Lue keskustelun säännöt.
Tippuuko lapseton oikeasti kelkasta?
02.05.2012 |
Kaverit ovat viime vuosina lisääntyneet kovaa tahtia. Meillä taas ei miehen kanssa ole vielä lapsia suunnitelmissa, enkä tiedä tuleeko koskaan olemaankaan. Minua ei haittaa, että perhe vie kavereilta enemmän aikaa, ymmärrän sen täysin. Ehkä enemmän tuntuu että monilla kiinnostuksenkohteet ovat muuttuneet täysin ja jään monesta keskustelusta ulkopuolelle kun ei ole mitään sanottavaa eri vaippamerkkeihin tai lastenruokiin.
Kaipa tämä vaihe on ohimenevää, mutta ilmeisesti olen ihan teini kun olo on sellainen että nytkö ne omatkin lapset pitäisi hankkai että olisi samassa tilanteessa kuin tuttavapiiri...
Kommentit (27)
lapsettomat ja lapselliset liikkuvat eri porukoissa, mutta ei kai kukaan lapsia sen takia vaan hanki että pysyisi sama tuttavapiiri...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan myös lapsettomia, ja kyllä yhteydenpito vanhoihin kavereihin on aika vähäistä. Tavataan tottakai joskus, mutta ulkopuolisia ollaan kun oikeasti ne puheenaiheet ovat 90-prosenttisesti lapsissa. Oma ystäväpiiri on suuresti muuttunut sen jälkeen kun kaikki nuoruudenystävät saivat lapsia.
mutta onhan se ihan luonnollista, että kiinnostuksenkohteet muuttuu.
Niin, ennen se oli MinäMinäMinä, nyt se on MunlapsiMunlapsiMunlapsi!
Sinä olet lapseton minäminäminä?
mutta onhan se ihan luonnollista, että kiinnostuksenkohteet muuttuu.
Niin, ennen se oli MinäMinäMinä, nyt se on MunlapsiMunlapsiMunlapsi!
ennen lapsia, joten ne kiinnostuksenkohteet oli laajat.
Lasten myötä keskityin omaan elämään, mikä on ollut vain nautinto!
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä omien lapsien hankkimisesta ongelman ratkaisemikseksi. Ei tosiaan ihan tuolla perusteella perhettä perusteta.
Olin jotenkin aina luullut että se vauvabuumi ja hössötys tulee niillä ketkä ovat aina tienneet olevansa äitityyppiä ja muutenkin kiinnostuneita niistä jutuista. Omituisempaa on kun yhteiskunnallisesti valveutuneet kaverit lakkaavat seuraamasta uutisia ja puheenaiheet tosiaan keskittyvät omaan lapseen. Lapsi on kaiken aikaa ja kaikkialla puhelimen taustakuvasta FB:n statuspäivityksiin.
Ehkä sitä pitää sitten etsiä uusia kavereita, vaikka tyhmältähän se tuntuu kun kyse on noin luonnollisesta asiasta. En vain tiennyt että äitiys oikeasti tekee noin monesta naisesta jonkin sortin höperön. Ei toki kaikista mutta kyllä suurin osa omista tutuista tuntuu ottavan äititensa äärimmäisen vakavasti. Niin vakavasti että muun ajatteluun ei juuri jää aikaa.
-ap
Jotkut olivat niin suoraviivaisia, että yhteydenpito loppui heti kun heille tuli 1. lapsi. Monien kanssa homma hiipui vähitellen. VAikka näkemiset ja kyläilyt järjestettiin aina lasten ehdoilla, ei aiuiten jutteluista tullut oikein mitään. Itsellä lopahti mielenkiinto, kun vastaukseksi mihin tahansa sain sen ikuisen kakka-analyysin.
Lapsettomuuteni todella karsi ystävistä esiin ne todelliset. On joitain, joilla on lapsi/lapsia ja sitten mun lisäkseni 1 vapaaehtoisesti lapseton ja miehetön.
Outo havainto oli, että kaverit todella valitaan sen perusteella, onko samanikäisiä lapsia. Monet, jotka eivät muuten ennen piitanneet toisistaa juurikaan, tapaavat nyt säännöllisesti lastenhoidon merkeissä ja vertaavat lapsiaan ja kokemuksiaan.
