Tänään ratikassa koettua

Nuori ihminen ei ole aina terve. Kaikilla ei mene aina hyvin. Silloin ei jaksa suhtautua muihin aina edes peruskohteliaasti.

Itsekin olen monesti kulkenut kuin sumussa, kun jotain vakavaa on tapahtunut. Ei silloin jaksa kiinnostua muiden ihmisten ajatuksista - jos ei huomaa/jaksa niin ei huomaa/jaksa.

Näin.

Mua ärsyttää aloituksessa ja monissa muissakin juuri se, että se uhrin valinta osuu aina nuoreen ja sellaiseen, jolla ei olemitään.

Miksi?

Eikö voi valiita välillä kersoilleen hoitajan siitä rikkaasta ja varakkaasta vanhemmasta yövieraasta (joku valitti kun nuori sukulaispoika ei hoitanut kersojaan kun oli tullut kylään hänelle).

Tai eikö voi bussissa valita vaunujensa nostelijaksi vanhempaa miestä?

Miksi aina vaaditaan joltain nuorelta naiselta?

Minusta osoittaa hirvittävää röyhkeyttä vaatia toisilta palveluksia.

Niiden pyytäminen on yleensä ok.

Auttaminen on ok.

Tosin siinä on sellainen ikävä piirre, että useinkaan ne kerran autetut eivät tunne kiitollisuutta ja iloa ja halua tehdä vastapalveluksia, vaan alkavat odottaa siltä auttajalta lisää ja pitää itsestäänselvyytenä sitä että heitä autetaan ja pitää auttajaansa alempiarvoisena.

Kieltäytyminen on ok.

Jos nalle wahlröös tai stephen elop tai paavo lipponen ovat bussissa, niin komennatko nostelemaan ja auttelemaan?



Minusta auttaminen on vapaaehtoista. Olen joutunut tilanteeseen, että olin illalla myöhään lapsen kanssa liikenteessä ja tarvitsimme apua jotta matkan jatkuminen onnistuisi.



Eivät kaikki halunneet auttaa. Joku selitteli jotain, joku oli kuin ei olisi kuullut. Ei mulla ollut mitään oikeutta heille suuttua tai hakea muilta paheksuntaa heitä kohtaan alkamalla julistaa miten huonoja ihmisiä he ovat.



He voivat olla katkeria, eivät ole itse saaneet apua vastaavassa tilanteessa, väsyneitä, sairaita, kiireisiä, uupuneita, oma elämä pelkkää työtä. Aikani apua pyydettyäni auttaja löytyi. Oli auttanut jo montaa muutakin vastaavassa tilanteessa. Olin kiitollinen ja iloinen, ei edes halunnut korvausta.



Minusta on röyhkeää vaatia apua. Auttamisen kuuluu olla vapaaehtoista.

Minusta on röyhkeää vaatia apua. Auttamisen kuuluu olla vapaaehtoista.

Niin kun mummo esim. pyysi mua kaupungilla auttamaan itsensä tien yli, niin mun olis pitänyt tajuta että mummo on vain röyhkeä eikä tajua että mulla on omakin elämä? Vai onko olemassa jokin tietty ryhmä tai tietty tilanne, jossa avun pyytäminen onkin ihan ok?

Tää keskustelu menee niin sivuraiteille. Ei vähiten siksi, että auttamisongelmainen ei heti alussa korjannut ap:n esittämää asiaa, jonka mukaan auttamisesta kieltäytynyt olisi kieltäytynyt paljon tylymmin kuin oman tarinansa mukaan.

Toinen syy miksi tämä menee sivuraiteille tuntuu olevan se, että tähän vedetään nyt kaikki mahdolliset auttamiset suunnilleen toisen talon rakentamisesta mukaan. Vaikka alkujaan kyse oli varsin pienestä eleestä, josta tämä auttamisongelmainen kieltäytyi -ei siksi että hänellä olisi jokin erityinen syy vaan siksi, että häntä ei HUVITTANUT. Mitä jos vaikka se kadunylitykseen apua tarvinnut mummo olisi sattunut kysymään häneltä apua ja häntä ei olisi sattunut juuri silloin HUVITTAMAAN? Koska hänen ei ole PAKKO auttaa ketään jos ei HUVITA, niin olisi ihan täysin olla auttamatta mummoa. Voisi vain todeta, että en voi auttaa, vaikka oikeasti ei vain HUVITA.

