Epätoivoinen tilanne avioliitossa.

Meillä vähän samanlainen tilanne, miehellä selkeästi puutteita empatiapuolella. Se ei muutu.

Voit joko pelätä pahinta ja olla uskaltamatta, tai sitten ottaa riskin. Kaikki voi päättyä eroon silti vaikka olisi kuinka varma että tässä on se elämän mies. Tai sitten suhteenne puhkeaa (sen ensimmäisen, raskaan tappelun, univelan ja stressintäyteisen vauvavuoden) jälkeen kukkaan.



On ihan hyvä miettiä ja epäillä. Mutta vaikka tekisitkin nyt lapsen ja eroaisitte, et koskaan tulisi katumaan lapsen tekemistä. Yksinkin pärjää tässä maassa aivan mainiosti :)



Ihmiset on kauheita stressaantuneina, kuten itsekin myönnät olevasi. Ei kannata varmaan sotkea sitä tulevaan. Paitsi että se tulee tuntumaan moninkertaiselta sitten kun teillä on vauva ja olette kaupanpäälle väsyneitä.



Ja mitä siihen pleikkaan tulee, ehkä näet sen nyt vaan symbolina edustamassa sitä miehen samaattomuutta vastaanottamattomuutta. Oletkohan nyt vaan itse peloissasi ja heijastat sen mieheesi? Anna ukon pelata ja shoppailet vaikka ite sillä aikaa. Sehän on ihan hyvä harraste ukolles sitten kun jätät vauvan sen hoiviin ja lähdet itse kaupungille.. pikkunuppu viereen kehtoon unille ja isille ohjain käteen, avot. Siinä tyytyväinen lapsenvahti ja sulla omaa aikaa ;)



Olet nyt valinnut mieheksesi tuommoisen peruseemelin joka ei aina samalla ajatuksen tasolla. Jännittää varmaan sekin että haluaako sitä varmasti siihen sitten koko elämäkseen sitoutua. No. Kyllä siitä eroon myöhemminkni pääsee ;)



Ei kannata pelätä. Enemmän sitä elämässä katuu asioita joita ei tehnyt, kuin niitä joita teki..

paljasti vasta, kun pelkasi minun pettyvan haneen sitten, kun saan sen kuitenkin joskus selville. olin puhunut niin kiihkeasti hanen tuulipuvuistaan ja ruotdsin risteilyistamme, etta halusi olla minua kohtaan avoin ja rehellinen myos tassa. aloin epailla, etta on ehka myos opiskellut joskus joitain kielia.

harmi jos olet jo raskaana.

Oletko ihan varma, että lasten takia suostuu olemaan pelaamatta pleikkaa? En oikein usko. Jos ei syntymättömän lapsen takia voi uhrautua mitenkään, en usko tilanteen muuttuvan lapsen synnyttyäkään.



Eli en todellakaan tekisi lapsia tuollaisen miehen kanssa.



Onko mies käynyt terapiassa? Jos ei niin nyt olis aika kiireen vilkkaa.

Pakk vielä sanoa että en ole itsekään täydellinen, olen aika kipakka persoona. i]

Nyt pitäis alkaa hälytyskellojen soida ja lujaa. Alat jo nähdä, että syy miehesi käytökseen on sinussa. Tuo on kyllä joo vasta pientä, mutta siitäs e sitten kansvaa ja rönsyää.

Lähde hyvä nainen nyt kun vielä on mahdollisuus. Olet vielä nuori ja ehdit kyllä kaikkea.

Suurin virhe, mitä naiset tekevät, on ajatella, että rentusta tai muuten vaan itsekkäästä ja keskenkasvuisesta miehestä tulee kelpo isä kun vaan saa vauvan syliinsä. Vauvan ja pikkulapsen hoitaminen on raskasta työtä, toki antoisaa sellaista, mutta välillä sitä on ihan lopussa ja toivoo, että saisi vaan nukkua. Tämä terveenkin lapsen kanssa, saati sitten, että syntyy sairas lapsi tai keskonen tms. Kyllä se on kypsille ja vastuuntuntoisillekin ihmisille raskasta aikaa ja parisuhde on todella kovilla. Jos miehesi on noin joustamaton, että ei luovu mistään raskauden varjolla, miksi hän luopuisi vauvan takia? Miksi asia muuttuisi taikaiskusta vauvan synnyttyä? Luultavasti mies edelleen pelaisi pleikkaria ja olisi kuuntelematta sinua, paitsi että teillä olisi vielä huutava ja valvottava vauva siinä hoidettavana.



