Epätoivoinen tilanne avioliitossa.

Miten lapselleni mies sulla on jos tuossa iässä vielä pelailee jotain typerää pleikkaa koko ajan.

Muista ettet ikinä pääse miehestä täysin eroon jos teillä on yhteisiä lapsia. Sen exän kanssa on pakko olla tekemisissä lasten takia, halusi tai ei.



Lähde kun vielä voit, et sinä voi häntä muuttaa.

Kuulostaa että olet nyt niin epätoivoinen, että lapsen saamisen halussa olisit valmis tinkimään tosi paljonkin puolison kohdalla.



Parisuhteen perusta on molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus. Silloin suhteessa arvostetaan toinen toisiaan, siinä on hyvä olla. Sellaiseen suhteeseen on mahdollisuus ja oikeus aivan jokaisella.



Esimerkit siitä miten miehesi puhuttelee sinua ja suhtautuu asioihin, antaa kuvan todella kypsymättömästä ihmisestä. Aikuinen nainen saa edellyttää mieheltä selkärankaa: pleikkailu tuossa määrin sopii kuvaan ehkä juuri kotoaan muuttaneen pojun kohdalla jolla on tarve kokeilla tehdä asioita joita äiti kielsi - mutta ei enää aikuiselle parisuhteessa elävälle miehelle. Etenkin jos asiat jää sen vuoksi hoitamatta.



Kysymys kuuluukin, haluatko lähteä fiksaamaan suhdettanne kuntoon ja uskotko, että puolisostasi tulisi joku päivä kunnon mies?



Vaikuttaa myös siltä, että saisit tehdä melkolailla töitä pelkästään jo sen eteen, että miehesi edes kuuntelisi sinua. Etkä voi olla varma lopputuloksesta, onnistutko vai etkö.



Jos et ole vielä raskaana, sinulla on hyvä mahdollisuus katsoa vielä mitä parempaa elämä voisi tuoda tullessaan. Olet kuitenkin vielä suhteellisen nuori, normaalia lapsentekoikää on edessäpäin puolesta vuosikymmenestä vuosikymmeneen.



Sinuna lähtisin katsomaan suunnitelma B:tä. Se voisi kannustaa myös miestä tarkistamaan, mitä haluaa elämältänsä.

että hänestä tulisi hyvä isä?

pleikanpeluutaitoihin?

Jos ei nyt osallistu mihinkään vaan ainoastaan pelaa, niin miksi osallistuisi lastenkaan asioihin?



Mitä yhteistä teillä on? Mitä teette yhdessä, muuta kuin lapsia?

Empatiaa riittäis kumminkin lapsille ja sillen, vaikka vaimo saakin olla ilman? Tai sit ei...?

Mutta mieti että oletko silti valmis siihen lapsen saamisen takia. Voit olla ikuisesti katkera siitäkin, ettet koskaan saanut lasta vaikka siihen oli mahdollisuus.

Mies on kyllä aiemin joustanut joissain periaatteellisisssa kysymyksissä. Mutta nyt asenne on taas erilainen. On väsynyt töistä ym. mutta silti tuntuu pahalta että edes sanoo tuollaista. Teen itse töitä (gradu+osa-aikatyö) kotona, ja olen yrittänyt huolehtia kaikista kotihommista tämän vaikean työvaiheen aikana.



Äsken sanoin jotain hypoteettista erosta, ja mies oli vaan että "älä nyt viitsi". Ei siis usko että olen tosissani (sanoin siis tuohon, kun sanoi että ei siten tehdä lapsia, että halua kyllä lapsia enkä voi odottaa iän takia kovin kauaa) enkä tiedä oliko sitten itsekään. Mutta musta vaan tuntuu että en jaksa tai halua tällaista liittoa, jos nyt on jo vaikeaa vaikka huollettavana on "vain" koira niin mitä se sitten on jos olisi lapsia? Jos siis mies on sitä mieltä että jos työ painaa niin vaimoa saa kohdella miten sattuu.

Jos kerran mietityttää, että meneekö juna, jos eroat ja lähdet etsimään uutta isäehdokasta. Olet tosin vielä nuori, mutta mieheni siskolle kävi niin, että seurusteli vuosia miehen kanssa, jonka ei ajatellut olevan se oikea. Sitten vuosia sinkkuelämää, kunnes nelikymppisenä havahtui. Löysi miehen, jonka kanssa elämä ei tosiaan täydellistä ja tyyppikään ei ehkä täysin oikea, mutta jos lapsia mielii, on nyt viimeinen hetki.



