Väitän, että monilta naisilta ei edes onnistuisi elää

Olen ollut pari puolen vuoden jaksoa "yksinhuoltajana" kun mies on ollut toisella mantereella töissä. 3 lasta, talo, 2 koiraa, haastava työ, perheen muutto Suomesta ja takaisin ja rahatkin siinä mielessä erillään, että mies tietenkin tienasi paikallista valuuttaa paikalliselle tilille ja minä maksoin meidän elämisen kotimaassa omilla tienisteilläni. Kyllä se oli työteliästä aikaa, mutta pärjäsimme. Ilman muuta elämä on paljon helpompaa, kun on toinen vanhempi jakamassa arjen. Varsinkin siinä vaiheessa kun perheen kanssa palattiin Suomeen olin puhki, kun piti päivät olla töissä ja illat purkaa muuttokuormaa ja tehdä muut huushollihommat.

Mietin miten kaikki onkin niin suhteellista, itselle juuri nämä yksin eletyt vuodet opetti sen etten valita enää mistään ( pois lukien alkoholismi, väkivalta, huumeet etc) jos vaan itselleni miehen löydän eron jälkeen. Saa sukat lojua lattialla ja hammastana tuubit olla miten ovat! : D

Että näin. Moni nainen tuntee helpotusta erottuaan ja vastatessaan kaikesta yksin.

tähtitiedettä sentään. Kylä siihen kykenee kuka tahansa ja millaisissa olosuhteissa tahansa.

Onhan noita, mitääntekemättömiä miehiä.Sellanen tilanne taitaa olla se pahin.

yksinhuoltajat saavat päähänsä, että jos toisella äidillä on lasten isä saman katon alla asumassa, se vähentää äidin työtaakkaa jotenkin???

Ihan haahukuvitelmaa, sanon minä. Mulla on lasten isä, aviomieheni samassa talossa, onnellisia ollaan.

Silti joka aamu minä herätän lapset (3v/5v), syötän heille aamupalat, valitsen vaatteet, puen vaatteet, myös ulkovaatteet ja kengät ja vien lapset hoitoon.

iltapäivällä 8,5h hoitopäivän jälkeen haen lapset. Joka ikinen päivä. Mies ei koskaan hae.

Sitten yleensä lasten kanssa noin 2-3 kertaa viikossa kauppaan. Minä ostan meille joka kuukausi ruokaa noin 500-600 eurolla, mies ehkä 50 eurolla.

Jos lapsille ostettava vaatteita tai kenkiä ja polkupyörä, minä ostan ja valitsen.

Se avioäidin ero yksinhuoltajaan tulee korkeintaan siinä, että illalla ja vkl isä on leikkimässä niitten lasten kanssa ja saattaa kesällä istua läppärin kanssa ulkona, kun lapset leikkii. Talvella ei lähde lasten kanssa koskaan ulos.

Isästä on ehjässä perheessä apua iltaisin, joskus voi jopa laittaa ruokaa, mutta kyllä mulla ehjän perheen äitinä on vähintään 85% niistä hommista mitä yksinhuoltajallakin. Enemmänkin tavallaan, koska useasti ajattelen, että jos olisin yh, ei tarvisi joka ilta laittaa lämmintä ruokaa. Kun on mies, on laitettava. Lapset ei niin sitä vaadi.

Tätäkin on paljon.

Harvalta onnistuisi. Itsekin tiedän muutaman pariskunnan, jossa mies vie lapset päiväkotiin, tuo rahan talouteen, siivoaa, vaimo tekee ruoan ja siivoa myös. Viikonloppuisin mies tekee enemmän kotona kuin vaimo. Vaimo valittaa, kuinka on rankkaa.



Itse olin yksinhuoltajana pidemmän aikaa, sen takia, koska jätin mieheni. Lapsen oli parempi olla ilman, että kotona huudetaan koko ajan. Olin lapsen kanssa kahdestaan kotona, lopulta pääsin kouluun, vein lapsen päiväkotiin, opiskelin, hain lapsen, tein ruokaa, siivosin ja pyöritin meidän pientä elämää. Tällä hetkellä elän parisuhteessa, mies on töissä ja lapsesta suurin vastuu minulla. Uhmaikä kun puskee päälle, niin meillä on parempia ja huonompia päiviä. Huonoimpina päivinä kun mies tulee kotiin, aloitan vasta siinä vaiheessa siivoamisen, kun mies katsoo lasta, parempina päivinä siivoan lapsen kanssa.



Olin nuori, kun lapsen sain, enkä kadu päätöstäni :) Mikään ei ole ihanampaa, kun katsoa nukkuvaa lasta.



