Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kielletty aihe: kun äiti ja lapsi eivät tulekaan juttuun
19.04.2012 |
Tässä maassa ei saa sanoa asioita suoraan eikä aihekaan ole poikkeus, päinvastoin. Missään ei keskustella avoimesti siitä, miltä tuntuu kun äiti (tai isä) ei tulekaan oman lapsensa kanssa toimeen, ei ymmärrä tätä eivätkä kemiat kohtaa. On paljon, mitä vanhempi voi tehdä edistääkseen välejään lapseensa, mutta jos omasta lapsesta ei pidä...saako siitä edes puhua? Suomessa on illuusio siitä että jokainen lapsi on automaattisesti vanhemmalleen täydellinen prinssi tai prinsessa ja toisin kokevat ovat jotenkin itse viallisia ihmisinä.
Minulle syntyi kauan aikaa sitten lapsi, joka oli vaikea vauvasta asti. Mikään tunnettu neuvo ei tuntunut oikein pätevän hänen kohdallaan ja vaikka yritin parhaani, en käsittänyt miksi en oikein pitänyt omasta lapsestani. En uskaltanut puhua mitään, sillä ilmapiiri oli nykyistä ahdistavampi ja koin oloni muutenkin yksinäiseksi. Kun lapsi kasvoi, kävimme mm. neurologilla ja lastenlääkärillä, jotka löysivät tältä muutaman sairauden. Kuvittelin että lapsen omituinen käytös oli johtunut näistä mutta petyin pahasti kun huomasin olevani väärässä: lääkityksenkin kanssa lapsi tuntui edelleen vieraalta.
Minä en ymmärtänyt lastani silloin enkä nytkään. Tiedän, etten ole yksin mutta kovin moni ei uskalla näistä kirjoitella enkä usko että tähänkään kirjoitukseen tulee vastaukseksi juuri muuta kuin minun mielenterveyttäni epäileviä vastauksia (joissa varmaan epäillään lapsen sairauksien johtuvan raskausajan päihdeongelmista tai muuta, mikä ei ole totta). Silti kirjoitan tämän, sillä aina on toivoa että edes yksi äiti lukee ja tajuaa ettei ole ajatustensa kanssa yksin.
Kommentit (45)
#11 et voi olla tosissasi tuon adoptiojankkauksesi kanssa?
Tajuatko ollenkaan millainen hylkäämiskokemus se olisi lapselle? Huh.
koska todennäköisesti olet kasvanut perheessä jossa lasten ja vanhempien tunnesuhteet ovat ns. normaaleja. Se on hyvä!
Voi kuitenkin olla ettet pysty nyt asettumaan ap:n lapsen asemaan.
Minusta kannattaisi myös adoptiovaihtoehtokin ottaa huomioon muiden ratkaisujen ohella, koska asia on erittäin tärkeä eikä ole mitenkään varmaa, että ne muut vaihtoehdot toimivat.
Kyse asiassa on vähintäänkin kahden ihmisen elämästä, sekä ap:n että hänen lapsensa. Molemmilla olisi oikeus hyvään ja täysipainoiseen elämään.
Adoptio on ok, jos lapsi on vauva. Hieman eri asia antaa joku 5-vuotias pois ja selittää, että me ei nyt vaan tulla toimeen.
jos tilanne vaan on se, että lapsen kanssa ei tule toimeen, eikä siihen mitkään tiedostamiset tai terapiat auta.
Onko ok, että lapsi menettää sen vuoksi lapsuutensa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On totta, että on vanhempia joilla ei ole tunnesidettä lapsiin ja näistä pitää puhua ääneen avun saamiseksi, SILTI en missään tapauksessa halua sellaista yleistä ilmapiiriä, missä tämä olisi ehdoitta hyväksyttävää.
kyllä tuo aloitus ap kuulostaa mustakin tosi pahalta. Haluaisit siis että ilmapiiri suomessa muuttuisi sellaiseksi että vanhemmat voisivat avoimesti ilmaista etteivät rakasta tai pidä lapsestaan. Aika julmalta ja kylmältä kuulostaa tuollainen ilmapiiri jota ihannoit. Missähän maassa tällainen sitten vallitsee? ihan menee kylmät väreet kun ajattelee.. Haet vain hyväksyntää ajatuksillesi, jotta voisit sitten tuudittautua siihen että asia on ihan normaali eikä sille tarvitse tehdä mitään. tietysti kauhistut kun sinut teilataan, kun haluaisit vaan olla kiva ja tulla ymmärretyksi ja saada vertaistukea. yhdessä muiden lapsiaan inhoavien kanssa voisitte sitten huokaista ja jatkaa inhoamistanne, ei puhettakaan että se vika olisi teidän päässänne ja jotenkin korjattavissa. "hei mä vaan oon tämmönen, hihii"
Se nyt on selvä. Ja tosiaan varsinkin pienellä lapsella se olisi kyllä raju hylkäämiskokemus myös.
että ap:ta täällä tuomitaan huonoksi äidiksi ja jopa ehdotetaan luopumaan lapsestaan. Minusta hän vaikuttaa vain tiedostavalta ja ajattelevalta ihmiseltä, joka uskaltaa päästää tietoisuuteensa myös yhteiskunnassa tabut ajatukset eikä pakkomielteisesti paina niitä alitajuntaan.
Koska hän tiedostaa nämä ajatukset hänellä on myös paljon paremmat mahdollisuudet toimia niistä huolimatta järkevästi ja lasta kohtaan oikein kuin jos hän ei tiedostaisi niitä mutta jostain alitajunnasta ne kuitenkin jatkuvasti vaikuttaisivat lapseen suhtautumiseen ja kohteluun.
johon oikeat ratkaisut voivat olla vieläkin enemmän tabuja.
Eiköhän täällä aihetta kommentoineet ole näitä asioita miettineet ihan tiedostaen ja sensuroimatta kuten ap:kin.
Adoptiovaihtoehdon huomioonottaminen ei tarkoita, että ap:ta ehdotetaan luopumaan lapsestaan.
Kuten aikaisemmin on tullut esille, joskus lapsen antaminen adoptioon on suurin rakkaudenosoitus. Olisiko se sitä ap:n lapsen kohdalla? Se on mahdotonta sanoa näin pelkän nettikirjoittelun perusteella.
Alue: Aihe vapaa
Adoptio on ok, jos lapsi on vauva. Hieman eri asia antaa joku 5-vuotias pois ja selittää, että me ei nyt vaan tulla toimeen.