Miehesi kuulostaa epäempaattiselta ja epäkypsältä, itsekkäältä pojalta. Jos toisella on suhteessa paha olla, ja hän yrittää siitä selkeästi kertoa, vaikka nalkuttamallakin, olisi toisen syytä kuunnella ja yrittää muuttaa tilannetta. Jos asiat jäävät hoitamatta pleikkarin pelaamisen takia ei se ole normaalia. Olisiko miehesi kenties riippuvainen pelaamisesta? Yritä vaikka asialliseen sävyyn keskustella tuosta, ei aikuisen miehen pitäisi noin paljon pelata niin, että vaimo jää paitsioon. Ehkä miehesi ei halua vielä lasta, mutta ei uskalla kertoa sitä sinulle kun sinä niin kovasti haluat?



Kannustaisin sinua hakemaan apua tilanteeseenne esim parisuhdeterapiasta tai sitten eroamaan. Ei ole oikeasti mukavaa sitten kun se lapsi on jo siinä todeta, että mies on väärä. Hänen kanssaan joudut sitten olemaan tekemisissä ja sopimaan tapaamisoikeuksista yms eron sattuessa ja pahimmassa tapauksessa jäät yksin lapsen kanssa, jos mies ei halua yhteishuoltajuutta. Olet loppuelämän tekemisissä kusipään kanssa, halusit sitä tai et. Mieti tarkkaan myös lapsen parasta, viaton lapsi ansaitsee rakastavat ja osallistuvat vanhemmat, ja on raskasta, jos joutuu yksi hoitamaan lapsen ja kodin ja myöhemmin vielä käymään töissä samaan aikaan!

Enemmän elämää nähneenä ja pitkässä parisuhteessakin eläneenä minun mielestäni sinulla on aika erikoinen käsitys siitä, millainen on HYVÄ MIES.



Siis sellainen, joka ei ota vastuuta mistään? Ja haluaa jatkaa poika-aikaista pleikkariharrastusta vieläkin, vaikka tulisi isäksi?



Sinun pitää aikuista(?) miestä pakottaa ja suostutella yhteen jos toiseenkin. Onko se ihan oikea tasa-arvoinen parisuhde?



Jos te riitelette jatkuvasti ja sinä olet riippuvainen sekä miehen rahoista että mielialoista, niin ei hyvä tule.



Lopeta tuo ja suunnista kohti uusia seikkailuja. Eihän sitä tiedä, missä se onni (tai Onni) sinuakin odottaa. On ehkä odotellut jo pitkään, kun sinä tärväät aikaasi tuon miehen kanssa.

niin hän tulee tekemään samoin jatkossakin. mites sit selität lapselle, että isi ei nyt leiki sun kanssa, kun pelaa pleikkaa?!



lähde nyt hippulat vinkuen etsimään oikeaa miestä itsellesi ja isää lapsellesi. olen nähnyt niin monen hyvän miehen taantuvan pikkulapsitasolle kun saavat itse lapsia, että tuolla ei tunnu olevan mitään toivoa, kun nyt jo valmiiksi on siellä! oikeasti.

En uskaltaisi missään nimessä tehdä lasta. Itse olen saanut lapset vaikeissa elämäntilanteissa ja kummatkin lapset ovat olleet melko vatsavaivaisia ensimmäiset vuodet ja elämäni on ollut välillä niin rankkaa että ihan ihmetyttää se miten olen selvinnyt enkä ole pimahtanut lopullisesti. Jos minulla olisi ollut vähänkään parempi mies niin elämäni olisi ollut edes vähän helpompaa....

Tilanteemme on muuten täsmälleen samanlainen kuin teillä, mutta meillä mies on se joka niitä lapsia on aina halunnut. Nyt olen sitten tullut raskaaksi, ja miestä kiinnostaa edelleen enemmän se pelaaminen. Melkein kaikki vapaa-aika menee siihen, ja todella tuttua on tuo, ettei vastaa kun häneltä yrittää kysyä jotain ja jankuttaa sitä "joo joo, ihan kohta" -mantraa, mikä oikeasti tarkoittaa että ainakin kaksi tuntia menee vielä. Olen lopen kyllästynyt ainaiseen odotteluun, ja koen itseni esineeksi, jonka voi vain sysätä nurkkaan ihan niin pitkäksi ajaksi kuin mieli tekee, ja ottaa sitten taas esille kun on itsellä sopiva hetki.