Ja oliko tosiaan asia vielä niin, että ap KOMENSI ja VAATI auttamaan? Vai ihan kauniisti pyysi?



Mietittekö te "mun ei tarvitse auttaa pienenpienissäkään asioissa, jos ei huvita" -ihmiset sitä, millaista ilmapiiriä te kylvätte ympärillenne? Hyväntahtoisen ja humaanin maailman sijaan ajatte periaatteellanne eteenpäin maailmaa, jossa kehenkään ei voi tukeutua eikä luottaa, kaikessa on varauduttava täysin yksin selviämiseen. Mummo ei voi lähteä ulos jos on paljon lunta, koska voihan olla, ettei ketään ohikulkijaa vaan sattumoisin HUVITA auttaa häntä tien yli?



Osoittaa jotenkin häiriintynyttä ajattelua vauhkota jostain pakosta. Tervehenkisesmmin ja humaanimmin suhtautuva ihminen ei näkisi sitä pakkona vaan tilanteena, jossa vaivannäkö ei ole suuri mutta saatu hyvä mieli sitäkin suurempi.



Ja joo edelleenkään en puhu katonkorjaamisesta jos joku haluaa vielä edelleen sen tähän vetää, että "sittenhän aletaan vaatia vaikka mitä jos suostuu auttamaan" tai "no lähdetkö sä sitten heti jonkun kattoa korjaamaan jos pyydetään kun kerran aina on pakko auttaa". Täytyy olla sen verran maalaisjärkeä, että osaa erottaa pienet sosiaalisissa tilanteissa ja isommat uhraukset.

Minusta on röyhkeää vaatia apua. Auttamisen kuuluu olla vapaaehtoista.

Niin kun mummo esim. pyysi mua kaupungilla auttamaan itsensä tien yli, niin mun olis pitänyt tajuta että mummo on vain röyhkeä eikä tajua että mulla on omakin elämä? Vai onko olemassa jokin tietty ryhmä tai tietty tilanne, jossa avun pyytäminen onkin ihan ok?

Tää keskustelu menee niin sivuraiteille. Ei vähiten siksi, että auttamisongelmainen ei heti alussa korjannut ap:n esittämää asiaa, jonka mukaan auttamisesta kieltäytynyt olisi kieltäytynyt paljon tylymmin kuin oman tarinansa mukaan.

Toinen syy miksi tämä menee sivuraiteille tuntuu olevan se, että tähän vedetään nyt kaikki mahdolliset auttamiset suunnilleen toisen talon rakentamisesta mukaan. Vaikka alkujaan kyse oli varsin pienestä eleestä, josta tämä auttamisongelmainen kieltäytyi -ei siksi että hänellä olisi jokin erityinen syy vaan siksi, että häntä ei HUVITTANUT. Mitä jos vaikka se kadunylitykseen apua tarvinnut mummo olisi sattunut kysymään häneltä apua ja häntä ei olisi sattunut juuri silloin HUVITTAMAAN? Koska hänen ei ole PAKKO auttaa ketään jos ei HUVITA, niin olisi ihan täysin olla auttamatta mummoa. Voisi vain todeta, että en voi auttaa, vaikka oikeasti ei vain HUVITA.

Mummon ei ole röyhkeää PYYTÄÄ apua. Mutta jos joku sanoo, kiitos ei, en halua auttaa, mummon pitää kauniisti ja nöyrästi pyytää jotain toista.Vaikka 100 kertaa. Hän ei voi alkaa sättiä tai mustamaalata sitä ihmistä, joka ei halua auttaa.

Jos joku ei halua auttaa, siihen voi olla syynsä. Voi olla että on auttanut ja saanut loppupeleissä vain lisää paskaa niskaansa, lisää kohtuuttomia vaatimuksia. Voi olla katkeruutta, ei ole saanut a apua.

Miksi ylipäänsä nuoremman pitäis auttaa aina vanhoja jarikkaita? Nuorten tuet ovat jotain parin sadan luokkaa, opintoraha, äitiysminimiraha, työttömyyskorvaukset. Silti nuoret joutuvat kustantamaan kulkemisensa itse,kun vanhoille on ilmaisia taksikyytejä, asumistuissa ei oteta eläkkeitä huomioon jne.