Täytyy sanoa, että miehet ovat kyllä usein keskenkasvuisia ja joustamattomia. Joskus suhde voi tuntua huonommalta kuin onkaan, varsinkin jos miettii liian pitkälle sitä, onko aika lähteä jos mielii vielä lapsen toisen miehen kanssa.



Tekisin sen lapsen tän miehen kanssa, jos vaikuttaa hyvältä isältä ja riitanne eivät ole uuvuttavia. Jos olet hieman tyytymätön, voit ainakin ajatella niin, että saat tältä mieheltä lapsen. Ja sitten katsoa parin vuoden kuluttua, mikä tilanne on suhteenne kannalta.



Valitettavasti pikkuvauva-aika on suhteelle usein aika tympeää aikaa ja sitä on kyllä odotettavissa. Toisaalta, mies voi olla todella epäkypsän oloinen raskausaikana, mutta sitten ihana isä. Minäkin olin aika kypsä mieheeni raskausaikana ja mietin, mihin olen oikeasti lähtenyt. Tuntui, ettei mies tarpeeksi huomioinut raskauttani ja elänyt mukana. Kun lapsi sitten syntyi, mies oli ihan myyty ja nyt äärimmäisen sitoutunut lapseen ja perheeseemme.



Tämä kuulostaa varmaan monesta aika laskelmoidulta, mutta mieti mitä haluat eniten. Jos et voi kuvitella elämää ilman äitiyttä, niin kannattaa nyt tehdä se lapsi. Jos taas äitiys olisi mukava lisä, muttei välttämättömyys, ja haluat panostaa ennen kaikkea parisuhteeseen niin lähde tästä suhteesta. Muuten kannattaa pohtia, olisiko tällä suhteella kuitenkin suvantovaiheen jälkeen mahiksia.



En ole itse paras sanomaan, koska omakin suhteeni on kyllä kärsinyt raskaudesta ja vauva-ajasta. Tai vähintäänkin muuttunut. Seksiä ja romantiikkaa emme tällä hetkellä jaksa, mutta tavallaan olemme lähempiä nyt. Luotan mieheeni nyt enemmän kuin koskaan, ja minulla on vahva olkapää, johon tukeutua. En ehkä ole kovin rakastunut, mutta rakastan tätä miestä, varsinkin kun näen hänet yhdessä poikamme kanssa. Puhuimme juuri tänään siitä, että elämäntilanne on nyt tämä. Romantiikka on joutunut odottamaan, mutta aiomme sen vielä elvyttää yhteisellä tahdolla. Hope so..

Älä tee lasta sen kanssa, sua kaduttaa vielä vaikka lapsi olisikin rakas ja toivottu, tohon kuvioon tulee niin paljon uusia ulottuvuuksia, tilanne tod.näk. muuttuu vaan pahemmaksi lapsen myötä kun on rankkaa (kaikilla on ainakin vauva aikana!), sit podet syyllisyyttä jos erootte, siitä et lapsella on kaks kotia, et ehkä haluakaan erota lapsen takia ja jäät huonoon suhteeseen ja katkeroidut, kuolinvuoteellasi kadut elämätöntä elämääsi jne... Eli neuvoni ois, eroa heti, on sulla aikaa löytää vielä parempi isä lapselles.



No tää oli mun neuvo ja jokainen tekee itse omat päätöksensä.

pisti silmään, että raskauden varjolla ei saa vaatia mieheltä joustoja..



Mites sitten kun lapsi on syntynyt? Saako lapsenkaan varjolla vaatia yhtään mitään. Monet kerrat ollaan ainakin me jouduttu mieheni kanssa joustamaan yhdestä ja toisesta omasta (kivasta) jutusta kun lapsia on tehty. Lisäksi itse koen raskausajat ja synnytyksen jälkeiset ajat sellaisena, että puolison henkinen tuki ja extrahuomio on tärkeää.