Olen nyt käynyt neuvolassa ekan kerran ja pyysin, että mieskin tutustuisi sieltä annettuihin ohjevihkosiin ja materiaaleihin. No tuossa pöydällä ovat edelleen siinä, mihin ne jätin. Huomenna tulossa ensimmäinen ultra. Eipä siis mies nyt vaikutakaan erityisen kiinnostuneelta siitä vauvan tulosta, tai sitten ajattelee että vaikka itse en edes lasta niin kovasti ole halunnut (suostuin raskauteen hänen toiveestaan), niin kaikki vastuu asiassa on silti minulla, ja hän voi poimia rusinat pullasta.



Miehelläni on myös raskas työ ja hän myös tällä hetkellä elättää meitä molempia, koska oma yritystoimintani on aivan alussa eikä ala tuottaa vielä pitkään aikaan sen vertaa, että voisin itselleni maksaa palkkaa, varsinkaan nyt kun on tämä vauva tulossa. Tästä syystä yritän miestä auttaa ja tukea, ja olla nalkuttamatta pikkuasioista (no oikeasti en sellaisista kyllä nalkuta muutenkaan, mutta nyt yritän pitää kieltä kurissa isommistakin asioista, että mies saisi vähän levättyä), mutta kolikon kääntöpuoli on sitten se, että mies ei välttämättä edes ymmärrä miten väsynyt itse olen.



Enpä osaa sinua pahemmin neuvoa, kun itsekin olen samaan tilanteeseen hankkiutunut. Jos kovasti lasta haluat, niin anna lapsen tulla. Pääseehän siitä miehestä sitten eroon, jos ei raskauden aikana tai vielä vauvan synnyttyäkään havahdu siihen, että hänenkin täytyy ottaa arjesta vastuuta.



Omasta miehestäni olen huomannut, että mitä tiukemmin jossakin asiassa häntä painostetaan jo etukäteen, sitä vastenmielisempää hänelle on toteuttaa tämä asia. Voisitko sinäkin ehkä kuitenkin pyrkiä luottamaan mieheesi enemmän? Jos sinulle tulisi pahoja raskauskomplikaatioita, uskotko tosiaan että hän vain jatkaisi pleikan pelaamista samoin kuin aina ennenkin? Jospa hän haluaisi mahdollisuuden itse oivaltaa, milloin on tosi kysymyksessä ja häntä oikeasti tarvitaan? Vai onko tilanne sellainen jo nyt, eikä ole oivaltanut?



Voimia sinulle.

Älä tee lasta tämän miehen kanssa. Miehesi kuulostaa täysin keskenkasvuiselta.



Eroa, ja jos et löydä vaikkapa kolmeen vuoteen ketään parempaa, käytä luovutettua spermaa (baarista tai klinikalta). Alkutilanteesi lapsen kanssa on silloin paljon parempi, tiedät jo heti alussa missä mennään eikä ole katkeruutta ja vihaa toista kohtaan eikä riitoja. Vaikka olisitkin yksin, niin jaksaisit henkisesti paljon paremmin.



Laita lapsenteko jäihin ja sano se miehelle ja katso herättääkö se miestä yhtään.

yhtään mitään, jos sinulle niitä komplikaatioita tulisi. Mutta on tosi epätodennäköistä, että kaikesta luistanut hetkessä oppisi itsenäisesti ottamaan vastuuta ja huolehtimaan toisesta. Varsinkaan jos on kehittänyt stressinpurkutavaksi tuon pelaamisen. Hän tekisi hengissä säilymisen kannalta välttämättömimmät, ja palkitsisi sitten itsensä pelaamalla. Synnytyksen jälkeen oletettavasti muistaisi pitkään, miten rankkaa oli silloin, että kyllähän sinä nyt kun olet vauvan kanssa kotona, ehdit kodin hoitaa. Ja etenkin, jos sinä ap olet teillä se, joka vauvaa on enemmän halunnut. Kyllä varmaan moni mies on innoissaan ja onnellinen vauvasta, mutta ei se tarkoita että imurointi nappaisi yhtään enempää kuin ennenkään. Ei meillä ainakaan käynyt mitään tällaista ihmetekoa. Ja uutuudenviehätys hiipuu, koti täyttyy lapsen tavaroista ja pukluliinoista ja väsyneestä nalkutuksesta.