Se, että joku satusetä on päättänyt kirjoittaa raamattuun kunnioita isääsi ja äitiäsi, ei tarkoita, että nuoria pitäisi syrjiä. Nyt näin tapahtuu lain voimin ja jokapäiväisessä elämässä.

Jopa 1-vuotiailta odotetaan ja oletetaan omatoimisuutta, ja niin edelleen. Monet vanhukset teettävät kaiken muilla koska huvittaa ja heillä on oikeus.

On lupa ajatella aivoilla, eikä tehdä kuten toiset. Monet vanhukset ja suuret ikäluokat tarvitsisivat potkua perseelle. Jotain rajaa ahneudelle. Heillä on tämän maan rahat ja aika. He eivät tarvitse samaa apua kuin heidän omat vanhempansa, joilla ei ollut mtiään.

Minusta on röyhkeää vaatia apua. Auttamisen kuuluu olla vapaaehtoista.

Niin kun mummo esim. pyysi mua kaupungilla auttamaan itsensä tien yli, niin mun olis pitänyt tajuta että mummo on vain röyhkeä eikä tajua että mulla on omakin elämä? Vai onko olemassa jokin tietty ryhmä tai tietty tilanne, jossa avun pyytäminen onkin ihan ok?

Tää keskustelu menee niin sivuraiteille. Ei vähiten siksi, että auttamisongelmainen ei heti alussa korjannut ap:n esittämää asiaa, jonka mukaan auttamisesta kieltäytynyt olisi kieltäytynyt paljon tylymmin kuin oman tarinansa mukaan.

Toinen syy miksi tämä menee sivuraiteille tuntuu olevan se, että tähän vedetään nyt kaikki mahdolliset auttamiset suunnilleen toisen talon rakentamisesta mukaan. Vaikka alkujaan kyse oli varsin pienestä eleestä, josta tämä auttamisongelmainen kieltäytyi -ei siksi että hänellä olisi jokin erityinen syy vaan siksi, että häntä ei HUVITTANUT. Mitä jos vaikka se kadunylitykseen apua tarvinnut mummo olisi sattunut kysymään häneltä apua ja häntä ei olisi sattunut juuri silloin HUVITTAMAAN? Koska hänen ei ole PAKKO auttaa ketään jos ei HUVITA, niin olisi ihan täysin olla auttamatta mummoa. Voisi vain todeta, että en voi auttaa, vaikka oikeasti ei vain HUVITA.

Tee nyt itsestäsi pyhimys, jos olet jotain mummoa auttanut kadun yli. Moniko lapsi kuolee nyt nälkään maailmassa, afrikassa, puhtaan juomaveden puutteeseen?

Monella mummolla on miljoonia tileillään. auttavatko he noita lapsia? autatko sinä?

Todella on oikeus sanoa tuolle mummolle, että kiitos ei, en halua nyt auttaa.

Voitteko tulla tänään auttamaan, olen väsynyt ja koti pitää siivota ja käydä kaupasa ja tehdä ruokaa, sitä samaa kuin aina.



(ihanaa tietää että 99% palstasta ei kieltäydy avunpyynnöstä).

Joo ja mun mielestä on edelleen oikeus kieltäytyä ja se ei ole huono a käytöstä.

kun olen liikkunut vaunujen kanssa 6 vuotta täällä pk-seudulla ja aina olen saanut apua tarvitessani. Onkohan oma ilme, asenne ja tapa puhua syynä siihen? ja vuolaat kiitokset? Ja se, etten ole koskaan tarjonnut auttajalle muuta kuin aisapuolta nostossa?



Toki humalaiset saattavat kommentoida vaunuja liikenteessä tms. mutta enpä ole koskaan tullut ns. tavallisten ihmisten tylyttämäksi ja apua olen aina saanut ja auliisti myös antanut. Ei ole huudeltu stockan käytävillä tai muualla, olen törmännyt vain jotakuinkin säällisesti käyttäytyviin kanssakaupunkilaisiin. Ei aina ylitsevuotavan ystävällisiin, mutta normaalin kohteliaisiin kyllä.



T: nainen joka kiittää jopa autoja jotka pysähtyvät suojatien eteen :)

Voitteko tulla tänään auttamaan, olen väsynyt ja koti pitää siivota ja käydä kaupasa ja tehdä ruokaa, sitä samaa kuin aina.

