Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Älkää jääkö kotiäideiksi!
12.05.2012 |
Jätin mukavan ja haastavan työn 1 -vuotta sitten lähteäkseni mukaan mieheni ulkomaankomennukselle.
Komennuksen aikana syntyi esikoisemme.
Palasimme parin vuoden kuluttua Suomeen. Saman tien aloimme rakentamaan taloa perheellemme.
Tarkoitukseni oli palata työelämään esikoisen täytettyä 3 vuotta. Aloin kuitenkin odottaa kuopustamme, enkä kokenut reiluksi aloittaa uutta työtä raskaana ollessa. Jäin siis kotiin.
Kuopuksemme ollessa 2-vuotias päätimme lähteä ulkomaankomennukselle. Tällä kertaa komennusta kesti 5 vuotta.
Suomeen palattuamme tärkein tehtäväni oli jälleen kotouttaa lapset uuteen kulttuuriin; tukea koulu-,
kaveri- ja harratusasioissa.
Vuoden kuluttua kaikki oli mallillaan ja aloitin itse opinnot. Opintojen päätyttyä en kuitenkaan ole saanut työtä. En myöskään saa työmarkkinatukea puolisoni korkean palkan vuoksi. Olen täysin varaton ja riippuvainen miehestäni.
Nyt mieheni ei enää halua elättää minua. Olen saanut kuulla olevani laiska turhake ja elätti.
Mieheni tekee matkatöitä, joten kodin ja lasten hoitaminen on täysin minun harteillani - kuten se on ollut koko 13 vuoden ajan. Vastineeksi huolenpidosta saan maksuttoman yösijan ja ruuan, en käyttörahaa esim. vaatteisiin, elokuvalippuihin, kahvilakäynteihin. Kaikki ed. mainitut asiat ovat minulle saavuttamattomia ylellisyyksiä. Samaan aikaan mieheni käyttää palkkarahojaan surutta omiin tarkoituksiinsa. Hänestä saan tehdä, mitä haluan, mutta en hänen rahoillaan. Sanottakoon, että mieheni saa palkkatuloja 12.500 EUR/kk.
Olen kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta vuosia ja tilelleni tippuvat lapsilisät menevät terapeuttipalkkioihin. Nyt mieheni haluaa lapsilisät käytettävksi perheen yhteisiin hankintoihin.
Edessä on avioero. Mieheni haluaa sitä, koska ei aio elättää minua enää. Koko 13 vuoden aika, jona hoidin perheen asioita hänen voidessa keskittyä uranluomiseen, on ollut hänestä täysin arvotonta velttoilua. Sanottakoon vielä, ettei hän ole osallistunut perheen arkeen ja kotitöihin edes kotona ollessaan tai viikonloppuisin.
Varoitankin kaikkia kotiäitejä: Olkaa tarkkoja ja huolehtikaa omasta sosiaaliturvasta kotona ollessa. Älkää myöskään uhrautuka puolisonne työn vuoksi, koska loppupeleissä miehenne voi kuitenkin mitätöidä kaiken (fiksut, hyvin päjäävät lapset, siistin ja kauniin kodin...).
Kommentit (55)
Olen vasta 25 vuotias. Sain lapsen 20 vuotiaana ja yksinhuoltajaksi jäin 22 vuotiaana.
Menin takaisin töihin 3 vuoden kotonaolon jälkeen.
Heti töihin palatessani aloitin ammattitutkinnon joka auttaa työssäni hyvin paljon.
Tarkoituksena on edetä hiljalleen ylöspäin uralla.
Olen kuitenkin ollut samassa firmassa 9 vuotta.
Nyt tapasin miehen, olemme olleet yhdessä 9 kk.
Hän haluaisi lapsia pian. Minä en halua.
Haluan edetä uralla ja saada lapsia ehkä joskus kymmenen vuoden päästä.
En koskaan aio jäädä miehestä riippuvaiseksi. Vaan alusta asti pidän huolen etten jää raha-asioissa paitsioon.
Jos mies ei suostuisi elättämään minua kotonaolo vuosieni ajan, en tekisi lapsia hänen kanssaan. Piste.
En rupea käyttämään säästöjäni sen takia että hoidan lapsia kotona. Ne ovat myös MIEHEN lapsia. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissanpäivät sinua odottavat ap! :) Avioero tulee miehellesi hyvin kalliiksi. Ota yhteys lakimieheen, miehesi yrittää varmasti piilottaa varojaan
ottakaa se avioero niin se sun paska miehes saa niin nenilleen!!!!!
toivottavasti teillä on kalliit talot ja autot jotka menee puoliksi!!!
sano sille av:lta terveisiä että se on lurjus ja nyt sen kissanpäivät on loppu!
