Mies tuhoaa terveellisen ruokavaliomme! :(
Ollaan miehen kanssa molemmat ylipainoisia, oikein reilusti. Minullakin alunperin lähes 100 kg kannettavaa.
Nyt olen herännyt siihen, että näin ei voi jatkua - jo ihan lapsenkin vuoksi. En halua, että hänestä tulee lihava. Olen nyt muuttanut ruokavaliota: meillä syödään lautasmallin mukaan, on enemmän vihanneksia, ei herkkuja joka päivä. Olen laihtunut kuukaudessa 6 kg. :)
Ja liikuntaakin olen lisännyt.
Meillä oli siis aiemmin monta kertaa viikossa vaikka uuniranskalaisia. Jäätelöä lähes joka päivä. Karkkia, sitä rataa. Nyt en enää noita osta. Kerran, kaksi viikossa voi syödä yhden herkun ja ranskalaisia tai pizzaa tms. voi olla max kerran kuussa.
Mutta mitä tekee mies? Marisee ruoasta, hän ei tätä syö (kyseessä linssimuhennos ja possun sisäfile). Hän haluaa ranskalaisia, hän haluaa jäätelöä.
Sitten mies kantaa kaupasta kolme litraa jäätelöä pakkaseen. Sipsipusseja. Karkkia. Ranskalaisia. Pullaa.
Eilen söi yksi yhden jäätelölitran lähes kokonaan. Sipsipussi menee heittämällä yhdessä illassa. Eilen vielä, kun olin lapsen kanssa iltapalalla (hedelmäsalaattia ja viiliä), haki karkkipussista suklaapatukan ja heilutteli sitä siinä meidän nenän edessä.
Sano siinä sitten lapselle, että karkkia ja jätskiä syödään kerta viikkoon, kun isä mättää lautaselle keon jäätelöä ja istuu telkkaria tuijottaen ja herkkuja vääntäen.
Puhe ei auta. Kun mies HALUAA herkkuja.
Surkeinta tässä on se, että miehellä on itsestään urheilullisen ihmisen mielikuva. Toistelee koko ajan, että hän saa kilot hetkessä pois, kun haluaa. Koska hän on niin urheilullinen. Ja jos hän käy uimassa, voi syödä mielinmäärin herkkuja. Samalla naureskelee minun kävelylenkeilleni ja tuhahtelee, kun en ole urheilullinen ihminen.
Mikä neuvoksi? :(
Kommentit (83)
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 17:08"]
Miski syömiskontrollin puutteesta kärsivää orgastista mässäilijää pitisi ymmärtää? Hyi saatana.
[/quote]
Ymmärsin, että ap:llä on yhteinen lapsi miehen kanssa. Silloin ei kuitenkaan kannata heti aluksi lähteä eroamaan. Mitään suurta vahinkoa ehtiin tuskin tulla, jos ap harkitsee asiaa vielä pari vuotta. Toista ei kuitenkaan pysty muuttamaan väkisin. Ap:ssa (jos hän jatkaa terveellisellä linjallaan) tapahtuva selvä muutos voi kuitenkin herättää miehen kuin itsestään ilman, että ap puhuu kauheasti asiasta.
61
No kylläpäs täällä nyt kehotetaan eroamaan. :) Lapselle kuitenkin mielestäni tärkeää, että on molemmat vanhemmat vaikka se toinen oliskin possu... Meillä ei siis kummallakaan ole alkoholiongelmaa, ei ole mitään jokaviikkoista tai edes kuukausittaista juopottelua ja onneksi ei kumpikaan tupakoi. Kun sokerista oli jo niin haastavaa vieroittua, niin entäs sitten viinasta tai tupakasta, en halua ajatellakaan!
Eli meidän pahe on/ollut vaan sokeri. No, ok, rasva myös.
Puhun miehelle tänään vakavasti, kun lapsi nukkumassa, että ei mollaa ruokaa eikä mätä herkkuja lapsen nähden ja kuullen. Ei hänen tarvi laihduttaa, mutta lapsen kasvatuksesta hän ei voi luistaa. Ja terveet elämäntavat on osa sitä kasvatusta.
Puhun myös vakavasti siitä, etten tykkää, kun hän mollaa minua. Tuntuu, että hän ei erota enää sellaista hyväntahtoista kiusoittelua toisen ikävästä mollaamisesta.
Katsotaan, mitä sanoo...
Voisit jumpata kotonakin. Maksulliset jumpat kestävät yleensä sen 45 min - 1 h, mikä voi helposti olla liian paljon ylipainoiselle, vaikka kuinka tekisi omaan tahtiin.
