Kun olit lapsi, saitteko koskaan vaateavustusta köyhyyden vuoksi?

vaikka perheellämme oli rahaa aika kivastikin. Koska perheessämme oli vammainen lapsi, se myönnettiin siis sosiaalisin perustein.

isompana ymmärsin kyllä että meillä on vähän rahaa, puhelinlaskua varjeltiin, ts. ei saanut paljon soitella, meillä oli vanha auto ja syötiin ja ostettiin muutenkin kaikkea "halpaa".



Taisin olla 11-12v kun ymmärsin. En koskaan kysynyt vanhemmilta mitään, mutta lakkasin vinkumasta niitä hienouksia mitä kaverit sai. Totesin itselleni etten edes tarvii niitä, useimmiten.

Ihan koulussa luokassa lapsille sitten jaettiin kotiin vietäväksi vaatekupongit, jolla sai ostaa jotain vaatteita. Näin 70-luvulla ei pahemmin kursailtu asialla.

koulussa jaettiin noita vaatekuponkeja ja muistan, että saimme kenkiin rahaa.

Ja muistaakseni kaikki koululaiset saivat ilmaiset silmälasit

Ihan koulussa luokassa lapsille sitten jaettiin kotiin vietäväksi vaatekupongit, jolla sai ostaa jotain vaatteita. Näin 70-luvulla ei pahemmin kursailtu asialla.

ja miksi niitä jaettiin koulussa?

Ei olla saatu.

hakemaan maksusitoumuksen sossusta lukiokirjoihin.



Häpeän sitä vieläkin enkä ole tosiaankaan kertonut kenellekään.

Ihan koulussa luokassa lapsille sitten jaettiin kotiin vietäväksi vaatekupongit, jolla sai ostaa jotain vaatteita. Näin 70-luvulla ei pahemmin kursailtu asialla.

ja miksi niitä jaettiin koulussa?

ne vaateavustuslaput jaettiin kaikille. Oisko koko kylä ollut niin köyhää sakkia täynnä tms.? En tiedä, mutta muistaakseni mm. opettajankin lapset sai nämä avutukset.

- vm-67

Ihan koulussa luokassa lapsille sitten jaettiin kotiin vietäväksi vaatekupongit, jolla sai ostaa jotain vaatteita. Näin 70-luvulla ei pahemmin kursailtu asialla.

ja miksi niitä jaettiin koulussa?

ne vaateavustuslaput jaettiin kaikille. Oisko koko kylä ollut niin köyhää sakkia täynnä tms.? En tiedä, mutta muistaakseni mm. opettajankin lapset sai nämä avutukset. - vm-67

millaiset vermeet niillä rahoilla sai?

Opettaja sanoi että ota tuosta avustushakemus että ei tarvitse rääsyissä kulkea.

Sain kielteisen päätöksen kun äiti oli yh ja eronnut maanviljelijä miehestään. Muutimme kaupunkiin ja kaupunkilaiselle maatilan pellot katsottiin omaisuudeksi. Isällä oli pieni tila eikä suostunut siitä luopumaan ja myymään sitä niin että äiti olisi saanut osuutensa.Jos olisimme jääneet maalle olisimme saaneet sossusta kaiken kun tila oli nin pikkuruinen.

Minulla oli reikäiset vaatteet ja muutenkin köyhä koti Opettaja sanoi että ota tuosta avustushakemus että ei tarvitse rääsyissä kulkea. Sain kielteisen päätöksen kun äiti oli yh ja eronnut maanviljelijä miehestään. Muutimme kaupunkiin ja kaupunkilaiselle maatilan pellot katsottiin omaisuudeksi. Isällä oli pieni tila eikä suostunut siitä luopumaan ja myymään sitä niin että äiti olisi saanut osuutensa.Jos olisimme jääneet maalle olisimme saaneet sossusta kaiken kun tila oli nin pikkuruinen.

miten perheenne selvisi tuosta tilanteesta? milloin tilanteenne alkoi parantua?

Paikatuissa vanhanaikaisissa, jotka perin isosiskolta ja -veljeltä.



Pikkusiskoni sai sitten aina uudet vaatteet - ja kaiken muunkin, mitä minä aina toivoin...

meidän luokan köyhille jaettin 70-luvun lopulla jotkut kassit käytettyjä vaatteita. Vähänkö noloa?

Äiti haki sitten leskeyden perusteella vapautusta lukioni lukukausimaksusta.



Opettaja hoiti asiasta tiedottamisen hienotunteisesti: Julisti koko luokalle, että nyt kerrotaan kenelle se vapautus annetaan ja vei sitten minut ja yhden toisen yksinhuoltajan tyttären käytävään ja kertoi, että meidät oli vapautettu lukukausimaksusta.



Sitten marssitettiin takaisin luokkaan.



Jäi aika häpäisty olo...

mutta siskoni sai ilmaispaikan musiikkiopistossa. Siitä ei tiedotettu mitenkään kotiin, mutta jossain vaiheessa äiti alkoi ihmetellä, kun ei laskua kuulu sieltä ollenkaan. Sitten hän luki joku päivä lehdestä, että yksi musiikkiopistossa soittava lapsi, kaikista vähävaraisimmasta perheestä sai käydä ilmaiseksi. No joo, ei me siis mitään köyhiä oltu, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin siellä musiikkiopistossa oli kaikkien muiden lasten vanhemmat varakkaampia.

itse sain kulkea vanhoissa rytkyissä, kun porukat esittivät ulospäin varakkaita ja meillähän ei siis ollut tarvetta avustuksiin...äijä sen sijaan ajeli aina uudella autolla.

Se oli sellainen kunnan antama lappu, joka jäi kauppaan ja kai kauppias rahan kunnasta. Tietääkseni melkein kaikki sen saivat. Luultavasti myös ns. parempien perheiden lapset, joissa olisi ollut varaa mutta eihän lapsille mitään ostettu, isä kulutti itse ansaitsemansa rahat. Näin se meni jo 1970-luvulla.



Hakemukseen piti kirjoittaa, mitä aiotaan ostaa ja millä hinnalla. Aika kohtuullisia ne avustukset olivat, eli yhdet kengät tai talvitakki / vuosi.



Meillä ei ole vaatteita jaettu kuin sodan jälkeen, äitini kertoi. Silloinkin olivat "liian hienoja" amerikanvaatteita.

reksi kuulutti keskusradiosta "vaateavustusrahalaput saa noutaa toimistosta" ja sitten oppilaiden nimet perään. Muutenkin se reksi oli niin tyhmä, että teksi vieläkin mieli käydä pesäpallomailan kanssa paukuttamassa käytöstapoja sen päähän.

En ole mistään erityisen rikkaasta perheestä, mutta ainoa apu joka meille tuli oli lapsilisät.

en ollut ikinä kuullutkaan, että vielä 70l. jaettiin noita avustuksia. Meidän perhe sai Rajaseutuliitolta vai mistähän ne tulivat, paketteja tuntemattomilta ihmisiltä. Vieläkin tulee kyyneleet silmiin, kun muistelen. Katsoin tuvan lattialla pakettia ja ihmettelin, miksi tuntemattomat ihmiset ovat tällaisen lähettäneet. Äiti selitti, että he haluavat auttaa. Niitä tuli useamman kerran. Vaatteita, yleensä vähän käytettyjä mutta hyviä ja tarpeeseen. Ja ruokaakin.



Aina ennen joulua tulee nuo mieleen, ja laitan kyllä itse reilusti keräyksiin nyt, kun on varaa. Vaikutti koko elämään se, että sai apua tuntemattomilta silloin kun tarvitsi.