Miksi ylipäätään aloit opiskella noin myöhään?
Sitä saa mitä tilaa. Yleensä ja valitettavasti.
Ihme lapanen kyllä olet....
ap:han on ollut työssä vuosia ennen kuin lähti miehen matkassa komennukselle ja jätti työnsä.
Kokeilepa itse elää vaikka Intiassa tai Kiinassa "kotirouvana". Vaikka on Ayjit ja kodinhoitajat, on aivan yksin kertaisimpienkin asioiden hoitaminen usein päivän projekti, siis täysin omasta tehokkuudesta tai ahkeruudesta riippumatta. Tuollaisissa paikoissa ei yleensä kaksi perheellistä ihmistä pysty olemaan töissä.
Kiitois ap:lle kirjoituksestasi. Olemme lähdössä perheenä toisen kerran komennukselle ja olen jättäytymässä sen vuoksi pois työelämästä ainakin kolmeksi vuodeksi. Ehdoton edellytys lähdöllemme on ollut mm. yksityisen eläkevakuutusmaksun maksaminen sekä eräänlainen backuprahasto minulle tulevaa kotimaahan paluuta varten.
nyt olen ollut jo 8 vuotta työelämässä.
Olen ollut 8 vuotta kotiäitinä ja työelämässä 19 vuotta ja työelämää on jäljellä vielä jäljellä 12 vuotta.
Ei ole ollut mitään ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä edes ole kotiäiti :)
on erittäin ymmärrettävää että noitten ulkomaankomennusten aikana olet hoitanut kotia. Ja samoin teidän nykyisessä tilanteessa kun miestä ei kotona näy eikä hän osallistu. Tuo olisi saattanut toimia erinomaisesti jos miehesi ei olisi ollut noin kusipää. TIedän monia vastaavissa tilanteissa olleita ja ei ole ollut mikään ongelma maksaa vaimolle palkkaa kotona olosta. Vaimot ovat kieltäytyneet lähtemästä noille komennuksille lasten kanssa jos rahaa ei tipu.
Joten ei muuta kun eroa vaan tekemään, saat korvauksen jälkikäteen :) Lasten kanssa pärjäät kyllä koska olet tähänkin asti pärjännyt. ja tietenkään et pistä nimeäsi mihinkään paperiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olet miehen työn takia menettänyt alkuperäisen ammattisi eikä sinulla ole eläkerahastoa eikä mitään korvausta (palkallista) siitä, että olet mahdollistanut miehesi omaisuuden karttumisen ulkomailla vuosikausien ajan (laskelmat miehelle lastenhoitajan, siivoojan ja kokin palkkaamisesta näiksi vuosiksi kotiin, sillä sehän kaikki sinulle kuuluisi ja niistä kertyneet eläkerahat), niin on mahdollista saada puolen omaisuuden lisäksi korvauksia eläkemenetyksistä. Olet mahdollistanut miehen uran ja korkean palkan kotiäitivuosillasi mutta et ole itse hyötynyt niistä mitään. Tätä tasataan sitten esim. eläkerahaston kartuttamisella avioeron yhteydessä.
Mutta yksi kysymys; halusiko hän alunperin lapsia? Hunosti, mutta jotenkuten selitykseksi kävisi jos sinä olet vaatinut, vinkunut tai jättänyt ehkäisyn yksin pois eikä mies koskaan halunnut lapsia. Mutta jos mies on aikanaan lapset halunnut, niin ei kun ero vetämään, sinä selviät kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onneksi avioehtoa ei ole. Mies on kyllä viime viikkoina kiikutellut jos jonkinlaista paperia allekirjoitettavaksi. Turhaan.
On totta että uraäidin arki on varmasti stressaavampaa kuin omani. Olen ollut viimevuodet kotona osittain juuri siksi, ettei mieheni ole ollut halukas tulemaan vastaan ja ottamaan osaa kotitöistä harteilleen. Olen katsonut, että en jaksa suorittaa sekä töissä että kotona. Nyt, kun lapset eivät ole enää pieniä, en sitten kelpaa työnantajille.
Miksi ette ole palkanneet apuvoimia? Siivoojaa, lastenhoitajaa jne. noilla tuloilla? Olisit itse mennyt töihin. Vieläkin pääset varmasti esim. terveydenhoitoalalle töihin kun työvoimasta on pulaa.
Ei meilläkään mies osallistu kotihommiin. On sitten aina enempi vähempi sotkua. Kaksi alle kouluikäistä lastakin ja äiti kokopäivätöissä. Vaan en vaihtaisi. Ruokaa en sentään tee kuin viikonloppuisin. Mutta kaikkien vaatteet pesen.
