Valittiin ihan perseelleen lapsen kummit:(

Mun mies tekee ihan säännöllisesti vähintään kymmentuntista työpäivää, joten ei mua paljon huvita iltaisin alkaa tapaamaan kahden oman alle kouluikäisen lapsen kanssa 11-vuotiasta kummilasta. Vaikka pääkaupunkiseudulla asutaan, niin jonkun pitäisi tuoda ja hakea lapsi meille ja lähinnä kyseessä olisi leikkiminen mun pienten lasten kanssa kuin minun kanssa yhdessä tekeminen. Joskus käydessäni heillä kylässä on lapsi kaverilla tai kavereita heillä. Nuoremmalla kummipojalla on kuusi kummia, joten en koe oloani mitenkään erityisen tärkeäksi.

Olisi kiva kuulla teidän viikko-ohjelmasta, kun tuon kaiken keveästi ehditte.

Miten teidän elämä voi olla noin raskasta ja aikaa vievää, vaikka se on ihan tavallista suomalaista lapsiperhe-elämää?

Me käydään kumpikin töissä, meillä tosiaan on kaksi lasta, meillä on kaksi kummilasta joita tavataan vähintään 2-3 kertaa / kk, nähdään mummoja ja pappoja, harrastetaan yhdessä ja meillä on omat harrastukset ja omia menoja...Miten teidän aika loppuu vaan siihen, että teille syntyy lapsi o_O

Ja itse otan ainakin omat lapset mukaan kun menen katsomaan kummilapsia, siinähän ne menee samalla..en nyt ymmärrä ollenkaan. Kuulostaa saamattomien ihmisten selitykseltä.

juuri tuon kummivouhotuksen vuoksi erosin kun halusin että lapsemme säästyvät siltä

Taas on nykyajan uusavuttomilla teiniäideillä mennyt kummiuden idea hukkaan. Kummin tehtävä on auttaa kummilastaan kasvamaan KRISTINUSKOSSA, ei ostella lahjoja ja tulla joka toinen päivä ihmettelemään kuinka lyllerö jaksaa. 2-vuotias elää vielä Jumalan armossa, eikä ole vielä erityisesti uskoonkasvatuksen tarpeessa. Ainakaan niin paljon että vanhemmat eivät tässä selviytyisi itsekseenkin, kunhan Usko on vahva. Muutenkin säälin niitä lapsia joiden vanhemmat ovat niin heikkoja ja tietämättömiä, että eivät osaa valita heille kummeja, jotka osaisivat pistää lapsen Pelastuksen oman maallisen elämänsä edelle.

Miten teidän elämä voi olla noin raskasta ja aikaa vievää, vaikka se on ihan tavallista suomalaista lapsiperhe-elämää?

Me käydään kumpikin töissä, meillä tosiaan on kaksi lasta, meillä on kaksi kummilasta joita tavataan vähintään 2-3 kertaa / kk, nähdään mummoja ja pappoja, harrastetaan yhdessä ja meillä on omat harrastukset ja omia menoja...Miten teidän aika loppuu vaan siihen, että teille syntyy lapsi o_O

Ja itse otan ainakin omat lapset mukaan kun menen katsomaan kummilapsia, siinähän ne menee samalla..en nyt ymmärrä ollenkaan. Kuulostaa saamattomien ihmisten selitykseltä.

se on oikeasti aika vähän, joten aikaa riittää tietysti enemmän. Mieti itse, jos omia lapsia on kaksi kertaa enemmän, ja tietysti lapsilla harrastuksia ja omia menoja, ja sitten kummilapsiakin vaikka kolme kertaa enemmän, niin alkaa se aika vähenemään itse kullakin.