Tästä syystä nostan hattua kaikille, jotka temmeltävät yksin arjessa lapsen kanssa!

yksinhuoltajat saavat päähänsä, että jos toisella äidillä on lasten isä saman katon alla asumassa, se vähentää äidin työtaakkaa jotenkin???

Ihan haahukuvitelmaa, sanon minä. Mulla on lasten isä, aviomieheni samassa talossa, onnellisia ollaan.

Silti joka aamu minä herätän lapset (3v/5v), syötän heille aamupalat, valitsen vaatteet, puen vaatteet, myös ulkovaatteet ja kengät ja vien lapset hoitoon.

iltapäivällä 8,5h hoitopäivän jälkeen haen lapset. Joka ikinen päivä. Mies ei koskaan hae.

Sitten yleensä lasten kanssa noin 2-3 kertaa viikossa kauppaan. Minä ostan meille joka kuukausi ruokaa noin 500-600 eurolla, mies ehkä 50 eurolla.

Jos lapsille ostettava vaatteita tai kenkiä ja polkupyörä, minä ostan ja valitsen.

Se avioäidin ero yksinhuoltajaan tulee korkeintaan siinä, että illalla ja vkl isä on leikkimässä niitten lasten kanssa ja saattaa kesällä istua läppärin kanssa ulkona, kun lapset leikkii. Talvella ei lähde lasten kanssa koskaan ulos.

Isästä on ehjässä perheessä apua iltaisin, joskus voi jopa laittaa ruokaa, mutta kyllä mulla ehjän perheen äitinä on vähintään 85% niistä hommista mitä yksinhuoltajallakin. Enemmänkin tavallaan, koska useasti ajattelen, että jos olisin yh, ei tarvisi joka ilta laittaa lämmintä ruokaa. Kun on mies, on laitettava. Lapset ei niin sitä vaadi.

tuo kerro omasta/miehesi tyhmyydestä...

..ja sitä toivoisi, että hyvien miesten vaimot tajuaisivat tämän.. moni nainen elää meidänkin maassa niin järkkyä elämää huonon miehen tai huonosti toimivan miehen kanssa. Kun on kokemusta tästä, niin tuntuu pahalta katsoa, jos vaimo halveksii hyvää miestä. Vaikka toki sama myös toisin päin.

Että te YYHOOT jaksatte häntäänne nostaa ja itseänne kiillottaa, vastenmielistä!!!!!!!!!!

Ok, minä väitän ettei teistä moni jaksaisi 2 alle 4v lasta ja nuoren äitinne saattohoitamista samalla *kruunu hohtaa niin että häikäisee* ja hah!

Perusteletko? Töissä kun on oltava se 8h tai ei ole työpaikkaa pian ollenkaan. Kyllä siinä kiire tulee, että ehtii lapsen hakea ajoissa tarhasta pois. Ja sitten jos on vielä samana iltana esimerkiksi kaverisynttärit, jotka alkaa klo 18..:)

Jos se tilanne tulee eteen, niin mitä muuta vaihtoehtoa kenelläkään naisella on kuin onnistua? Ja kyllä siinä onnistuukin, kun pakko on.



Ja silloin, kun ollaan parisuhteessa, niin on ihan oikeutettua valittaa, jos mies ei osallistu millään tavalla perheen arkeen. Miksi miehellä pitäisi olla oikeus elää siivellä ja naisen pitäisi katsella sellaista mukisematta?



Eli ihan turhaa on yrittää vertailla kummalla on rankempaa. Tilanteissa on niin paljon muuttuvia tekijöitä, että se parisuhde / yksinhuoltajuus on vain yksi osa kokonaisuutta.

Meillä on kolme lasta ja päiväkotiaika kesti yhteensä 10 vuotta. Sinä aikana on yhden käden sormilla luettavissa ne kerrat, kun mies joko vei tai haki lapsen/lapset. Päiväkodissa kun piti joko riisua kengät tai vetää ne pussit jalkoihin ja se ei sopinut hänelle.



Myöskään kotitöihin ei osallistunut. Kun sanoin, että monissa perheissä on tapana, että toinen menee lasten kanssa ulos ja sillä välin toinen siivoaa ja/tai laittaa ruokaa, hän vastasi, että hänellä on parempi idea: menet ensin lasten kanssa ulos ja siivoat sen jälkeen. Niin myös tapahtui. Kun tultiin ulkoa lasten kanssa, piti kiireellä kyhätä jotain syötävää nälkäisille lapsille ja tietysti yhtä nälkäiselle miehelle, jolla oli ollut kiireitä videoiden katsomisen kanssa. Ja sitten siivota.