Elämä on. Minä aloin iltojeni iloksi lukea toista tutkintoa yliopistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kavereita ja tuttuja kuin kellään lapsellisilla kavereillamme. Minusta päinvastoin.
...jutellaan usein juuri niistä lapsista. Mutta kyllä sitä jutun juurta muistakin aiheista keksitään myöhemmin, kun lapset kasvavat. Kaipa se on aluksi sitä tuen hakemista lapsiperheillä, kun pikkulapsiaika vie niin paljon voimia ja aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsellä siis lapsi, mutta suurin osa tutuista lapsettomia joko pysyvästi tai vielä ja tuntuu että ei meitä edes enää pyydetä mukaan :( Ja kyse ei ole siitä että puhuisimme vaan lapsijuttuja (en jaksa itsekään jutella mistään vaippamerkeistä tms), lapsenvahtikin järjestyy helposti eli ei siitäkään kyse että olisimme joutuneet aina kieltäytymään (toki välillä) kutsuista ja meistä olisi saatu käsitys etteivät tapaamiset enää kiinnosta. Nykyisin tapaamme useimmiten niitä kavereita joilla on lapsia, ei silloinkaan lapset mikään pääpuheenaihe ole. Toki välillä heistäkin jutellaan, samaan tapaan kuin lapsettomien jutuissa esiintyvät kumppanit, lemmikit ja muut perheenjäsenet kuten sisarukset.
Noh, ei voi mitään. Mieluusti näkisin enemmän lapsettomiakin kavereita, mutta kai se vaan on hyväksyttävä että ollaan ajauduttu erilleen.
sekä niillä jotka lapsen saa, että niillä jotka eivät hanki lapsia. Kummankin on tahollaan hyvä etsiä uusiakin kavereita, etteivät vanhat ystävyyssuhteet tunnut pelkiltä pettymyksiltä.
Mut ap, kuten arvelit, niin tuo vaihe on ohimenevä. Kun aikaa kuluu, höperöimmimmätkin herää sieltä hormonihuuruisesta onnelastaan takaisin tähän maailmaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin useimmilla. Mä olin todella innoissaan esikoisesta ja äitiydestä, ja toisaalta voimavarat oli vähäiset lapsen valvottaessa, ja valitettavasti kavereita tuli "laiminlyötyä". Kun esikoinen oli n. 2v niin tuli taas suuri kaipuu perheen ulkopuolelle, harrastuksiin ja kaverien kanssa matkoille, kahville, baariin jne. Onneksi lapsettomatkin kaverit ymmärsivät ja ottivat taas mukaan porukkaan.
Me emme enää juurikaan hengaile lapsettomien tai lapsenmielisten kavereittemme kanssa. Ei vaan ole aikaa eikä ole mitään puhuttavaa :-( Kyläileminen on niin paljon helpompaa kun koti on lapsiystävällinen ja perhe suunnilleen samassa rytmissä. Lapsettomat puhuu töistään ja minä kun en ole töissä niin puhun lapsista.
Nyt kun lapset on pikkasen isompia voisi olla aikaakin käydä yksin vaikka ravintolassa, mutta en oikein enää kehtaa soittaa kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiys on yllättävän kokonaisvaltaista, ja se myös tietyllä tavalla "syö aivoja" eli kun on koko päivän (ja pienen kanssa yön) valvonut ja touhunnut sata lasissa, ei sitä tosiaan jaksa/pysty kiinnostumaan välttämättä laajasti yhteiskunnallisista asioista, oli oma tausta mikä tahansa (vertailun vuoksi voi kokeilla vuoden ajan nukkua kahden tunnin pätkissä, niin tietää, miten hyvin aivot toimivat). Toisaalta, vaikka se voi lapsettomalle turhauttavaa olla, niin se lapseton kaveri voi olla lapselliselle henkireikä ja tuulahdus maailmasta, joka ei muuraudu kakkavaipoista umpeen. Minusta oli lapsettomanakin hauska kuulla kavereiden lapsista - sekin kun on yksi kiinnostuksen kohde muiden joukossa, ja lapsilla on usein parhaat jutut ja paras huumorintaju.