Ja tosiaan ne työt, ja töihin liittyvät vastuut, ja vapaa-aikaan ja luottamustehtäviin kuuluvat vastuut... Elämä on muutakin kuin kahvittelua. Sitten on vielä ne sukulaiset ja muut ystävät, ja niiden omienkin lasten kummit, joita pitäisi tavata.

kaikkien lasten kummien kanssa kaksi kertaa kuussa, siitä tulisi 16 kahvittelua kuussa. Sitten omien kummilasten perheet, 12 kahvittelua kuussa, eli 28 kahvittelua. Siihen sitten isovanhemmat ja sisarukset perheineen, kaksi kertaa kuussa olisi 10 kahvittelua, nyt yhteensä 38 kuukauden aikana. Viikossa meillä on lasten ja aikuisten harrastuksia maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkosin, torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Nämä 38 kahvittelua pitäisi siis mahduttaa neljään lauantaihin kuussa, ja tietysti niihin lomapäiviin, jotka sattuvat osumaan kuukauteen.



Mutta onneksi joku muu ei ole yhtä saamaton kuin minä.

paska-aivo, enkä ole enää kiinnostunut olemaan hänen kanssaan tekemisissä. Lapsesta tunnen syyllisyyttä, mutta en niin paljon, että uhraisin oman mielenterveyteni teennäisten kyläilyjen takia.

Todella harvoin kummilapseni tai hänen vanhempansa kiittävät mistään lahjoista. Yhtäkään joulukorttia tai valokuvaa tms. en ole saanut. alkuun yritin, enää en jaksa. Harmittaa toki pojan puolesta. Mutta kertaakaan minua ei ole kutsuttu kylään, ei soiteta tms. ts. olen vain lahja-automaatti.

ainoakaisella lapsellamme on kaksi naiskummia, toinen sisareni ja toinen ystävämme. Ystävä muistaa KAIKKI merkkipäivät, joulun ynnä muut. Sisareni ei koskaan ole ollut "hyvämuistinen"... Synttärit menee ohi, nimipäivät samoin, joulua muisti kai jonnekin kummilapsen teini-ikäisyyteen asti. En vaadi, että kummi olisi lahja-automaatti, mutta arvostan itse esim. syntymäpäiväkortilla (EI pelkällä tekstiviestillä!!!) muistamista. Ei tule kalliiksi sellainen, pari euroa riittänee.

Todella harvoin kummilapseni tai hänen vanhempansa kiittävät mistään lahjoista. Yhtäkään joulukorttia tai valokuvaa tms. en ole saanut. alkuun yritin, enää en jaksa. Harmittaa toki pojan puolesta. Mutta kertaakaan minua ei ole kutsuttu kylään, ei soiteta tms. ts. olen vain lahja-automaatti.

Sama. Ei yhtään kuvaa oo lapsesta, eikä oo koskaan sanonut kiitos saamistaan lahjoista. En nyt sillä että tarvis järjestää kauhea numero siitä kiittämisestä, mut mua on ainakin kotona opetettu kiittämään ja se tuntuu niin epäkohteliaalta, vaikka kysymys onkin lapsesta.

Tyttö on 6vee.

ei 2-vuotialla ole olemassa oletusta siitä, millainen on hyvä kummi. EI lapsi kummien käytöksestä pety, koska ei paremmasta tiedä. Ap purkaa tässä nyt vain omaa pettymystään, kun ei voinut tarjota lapselleen unelmakummeja. Veikaaan, ettei lasta koko yhteydenpitämättömyys paljoa hetkauta.

Mulla on tekemistä, että ne "pakolliset" synttäri, nimppari, jouluvisiitit saa hoidettua, siinäkin on tekemistä!

kaikkien lasten kummien kanssa kaksi kertaa kuussa, siitä tulisi 16 kahvittelua kuussa. Sitten omien kummilasten perheet, 12 kahvittelua kuussa, eli 28 kahvittelua. Siihen sitten isovanhemmat ja sisarukset perheineen, kaksi kertaa kuussa olisi 10 kahvittelua, nyt yhteensä 38 kuukauden aikana. Viikossa meillä on lasten ja aikuisten harrastuksia maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkosin, torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Nämä 38 kahvittelua pitäisi siis mahduttaa neljään lauantaihin kuussa, ja tietysti niihin lomapäiviin, jotka sattuvat osumaan kuukauteen.