Kotona voi aloittaa vaikka vain 15 minuutilla. Saa liikkuvuutta ja tuntumaa siihen, miltä jumppa tuntuu kropassa. Ehkä lapsenkin voi ottaa mukaan joihinkin liikkeisiin.
Tsemppiä, ap! Kuulostat kivalta ja järkevältä ihmiseltä.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 20:26"]
Voisit jumpata kotonakin. Maksulliset jumpat kestävät yleensä sen 45 min - 1 h, mikä voi helposti olla liian paljon ylipainoiselle, vaikka kuinka tekisi omaan tahtiin.
Kotona voi aloittaa vaikka vain 15 minuutilla. Saa liikkuvuutta ja tuntumaa siihen, miltä jumppa tuntuu kropassa. Ehkä lapsenkin voi ottaa mukaan joihinkin liikkeisiin.
Tsemppiä, ap! Kuulostat kivalta ja järkevältä ihmiseltä.
[/quote]
Kiitos! Tosiaan, jos vaikka netistä löytyisi joku sopiva jumppaohjelma mulle. Aloitin kävelynkin vartin lenkeistä ekalla viikolla, tokalla puoli tuntia, nyt sitten tunti. Ehkä jumppakin kannattaisi aloittaa ensin vartin kotijumpasta 2-3x/viikko. Tosi hyvä ajatus!
Mulla on jossain käsipainot, jumppakuminauhat, jumppapallokin. Eiköhän niillä jo jonkinlaisen kotikuntopiirin saa aikaiseksi.
Ja hei, meillähän on kuntopyörä! Sellainen oikein tosi hyvä, mies joskus urheilullisina aikoinaan ostanut. Nyt se on varastossa, minneköhän sen sijoittaisi, kun se on niin ruma... :)
Mies ei ole vieläkään tullut kotiin, huoh...
Mutta tosi hyvä ajatus tuo kotijumppailu näin alkuun!
En tiedä mutta kateeksi käy jos laihdut noin. Minä en ole vuosiin sallinut itselleni herkkuja, mutta en laihdu :(
Youtubessa on hyviä ohjattuja jumppatunteja, pidempiä ja lyhyempiä. Mm. kahvakuulaa yms.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 21:13"]
En tiedä mutta kateeksi käy jos laihdut noin. Minä en ole vuosiin sallinut itselleni herkkuja, mutta en laihdu :(
[/quote]
Oi voi... :( Mäkin mietin aluksi, että mahtaako auttaa ollenkaan, jos jättää herkut ruokavaliosta pois. Mutta mulla on auttanut. Hm, pitäisiköhän sun pitää pari viikkoa ruokapäiväkirjaa ja käydä ravintoneuvojan juttusilla?
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 21:17"]
Youtubessa on hyviä ohjattuja jumppatunteja, pidempiä ja lyhyempiä. Mm. kahvakuulaa yms.
[/quote]
Tsekkaanpa. Yritin käydä kahvakuulan alkeistunnilla mutta se oli liian raskasta, en pysynyt mukana. :) Enkä edes pystynyt kaikkiin liikkeisiin.
Jep meillä oli sama ongelma. Mä olen nyt laihtunut normaalipainon sisällä 12kg kaikesta huolimatta. Mies haluaa joka viikonloppu herkkuja, hän on lihaksikas, mutta pikkuhiljaa on mahaa alkanut kertyä, ei siis vielä paljoa yhtään (ylimmät vatsalihakset näkyvät) mutta kohta on ihan varmasti enemmän jo läskiä. Liikuntaa harrastamme molemmat paljon, minä 8 kertaa viikossa.. tammikuun alusta sovimme, että pidämme herkkulakkoa helmikuun loppuun, ei se ihan ole pitänyt, eikä se mun mielestä ollut tarpeellistakaan,kuhan saadaan kohtuullistettua herkkumäärää.
nyt mies on huomannut, että olo on paljon parempi kun syö hyvin. Toivon, että tämä normaalisti syöminen jatkuu vielä helmikuun jälkeenkin...
toivottavasti saat miehen "aisoihin", hetken päästä hän kyllä varmasti itsekin huomaa paremman olon, mikäli terveellistä ruokavalionsa!
Tsemppiä!
Hei Ap, ihan mahtavaa että olet päättänyt kääntää kelkan kohti terveellisempää syömistä. Yksi parhaista lahjoista joita lapselle voi antaa on järkevä malli syömiseen ja sitä myöten normaali painossa pysyminen koko lapsuus- ja nuoruusiän.