Mies voi hyvillä mielin ajatella, että hän alkaa sitten vähän pelailla jalkapalloa ja käydä ongella lapsen kanssa sitten joskus kun se vähän kasvaa. Mutta jos hän antaa itsensä jäädä passiiviseksi, ei olekaan ihan helppo yhtäkkiä uhmaikäisen kanssa alkaa tehdä edes niitä kivoja asioita. Toisaalta hyvistä yrityksistä huolimatta äidinkään ei ole ihan helppo vain jättää lapsen asioita täysin isälle, koska näkee ettei ne nyt vaan tässä tapauksessa hoidu.



Jos oikeasti haluat sen lapsen, niin ehkä sitten hankkiudut raskaaksi, ja varustaudut jo valmiiksi eroon. Tai sitten tosiaan luovutat sen suhteen, että mies tuosta muuttuisi. Et sinä ainakaan nalkuttamalla ja riitelemällä saa mitään muutosta tapahtumaan. Ehkä te ette ole hyvä pari, koska jostain syystä teidän suhteessa mies on tuollainen. Ehkä hän voisi itsekin paremmin jonkun muun, eri tavalla käyttäytyvän naisen kanssa. Välillä tulee itsellenikin tällaisia ajatuksia mieleen, että joku tässä systeemissä on vikana, jos molemmat voivat huonosti. Mutta meillä ei kylläkään tilanne ole ollut noin paha kuin teillä nyt.

Lapsia hankitaan vakaaseen hyvään suhteeseen. Lapsia ei hankita suhteeseen, jossa on jotenkuten joku asia saatu selvitettyä ja kymmenen muuta selvittämätöntä!



Lasten oikeuksiin kuuluu saada kaksi hyvää vanhempaa isä ja äiti, jotka rakastavat ensin toisiaan ja ajattelevat toistensa parasta. Miten saatat edes ajatella tekeväsi lapsen pleikkarin kanssa? Valmis riita-aihe kun lapsi valvottaa ja itkee.



Ihan totta, sulla on tarpeeksi mietityttäviä asioita, joten mietippä ne valmiiksi ennen kuin tuot tuohon sotkuun ihmiselämän!



Eikä sua kukaan hauku, nämä lyhyet viestit vain kuullostavat siltä kun pitää muutamaan lauseeseen saada tietoisku!!=D

tunnen monia aikuisia miehiä joille se on tärkeää. Kumminkin he hoitavat työnsä hyvin.

perheelle, erikoisesti omille lapsille ja minkä laatuista se aika on tai pituista?



Minusta nämä pleikkarilla pelaajat ovat itsekkäitä, kypsymättömiä, ajattelemattomia eivätkä ainakaan hyvän perhe-elämän rakentajia!!

tunnen monia aikuisia miehiä joille se on tärkeää. Kumminkin he hoitavat työnsä hyvin.

Näin minunkin mieheni, joka tekee vaativaa työtä suuren kv. yrityksen director-portaalla. On työssään hyvä ja hoitaa sen erinomaisesti. Taloudellisesti olemme tiukilla minun yrittäjyyteni vuoksi, ja esim. lomamatkoihin ei ole ollenkaan varaa. Lisäksi vapaa-aikaa on mennyt paljon remontin tekemiseen ja muuttohommiin, minkä vuoksi mieheni on todella ylirasittunut (no niin minäkin kyllä, olen tehnyt enemmän näitä hommia kuin mieheni).

Mies puhuu kateellisena kuinka työkaverit käyvät lomillaan esim. laskettelemassa, ja hänellä ei ole oikein mitään mahdollisuutta samaan. Siksi yritän hyväksyä tuon pelaamisen. Jokainen ihminen kuitenkin tarvitsee jonkin tavan rentoutua. Olen onnellinen siitä, että miehelläni se tapa ei ole esim. perseiden vetäminen baarissa. Käy ulkona kerran kuussa ja kännissä ei ole koskaan.