Mutta onneksi joku muu ei ole yhtä saamaton kuin minä.

silloin kun lapsi syntyi ja pari vuotta sen jälkeen. Tällä hetkellä ajattelen, että mitä väliä jollain kummiudella on. Ehkä se, että joku on jonkun kummi kuulostaa jotenkin hienolta ja mahtavalta, mutta harvoin sillä kummiudella on käytännössä mitään merkitystä.

neljälle lapselle. Näitä lapsia näen yhtä usein, kuin näin heidän vanhempiaan ennen lasten syntymää. En todellakaan ota lyhyistä viikonlopuista jotain kummi-päiviä. ei meidänkään lasten kummit tee niin.



En edes ole kuvitellut, että lasten vanhemmat odottavat muuta. En oikeasti voi muuttaa elämääni siksi, että olen kummi. synttäreillä käyn, jos kutsutaan ja sattuu sopimaan kalenteriin. Jouluisin muistan.



Eli kannattaa pyytää sellaisia ihmisiä, jotka jo valmiiksi kuuluvat oikeasti arkeenne. Meillä esim nykyiset naapurit ovat lapsille läheisempiä, kuin kummit; sehän on luonnollista kun päivittäin melkein törmäillään.



Järki käteen ihmiset. ei kukaan ala suunnittelemaan elämäänsä ja vapaa-aikaansa kummiuden ehdoilla.

Kumpikin isoveljeni on pyytänyt minua kummiksi lapsilleen. Isoveljeni ovat parhaita ystäviäni, joten kyllä he tiesivät pyytäessään, etten välttämättä ole juuri niitä kaikkein ahkerimpia vierailijoita ja syntymäpäivien muistajia tai ymmärtäisin lapsista paljoakaan. Siitä huolimatta halusivat minut kummiksi ja yritän parhaani mukaan olla hyvä kummi lapsille. Muistan merkkipäivinä ja käyn satunnaisesti kyläilemässä.

Meidän perheessä ei olla koskaan "harrastettu" kyläilyä yllättäen, vaan tulemme kylään jos meitä kutsutaan. En halua aiheuttaa kyläilylläni ylimääräistä vaivaa ja hössötystä, sillä vanhemmilla ja lapsilla on kaikilla omat harrastuksensa ja heilläkin on koko perheen yhteinen aika vähissä. Toisella veljelläni on nimittäin viisi lasta ja toisella kaksi. En usko, että veljeni ovat kummiuteeni erityisemmin pettyneitä, sen verran hyvin tuntevat pikkusiskonsa.

Poika 4v ja kummitäti vähät välittää, ei käy synttäreillä tai muuten pidä yhteyttä. No nyt on kummitäti itse raskaana... en aio hänenkään lastaan mitenkään muistaa (vaikka varmasti olettaa niin).

ja odotan nyt neljättä lasta. Olen kyllä kiinnostunut kummilapsistani, mutta matkat ovat pitkiä ja omassa arjessa ihan tarpeeksi työtä. En odota omien lasteni kummeilta mitään erityistä, en kortteja, soittoja tms. Riittää kun tulevat synttäreille kerran vuodessa.



En ymmärrä miksi hössäät kummiasian kanssa. Muilla ihmisillä ja perheellä on oma elämänsä, ei kaikki pyöri sinun ja lapsesi ympärillä.

Synttärit menee ohi, nimipäivät samoin, joulua muisti kai jonnekin kummilapsen teini-ikäisyyteen asti.

Tiesitkö, että kummius periaatteessa loppuu tuohon teini-ikään, viimeinen kummin tehtävä on konfirmaatiossa siunaaminen? Sen jälkeen kummius periaatteessa loppuu, sillä nuori on kirkon silmissä itsenäinen.