(ihanaa tietää että 99% palstasta ei kieltäydy avunpyynnöstä).

Joo ja mun mielestä on edelleen oikeus kieltäytyä ja se ei ole huono a käytöstä.

Aika moneen otteeseen käyty jo tuo "argumentti" läpi.

vaunujen nostamisessa ovat seuraavat:

- jos olen itse niin kipeä, että nostaminen tekisi itsestäni vielä sairaamman

- sektion jälkeen

- loppuraskaudesta

- jos olen pukeutunut hienoihin juhlavaatteisiin ja valkoiseen takkiin (=en voi ottaa riskiä sukkahousujen repeytymisestä ja takin likaantumisesta)

- jos minulla itselläni on pieni lapsi, jonka hyvinvoinnista minun on huolehdittava

- jos olen itse jäämässä pienen lapsen kanssa kyseisellä pysäkillä pois



Muissa tilanteissa autan eli suurimmassa osassa tapauksista autan!

Sivistyneen yhteiskunnan merkki on se, että autetaan heikompia ja apua tarvitsevia. Mitä sivistyneempi valtio, sen automaattisempaa on apu.



Itsekeskeinen yhteiskunta määrittelee tarkkaan, mitä se apu voi olla ja että kenenkään ei ole pakko ja että nuoret ei ainakaan auta vanhoja jne. Tällaisessa yhteiskunnassa jokainen on omillaan. Apua ei saada eikä sitä anneta. Eletään eritynyttä elämää, ollaan epäluuloisia muiden motiiveista ja koetaan, että omat yksilölliset mielihalut voittavat aina(en HALUA auttaa).



Jos me jokainen tekisimme aina niin kuin haluamme emmekä välittäisi normeista, olisi maailma kaaottinen paikka elää. Elettäisiin lähes anarkiassa, koska kaikkien lakiemme perustana ovat olleet nämä kulttuuriset normit. Jos ei tarvitse painaa hissin nappia, kun ei vaan halua tai auttaa mummoa kadun yli, kun ei huvita, niin siitä on pieni askel siihen, että ei auteta pyörtynyttä ihmistä, ei onnettomuuden uhria eikä välitetä apua huutavan ihmisen tilanteesta. Ollaan vaan omillaan ja eletään eristyksissä muista.



En pääse siitä mihinkään, että ap käyttäytyi huonosti. Jos ei halua auttaa, koska ei huvita, tarkoittaa se huonoa käytöstä. Jos ei voi auttaa sairauksien, kiireen, matkatavaroiden tms. takia, on kyse perustellusta syystä, mutta se, että en auta, koska ei ole fiilistä, kertoo aika paljon ihmisestä. Oma napa on tärkein, muista viis. Kuinka paljon auttamistilanteita ihmisille tulee yhden päivän aikana? Kuinka paljon aikaa vie se, että nostaa pepun penkiltä ja tarttuu vaunuihin? Ei se ratikka liiku mihinkään ennen kuin ne vaunut on autettu kyytiin/pois kyydistä. Aikaa ei siis kulu yhtään hukkaan.



Me suomalaiset emme osaa aina käyttäytyä kovin hyvin eurooppalaisten normien mukaan. Ei hymyillä ja tervehditä vastaantulijoita, se kiitos-sana unohtuu aika usein, jos on paha päivä, näkyy ja kuuluu se työkavereillekin turhan helposti... Nyt voidaan sitten listaan lisätä se oma tahto. Jos en halua tervehtiä, ei minun tarvitse, jos en halua auttaa, ei minun tarvitse. Jos en halua käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteitani, ei minun tarvitse. MIksi ottaisin ketään muuta huomioon? Voin kävellä jalkakäytävällä suoraan välittämättä siitä, kehen törmään. Koska haluan tehdä niin. En halua väistää. Voin sylkeä kahvilassa ja piereskellä, koska se huvittaa minua. En vie käyttämiäni astioita pois, koska minua ei huvita. Kun viereisen pöydän asiakas yrittää mahtua tuolin ja seinän välistä, en siirry, koska en halua. Voi se asiakas kiivetä pöydänkin yli. En jonota omaa vuoroani vaan kiilaan muut asiakkaat. En halua jonottaa. MIkä laki vaatii muka minua jonottamaan? Minä haluan kahvin heti, ei kukaan voi vaatia minua jonottamaan. Kuuntelen musiikkia täysillä bussissa, laulan laulujen mukana, jotta kukaan ei voi nukkua. En halua olla hiljaa. Elokuvissa puhun kännykkään, kirjaston lukusalissa syön sipsejä. Miksi välittäisin muista? Teen tasan niin kuin haluan. Ai niin, ja en aina piereskele kahviloissa tai laula busseissa. Vain silloin, kun haluan.