Pidin aina selvänä, että perheen vanhemmat hoitavat yhdessä ansiotyössäkäymisen, kotityöt kuin lastenhoidonkin. Pahaksi onneksi mieheni paljastui muuksi kuin luulin.
Ja tuollaista miestähän et varmasti tule kaipaamaan.
Ystävälleni tuli ero hieman samassa tilanteessa ja mies tosiaan joutui pulittamaan puolet omaisuuden arvosta vaimolleen, hänelle jäi iso talo, auto, kesämökki jne. Vaimo sai varsin sievoisen summan kahisevaa. Eikä siinä vielä kaikki, mies joutui maksamaan jonkinlaista elatusapua vaimolleenkin useamman vuoden ajan, korvauksena vaimonsa kotirouvavuosista. Ja koska mies ei halunnut viikko/viikko systeemiä, niin elatusavut lapsistakin ovat varsin isot.
Ystäväni osti itselleen ja lapsilleen pienen talon ja auton ja rahaa vielä jäikin. Hän perusti sitten yrityksen ja kun ei siihen tarvinnut lainaa ottaa, hän pärjäilee nykyään varsin mukavasti. Uusi mieskin löytyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille kommenteista ja rohkaisevista viesteistä.
Keskustelin jälleen ´uramieheni´kanssa tilanteestamme. Hän on hyvin tuohtunut meidän välisestä epätasapainosta. Ensiksi hän on vihainen siitä, että taloudellinen vastuu on yksin hänen harteillaan. Ymmärrän tuon hyvin, ja olen yrittänyt saada itselleni työtä. En missään nimessä haluaisi olla riippuvuussuhteessa mieheeni.
Mutta, mutta.... Sitten hän sanoi, että hän myös ajallisesti panostaa perheeseemme minua enemmän. Siis mitä!!! Hän on kiinnostavassa työssä ja työmatkoiltaan ei edes soittele kotiin kysyäkseen kuulumisia; hän on ihan kuin kotijoukkoja ei olisi olemassakaan. Aina emme edes tiedä missä maassa hän kulloinkin on ja koska hän palaa kotiin.
Itse hoidan kaikki tylsät arkirutiinit ja kaikki lapsiin liittyvät asiat. Olen koko ajan lasten käytettävissä.
Sanoin, että hän suhtautuu minuun kuin ilmaiseen palvelijaan. Hän totesi, että sehän minä olen: Palvelija.
Sanoin, eikö hänen olekin huoletonta ja helppoa matkustella, kun tietää, että hoidan kodin ja lapset hyvin. Hän naurahti ivallisesti, tokaisi, että pitäiskö hänen siitä vielä minulle maksaakin.
No, näistä kommenteista tämä mamma suuttui totaalisesti. Johon mies totesi, että kanssani ei voi mistään keskustella, kun aina suutun.
Olen totaalisen kyllästynyt kurjiin arjen rutiineihin. Se tekee, tästä kotona olemisesta entistä raskaampaa. Hän totesi, että mikäli hänellä on töissä kurjia rutiineja, hän palkkaa uuden henkilön niitä tekemään. Just, just!
Tilanne on aivan absurdi! En voi ymmärtää hänen asennettaan: Mikä sen taustalla on? Mihin hän pyrkii jatkuvalla mitätöinnillä? Mihin hän perustaa ylivertaisuutensa? Kuinka talläisen ihmisen saa ymmärtämään tilanteeni? Käsittämätöntä!
Yhdellä miespuolisella lähisukulaisellani ja isälläni on myös arvostettu työ ja hän matkustaa todella paljon työnsä puolesta. Matkustaminen ja lentokentällä istuminen ei ole mitään luxusta vaikka siitä maksetaankin paljon rahaa ja ylläpidon saa hyvissä hotelleissa firman puolesta. Miehesi ei ole vapaalla ollessaan työmatkalla, joten matkustaessaan hän on työssä 24/7. Miehen oleskelu ulkomailla työn puolesta on AJALLISTA PANOSTUSTA PERHEESEEN, koska hän on siellä tuomassa teille rahaa kotiin eikä juomassa drinksuja lomalla. Varmaan mieskin istuisi mielellään päivät kotona perseellään jos hänellä olisi siihen samanlainen mahdollisuus kuin sinulla, että joku vielä maksaisi lekottelunkin.
Se, että rutiinisi ovat tylsiä ei ole miehesi syy. Olisit voinut mennä aikaisemmin työhön tai edes yrittänyt hankkia työtä. Varmasti siivous olisi ollut mahdollista jo ostaa ulkopuolisena palveluna jos olisit halunnut rutiineista eroon.