Ihme vouhotusta, miksi ihmeessa kummejen elämän pitäisi pyöriä teidän lasten ympärillä? En itse ainakaan ajattele, että kummien pitäisi tehdä jotain erikoista, kummipäivät tms. Riittää kun ollaan yhteydessä. Harvalle lapselle ne kummit todellisuudessa ovat mitään "aikuisia ystäviä". Ehkä parempi niin, sillä kukaan ei rupeaisi kummiksi mikäli se tarkoittaisi automaattisesti ilmaiseksi lapsenlikaksi ryhtymistä. Omien lapsien kummit käyvät synttäreinä ja silloin kun tapaamme heitä ihan ystävinä. Ei kummien tarvitse vieraita lapsia tulla katsomaan vain kummiuden takia, ymmärtäähän sen että kaikilla on omat elämänsä. Miksi kummiuden pitäisi olla jokin suuri velvollisuus ja pakkopulla?

Minä olen varmaan jonkun teidän lapsen kummitäti mutta lahjasammoksi päätynyt. Pidän tätä surullisena mutta ei minuunkaan oteta yhteyttä!



Pitäisikö minun nyt ottaa puhelin kauniiseen käteen ja kysyä sitä kummilasta mukaan jonnekin? Sitäkö toivotaan? En tiedä mitä he minulta toivovat. Kenen paikka se on olla yhteydessä?



Kummilapsen vanhempaan on varmaan kaikista ihmissuhteista herkin jos asetelma on se että odotetaan jotain eikä puhuta ääneen.



Jos ei muutenkaan tavata viikottain tai vaihdeta kuulumisia niin miksi sinun vauvan saatua tilanteen pitää muuttua ja miksi juuri niin että minä olisin se aktiivinen osapuoli?

Jos puhuminen on hankalaa niin jos vaikka sitten osoittaa itse aloitteellisuudellaan että nähdään useammin: mennäänkö kahville (tai tullaan aina siis teille) ja pyydät meitä lähtiessä tekemään tämä säännöllisemmin?



En osaa minäkään lukea ajatuksia, mutta tulevaisuutta voi aina muuttaa tekemällä jotain toisin. Mistä minä tiedän onko juuri minun joku kummilapsen vanhempi vuosia kitunut kun en ole ollut läsnä kuten toivotaan, kenties joku on tyytyväinen siihen mitä meillä on?



Koskaan en ole sanonut etten tule kylään. Mutta jos ei mitään sanota niin oletan ettei mitään sanottavaa ole!

He ovat jo yli 70- vuotiaita, mutta olemme pitäneet aina tiiviisti yhteyttä ja muistamme toisiamme puolin ja toisin vielä nytkin, kaikkien synttäreinä, nimppareina, jouluna, ystävänpäivänä, pääsisiäisenä jne.



Toiset kummini lopettivat kaiken mahdollisen yhteydenpidon kuin seinään rippipäivänäni; sen päivän jälkeen en ole heitä nähnyt.



Itse olen vuorostani kummitätini lapsenlapsen kummitäti, ja toivon, että pidämme yhteyttä yhtä kauan...;)

Hyvä kummius on kyllä onnen kauppaa, jos elämä heittelee, ei sitä aina kummiutta muista...

Meillä kolme lasta, kahden lapsen kummit ovat eronneet ja kummien omat elämänsä ovat niin kriisissä ettei siinä kummilapsia mietitä, hyvä että omat lapset hoidetaan. Yksi kummeista asuu tiettävästi teltassa ja elämänhallinta täysin kadoksissa alkoholismin myötä. Oli aikoinaan täydellinen aviomies ja isä. Entisellä vaimolla lapsia nykyään neljän eri miehen kanssa eikä biletyksen lomassa ehdi yhteyttä pitää. Toisen lapsen kummit hiljattain eronneet ja selviytyminen uudesta tilanteesta vie kaiken energian.