Ketä kaipaat elämääsi juuri nyt?

En itselleni, vaan lapselleni mummoksi ja äidilleni lapsenlapsiksi. Hän olisi varmasti ihana mummo ja olisi onnellinen nähdessään miten hienoja muksuja olen saanut tehtyä... :)



Äiti kuoli nelikymppisenä.

omaa biologista lasta, sillä haluaisin kokea äitiyden. Toiseksi eniten kaipaan sosiaalisempaa elämää ja kolmanneksi eniten vähintään 300 000 euroa rahaa asunnon hankkimista varten pääkaupunkiseudulta.

kaipaa ihmistä, jonka kanssa olisi kiva vanheta yhdessä ja kirjoitella päivittäin kokien jotain yhteenkuuluvuutta ja turvallisuutta, ollen kuitenkin pois näköpiiristä. Sellaista jonka ystävyyteen voisi luottaa aina.

Mitä yhdessä vanhenemista se on, että ei ole näköpiirissä mutta kirjoittelee? Oletko ihan tosissasi?

ap on tosissaan.

ja helpommin lähestyttävä ja enemmän minua ymmärtävä kuin äitini. Monesti kaivannut juuri siksi häntä.

mutta toisaalta edellä kirjoitettu toteutuu vain jos on toteutuakseen. En teorisoi henkilökemiaa ja arvomaailmaa.



ap

ap

Eikö sinulla ole riittävästi vanhuudentoveria mahdollisessa vaimossasi, ja haluatko siis ennestään tuntemattoman ihmisen tällaiseen (erikoiseen) rooliin?

ja on kiva lukea muidenkin kaipaavan jotain.



Voin kaivata jotain joka on joskus ollut tai jotain jota etsin. Enemmän tuota ensimmäistä. Tulevaisuutta en siltä osin mieti tällä hetkellä.



ap

syvällisiä keskusteluja, väittelyjä ja ajatuksia. On yksi ystävä, jonka kanssa voin puhua kaikesta mutta hän asuu kaukana. Kaikki muut ystävät ja kaverit puhuvat lähinnä vain lapsista ja lapsiperheiden asioista. Uuvuttavaa. Mullakin on lapsia, mutta silti.

haluaisin rakastella tulisesti ja sitten makoilla hiljaa sylikkäin ja vain olla.. ja katsella silmiin ja ja... huoh..

kaipaa ihmistä, jonka kanssa olisi kiva vanheta yhdessä ja kirjoitella päivittäin kokien jotain yhteenkuuluvuutta ja turvallisuutta, ollen kuitenkin pois näköpiiristä. Sellaista jonka ystävyyteen voisi luottaa aina.

Mitä yhdessä vanhenemista se on, että ei ole näköpiirissä mutta kirjoittelee? Oletko ihan tosissasi?

Kaipaus tekee minut jo sairaaksi. Ajatuksissa ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.

putkimiestä, sähkömiestä, puuseppää...juuri eron jälkeen muuttanut...

viestitellä elämästä, todella tuntea jonkun joka tukee ja koko ajan tavallaan läsnä.

kaipaan myös äitiä jota edes hitusen kiinnostaisi oma lapsensa ja omat ainoat lapsenlapsensa... mutta kun ei niin ei :(



Äitini kanssa näimme viimeksi 5v sitten, ei ole käynyt yhdenkään lapseni ristiäisissä eikä nähnyt ainottakaan lapsenlastaan. Ei ikinä soita, käy, kutsu sinne, lähetä lapsille edes postikorttia. Lapset eivät tunne koko ihmistä.



Äitiä ei vaan kiinnosta. Ei kiinnostanut silloin 70-luvullakaan, kun laittoi minut jo 2kk iässä kokopäivähoitoon kun oli niin "raskasta kuunnella känisevää vauvaa". Kaikki viikonloput ja lomat hoidatti lapsensa mummoilla, itse reissaten puolisonsa kanssa jatkuvasti.



Joten eipä tämä täydellinen kylmyys ja piittaamattomuus mitään yllättävää ole, kun oma lapsi ei kiinnosta niin eipä lapsenlapsikaan silloin. Jotenkin vaan olin niin naiivi että ajattelin äitini kiinnostuvan edes lapsenlapsistaan. Olinpa väärässä :(



Joten äitiä kaipaan minäkin. Edes anoppi ei paikkaa äidin puutetta koska anoppiakin näkee kerta vuodessa...

joiden seurassa on ollut mukavaa ja kaikki elämän paha on unohtunut

Pientä merkkiä,viestiä edes että en ole ollut yhdentekevä.Välinpitämättömyys on kamalaa.Itse en aio enään ottaa yhteyttä,henkisesti liian raskasta.

Pientä merkkiä,viestiä edes että en ole ollut yhdentekevä.Välinpitämättömyys on kamalaa.Itse en aio enään ottaa yhteyttä,henkisesti liian raskasta.

Eikö tämä ole ihan selvä asia?

Oletko kertonut tästä fuckbuddystasi nykyiselle miesystävällesi?

Ei se ole itsestään selvää.On vedätetty olo.

Kun alkaa pikkuhiljaa toipumaan,huomaa että suhteessa mentiin täysin miehen ehdoilla.Silti

on ikävä.