Farkun vyötärön tuumakoko 29. Minkä kokoinen ihminen?
Eli minkäkokoisilla on yleensä toi tuumakoko farkuissa vyötäröllä?
Kommentit (69)
Eli melko hoikka. Perse on pieni ja kapea mutta keskivartalo iso. Usein ongelmana on se, että farkut on löysät perseestä mutta eivät mene kiinni vyötäröstä. Onneksi nykyään on joustavia farkkuja.
Kuvauksesi perusteella taidat olla laiha läski.
Eli melko hoikka. Perse on pieni ja kapea mutta keskivartalo iso. Usein ongelmana on se, että farkut on löysät perseestä mutta eivät mene kiinni vyötäröstä. Onneksi nykyään on joustavia farkkuja.
Kuvauksesi perusteella taidat olla laiha läski.
Ikävä kyllä mulla on ihan luuston rakenne sellainen, että tuo keskivartalo on pari kokoa liian iso muuhun kroppaan verrattuna. Lisäksi kaikki rasva kertyy keskivartaloon, ihan ei viitsis täysin rasvattomaksikaan itseään laihduttaa kun kylkiluut lähestulkoon paistaa muutenkin siitä huolimatta että mahan seudulla on "ylimääräistä" (ei se edes olisi ylimääräistä jos saman verran olisi suhteessa muuallakin, mutta kun ei sitä tule muualle vaikka mitä tekis).
Juuri tällä hetkellä olen kyllä vähän laiha läskikin, urheilu on ollut tosi vähissä. Mutta ei tuo ruumiinrakenne urheilemalla miksikään muutu, eli sama tilanne mulla on riippumatta siitä miten paljon treenaan tai olen treenaamatta.
Mua jotenkin alkoi hymyilyttää tuo viestisi. Oikein pahaenteinen av:n tuomio kolahti niskaan :D
Aika normaalikokoinen, ei laiha eikä lihava. :)
Minusta 29 on laiha.
Minun housujen koko on 38-40; mutta farkkujen tuumakoko on 32. En tosin tykkää kireistä farkuista, mutta silti.
Ja on toi koko käytössä. Paino 58 ja pituus 165.
Jos ei ollut tuumakokoa alaosa oli 38.
Mulla oli tuo tuumakoko teininä kun painoa oli 48 kg (pituus 161 cm) ja vaatekoko 34-36.
mutta minulla onkin kapea lantio. Nyt paksuna menee joku 33 tai jotain sellaista.
veikkaan että esim. 58 kg/165 cm
Juuri ostin paritkin uudet farkut ja tuumakokoni 28, yksissä jopa 27.
Mulla oli tuo tuumakoko teininä kun painoa oli 48 kg (pituus 161 cm) ja vaatekoko 34-36.
kun katselen noita muiden painoja käyttää tota kokoa, mulla kun nykyisin on painoa 58 kg ja käytän tuumakokoa 33. Olen kyllä semmoinen tiimalasin muotoinen eli hoikkanakin leveähkö lantio mikä vaatii isohkon ympäryskoon painoon nähden.
Minä olen ylipainoinen, ja minulla on isot rinnat ja ylävartalo löysä, mutta pylly on ihan normaalin kokoinen, joten housukoko on normaalihko. Laihana se oli tosi pieni. Joku toinen taas on isopyllyinen ja muuten hoikka, niin housukoko on aina iso, isorintaisella paidan koko on aina isohko.
Olen itsekin tuumakooltani 29. Vaatekoko 38, muut mitat 176cm/72kg. En ole hoikka, mutta en tanakkakaan.
painot ja koot matsaa mitenkään farkkukokoihin.
Minä olen 176 cm ja painoa 64 kg. Farkut on 31-32.
Olen x-mallinen. Kaikissa housuissa on aina liian löysä vyötärö minulle.
mulla on yleensä tuumakoko 27" ja olen 53kg/162cm. Minulla on päärynävartalo joten lantio ja peppu ovat isommat kuin mitä mun kropalla voisi helposti olla. Mua 7cm pidemmällä ja 3kg painavammalla kaverilla on sama tuumakoko kuin mulla.
Eli minun näkökulmasta kyse tuskin on ihan hoikasta henkilöstä ainakaan. Tai sitten on hoikka, mutta leveälanteinen.
painot ja koot matsaa mitenkään farkkukokoihin.
Minä olen 176 cm ja painoa 64 kg. Farkut on 31-32.
Olen x-mallinen. Kaikissa housuissa on aina liian löysä vyötärö minulle.
tää on ihan tosi, mun kroppa taas tasapaksu ja oon 174cm ja painan 77 ja käytän 29/30
Mun tuumakoko on tuo 29.
Pituutta on 174 cm ja painoa n 65 kg.
Muuten kaytan yleensa kokoa m tai 38.