Saattaa olla, että tuollaisen miehen kanssa jää parisuhteessa olevaksi yksinhuoltajaksi. Jollei mies tosissaan muutu ja halua muuttua..

uskon että olisi suht läsnä kun on kotona (joutuu siis reissaamaan työn takia) ja olisi sellainen hauska ja leikkivä isä. Muuten en tiedä. Osallistuu kotona ollessaan ihan ok kotitöihin (siis jos on viikko että on normaalisti päivisin töissä ja illat vapaalla); ei tee juurikaan asioita oma-aloitteisesti, mutta parin kerran pyynnöllä kyllä. Joskus tyhjentää tiskikoneen, lakaisee ym. pyytämättä. Minun kotitöihini (jotka siis pääasiassa hoidan( suhtautuu välinpitämättömästi; sanoo pyydettäessä että arvostaa sitä että saa tulla reissusta aina siistiin kotiin jne. mutta ei siis noteeraa ilman että itse mainitsen asiasta.

Pakk vielä sanoa että en ole itsekään täydellinen, olen aika kipakka persoona. Nykyään kuitenkin mielestäni aika kiva ja suht kärsivällinenkin. Ja tiedän että teen miehen puolesta paljon.

Kiitos mielipiteistä! Kaipaan juuri nyt reflektiomahdollisuutta. Itse aina jotenkin sokeutuu omalle tilanteelleen niin, että on vaikea sanoa mikä on ok ja normaalia.

että hänestä tulisi hyvä isä?

pleikanpeluutaitoihin?

Jos ei nyt osallistu mihinkään vaan ainoastaan pelaa, niin miksi osallistuisi lastenkaan asioihin?

Mitä yhteistä teillä on? Mitä teette yhdessä, muuta kuin lapsia?

raskauden takia (ei varjolla) kumpikin joutuu joustamaan. Jos mies jo tuossa vaiheessa on sitä mieltä, ettei hän raskauden varjolla kyllä jousta jutuistaan niin tuhoon tuomittuhan koko suhde on.



Tilanteenne kuulostaa kaikkea muuta kuin normaalilta ja tasapainoiselta, ja ihan suoraan sanoen vauva vain pahentaisi tilannetta. Ei mielestäni ole myöskään mahdollista vauvaa kohtaan oikein tuoda häntä noin epätasapainoiseen suhteeseen.

kyllä ennen raskautta. Se on osa sitä suunnittelua. Ehkä miestä kannattaa lähestyä siltä kantila, että kertoo käytännön tilanteita, kuten keskonen. Sektion jälkeen tarvit apua jne. Kannattaisiko odottaa vauvanhankkimisen kanssa muutama kuukausi? Jos miehen työtilannekin helpottaisi. Älä painosta nyt miestä hetkeen vauvalla. Muutamassa kuukaudessa mahdollisuudet tulla raskaaksi ei huomattavasti heikkene.

Kyllä aikuinen mieskin saa pleikkaria pelata. Käsket vaan lopettamaan ylimääräisen pelaamisen.

Jos sua ahdistaa olla miehesi kanssa parisuhteessa, puhukaa erosta.

jotka kannattaa sitä, että lapsi pitää tehdä millaisen miehen kanssa tahansa, jos lapsia itse vaan haluaa. Itselleni lähtökohta on se, että lapselle pitää yrittää järjestää niin hyvät puitteet kuin mahdollista, jottei tarvitse erota ja lapsi sitten käymään läpi riitaisia eroja jne. Toki, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu missäkin suhteessa, mutta silt: lapsen vuoksi pitää pyrkiä parhaaseen. Sen voin myös sanoa, että jos nyt keskusteluyhteys tökkii ja väsyttää, niin voi veljet, mitä se väsymys ja kommunikointi on sitten kun lapsi tulee siihen valvottamaan. Ihan oikeasti. Lapset ja vauvat on ihania, mutta ne todella vaatii sulta ja mieheltäsi extra aikaa, vaivaa ja valvomista. Ja sen päälle toisen on hoidettava normisti työt, se ei ole helppoa. Voisitteko käydä parisuhdeneuvojalla juttelemassa ja laittaa lapsiprojektin hetkeksi jäähylle, kunnes keskusteluyhteys on taas avattu?

Tuollaiset ihmiset on pelottavia, joilta ei saa pyytää mitään joustoa. Joko hän on itsekäs tai tyhmä tai molempia. Mutta sellaisia monet ovat ja silti heistä jonkun vaikean vuoden jälkeen tulee hyviä isiä ja äitejä.