Olen itse kärsinyt 15 vuoden syömishäiriöhelvetin (bulimia ja ahmiminen) ja olen yhä nyt kolmekymppisenä katkera vanhemmilleni siitä, että meillä syötiin herkkuja ihan joka päivä ja syöminen oli muutenkin pizza- ym. einesvoittoista. Tämä johti tasaiseen lihomiseen ja varhaisteininä armottomiin laihdutusyrityksiin joiden seurauksia kannan koko loppuelämän. (Teini-ikä meni kirjaimellisesti syödessä, joten kaverisuhteiden kehittäminen jälkikäteen ja muu aikuiseksi kehitys on ollut todella hankalaa, koulumenestys romahtanut, itsetunto maassa, hampaat lohkeilee)
Eli pidä muutoksesta kiinni itsesi ja erityisesti lapsesi vuoksi! Miehesi käytös kuulostaa typerältä, mutta luulen että sisimmässään hänkin haluaisi muutosta. Ei vain uskalla katsoa totuutta silmiin ja pelkää, kuten joku edellä totesikin sitä, että sinä laihdut ja päätät laittaa miehenkin samalla vaihtoon.
En tiedä mikä tilanteeseen auttaisi. Voi olla että miehelläsi kestää aikansa käsitellä asiaa mielessään ja tarvitsee tunteen, että on itse "päättänyt haluta muutosta", eli että kukaan muu ei ole sanellut mitä tehdä. Älytöntä, mutta mielellä on omat oikkunsa tällaisissa asioissa. On myös mahdollista että miehesi ei muutu, mutta se on sitten niitä asioita joille ei mahda mitään. Katsele tilannetta rauhassa ja tee ratkaisusi jos ja kun olet siihen valmis.
Ja vielä kävelystä. Se on painonhallinnan kannalta yksi parhaimmista lajeista. Esim. fitness kisaajat eivät juokse tai heilu ohjatuilla tunneilla vaan kävelevät. Toisekseen tärkeintä on ylipäätään liikkua ja kävelyllä ei vedä itseään liian piippuun. Kuntosalia suosittelen myös. Laihdutaessa menetetään aina myös osittain lihasmassaa, mutta kuntosaliharjoittelu ihan vaikka perusohjelmalla pari kertaa viikossa suojaa tältä lihaskadolta. Elimistö ei sulata lihasta kun huomaa sitä tarvittavan.
Sekava kirjoitus, mutta jatka samaan malliin. Ja liian tiukka ei tietenkään kannata olla :)
Mikä niissä miehissä viehättää kun kuitenki pitää saatana joka asiasta täällä valittaa?
Laihtuminen ja terveellinen ruokavalio lähtee ihmisestä itsestään. Et voi pakottaa miestäsi. Se mitä voit tehdä, lopeta nalkuttaminen hänen ruokavaliostaan ja sopikaa yhdessä. miehen kanssa, että hän voi syödä mitä haluaa, mutta ei kiusaa lasta herkuttelemalla roskaruoalla lapsen nähden.
Vierailija kirjoitti:
Laihtuminen ja terveellinen ruokavalio lähtee ihmisestä itsestään. Et voi pakottaa miestäsi. Se mitä voit tehdä, lopeta nalkuttaminen hänen ruokavaliostaan ja sopikaa yhdessä. miehen kanssa, että hän voi syödä mitä haluaa, mutta ei kiusaa lasta herkuttelemalla roskaruoalla lapsen nähden.
Katsoitko yhtään ketjun vuosilukua? Tuossakin tod. käynnyt perinteisesti, että mies jatkaa herkuttelujaan, akka on on kuollut terveysintoilustaan huolimatta ja lapset, jo aikuiset ovat päätyneet isänsä ruokavalioon...
Miesvihaketju vuodelta 2014
Kaunista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihtuminen ja terveellinen ruokavalio lähtee ihmisestä itsestään. Et voi pakottaa miestäsi. Se mitä voit tehdä, lopeta nalkuttaminen hänen ruokavaliostaan ja sopikaa yhdessä. miehen kanssa, että hän voi syödä mitä haluaa, mutta ei kiusaa lasta herkuttelemalla roskaruoalla lapsen nähden.
Katsoitko yhtään ketjun vuosilukua? Tuossakin tod. käynnyt perinteisesti, että mies jatkaa herkuttelujaan, akka on on kuollut terveysintoilustaan huolimatta ja lapset, jo aikuiset ovat päätyneet isänsä ruokavalioon...
#spermaviemäritnäkyväksi
Älä viitti. Onkohan tuostakin ollut paljonkin vääristeltyjä huhuja?