Olen miehesi kanssa samaa mieltä, että itsepähän olet palvelijan asemaan hankkiutunut ja tehnyt elämästäsi sellaisen, että sinulla on vain rutiineja. Miestäkin ilmeisesti rasittaa olla ainoa rahantuoja perheessä, joten hän ei varmasti ole pakottanut sinua jäämään kotiin.
Minusta nyt vähän tuntuu, että et ymmärrä miten raskas tuollainen työ on ja et arvosta miestäsi tippuakaan vaikka hän viettää suuren osan aikaansa työssä, että sinä voisit olla kotona. Sitten vielä vingut miten perheelle ei ole tarpeeksi aikaa.
Marttyyrinainen oikein vaikka kaikki on tuotu eteen lautasella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimoni ei ollut uranaisia, sen tiesin jo kun menimme naimisiin 14 vuotta sitten. Hän on enemmän taiteilijatyyppiä. Hän oli vielä työelämässä kun menimme naimisiin, mutta työt olivat viransijaisuuksia. Kun lapsemme (ainokaisemme ) syntyi hän jäi tietenkin äitiyslomalle ja ilmoitti minulle että aikoo olla kotona ainakin 3 vuotta. Se oli ilmoitusluontoinen asia, mulla ei ollut sananvaltaa.
Kun lapsi täytti 3, aloin kysyä että aikooko hän palata töihin. Hän sanoi ettei aio. Kysyin n vuoden välein asiasta, hän sanoi että lapsen kannalta on paras että hän on kotona. Hän työllisti itseään lehtiin kirjoittamalla mutta korvaukset työn määrään nähden olivataika mitättömät. Kun ansiosidonnaiset lakkasivat tulemasta, hän on elänyt minun tienaamilla rahoillani.
Nyt lapsi on 11 v ja hän on käynyt kaikenlaisilla kursseilla (yksityiskursseja) jotta oppisi kirjoittamaan fiktiota. Hän elää toivossa että jokin kirjakustantamo julkaisiisi hänen käsikirjoituksiaan joita hän on kotona ollessaan tehtaillut. mutta kun hänellä ei ole sellaisia myyntikanavia tai suhteita että se onnistuisi niin epäilen tuleeko ponnistuksista koskaan mustaa valkoiselle.
Kolmas syy joka estää hänen työllistymisensä on terveys. Hänellä olisi tietyt mahdollisuudet päästä sairaseläkkeelle jos sairaus jatkuu pitkään, mutta se on täysin epävarmaa.
Itse alan olla sillä kannalla että hänelle paras paika asua olisi hänen omien vanhempiensa luona maalla. Hän ei ole koskaan viihtynyt suurkaupungissa. Valitettavasti minun työni on Helsingissä, vieläpä eri puolella kaupunkia kuin missä hänen vanhempiensa kotipaikka on, eli työmatka kestäisi minulta 1.5 tuntia /suunta. Toine syy miksi en halua muuttaa maalle appivanhempien luokse tai lähelle on että en tule toimeen heidän kanssa.
Sen tiedä n että jos otan eron niin hän vie poikamme mukanaan vanhempiensa luokse, koska hänhän on kasvattanut hänet. Vaikka vietän minäkin lähes kaiken vapaan aikani poikamme kanssa myös.
Osaatteko kertoa miten voisin hoitaa eron "siististi" että saisin huoltajuuden työviikkojen ajaksi pojalle? Teen ihan normaalia päivätyötä 08-16, työmatkoja ei juuri koskaan. Tiedän että asuntomme menisi myyntiin ja mulla ei olisi sen jälkeen varaa muuhun kuin pienehköön kerrostalokämppän. Mutta olisin vapaa silloin. Nyt kaikki rahamme jonka tienaan menee pereen välttämättömyyksiin eikä säästöön jää mitään.
Sen tiedän että vaimoni ei mene koskaan töihin enää ja sitten kun oma eläköitymiseni koittaa 14 v päästä tippuvat tulomme niin paljon että joutuisimme elämään nälissämme.
Onko neuvoja?
Alue: Aihe vapaa
miehen suhteen, olen tosi pahoillani puolestasi!! Olen itse hyvin paljon kuin sinä, mutta mieheni onneksi välittää minusta ja lapsistaan aidosti, ei ikinä rikkoisi perhettämme. Tunnen hänet niin hyvin. Sinä olet varmaan huomannut miehesi itsekkyyden jo pidemmän ajan kuluessa...onneksi mieheni ei ole itsekäs.
Otsikoksi sopisi paremmin siis: älkää ottako itsekästä miestä, se ei ikinä tule muuttumaan!