Silti tietysti ahdistaa, jos tarvitsisin häneltä jotakin neuvoa tai apua, niin melkein aina san odottaa kohtuuttoman kauan että pystyy sen pelinsä keskeyttämään (ei pelaa pleikkaa vaan jotain online-pelejä, joissa on muita ihmisiä mukana netin yli, ja siksi ei voi lopettaa ihan koska tahansa).

t. 32

Joka samantyyppisessä tilanteessa, paitsi että mulla on jo se lapsi. Suhde oli mennyt päin honkia jo pidempään, mut hommattiin se lapsi silti kun ollaan jo niin "vanhoja". No vauvavuosi meni riidellessä ja lopulta erottiin. En todellakaan kadu lastani. Hän on aarteeni ja olen hänestä kiitollinen. Jos todella haluaa lasta ja on nainen, niin kannattaa muistaa että hedelmällisyys alkaa laskea merkittävästi 35 vuoden kohdalla! Pitää paikkansa kun sanotaan, että "yleensä ei kadu sitä mitä on tehnyt, vaan mitä on jättänyt tekemättä."

Eikä sua kukaan hauku, nämä lyhyet viestit vain kuullostavat siltä kun pitää muutamaan lauseeseen saada tietoisku!!=D

ei olekaan kukaan haukkunut ja siitä olenkin tosi kiitollinen, kuten myös mielipiteistänne. Olen vaan käynyt av:lla jo jonkin aikaa ja huomannut että aika usein ihmiset tulevat ketjuihin vain mollaamaan aloittajaa.Varuilta siis pyysin tuota jo etukäteen :)

Asiaan: 34, kirjoituksesi olisi tosiaan voinut olla minun näppiksestäni. Erityisesti se esitteet olohuoneen pöydällä pölyttymässä -esimerkki kuulosti hyvin tutulta. Ja se tuntuu jotenkin niin älyttömän raskaalta välillä, että mies ei ole tai viitsi edes esittää olevansa kiinnostunut minun asioistani (tai tässä tapauksessa yhteisestä asiasta). Juuri niin kuin sanoit, ihan kuin olisin joku tavara jonka voi viskata nurkkaan kun ei huvita. Ja meilläkin mies on se joka on aina tiennyt haluavansa lapsia ja ajankohtaa on lykätty tähän asti lähinnä minun toiveestani.

Kuten sanottu, olen minäkin (kaikki kai on) joskus kamala. En toki vaadi että miehen pitäisi olla aina parhaimmillaan, varsinkaan nyt kun tekee todella, siis todella pitkää päivää, paljon työreissuja jne. Pahimmalta tuntuu just tuo asenne, että minun kanssa puhuminen on joku rasite. Usein siis keskeyttää sen pelaamisen juuri sillä asenteella että "huoh, joko sä nyt taas olet vaatimassa huomiota", vaikka olisin tehnyt koko päivän töitä toisessa huoneessa tm. Tai jos on ollut monta päivää reissussa, ei edes kysy mitä mulle kuuluu tai jaksa kuunnella kuulumisia jos niistä kerron, jalka on jo olohuoneen puolella ja käsi kurottaa pleikkaohjaimeen. Sanoo kyllä että on ihanaa tulla reissusta kotiin ja on ollut ikävä, mutta tuntuu että tämä tunne kestää tasan siihen asti kun haluan jutella, pyydän viemään roskapussin tm. Mietin, onkohan hänestä ihanaa lähinnä se kun työt loppuu.

Olen sanonut miehelle että työtahti ei voi olla tätä jos meillä on pieni vauva ja mies vakuuttaakin että tahti helpottaa. Vaan en tiedä... Ja vaikka helpottaisikin, niin silti se osallistuminen ja asioiden hoito vaatii parhaimmillaankin sitä että minä kerron että joku asia pitää hoitaa, otan siitä selvää miehen puolesta, ohjeistan häntä ja sitten pyydän ja muistutan sata kertaa. Olisi niin ihanaa jos toinen olisi edes joskus niin kiinnostunut yhteisistä asioista sen verran että ottaisi e oma-aloitteisesti puheeksi tai jopa järjestäisi asian ilman minun painostustani.