Tiedän myös äitejä, jotka ovat lapsen ensimmäisen vuoden aikana tehneet gradun/muita opintoja, rakentaneet talon tai tehneet varsinaisen kuntoremontin, eli äitejäkin on moneen junaan. Oikea ystävyys kestää kyllä, koska oikea ystävä haluaa kuulla toisen elämästä, on se täynnä vaippoja tai vauhtia. Se pahin kakka-analyysivaihe kestää ehkä vuoden pari, ja jos jaksaa sen ajan purra huulta, vanha ystävä voi vielä kuoriutua sieltä äitiyshuurujen alta esiin ;)
Tärkeintä on varmaan suuntaan jos toiseen, että kunnioittaa toisen elämänvalintaa.
Kyllä ne, jotka teki lapsia, tipahti kaveriporukasta ja eli aika pientä elämää. Muistan kun oudoksuin itsekin sitä nuorena.
Kun itse sain esikoisen, oma elämänpiiri myös pieneni. Koliikki, allergiat ja väsymys vei voimia. Ja toisaalta se elämä vain muuttui. Tuli uusia tuttuja, joilla oli samanikäisiä lapsia yms.
Minusta elämän pitääkin mennä niin. Ei kai tarkoitus olekaan se, että ollaan koko elämä samojen ihmisten kans tekemisissä kuin paita ja perse. Uusia kavereita tulee ja vanhoja jää matkasta. Sellaistahan sen elämän pitääkin olla. Uusille vaikutteille altis niin saa uusia ihmisiä elämäänsä ja näin voi laajentaa maailmankuvaansa.
Ei ihmisen elämän ole tarkoitus jäädä paikalleen. Sinkkuna ollaan sinkkuja, pienten lasten äiteinä pienten lasten äitejä. Nyt eletään sitä vaihetta, että kohta on koti tyhjä kun viimeinenkin muuttaa pois. Sitten eletään miehen kanssa kahden aikuisen ihmisen perhe-elämää. Sitten mummous jne...
kavereita ja tuttuja kuin kellään lapsellisilla kavereillamme. Minusta päinvastoin.
Pikkulapsivaihe on kokonaisvaltaista, mutta ohimenevää. Sitten kun ap on aikanaan omien pikkulastensa kanssa hormonihuuruissaan, ei ketään enää kiinnosta vaippamerkit ja lastenruuat, kun omat lapset ovat jo isompia ja nuo väsymyshuuruiset vuodet muisto vain.
jos pystyt jonkun aikaa vähän joustamaan vanhoista tavoistanne: esim enemmän lapsiystävällisiä tapaamisia tuoreiden vanhempien luona. (Sinun on lapsettomana helpompi liikkua kuin perheellisen.)
Ja muista, että ainakin eka lapsi todella sekoittaa uuden vanhemman pään - ja niin pitääkin. Kyllä se lapsihössötys siitä vähenee samalla kuin jatkuva huolenpito lapsestakin.
Ja sitten äidillä ja isällä on taas enemmän voimavaroja ja aikaa sinunkin kanssasi seurusteluun.
isäksi tulleet miehetkin vaan niistä lapsistaan kavereiden kanssa vai onko tämä naisten juttu?
Itsellä ei ole lapsia, mutta varmasti jos olisi niin toisten äitien kanssa olisi ne lapset kiinnostavin puheenaihe ainakin silloin, kun lapset ovat pieniä. Varmaan esim. kouluikäisten lasten vanhemmilla on jo muitakin kiinnostavia puheenaiheita? Ei kai sitä auta kuin etsiä sitten muita kavereita siksi aikaa, kun vanhemmaksi tulleitten kavereitten alkuinnostus häipyy.
Olin just ulkona syömässä eräällä kaveriporukalla. 6 naista, 5:llä lapsia.
Kyllä se yksi jäi väkisinkin ulkopuoliseksi.
Mutta älä tästä syystä lisäänny. Vaan omasta halustasi.
mutta onhan se ihan luonnollista, että kiinnostuksenkohteet muuttuu.