Minusta on röyhkeää vaatia apua. Auttamisen kuuluu olla vapaaehtoista.

Niin kun mummo esim. pyysi mua kaupungilla auttamaan itsensä tien yli, niin mun olis pitänyt tajuta että mummo on vain röyhkeä eikä tajua että mulla on omakin elämä? Vai onko olemassa jokin tietty ryhmä tai tietty tilanne, jossa avun pyytäminen onkin ihan ok?

Tää keskustelu menee niin sivuraiteille. Ei vähiten siksi, että auttamisongelmainen ei heti alussa korjannut ap:n esittämää asiaa, jonka mukaan auttamisesta kieltäytynyt olisi kieltäytynyt paljon tylymmin kuin oman tarinansa mukaan.

Toinen syy miksi tämä menee sivuraiteille tuntuu olevan se, että tähän vedetään nyt kaikki mahdolliset auttamiset suunnilleen toisen talon rakentamisesta mukaan. Vaikka alkujaan kyse oli varsin pienestä eleestä, josta tämä auttamisongelmainen kieltäytyi -ei siksi että hänellä olisi jokin erityinen syy vaan siksi, että häntä ei HUVITTANUT. Mitä jos vaikka se kadunylitykseen apua tarvinnut mummo olisi sattunut kysymään häneltä apua ja häntä ei olisi sattunut juuri silloin HUVITTAMAAN? Koska hänen ei ole PAKKO auttaa ketään jos ei HUVITA, niin olisi ihan täysin olla auttamatta mummoa. Voisi vain todeta, että en voi auttaa, vaikka oikeasti ei vain HUVITA.

vaatimisesta näyttää olevan kyse esim. aloittajan tapauksessa. ei se muuten täällä vikisisi kun ei autettu.

Ja oliko tosiaan asia vielä niin, että ap KOMENSI ja VAATI auttamaan? Vai ihan kauniisti pyysi?

Mietittekö te "mun ei tarvitse auttaa pienenpienissäkään asioissa, jos ei huvita" -ihmiset sitä, millaista ilmapiiriä te kylvätte ympärillenne? Hyväntahtoisen ja humaanin maailman sijaan ajatte periaatteellanne eteenpäin maailmaa, jossa kehenkään ei voi tukeutua eikä luottaa, kaikessa on varauduttava täysin yksin selviämiseen. Mummo ei voi lähteä ulos jos on paljon lunta, koska voihan olla, ettei ketään ohikulkijaa vaan sattumoisin HUVITA auttaa häntä tien yli?

Osoittaa jotenkin häiriintynyttä ajattelua vauhkota jostain pakosta. Tervehenkisesmmin ja humaanimmin suhtautuva ihminen ei näkisi sitä pakkona vaan tilanteena, jossa vaivannäkö ei ole suuri mutta saatu hyvä mieli sitäkin suurempi.

Ja joo edelleenkään en puhu katonkorjaamisesta jos joku haluaa vielä edelleen sen tähän vetää, että "sittenhän aletaan vaatia vaikka mitä jos suostuu auttamaan" tai "no lähdetkö sä sitten heti jonkun kattoa korjaamaan jos pyydetään kun kerran aina on pakko auttaa". Täytyy olla sen verran maalaisjärkeä, että osaa erottaa pienet sosiaalisissa tilanteissa ja isommat uhraukset.

ihan normaalisti kieltäytyä. Jokainen on kieltäytynyt joskus, toiset tekosyyn varjolla, toiset suoraan. Mutta koska on helpompi olla muistelematta omia tekojaan ja tuomita toisia (ja se sitä paitsi on myös kivaa, toisten tuomistseminen), niin johan täällä omahyväisyyden miekka heiluu ja sädekehät sen kuin kiiltää.

