Mitä tapahtuu Poikani Kevin kirjassa? Tiivistäisikö joku?

Menestynyt, matkaoppailla rikastunut nainen pohtii miehensä kanssa lapsen tekemistä, "uuteen maahan matkustamista" lapsen kautta. Kevin-poika syntyy ja on äidin mielestä alusta pitäen outo, vihamielinen, paha. Joku voisi puhua syvästä vuorovaikutusongelmasta. Pojan isä on kuutamolla vaikeuksista ja äidin elämän raskaudesta ja näkee pojan älykkäänä, erityislaatuisena. Heille syntyy myös tytär. Kirja on paksu ja raskas, herättää monenlaisia tunteita. Lopussa poika surmaa valitsemansa ihmiset tekemällä näistä suljetussa tilassa jousipyssyn nuolilla ihmispiikkisian. Hän surmaa myös isänsä ja pikkusiskonsa. Ihan viimeiset sivut jätän kertomatta.

Luen kirjaa parhaillaan ja olen samalla lukenut muutamia kirja-arvosteluja. Yllättäin, toisin kuin monille muille, itselleni kirja ei niinkään avaudu kertomuksena Kevinistä, vaan ennenkaikkea kuvauksena hänen äidistään Evasta, joka suoraan sanoen on aika kieroon kasvanut ja jollakin tasolla häiriöinen itsekin. Itsekäs ja kylmä nainen, joka näkee itsensä ylivertaisena ja erityislaatuisena ja suhtautuu muihin ylimielisesti. Pitkällisen vatvomisen jälkeen hän tekee vastentahtoisen päätöksen tulla raskaaksi.  Kevin pilaa hänen elämänsä sinä päivänä, kun hän saa kuulla raskaustestin olevan positiivinen. Siitä hetkestä lähtien Kevin on äitinsä silmissä paha. Synnytyksen pitkittyessä Eva katsoo, että pitkittymisen syy on hänen halunsa pitää vauva syntymättömänä, pois, halu harata vastaan. Kun hän viimein taipuu ja pyytää kivunlievitystä (jota ei enää saa), on sekin Kevinin syy. Vauva on syntymällään saanut hänet tuntemaan niin kovaa kipua, että hän tuntee itsensä epäonnistuneeksi. Kun Kevin syntyy, hän vieroksuu äitinsä rintaa ja kurottuu isäänsä kohti ja äiti vihaa vastasyntynyttä lastaan entistä enemmän.

Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde on hedelmöittymisestä alkaen sairas.

Kertooko kirja siis oikeasti Kevinin vai hänen äitinsä tarinan? Kirja on todella monitasoinen, ja monien arvostelijoiden haukkuma "jaarittelu" on iminun mielestäni kirjan tärkeintä antia. Odotan mielenkiinnolla kirjan loppuratkaisua.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 11:31"]

Luen kirjaa parhaillaan ja olen samalla lukenut muutamia kirja-arvosteluja. Yllättäin, toisin kuin monille muille, itselleni kirja ei niinkään avaudu kertomuksena Kevinistä, vaan ennenkaikkea kuvauksena hänen äidistään Evasta, joka suoraan sanoen on aika kieroon kasvanut ja jollakin tasolla häiriöinen itsekin. Itsekäs ja kylmä nainen, joka näkee itsensä ylivertaisena ja erityislaatuisena ja suhtautuu muihin ylimielisesti. Pitkällisen vatvomisen jälkeen hän tekee vastentahtoisen päätöksen tulla raskaaksi.  Kevin pilaa hänen elämänsä sinä päivänä, kun hän saa kuulla raskaustestin olevan positiivinen. Siitä hetkestä lähtien Kevin on äitinsä silmissä paha. Synnytyksen pitkittyessä Eva katsoo, että pitkittymisen syy on hänen halunsa pitää vauva syntymättömänä, pois, halu harata vastaan. Kun hän viimein taipuu ja pyytää kivunlievitystä (jota ei enää saa), on sekin Kevinin syy. Vauva on syntymällään saanut hänet tuntemaan niin kovaa kipua, että hän tuntee itsensä epäonnistuneeksi. Kun Kevin syntyy, hän vieroksuu äitinsä rintaa ja kurottuu isäänsä kohti ja äiti vihaa vastasyntynyttä lastaan entistä enemmän.

Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde on hedelmöittymisestä alkaen sairas.

Kertooko kirja siis oikeasti Kevinin vai hänen äitinsä tarinan? Kirja on todella monitasoinen, ja monien arvostelijoiden haukkuma "jaarittelu" on iminun mielestäni kirjan tärkeintä antia. Odotan mielenkiinnolla kirjan loppuratkaisua.