Voi ollakin kun havaitsin että miehellä on psljon vaikutusvaltaisia ystäviä ka itsellän vihamiehiä ja naisia. Siksi ei ihmekään, jos hänen hyväkseen ja omaksi epäedukseni on jutut vääristyneet ja kääntyneet täysin päälaelleen. Ei se mitään, kyllä niistäkin joskus kirjoitan juuri miten asiat on olleet. Kyllä se taas hävettää joitain.
Tosin osaa edes aavistaakaan, että asioita on saatettu valehdella ja vääristellä? Eihän ihmiset osaa epäillä tuollaista, jos huhujen kertoja on korkealla pallilla ja koulutettu. Hilpeää!
Vsi mitä luulette: Jos on vuosikausua huhuttu jonkun mt ongelmista joita ei ole ja syömishäiriöistä, joita ei ole, mutra ei tiedetä etä on valheita, niin ketä uskotaan huhuista koskien perhettä?
Tässä huhut: Äiti ei laita oikeaa ruokaa ja laittaa usein samaa ja epäterveellistä ruokaa?
Tuossa vain ripaus totta ja vaikka olisikin on hyvä tajuta: Miksi on niin ollut miten on ollut.
Vuosikausia on ollut eri ruuat lapsille ja perheen aikuisille koska perheen isä suostunut syömään vain tiettyjä ruokiaan. Hyvin harvat ruokalajit on kelvanneet hänelle. Piti olla tiettyjä ruokalajeja ja tietyllä tapaa valmistettu.
Anna mä nauran jos asist käännettiin niin että perheessä ei valmistettu ns. tavallisia ruokia koska äiti ei osannut tai välittänyt laittaa ruokaa?
Ja mitä tulee terveellisyyteen perheessä on ollut hedelmiä ja vihanneksia enemmänkin kun joissain perheistä noin keskimäärin. Anba mä arvaan, mutta kun äiti ei syö hedelmiä! Se on ongelma!
Jotkut juuttuneet siihen, että on karkkia syöty enemmön ja varsinkin se äiti?
Hilpeäö! Ihmiset on sitten sitten yksinkertaisen hulluja!
Sen sijasn että olisi keskitytty siihen, kuinka paljon syödäön karkkia , olisi ehkä kannattanut antaa sille miehelle ohjeita että miten käyttäytyy aikuinen ihminen? Esim. ei huuda aggressiivisesti siitä, että ei ole laitettu mieluisaa ruokaa tai siitä että ei ole muka valmistettu oikein, vaikka ihan samalla tavalla kun aikaisemmin, eikä ole mitään pielessä.
Tässä on eräillä ollut agendana esittää se äiti huonossa valossa ja mustamaalata täysin. Osittain tietenkin koko perhe.
No huhut on huhuja mutta mitäköhän sanoisi suuri yleisö niistä ihan oikeista törkeistä rikoksista mitö tehty perheelle Vain sairas ihminen pitäisi niitä oikeaan opettamisena. Todella sairas.
Mä laitoin punalappuläskiä, possunlihaa ja rasvaa ostelevan äijän kiertoon.
Syön kasvisruokaa. Paino ja verenpaine lähti heti alas ja tilin saldo ylös. Nukunkin oaremmin kun ei juoppis haise jjuoponhieltä ja kuorsaa vieressä.
Lyö sen kanssa vetoa laihduttamisen onnistumisesta, jos se motivoisi (näyttämisen halu). Vaikuttaa olevan sen verran lapsellinen, että on ilmeisesti tehnyt tuosta ruokavaliosta mielessään valtataistelun kanssasi.
Ketju on tosi vanha, mutta kiinnostaisi tietää, miten ap:lla menee? Innostuiko mies vai jatkoiko vanhaa rataa?
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 17:05"]
En ehdi ja jaksa lukea koko ketjua, joten voi olla, että vinkkini on jo tullutkin. Tässä se kuitenkin: Et voi muuttaa miestäsi, jos hän ei halua muuttaa tottumuksiaan. Aiheutat vain harmia, jos kovasti yrität. Jatka kuitenkin itse uudella terveellisemmällä linjalla. Kun miehesi näkee, mikä muutos sinussa tapahtuu muutaman kuukauden sisällä, saattaa hänessä itsessäkin herätä uudella tavalla halu muuttaa elintapojaan.
Mutta tässä vaiheessa yritä korkeintaan päästä miehesi kanssa kompromissiin niistä asioista, jotka ovat lapsenne kannalta vahingollisimpia. Esim. mies ei valita terveellisestä ruuasta lapsen kuullen ja syö pääosan herkuista silloin, kun lapsi ei ole näkemässä.
[/quote]
Miski syömiskontrollin puutteesta kärsivää orgastista mässäilijää pitisi ymmärtää? Hyi saatana.