Kenen hyväksi tekisin testamentin? (Yksinäisen ihmisen ongelma.)
Olen ainoa lapsi, ei omia lapsia. Olen perinyt edesmenneiltä vanhemmiltani asunnon ja kesämökin. Etenkin kesämökki on rakas paikka, koska olen viettänyt siellä koko lapsuuteni ajan kesät ja muut lomat. Se on nykyään aika arvokaskin, koska se sijaitsee lähellä Helsinkiä ja se sopisi asuinkäyttöönkin.
Olen nyt ajatellut tehdä testamentin, koska luonnollisia perijöitä ei ole. Sukulaisten kanssa en ole tekemisissä, joten joku muu pitäisi keksiä. Olin salaa toivonut, kun eräs ystäväni sai iltatähden, että minua olisi pyydetty kummiksi. Olisi ollut mukava seurata lapsen kasvamista ja hän olisi ollut sopiva sitten perimään omaisuutenikin. Ystävälläni on kuitenkin useampi sisarus, joten heistä löytyivät kummit. Eivätkä he oikeastaan pidä yhteyttä muutenkaan (eivät mm. kutsuneet ristiäisiin).
Jokin yhdistys voisi olla ok, mutta etenkin kesämökki olisi kivempi jättää jollekulle tutulle ihmiselle.
Mitäköhän tekisi?
Kommentit (67)
Samaa itsekin miettinyt.
Ainoa lähisukulainen on sisar, joka vihaa mua avoimesti.
Joten teen testamentin, kunhan keksin mieleisen hyväntekeväisyyskohteen.
Tee testamentti löytökoirille, Animalialle, Greenpeacelle, Luontoliitolle, naisten pankille (köyhiin maihin) etc. Voit auttaa satoja tuhansia testamentillasi.
Testamentaa sille yhdistykselle joka ostaa lahjoitusvaroin uutta suojelumetsää eripuolelta Suomea. En nyt muista nimeä, mutta löytyy helposti googlettamalla. Ajattele voist pelastaa suuren määrän suomalaista metsää tuleville polville ja eläimille.
Mitä olisivat halunneet ne, joilta olet saanut oman perintösi? Jos aiempaa perintöä tai lähisukulaisia ei ole, niin esim. luonnonvaraisten lintujen hoitoloihin. Heinolan lintutarhan aikaanaan saama perintö oli merkityksellinen toiminnan jatkumisen kannalta.
Jätä omalle suvullesi.