Miten päästä eroon ammattiauttajista? Vaikea elämänvaihe on ohi.

Vaikka muuttaisitte,vaikka lähettäisitte anomuksen että älkää ottako yhteyttä...ei pääse.Vaikka hankkisit toisen lapsen 45 vuotiaana he seisovat ovellasi videokameran kanssa lässyttämässä.

Kannattaa tarkoin harkita ottaako missään muotoa lapsiperheenä sosiaalitoimeen yhteyttä. Sosiaalitoimen tulonsaanti riippuu aivan siitä paljonko on asiakkaita. Sinun ja perheesi otsaan on kirjoitettu "money". Eivät he sinusta luovu. Jos teet pienenkin virheen on huostaanotto uhkana.



Mielestäni pitäisi olla Suomessa matalan kynnyksen lastensuojelua johon voisi ottaa yhteyttä nimettömänä ja saada apua.Näin ei leimaudu lastensuojelun asiakkaaksi lopuksi ikää.

alkamalla vaatia oikeuksiaan. He voivat milloin tahansa huostaanottaa lapsesi vetoamalla ties mihin. Heistä pääsee eroon (jos pääsee) pikkuhiljaa hivuttamalla ja vakuuttamalla heidät.



Tuo oli myös uutta että jos menee nuorena terkkariin valittamaan masennusta saa lastensuojelun peräänsä kun vuosien päästä hankkii lapsia.

että kun joutuu lastensuojeluasiakkaaksi niin siitä on tosi vaikea päästä eroon. Sinähän todellakin olet niille palkkapussi. Lastensuojelun työntekijöillä on oltava töitä ja näyttää tosi tarpeelliselta kun on näitä väkisin pidettäviä asiakkaita. Onnea vaan matkallesi.

Kun asiat ovat kunnossa, ei kukaan ole ovella, ei soittele, ei sekaannu, ei näy eikä kuulu. Kun perhe on tasapainossa, yhteydenpito ja perhetyöntekijöiden käynnit loppuvat. Kukaan ei enää kysy lääkärikäynnin yhteydessä "miten te olette jakselleet". Se ei kiinnosta enää ketään.



Ja kyllä, on kokemusta.

Synnytin ensimmäisen lapseni ja kärsin tosi rajuista hormonivaihteluista ensimmäiset 9 päivää. Itkin vain enkä pystynyt nukkumaan, ahdisti ja pelotti. Tällöinkin ITSE hain apua.



Sitten kun sen 9 päivän jälkeen kaikki olikin ohi jatkettiin tilanteen seuraamista. Ja sitä seurataan edelleen :D Poika on nyt 8 kk. Olen moneen otteeseen sanonut, että ei ole mielestäni tarvetta käydä enää. Aina kuitenkin sopivat uuden ajan. Sitten tulevat tänne ja kysyvät että miten menee ja minä vastaan että hyvin. Sitten lähtevät pois. Raporteissa lukee, että vuorovaikutus toimii loistavasti, lapsi on iloinen ja sosiaalinen, äiti voi hyvin, parisuhde hyvällä pohjalla. Silti ilmeisesti minussa sitten jotain vikaa on kun täällä juoksevat...

monen kokemus on kyllä ettei helposti pääse vaan on ikuisesti leimattu ja tarkkailun alainen :( Harmi että se on noin, koska sellaiset kokemukset lähipiirissä estävät muita hakemasta apua silloin kun oikeasti olisi tarve.

olemalla iloinen, hyväntuulinen ja reipas.



