle on itseasiassa aivan sama mitä sinä uskot ja mitä et. Se on vaan totuus, että minun lapsellani on ongelma. Se voi johtua isästä, minusta tai jostain ihan muusta.

meillä kanssa esikoinen poika oli eskari-ikäisestä hankala, ja juuri tuossa 13-15 v. ERITTÄIN hankala ja on juostu kaikki mahdolliset psykologit tutkimukset aivoskannaukset terapeutit...

ehkä ihan turhaan. Ei diagnoseeja. Ei kyllä kummempaa hyötyä kaikesta vouhaamisesta.



Nyt 18v. on ihan ok rauhallinen kaveri, viihtyy omissa oloissaan mutta hoitaa omat juttunsa. Koulun kanssa jonkun verran kursseja jäljessä (toisaalta joutui vaihtamaan koko opinto-linjaa muuton takia mikä varmaan sotki), mutta ihan motivoitunut suorittamaan opinnot loppuun.



Ehkä mä vaan itse vaadin jotenkin esikoiselta liikaa tai en antanut olla omanlaisensa - kaikki ei ole niin ulospäinsuuntautuneita sosiaalisia - tai muuten vaan en sitten teinille osannut osoittaa rakkautta ja välittämistä tarpeeksi, kun aina itseäkin otti päähän ja tuli kai valitettua asioista.



Mutta tosiaan - yleensä aika hoitaa, kun ei itse nosta asiasta liian isoa meteliä.



Teinien raivoamiset ja paiskomiset on aika normaaleja, ei siis kaikilla esiinny, mutta osalla kyllä. Jos kokevat että heitä muka kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Se maailma on vielä niin kovin musta-valkoinen.

mun korviin tommoset raivarit kuulostaa normaalilta lapsi-teinikäytökseltä. Koska mä itse olin just tommonen. Raivostuin nanosekunnissa, karjuin, huusin, heittelin ruokaa ja kaikkea mitä käden ulottuville sattui. Silppusin papereita, tyhjensin kaappeja lattialle, räin vanhempiani päin... you name it. enkä todellakaan koskaan siivonnut mitään tekojeni jälkiä, en vaikka kuinka yrittivät saada mut tekemään niin. Tiesin, ettei mua voi fyysisesti vahingoittaa ja niin pakottaa, joten mitkään sanat ja uhkaukset ei tehonnu. Se olis tuntunut alistumiselta ja nöyrtymiseltä. Myöskään anteeksi en koskaan pyytänyt.



tällaista n. ikävuodet 8 - 21. sitten muutin pois kotoa ja nuoruusangsti alkoi lauhtua. nyt olen ihan normaali aikuinen ihminen.



Molemmat vanhemmat olleet aina läsnä, molempiin aina ollut hyvät, luottamukselliset välitä ja hyvä puheyhteys. Ei mitään traumoja tms. Ainoastaan lievästi sanottuna kipakka luonne ja alhainen stressinsietokyky plus nuoruuden angsti.



Tasan ei mee nallekarkit, kaikki vanhemmat ei pääse yhtä helpolla vaikka kuinka olis rakastava äiti/isä. Todellakaan ei kannata raivareiden perusteella diagnosoida teinejä hulluiksi. Sehän teinien itsetuntoa ja sirpaleista omakuvaa sitten oikein kiillottaakin vai?

perheen lapsia kohtaan, jos ne joutuu katselemaan tuollaista silmitöntä raivoamista yli 10 vuotta...Kun tässä joku sanoi, että "ihan normaalia oli mulle 8-21- ikävuodet".



Ruuanheittely, sylkeminen puhumattakaan toisiin käsiksi käymisestä, jopa vieraisiin, kuten tämä ap:n lapsi on tehnyt EI ole normaalia teiniangstia.



Hienoa (kai), jos jonkun vanhemmat vitsii tuollaista menoa katsella vuosikausia. Minä kyllä pistäisin jo virkavallan jossain vaiheessa asialle.