Mies luultavasti on kerta kaikkiaan kyllästynyt sinun heikkouteesi ja sen perusteella tekemiisi vaatimuksiin. Ei hän muuten tiuskisi tuolla tavalla. En tarkoita, että olisit pyytänyt mitään kohtuutonta, vaan että miehestä tuntuu tältä. Se on aika heikko lähtökohta vauvan tekoon.



Varmaan teidän kannattaisi puhua (jos mies suostuu ja sinä kestät) näistä kysymyksistä: Miten mies arvelee sinun rajoittavan hänen elämäänsä? Miltä sinun heikkoutesi ja tuen tarpeesi hänestä tuntuu? Jaksaako hän perheen odotuksia työpaikan odotusten lisäksi? Jos hän pystyisi rauhassa miettimään näitä asioita ja sinä kestäisit kuulla myös negatiivisia (sinua loukkaavia) tunteita, keskustelu voisi johtaa johonkin kompromissiin. Muuten ollaan pahassa umpikujassa.



Itse en tuossa tilanteessa lasta tekisi, mutta moni muu tekee ja selviää siitä tavalla tai toisella.

Miksi kaipaat mieheltä kiitoksia ja huomiota siitä että olet siivonnut? Vähän erikoista että pitäis tehdä kauhea numero tuommosista asioista. Minkätakia haluat siitä kiitosta? Haluat siis että mies arvostaisi enemmän siivoamistasi? Miksi niin? Jos asia nyt vaan on niin että yksinkertaisesti haluat että mies osallistuu enemmän kotitöihin ja se ajatus heijastuu ulospäin haluna saada kiitoksia perusasioiden hoitamisesta, niin tee asialle jotain. Iske säännöt tiskiin että tästä lähtien hommat puolitetaan, saa valita mitä kotitöitä haluaa hoitaa, ja piste.



Ja sitten, viesti miehellesi, TODELLAKIN raskauden varjolla saa vaatia asioita, jos on vaikeaa ja tarvitsee apua! PISTE! Mitä miehesi oikein odottaa, että hänen äitinsä tulee hoitamaan hänen jälkensä?



Jos miehesi harrastaa typeriä pelejä niin et sinä sille mitään voi, mitä enemmän nalkutat sitä enemmän hän niitä pelaa ja sitä vihamielisemmin suhtatuu sinuun. Mene sinä menojasi. Jos mies valitsee mielummin pelikoneen, on hän valintansa tehnyt.

minusta on nyt, kun minulla on vähemmän töitä ja tuloja, ihan ok että teen kotihommat pääosin. Haluaisin kyllä kiitosta, lähinnä kai siksi että homma ei lopullisesti luisuisi siihen että hänen työnsä määrää aikataulut ja kotitöiden teko on itsestäänselvyys (olemme joutuneet riitelemään tästä aiemmin aika paljon, nykyään tekee tosiaan pyydettäessä, mutta muistaa aina välillä sanoa miten esim. työkaverinsa säälivät häntä tästä).



En tosiaan tiedä mitä tehdä; haluan lapsen/lapsia ja pelkään etten löydä hyvää miestä tarpeeksia ajoissa jos nyt eroamme. Ja rakastan kyllä miestä. Tuntuu vaan niin raskaalta tämä suhde. Mies pitää itseään taivaan lahjan kun käy töissä ja jopa osallistuu kotona, ei juopottele kohtuuttomasti (työmenoissa kylläkin) ym. Mitään suurta hengenheimolaisuutta meillä ei ole. Emme ole kiinostuneita samoista asioista jne. Minä olen pohdiskeleva ja mies on ns. perusmies, ei juuri puhu ja tunteiden käsittely on sellaista että alkaa pohtia omia tunteitaan/sanomisiaan vasta siinä vaiheessa kun minä huudan tai itken. Tänään tosin se itku ei paljon hetkauttanut. Itkin koska miehen sanomiset sattui niin pahasti ja aluksi tulikin lohduttamaan. Kun olin edelleen sitä mieltä että raskaus on jouston syy, eli en antanutkaan periksi, mies palasi samaanb "moodiin" eli siihen että "ren voi tietää mitä kaikkea muuta vielä vaatisit, mitä jos pyydät että lopetan syömisen kun olet raskaana ym. yhtä älytöntä.

kun sattuu olemaan vapaa niiltä omilta menoiltaan ja pleikkarinpeluultaan. Ei se silti ole sama asia kuin sellainen hyvä isä, joka panee ne omat menonsa toiselle tai kolmannelle tai n:nnelle sijalle ihan oma-aloitteisesti perheensä hyväksi.