Minä olen pariin kertaan hakenut perheneuvolasta apua vaikean lapsen kanssa. En ole saanut mitään. Kuulemma pärjään hyvin....Eli jokin minun puheissani ja käytöksessäni on sellaista, etteivät he ota tosissaan.

eri kuin objektiivinen havainto. Ota apu vastaan. Kyllä ammattilaiset osaavat arvioida milloin et enää tukea tarvitse, pikkusen luottamusta auttavaan tahoon, jooko? Ei terveyden- ja sosiaalihuollon organisaatiossa ole resursseja hukattavaksi asti, olet varmasti vielä tuen tarpeessa. Voisiko olla niin, että kun pahimman yli olet selviytynyt, olo alkaa tuntua siedettävälle ja ihan pärjäävälle. Usein käy helposti niin, että ilman tukitoimia vointi voisi lähteä kääntymään huonompaan päin.

Kuka nyt pystyy luonnollisesti olemaan, kun vieraat ihmiset kuvaavat? Onpa paskamainen tilanne. Oletko sanonut suoraan ja nöyristelemättä, että et tarvitse enää apuja?

mun kokemus ammattiavusta on se, että sieltä potkaistaan pihalle heti kun vähänkään näyttää siltä, että voisitte pärjätä itse, vaikka itse pyytäisitte että ei vielä. Ja esim niitä erikoislääkärien läheitteitä voi olla tosi vaikea saada uudestaan sit kun niitä uudestaan tarvitsee.



Minä luulen, että sinä et oikeasti edes tiedä, millaista tavallinen lapsiperheen arki on, mutta kuvittelet vain, että sellaista kuin teilläkin. Oikeasti on niin, että se raskausajan ahdistus puskeepintaan siksi, että se ei ole vielä ohi, etkä sä voi lakaista sitä maton alle ja kuvitella, ettei sitä ollutkaan vain sillä, että kiellät sen. Ota apu vastaan ja hyödynnä se, niin pääset vielä OIKEASSTI se yli.

Ja varmasti noi sossut on nähneet tosi, tosi paljon tapauksia joissa uusi parempi elämä ei sit ole kestänytkään. Paljonhan puhutaan siitä, miten lapset joutuu seilaamaan esim. sijaisperheiden ja kodin välillä. Parasta olisi nyt varmasti reipas ja iloinen yhteistyö ja kärsivällisyys. Jos sä nyt rupeat umpimieliseksi ja yhteistyöhaluttomaksi, niin ei se asia ainakaan sillä lailla edisty.

ja se vitun lässytys saa mut hulluksi. Olen pyytänyt useaan otteeseen, että jos puhuttais nyt vaan ihan asiaa, mutta ei. Mä ymmärrän sua!



Pyydä toistuvasti. Ne tarkoittaa hyvää... mutta eivät ole ihmisiä kummempia, vaikka onkin koulutus.

[iTäh? Minkä helvetin takia ne kuvaavat kotonasi videokameralla?]Kuka nyt pystyy luonnollisesti olemaan, kun vieraat ihmiset kuvaavat? Onpa paskamainen tilanne. Oletko sanonut suoraan ja nöyristelemättä, että et tarvitse enää apuja?

[/quote]

masentunut tai ahdistunut äiti ei osaa kommunikoida lapsensa kanssa sillä tavalla, että lapsi oppisi tuottamaan itse itselleen turvallisuudentunnetta ja itsehillintää jne. Ja sitten lapsi alkaa reagoida turvattomuuteensa ja äiti turhautuu siihen ja siitä syntyy kierre, joka ei ole hyvä kenellekään. Mutta sen voi katkaista ja opettaa oikeammanlaista kommunikaatiota esimerkiksi vidiokuvaamisen ja sitten videoiden läpikäymisen ja "kommentoinnin" - kuten ap sanoo - kautta.



Itse asiassa kuulostaa siltä, että ap saa harvinaisen hyvää apua tilanteeseensa - ihan toista kuin tavanomainen "pillerit käteen ja onnea" -menetelmä - mutta, kuten ahdistuneet ja maseuntuneet usein, hän ei halua myöntää tarvitsevansa sitä.