Ei kukaan raivareiden perusteella ole ketään hulluksi diagnosoimassa. Jotain rajaa vaan sille käytökselle, olkoon kuinka vaan vaikea teini.



Sekö se sitten kiillottaa teinin itsetuntoa, jos antaa sen pahoinpidellä toisia ihmisiä?

Kerrot, että ekalla luokalla akoi kiusaamaan jotakin tyttöä ja se jatkui 6 luokan loppuun!!!

Mitenkähän tämä kiusattu lapsi voi? Kiinnostaako sinua edes, ilmeisesti ei kun annettiin jatkua ja pilata täysin viattoman lapsen kouluaika...

Joka viikko oli keskustelu kuraattorin, tytön ja rehtorin kanssa. Myös kiusatun tytön vanhemmat olivat mukana. Annettiin jälki-istuntoa, arestia ja kaikkea. Kiusaaminen lakkasi muutamaksi viikoksi jonka jälkeen se alkoi taas. Vakavempana tai lievenpä. Tyttäreni ei osoittanut minkäänlaista empatiaa uhria kohtaan.

Hän on alkoi myös piikittelemään serkkunsa ja hänen perhettään jotka kävivät kylässä eilen itseasiassa. Ensinmäisen kerran jouduimme sosiaalityöntekijöiden kanssa keskusteluun silloin 5 vuotta sitten serkun äidin vuoksi. Hän teki ilmoituksen siitä, että jatkuvasti vanhempi tyttö hakkaa nuorempaa. Vanhempi tyttö alkoi potea vihaa tätiänsä kohtaan.

Serkku syntyi 07 vuonna eikä synnytyksessä mennyt kaikki hyvin joten lapsi vammautui siitä. Diagnosoimaton aspergriin liittyvä vamma on ja on myös ääniyliherkkä ja puhe on alle 2 vuotiaan tasoa. He tulivat käymään ja tyttö alkoi kuvaamaan hiuksia ja serkku sitten reagoi siihen itkemällä. Tytöllä meni hermo ja meni sanomaan serkkunsa äidille että viekää toi kakara pois. Eivät vieneet. On tuhonnut Täs serkun valokuvia ja vaatteita. Pelkään että vielä tekee sille serkkutytölle jotakin.

Kun tulee seuraava iso raivari tilaat taksin ja menette tk päivystykseen sieltä järjestävät psykiatrisen kriisityöryhmän paikalle tai lääkäri ottaa yhteyden nuorisopsykiatrian akuuttiosastoon ja lapsi sinne rauhoittumaan.



Meillä on kerran selvitty kriisiryhmän kanssa käydyllä keskustelulla. Toisella kertaa lääkäri katsoi tilanteen sellaiseksi ja itsekin olin sitä mieltä että tarvitsee osastohoitoa ja nuorisopsykiatrin akuuttiajan.



Ambulanssilla saatoin tytön osastolle jossa oli muutaman päivän miettimässä. Tämä osastovierailu muutti kaiken paremmaksi ja ikään kuin pysäytti tytön.



Tuolloin aloitettiin myös lääkitys. Osastolla näki monenlaisia nuoria joilla elämä pois raiteiltaan.



Lääkitys on auttanut, raivarit ovat taakse jäänyttä elämää.



Tyttö on aina ollut ihana ja rakastettava. Tuo toinen minä hänessä kun sai vallan niin hän oli kuin eri ihminen. Kyse aivokemiasta ja lääkityksellä tämä asia on saatu korjattua.



Toivon että toimit seuraavan kerran ja saatte asianmukaista hoitoa + terapeutin vaihto koska nykyinen ei tuota tulosta.



Meidän tilanteessa käytiin jopa sellaisessa tilanteessa että oli vähällä että tyttö menee osastolle pidemmäksi aikaa ja käy koulua sieltä käsin. Onneksi tilanne purkautui ennen sitä.