[/quote]

Spot on! Eva nimenomaan peilaa omia tuntojaan lapseensa jo ihan imeväisikäisestä. Minusta Poikani Kevin on hieno kuvaus äitiyden pimeästä puolesta, ei todellakaan mitään "lapsettomuuspropagandaa". Sitä paitsi kuvataanhan kirjassa myös Evan ja hänen tyttärensä lämmin suhde.

Oletteko katsoneet elokuvaa? Mitä olette siitä mieltä? Minä en ole vielä, mutta suunnitelmissa on.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 15:42"]

Oletteko katsoneet elokuvaa? Mitä olette siitä mieltä? Minä en ole vielä, mutta suunnitelmissa on.

[/quote]

Olen katsonut, mun mielestä oikein onnistunut filmatisointi. Tavoittaa hienosti kirjan tunnelmia.

Luin kirjan viime kesänä. Oikeastaan ahmin sen. Kirja vaikutti minuun syvästi. Se on samalla kertaa sekä paras että ahdistavin lukemani kirja. Minulla on lapsi ja toinenkin tulossa. En kokenut että kirjan olisi kirjoittanut lapsivihamielinen vela vaan että Lionel Shriver on aivan mieletön kirjailija. Miten hän osaakin asettua kouluampujan äidin asemaan? Miten hän osaakin luoda noin uskottavan tarinan, jonka voisi kuvitella olevan totta.

Minulla on ihan erilainen lukukokemus kuin muilla. Minusta tarinan isä on syypää; pakottaa menestyvämmän vaimonsa (joka rakastaa miestään liikaa) äidiksi liian aikaisin ja sitten vielä kotiäidiksi. Ei suostu huomaamaan pojassaan mitään vikaa.

Kun Eva tajuaa erota on liian myöhäistä.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2012 klo 15:50"]

tuli sellainen olo, että kirjaa kirjoittaessa oli tavallaan haettu jopa oikeutusta lapsettomuudelle. Ja se pänni mua todella. [/quote]

Ohi aiheen, mutta taas ihmetyttää toi että lapsettomuudelle pitäis hakea oikein jotain "oikeutusta".

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 20:07"]

Minulla on ihan erilainen lukukokemus kuin muilla. Minusta tarinan isä on syypää; pakottaa menestyvämmän vaimonsa (joka rakastaa miestään liikaa) äidiksi liian aikaisin ja sitten vielä kotiäidiksi. Ei suostu huomaamaan pojassaan mitään vikaa.

Kun Eva tajuaa erota on liian myöhäistä.

[/quote]

Mä olin myös tarinan isälle vihainen. Ärsytti miten se ei huomannut mitään. Eva sai kärsiä yksin poikansa oikut. Jos Evan mies olisi tajunnut Kevinin ongelmat, olisivat he hakeneet apua aiemmin. Eva oli yksin. Äiti on yleensäkin monesti yksin. Ja äiti on aina vastuussa. Ja aina äitiä syytetään. Aina on vika äidissä. Näin minä koin kirjan.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 20:11"]

[quote author="Vierailija" time="24.05.2012 klo 15:50"]

tuli sellainen olo, että kirjaa kirjoittaessa oli tavallaan haettu jopa oikeutusta lapsettomuudelle. Ja se pänni mua todella. [/quote]

Ohi aiheen, mutta taas ihmetyttää toi että lapsettomuudelle pitäis hakea oikein jotain "oikeutusta".

[/quote]

Ei mun mielestä kirjassa haettu oikeutta lapsettomuudelle. Evalla meni loistavasti tyttärensä kanssa. Vain Kevinin kanssa oli vaikeuksia. Ja silti kaikesta huolimatta Eva tunsi olevansa vastuussa Kevinista loppuun saakka.

Minä oli itseasiassa vihaisempi Evalle kun antoi miehen pomottaa lähes koko kirjan ajan. 

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 20:12"]

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 20:07"]

Minulla on ihan erilainen lukukokemus kuin muilla. Minusta tarinan isä on syypää; pakottaa menestyvämmän vaimonsa (joka rakastaa miestään liikaa) äidiksi liian aikaisin ja sitten vielä kotiäidiksi. Ei suostu huomaamaan pojassaan mitään vikaa.

Kun Eva tajuaa erota on liian myöhäistä.