Eikä sua kukaan hauku, nämä lyhyet viestit vain kuullostavat siltä kun pitää muutamaan lauseeseen saada tietoisku!!=D

ei olekaan kukaan haukkunut ja siitä olenkin tosi kiitollinen, kuten myös mielipiteistänne. Olen vaan käynyt av:lla jo jonkin aikaa ja huomannut että aika usein ihmiset tulevat ketjuihin vain mollaamaan aloittajaa.Varuilta siis pyysin tuota jo etukäteen :)

Asiaan: 34, kirjoituksesi olisi tosiaan voinut olla minun näppiksestäni. Erityisesti se esitteet olohuoneen pöydällä pölyttymässä -esimerkki kuulosti hyvin tutulta. Ja se tuntuu jotenkin niin älyttömän raskaalta välillä, että mies ei ole tai viitsi edes esittää olevansa kiinnostunut minun asioistani (tai tässä tapauksessa yhteisestä asiasta). Juuri niin kuin sanoit, ihan kuin olisin joku tavara jonka voi viskata nurkkaan kun ei huvita. Ja meilläkin mies on se joka on aina tiennyt haluavansa lapsia ja ajankohtaa on lykätty tähän asti lähinnä minun toiveestani.

Kuten sanottu, olen minäkin (kaikki kai on) joskus kamala. En toki vaadi että miehen pitäisi olla aina parhaimmillaan, varsinkaan nyt kun tekee todella, siis todella pitkää päivää, paljon työreissuja jne. Pahimmalta tuntuu just tuo asenne, että minun kanssa puhuminen on joku rasite. Usein siis keskeyttää sen pelaamisen juuri sillä asenteella että "huoh, joko sä nyt taas olet vaatimassa huomiota", vaikka olisin tehnyt koko päivän töitä toisessa huoneessa tm. Tai jos on ollut monta päivää reissussa, ei edes kysy mitä mulle kuuluu tai jaksa kuunnella kuulumisia jos niistä kerron, jalka on jo olohuoneen puolella ja käsi kurottaa pleikkaohjaimeen. Sanoo kyllä että on ihanaa tulla reissusta kotiin ja on ollut ikävä, mutta tuntuu että tämä tunne kestää tasan siihen asti kun haluan jutella, pyydän viemään roskapussin tm. Mietin, onkohan hänestä ihanaa lähinnä se kun työt loppuu.

Olen sanonut miehelle että työtahti ei voi olla tätä jos meillä on pieni vauva ja mies vakuuttaakin että tahti helpottaa. Vaan en tiedä... Ja vaikka helpottaisikin, niin silti se osallistuminen ja asioiden hoito vaatii parhaimmillaankin sitä että minä kerron että joku asia pitää hoitaa, otan siitä selvää miehen puolesta, ohjeistan häntä ja sitten pyydän ja muistutan sata kertaa. Olisi niin ihanaa jos toinen olisi edes joskus niin kiinnostunut yhteisistä asioista sen verran että ottaisi e oma-aloitteisesti puheeksi tai jopa järjestäisi asian ilman minun painostustani.

jos miestä pitää nyt muistuttaa joka asiasta monta kertaa, tyyliin astianpesukoneen tyhjennys tai roskien vienti, niin ei teidän suhde tosiaankaan ole tasa-arvoinen. Miehellä on rankka työ, ok. Mutta sulla on opiskelut ja työ, eikä se minusta ole sen vähempiarvoista, vaikka saatkin (vielä) vähemmän rahaa siitä. Ei sun päivässä sen enempää tunteja ole kuin miehelläkään. Kyllä teidän pitäisi kotihommat jakaa tasan, jotta kummallekin jäisi aikaa levätä.

Ja toi kuulostaa pahalta, ettei miestä kiinnosta kuulla, mitä sulle kuuluu. Hän taitaa nauttia nyt sun kodinhoitajan taidoista ja elää täysihoidossa, eikä se ole todellakaan mahdollinen perusta onnelliselle perhe-elämälle! Tulet vielä itkemään ja turhautumaan moneeen kertaan noin keskenkasvuisen miehen vuoksi. Varsinkin, jos teillä on lapsi ja oletat (aiheellisesti) miehen osallistuvan kodin ja lapsensa hoitoon.

Minusta lapsen ei olisi hyvä kasvaa tuollaisessa ympäristössä. Toki teet itse sen päätöksen, mutta rankkaa sulla tulee olemaan. Ja lapsella myös, valitettavasti.