Viikonloppuisin halusi aina nukkua puoleen päivään ja piti olla hiljaa, ettei unensa häiriinny. Minä en saanut koskaan nukkua pitkään kun piti herätä lasten kanssa. Kerran lähdin lasten kanssa uimaan aamulla ja kun palasimme klo 15, hän oli edelleen nukkumassa! Kuulemma minä sain nukkua kuitenkin enemmän, koska hän meni nukkumaan vasta klo 4. No kuka pakotti valvomaan?



Välillä tuli mieleen, että pärjäisin paremmin yksinhuoltajana.

avioliiton aikana lapset ja kodin hoidin ihan kokonaan, mutta musta silti on eri asia jos on kuitenkin toinen aikuinen olemasssa arjessa. On edes joku jolle puhua asioista. Mutta olen elänyt todella huonossa liitossa ja nyt olen kiitollinen nykyisestä ja osaan yksin elettyjen vuosien jälkeen arvostaa toisessa montaa sellaista asiaa jota en ennen osannut. T. Se joka lupas ettei valuta sukista ja hammastahna tuubeista

Ja ainahan sitä kauhistellaan omaa elämää vaikeampaa tilannetta, mutta monet meistä vaan pakon edessä jaksaa ja pärjää.

Siten kiire on oma valinta. Ei tule kiire, kun tekee asiat kiireetöömästi. Ihan yhtä nopeasti pystyy toimimaan (ehkä nopeamminkin, kun kiireen tuomat virheet vähenevät), mutta ilman paniikkia.



Mitä jos ap:kin sanoisi itselleen: Olen nopea! Sen sijasta, että hokee, kuinka kiire on.



Siinä ap tietysti on oikeassa, että moni valittaa turhaan. Sekin on oma valinta. Valittamisen takana on usein tarve tulla nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Tai sitten pelkästään olla kontaktissa. Jotakinhan pitää puhua, jotte yhteys pysyy yllä. Ihan inhimillistä.

Perusteletko? Töissä kun on oltava se 8h tai ei ole työpaikkaa pian ollenkaan. Kyllä siinä kiire tulee, että ehtii lapsen hakea ajoissa tarhasta pois. Ja sitten jos on vielä samana iltana esimerkiksi kaverisynttärit, jotka alkaa klo 18..:)

eikä aamulla voi herätä aiemmin. Juoksetteko te töistä tarhalle? joopajoo

Ja sulla on lapsikin, eikö olekin ihanaa. Ja pystyt kiirehtimään töistä tarhaan ja kauppaan, teet ruokaa ja kodin siivousta, eli kovin sairaskaan et voi olla, minä ainakaan en kykene noihin, kiitos reuman.



Minulla on hyvä parisuhde. Mutta mun silmään ap:n elämä näyttää aika auvoiselta. Jos lapsikin vielä on suhteellisen terve, niin ihmekös sitten, että hommat luistaa.



Täällä itse istun reumakivuissani, moniallerginen vauva valvottaa, isommat pitää hoitaa ja miehellä on töissä kiireaika. Voisinpa väittää, että ap:ltä ei onnistuisi tää mun elämä.



Huomaatko, miten yksinhuoltajuus ei ole elämän ainoa ulottuvuus.

Vaikutat ikävän ylimieliseltä ihmiseltä. Minä en tunne ketään perhettä, missä mies veisi hoitoon ja hakisi ja tekisi ruoat ja nainen valittaisi.

Taitaa olla vain sinun pahanilkisen mielikuvituksen tuotetta. Oletko katkera kenties jostain?

täyttä YH:n elämää! Valitetaan miten rankkaa on, vaikka mies on mukana kuvioissa. Tiedän tapauksia, että mies vie ja hakee lapsen joka ikinen päivä hoidosta, osallistuu taloudellisesti, tekee ruokaa jne. ja silti äideillä on "niin rankkaa. Sitten vielä kauhistellaan, että ei kai kenenkään lapsi joudu olemaan yli 9h hoidossa? Sehän on lastensuojelun paikka.

Kuvitelkaa tilannetta, että vastaisitte kaikesta yksin. Aina kiireellä aamuisin lapsi tarhaan ja iltapäivällä vastaavasti kiire töistä kotiin, jotta ehtii hakea muksun ennenkuin päiväkoti sulkeutuu. Siihen päälle kiireellä kauppaan ja ruoanlaittoon. Kodinsiivousta, muistettavia asioita jne..eikä kukaan olisi auttamassa. Jos lapsi on sairas, aina oltava itse pois töistä.

Eikä yksinhuoltajuus ole aina oma valinta.