[/quote]

Mä olin myös tarinan isälle vihainen. Ärsytti miten se ei huomannut mitään. Eva sai kärsiä yksin poikansa oikut. Jos Evan mies olisi tajunnut Kevinin ongelmat, olisivat he hakeneet apua aiemmin. Eva oli yksin. Äiti on yleensäkin monesti yksin. Ja äiti on aina vastuussa. Ja aina äitiä syytetään. Aina on vika äidissä. Näin minä koin kirjan.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 15:33"]

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 11:31"]

Luen kirjaa parhaillaan ja olen samalla lukenut muutamia kirja-arvosteluja. Yllättäin, toisin kuin monille muille, itselleni kirja ei niinkään avaudu kertomuksena Kevinistä, vaan ennenkaikkea kuvauksena hänen äidistään Evasta, joka suoraan sanoen on aika kieroon kasvanut ja jollakin tasolla häiriöinen itsekin. Itsekäs ja kylmä nainen, joka näkee itsensä ylivertaisena ja erityislaatuisena ja suhtautuu muihin ylimielisesti. Pitkällisen vatvomisen jälkeen hän tekee vastentahtoisen päätöksen tulla raskaaksi.  Kevin pilaa hänen elämänsä sinä päivänä, kun hän saa kuulla raskaustestin olevan positiivinen. Siitä hetkestä lähtien Kevin on äitinsä silmissä paha. Synnytyksen pitkittyessä Eva katsoo, että pitkittymisen syy on hänen halunsa pitää vauva syntymättömänä, pois, halu harata vastaan. Kun hän viimein taipuu ja pyytää kivunlievitystä (jota ei enää saa), on sekin Kevinin syy. Vauva on syntymällään saanut hänet tuntemaan niin kovaa kipua, että hän tuntee itsensä epäonnistuneeksi. Kun Kevin syntyy, hän vieroksuu äitinsä rintaa ja kurottuu isäänsä kohti ja äiti vihaa vastasyntynyttä lastaan entistä enemmän.

Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde on hedelmöittymisestä alkaen sairas.

Kertooko kirja siis oikeasti Kevinin vai hänen äitinsä tarinan? Kirja on todella monitasoinen, ja monien arvostelijoiden haukkuma "jaarittelu" on iminun mielestäni kirjan tärkeintä antia. Odotan mielenkiinnolla kirjan loppuratkaisua.

[/quote]

Spot on! Eva nimenomaan peilaa omia tuntojaan lapseensa jo ihan imeväisikäisestä. Minusta Poikani Kevin on hieno kuvaus äitiyden pimeästä puolesta, ei todellakaan mitään "lapsettomuuspropagandaa". Sitä paitsi kuvataanhan kirjassa myös Evan ja hänen tyttärensä lämmin suhde.

[/quote]

Juuri näin. Minusta Lionel Shriver osaa asettua yllättävän hyvin äidin asemaan vaikka onkin lapseton. Ei minulle tullut kirjan jälkeen sellaista oloa, että lapsia ei pitäisi hankkia tai että kaikki lapset olisivat pahoja.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 20:14"]

Ei mun mielestä kirjassa haettu oikeutta lapsettomuudelle. Evalla meni loistavasti tyttärensä kanssa.

[/quote]

Joo, no se on just se toinen kuvio mikä on mahdollinen häiriintyneen äidin perheessä, täydellisen mukautuva pikku enkelitytär, jonka oman itsen kasvulle ei jää mitään tilaa. Ja tätäkään ei osata lukea rivien välistä.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 11:31"]

Luen kirjaa parhaillaan ja olen samalla lukenut muutamia kirja-arvosteluja. Yllättäin, toisin kuin monille muille, itselleni kirja ei niinkään avaudu kertomuksena Kevinistä, vaan ennenkaikkea kuvauksena hänen äidistään Evasta, joka suoraan sanoen on aika kieroon kasvanut ja jollakin tasolla häiriöinen itsekin. Itsekäs ja kylmä nainen, joka näkee itsensä ylivertaisena ja erityislaatuisena ja suhtautuu muihin ylimielisesti. Pitkällisen vatvomisen jälkeen hän tekee vastentahtoisen päätöksen tulla raskaaksi.  Kevin pilaa hänen elämänsä sinä päivänä, kun hän saa kuulla raskaustestin olevan positiivinen. Siitä hetkestä lähtien Kevin on äitinsä silmissä paha. Synnytyksen pitkittyessä Eva katsoo, että pitkittymisen syy on hänen halunsa pitää vauva syntymättömänä, pois, halu harata vastaan. Kun hän viimein taipuu ja pyytää kivunlievitystä (jota ei enää saa), on sekin Kevinin syy. Vauva on syntymällään saanut hänet tuntemaan niin kovaa kipua, että hän tuntee itsensä epäonnistuneeksi. Kun Kevin syntyy, hän vieroksuu äitinsä rintaa ja kurottuu isäänsä kohti ja äiti vihaa vastasyntynyttä lastaan entistä enemmän.

Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde on hedelmöittymisestä alkaen sairas.

Kertooko kirja siis oikeasti Kevinin vai hänen äitinsä tarinan? Kirja on todella monitasoinen, ja monien arvostelijoiden haukkuma "jaarittelu" on iminun mielestäni kirjan tärkeintä antia. Odotan mielenkiinnolla kirjan loppuratkaisua.

