Puistattavan huono laulaja/bändi?
Kerros joku laulaja/bändi, joka on mielestäsi puistattavan huono. Voi olla lopettanut tai aktiivinen.
Omasta mielestä Ultra Bra oli todella kauheaa. Mieleen tuli aina piiat ja rengit laulamassa jossain navetassa (tämä mielikuva tuli etenkin laulussa "Sinä lähdit pois"
Kommentit (438)
Lapset kuitenkin tarttee idoleja. Sitten kun metripätkät ovat kasvanneet puoltametria pidemmäksi ne ei edes muista eika halua myöntää kuunnellensa cheekia.
Minulle on sama, onko toinen teknisesti hyvä vai ei, jos siinä on sitä jotain. Matti nykänen on vitsi tietysti. Samu haber on kuvottava, kuin söisi sahanpurua. Aikakoneen sani kuulostaa toyota corollalta. Huonoin on kuitenkin ressu redford, joka kuulostaa siltä, miltä ruosteinen pyörä näyttää aurajoessa.
Jouni Hynynen yäk!
Uniikki ärrä vikansa kanssa.
The 69 eyes, vanhat ukkelit hiukset pystyssä.
tommi läntinen ja sen teko-kähinä, cheekin korina, maija vilkkumaan rääkynä, jenni vartiaisen sshuhu-ässhä, aerosmith kaikella huonolla tuotannollaan ja kirsikkana kakussa jippu ja sen vääntelehtivät itkuvirret.
Jouni hynynen, ylivanha juoppo, jonka laulu on kuin astuisi norsu paskan päälle
Kumpikin Alanko, ihan kuin oksentaisivat.
Olli lindholmin ääntä saa matkittua, kun ottaa napakan otteen molemmista poskistaan, ja vetää niitä ulospäin. Samaan aikaan laulaa sitten vaikkapa "niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen" Jossain olen kuullut Lindholmia nimitettävän itkeväksi perunaksi.
Toinen kaamea on haloo helsinki. Aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä kun pitää paniikissa vaihtaa kanavaa vaikka mikä olisi.
Olli lindholmin ääntä saa matkittua, kun ottaa napakan otteen molemmista poskistaan, ja vetää niitä ulospäin. Samaan aikaan laulaa sitten vaikkapa "niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen" Jossain olen kuullut Lindholmia nimitettävän itkeväksi perunaksi.
Toinen kaamea on haloo helsinki. Aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä kun pitää paniikissa vaihtaa kanavaa vaikka mikä olisi.
Kaikki rap, Jenni Vartiainen, Irina
Apulanta, ehkä yliarvostetuinta paskaa mitä radiot soittavat. Joskus ihan uransa alkuaikoina tekivät muutaman nippanappa kohtuullisen rallin.
Ville Valo ja HIM - ihan hirveää paskaa!
Miksei kukaan ole vielä maininnut?
Jes mikä ketju! Ja jes sille etten oo ainut joka ihmettelee miten joku voi ansaita elantonsa surkealla laulutaidolla! Tässä meikäläisen listaa: Maija Vilkkumaa, Jonna Tervomaa, Siiri Nordin ( se sydämeni osuman sai on vuosituhannen karmein biisi), neuman on omaa luokkaansa lahjattomuuksista, ulkomaisista Katy Perry (firework aargh!)
94.nen jatkaa: se bändi joka laulaa niitä soutaa huopaa-renkutuksia, uskomatonta paskaa! Ja Jippu on pakko mainita myös. Jesse Kaikuranta inhotti jo voice of Finlandin aikaan. Ihmettelen suuresti myös Maarit Hurmerinnan pitkää uraa.
Yö... Jumalauta kun jotkut ei osaa lopettaa ajoissa ja toiset ei tosiaan ikinä. Ollin ääni, biisien sanat. En tajua.
Jenni Vartiaisella on kaunis ääni mutta biisit ja laulutapa aivan kummallisia. Jotenkin hävettää Jennin puolesta kun niitä kuuntelee. Tää uus missä suhisee oudosti kuinka on ensimmäinen kerta kun nähdään selvinpäin. Kamalaa.
Ville valo määkii, kuin joku vuohi.
Samu haber ja Se Sunrise Avenue on aivan järjetöntä shittiä.
Juha Tapio puke!!!
Maija Vilkkuluomi..
Leningrad Cowboys voi jo lopettaa, kiitos. Vitsi vanheni joskus 1400 vuotta sitten.
Haloo Helsinki wtf?
Kim Herold (facepalm)
Haloo Helsinki wtf?
Kim Herold (facepalm)
Cheek on tämän vuosikymmenen suurin vitsi. Ei osaa laula, ei ole sitä ääntä sekä musiikkityyli täysin paskaa, sanoitukset perseestä, ylimielinen nulikka jolle kusi nousi päähän. Eipä siinä sitten muuta.