Tiedän kyllä että he ovat ammattilaisia, ja todella arvostan heidän työtään. En kuitenkaan saa "avusta" enää mitään irti. Tiedostan hyvin avuntarpeeni, siksi sitä hainkin. Nyt voin hyvin, ja en halua enää vieraita ihmisiä kotiini. Piste.



Ap

tajus lopettaa vasta siitä vaiheessa käynnit kun puolet perheestä ei enää edes vaivautunut paikalle. Turhaa pakkopullaa. Kumma ettei ihmiset saa määrätä omissa kodeissaan jos on itse apua hakenut kai siitä saa itse myös hankkiutua eroon.

Sun täytyy KÄYTÖKSELLÄSI ja asenteellasi vakuuttaa ne siitä ettet tarvi enää apua.

Tiedän kyllä että he ovat ammattilaisia, ja todella arvostan heidän työtään. En kuitenkaan saa "avusta" enää mitään irti. Tiedostan hyvin avuntarpeeni, siksi sitä hainkin. Nyt voin hyvin, ja en halua enää vieraita ihmisiä kotiini. Piste.

Ap

Sinulla on oikeus kieltäytyä avun vastaanottamisesta. Keskustele auttajiesi kanssa. He todennäköisesti ovat eri mieltä tuen tarpeestasi.

Jos en tarvitse enää apua, niin en tarvitse. On se nyt kumma. Ap

Sun täytyy KÄYTÖKSELLÄSI ja asenteellasi vakuuttaa ne siitä ettet tarvi enää apua.

Sinulla on oikeus kysyä heidän toimintansa perusteita. Sinulla on oikeus myös kieltää heitä kuvaamasta sinua, lastasi ja kotiasi. Jos tästä tulee jokin ongelma, voit olla yhteydessä oikeusaputoimistoon. Kuvaamiselle tuskin on mitään juridista perustetta. Lisäksi heidän on kyettävä tekemään hyvinkin tarkkaan tiliä siitä, miten ja kauanko jo kuvattuja tiedostoja säilytetään ja kuinka niihin pääsee käsiksi.



Viranomaisilla valitettavasti on viranomaisten oikeudet, eivätkä kaikki viranomaiset todellakaan toimi asiakkaiden parhaaksi vaan haluavat toteuttaa jotakin omaa näkemystään maailman tai lapsiperheiden hyvyydestä. Ainoa keino päästä heistä eroon on saada heidät turhautumaan, kun mitään erityistä ei tapahdu.



Ehdotan, että hyysäät niitä kerran oikein kunnolla, ja kun he ovat saaneet pullakahvit nieltyä, pyydät heitä kertomaan niistä videoista ja siitä, mitä he ylipäätään tekevät hyväksesi käyntiensä jälkeen. Pidät pääsi kylmänä ja esität lisäkysymyksiä, niin kuin olisit oikeinkin kiinnostunut ja innostunut asiasta. En tiedä, johtaako tämä mihinkään, mutta ihmisiä nekin ovat, ja heihin voi vaikuttaa paitsi suoraan, myös kyseenalaistamalla heidän toimintansa motiiveja ilman mitään avointa vastustusta.

Vaikea sanoa mitään, kun toisen puolen kantaa ei voi kuulla. Mutta yleensä ottaen olen sitä mieltä, että jokainen on itse oman elämänsä kokija ja tekijä. Reilumpaa on, kun apua saa pyydettäessä ja kun tarve on ohi, niin saa seisoa omilla jaloillaan. Ainakin minulla ylihyysäys kääntää tilanteen helposti taas huonoon suuntaan, varsinkin jos äitimuori on hyysääjänä. Lähiomaiselle onneksi voi sanoa suoraan, että mamma, otetaas nyt vähän lomaa toisistamme, ennen kuin menee välit. Viranomainen taas usein mieltää itsensä asiantuntijaksi avuntarvitsijan ohi ja yli. Tuntuu siltä, että joku varastaisi itsemääräämisoikeuden myötä koko elämän.