[/quote]

Jatkan ylläolevaa kirjoitustani. Luin kirjan loppuun ja olihan se jäätävää kuvausta äidinrakkaudesta ja -rakkaudettomuudesta ihan loppuun saakka. Hyvä kirja, hyvä kirjailija. Ja paljon kysymyksiä, joihin jokainen lukija voi löytää itselleen sopivimmat selitykset ja tulkinnat. Ja sekös vasta mielenkiintoista onkin.

Kirjassa on selkeästi monta eri tasoa tai ulottuvuutta. Minulle se oli tarina naisesta, joka ei kyennyt hyväksymään äitiyttään eikä rakastamaan lastaan, tarina lapsesta joka ei valitettavasti koskaan saanut diagnoosia, tarina miehestä, joka ei kyennyt näkemään ongelmia, tarina äidin ja lapsen sairaasta suhteesta, tarina koko perheen sairaasta dynamiikasta. Ja näiden lopputuotoksena tarina tragediasta. Ja kaiken tämän alla oli lopulta kyse rakkaudesta ja hyväksynnästä, ensin niiden puuttumisesta ja sitten niiden jonkinasteisesta löytymisestä, kovimman kantapään kautta.

Tämä kirja jää mieleen. Viimeisellä sivulla itkin. Huh.

Aika jännää, että muistamattomat tai tietämättömät kertovat pokkana kirjasta soopaa.

Ei tappanut Kevin itseään, ei ampunut itseään, ei vammautunut...



Kirjaa suosittelen vahvahermoisille, älykkäille ihmisille, jotka saavat siitä paljon irti.

No, tosin tyhmemmät lukijat voivat lukea horror-tarinana tai ehkä olisi parempi suunnata suoraan elokuviin ja jättää kirja lukematta.

Aika jännää, että muistamattomat tai tietämättömät kertovat pokkana kirjasta soopaa.

Ei tappanut Kevin itseään, ei ampunut itseään, ei vammautunut...

Kirjaa suosittelen vahvahermoisille, älykkäille ihmisille, jotka saavat siitä paljon irti.

No, tosin tyhmemmät lukijat voivat lukea horror-tarinana tai ehkä olisi parempi suunnata suoraan elokuviin ja jättää kirja lukematta.

Salkkareista tulee kauhuelokuva!!!!

Yritin vastata jo monta tuntia sitten mutta meni aik kauan et sain arvattuu mikä ton varmenteen oikee vastaus on!!!!!!!!!11111111

Lapsi kasvaa oikeassa elämässä kohti rakkautta, tietysti, silloin kun ja jos sitä saa.



Rakastakaa suloisia viattomia lapsukaisianne.



Kirja ja leffa ovat soopaa ja rahantarpeessa kekdittyjä outoja juttuja.

Tyhmä lukija: Siis syntyy sellainen kauhea hirviölapsi, joka todistaa että lapsi voi olla jo syntymästään asti paha. Sitten se piinaa vanhempiaa ja lopuksi siitä tulee kouluampuja. Suosittelen tätä kirjaa kaikkien hankalien lasten äideille!!!111



Fiksu lukija: Kirja kuva äidin ja lapsen suhdetta, jossa ei ole valmista vastausta siihen onko Kevin syntymästään erilainen, vai aiheuttaako äiti poikansa ongelmat kylmyydellään.



Valistunut lukija: Kirjassa on kyse siitä, että lapsikielteinen jenkkivela Shiver työstää ambivalenttia suhdettaan lapsiin tällaisen kauhutarinan avulla.

Mielipiteeni Shriverin muista kirjoista: Etenkin Kaksoisvirhe on myös todella hyvä, Syntymäpäivän jälkeen on luettava, muttei yllä Kaksoisvirheen tasolle. Viimeiseksi suomennettu Jonnekin pois oli vähän pettymys. Ja Poikani Kevin on ihan aatelia.



T. Fiksu lukija, joka on tuon yhden vastaajan kanssa eri mieltä valistuneen lukijan määritelmästä. Shriver on lapseton, muttei lastenvihaaja, kirja on fiktiota eikä tarina ole missään nimessä omaelämäkerrallinen tai kertojaminä peilaa kirjailijan tuntoja.

T. Fiksu lukija, joka on tuon yhden vastaajan kanssa eri mieltä valistuneen lukijan määritelmästä. Shriver on lapseton, muttei lastenvihaaja, kirja on fiktiota eikä tarina ole missään nimessä omaelämäkerrallinen tai kertojaminä peilaa kirjailijan tuntoja.

Kun ainakaan luin kirjan, ja mua jäi vaivaamaan se fiilis mikä siitä jäi, lueskelin huvikseni netistä Shiverin haastatteluja, ja kyllä niistä nimenomaan sellainen olo tuli, että naisella oli jotenkin syvästi epäluuloinen suhde lapsia kohtaan.