Minusta ei kuulosta siltä, että sinun kannattaisi jäädä, eikä ainakaan tehdä lasta, paitsi jos jo varaudut siihen että seuraavat 20 vuotta teet sitten itse ihan kaiken. Olisit vain entistä onnettomampi sitten, kun näkisit että lapsikaan ei saa mieheltä sitä huomiota, ja entistä väsyneempi kun joutuisit nykyisten hommien lisäksi hoitamaan lapsenkin. Ja lähteminen olisi vielä vaikeampaa sitten, kun teillä on se yhteinen lapsi. Usko pois.

Sun kannattas miettiä nyt tykönäsi että mihin itse pyrit sillä että saisit miehen myöntymään siihen, että raskauden aikana vois joustaa asioista. Mikä on se perimmäinen ajatus siinä takana? Onko se se pleikkarista luopuminen? Ja onko se vastaus siihen kysymykseen ihan oikeesti jatkuvien riitojen arvoinen? Siinä vaiheessa kun oot raskaana ja jos et oikeasti voi tehdä kaikkea, mies tajuaa itsekin että joustettava on. Ei se varmaan mannaa ole jos ei halua elämänsä muuttuvan.. ei silloin haluakkaan joustaa mistään, eikä halua että lapsi tulee muuttamaan asioita.



Ja mieheltä kannattaa kysyä ihan rauhallisesti sitä että minkä takia hän ei haluaisi joustaa asioista, tai tarkemminkin, mistä hän pelkää joutuvansa luopumaan? Ethän sinä varmaan tarkoita sitä että haluat vaan oman periaatteesi vuoksi että mies ei enää pelaisi koskaan ikinä pleikkaa koska vaan haluat niin, vaan että pelaamisen ajankohta muuttuisi vaikka hieman niin että se sopisi koko perheen elämään paremmin.



Täälläkin on yksi pleikkarin pelaaja, joka on oppinut pelaamaan (ilman tarvetta huomattaa asiasta) sitten kun mukula on mennyt yöunille, jos se sitten vielä jaksaa pelata. Kyllä realiteetit on sen jo miehelle sanelleet ilman minun erillistä huomautustakin, että ei enää onnistu kuten ennen.



Luuletko sitten, että lapsen tultua mies jatkaisikin itsekkäästi pelailuaan, ja siksi ehkä vaadit saada viimeisen sanan siinä joustamisasiassa? Haluatko kenties mittailla sitä että muuttaako mies tapojaan ja ottaa oman vastuunsa sitten kun lapsi on tullut, vai mikä on sinun perimmäinen lähtökohtasi?

Vastaukset ei ehkä niinkään hyviä; en oikeasti tiedä, millainen mies olisi sitten jos saisimme lapsen. Itseäni mietityttää juurikin miehen ailahtelevaisuus. Välillä on varsin kelpo mies, tekee mitä pyydän ja auttaa iäkkäitä vanhempiani erilaisissa asioissa. Kun on stressaantunut, on ihan kauhea (kuten tänään). Ja silloin (nyt) tuntuu että mies ei oikeasti tarkoitakaan mitään sitä hyvää mitä sanoo ja tekee muulloin, vaan tekee sen vain välttääkseen riitoja (ja näin on joskus sanonutkin). Mietityttää oikeasti, mitä sitten jos meillä olisi vauva ja olisin todellakin riipuvainen miehen menoista ja rahoista.



Mies on siis useimmiten ihan hyvä mies, mutta minusta tuntuu että minä kannan vastuun kaikesta. Nyt, kun lapsia ei ole, ei ole vastuitakaan kovin paljon, mutta siis tuntuu että emme koskaan tekisi tai järjestäisi mitään, emme puhuisi koskaan mistään tärkeästä ellen minä pakottaisi/suostuttelisi. Kommunikointimme on sitä että minä selitän ja väännän rautalangasta ja mies sitten hyvää hyvyyttään joskus tajuaa jotain. Olen itsekin aika paha suustani kun suutun, mutta siis noin yleensä ottaen, miehelle pitää selittää kaikki etäisestikin tunteisiin liittyvät asiat todella lapsen tasoisesti.