Minusta on röyhkeää vaatia apua. Auttamisen kuuluu olla vapaaehtoista.

Niin kun mummo esim. pyysi mua kaupungilla auttamaan itsensä tien yli, niin mun olis pitänyt tajuta että mummo on vain röyhkeä eikä tajua että mulla on omakin elämä? Vai onko olemassa jokin tietty ryhmä tai tietty tilanne, jossa avun pyytäminen onkin ihan ok?

Tää keskustelu menee niin sivuraiteille. Ei vähiten siksi, että auttamisongelmainen ei heti alussa korjannut ap:n esittämää asiaa, jonka mukaan auttamisesta kieltäytynyt olisi kieltäytynyt paljon tylymmin kuin oman tarinansa mukaan.

Toinen syy miksi tämä menee sivuraiteille tuntuu olevan se, että tähän vedetään nyt kaikki mahdolliset auttamiset suunnilleen toisen talon rakentamisesta mukaan. Vaikka alkujaan kyse oli varsin pienestä eleestä, josta tämä auttamisongelmainen kieltäytyi -ei siksi että hänellä olisi jokin erityinen syy vaan siksi, että häntä ei HUVITTANUT. Mitä jos vaikka se kadunylitykseen apua tarvinnut mummo olisi sattunut kysymään häneltä apua ja häntä ei olisi sattunut juuri silloin HUVITTAMAAN? Koska hänen ei ole PAKKO auttaa ketään jos ei HUVITA, niin olisi ihan täysin olla auttamatta mummoa. Voisi vain todeta, että en voi auttaa, vaikka oikeasti ei vain HUVITA.

Mistä sinä kuvittelet, että pidin ap:n pyyntöä röyhkeänä? Pidin sitä pyyntönä, ihan tavallisena pyyntönä, jota en halunnut toteuttaa. En röyhkeänä.

Ja kyllä, sinä voit todeta mummolle, että et voi auttaa. Sen kummemin selittelemättä. Jos sanot, että et voi auttaa koska ei huvita, voi se kuulostaa tylyltä. Mutta varmasti itse tiedät miten vastaat, jos et ole tyly.

Huvittamisen ja haluamisen väillä näen eron. Teen päivittäin useita asioita mitä minua ei HUVITA tehdä: tiskaan, nostelen vaunuja bussiin, käyn kaupassa, nousen aamulla ennen kukonlaulua.. On useita asioita mitä minua ei HUVITTAISI tehdä, mutta silti teen. Nostelen tosiaan niitä lastenvaunujakin ratikkaan vaikka ei yhtään huvittaisi nousta penkistä nostamaan jonkun vaunuja. Silti teen sen vaikka ei huvittaisi.

Mutta en tee asioita, joita en halua tehdä.

Voihan olla, että meillä on eri käsitykset noiden sanojen erosta. Minusta niillä on aika iso ero.

Vitun muija nosta vaunusi itse, jos on pakko ängetä ratikkaan.



Tämän sain kuulla "herrasmieheltä".

Kun tulee kyllä montakin muuta syytä asiaan...

ovat nykyään ihan kammottavan itsekeskeisiä. Yhteiskunnan arvot tuottavat tuollaisia ihmisiä yhä lisää.

ihan hyvin voi sanoa, ettei pysty nostaa jonkin sairauden tai vamman vuoksi. Itseäni auttoi kerran 39 viikolla raskaana ollut somalinainen. Kysyin apua isolta joukolta ja kukaan ei auttanut ja silloin tämä somalinainen nosti ja vasta jälkikäteen ilmeni, että oli 39-viikolla raskaana ja seuraavana päivänä menossa sektioon. En siis heti huomannut raskauttaan paksujen vaatteiden alta. Että näin.

Kärsi lapsettomuudesta ja kaikki vauvoihin/lapsiin liittyvä tekee kipeää. Tai sitten esim. selkävaiva.

Selkävika, menkat (minulla hulahtaa liikaa jos yritän edes muuttaa asentoa ekoina päivinä, saati nostella ja kumartua!), aistiyliherkkyys...



Itse en osoita avunpyyntöä tietylle henkilölle, vaan kysyn yleiselle tasolla pysyen voisiko joku auttaa. Toimii paremmin, uskoisin.