Mikähän minussa on vikana, kun on niin vaikea saada ystäviä.

Yhden lukioaikaisen ystävän kanssa olemme edelleen ystäviä ja soittelemme viikoittain.



Kaksi pitkäaikaista hyvää ystävää minulla oli yläasteelta, mutta toisen kanssa elämä on vienyt niin eri suuntiin, että hän on kokenut vaikeaksi olla enää ystäväni. (minulle kävi iso onnettomuus, en halua tässä kertoa siitä enempää, mutta tämä kaverini ei pystynyt katsomaan sen seurauksia elämälleni, vaan otti etäisyyttä ja feidasi itsensä vähitellen pois). Toisen näistä kavereista kanssa kävi myös niin että elämäntilanteeni karkotti hänet pois, ja toisaalta minäkin tulin siinä siihen tulokseen, että hän ei mikään tosiystävä ollutkaan, vaan sellainen joka häipyy vaikean paikan tullen.



On vaikea sanoa, missä määrin vikaa on ollut minussa ja missä määrin näissä "ystävissä", varmaankin kaikki osapuolet olisivat voineet eri tilanteissa toimia paremmin.



On vaikea näiden kokemusten jälkeen enää luottaa ihmisiin ja ystävyyteen. Kun kerran niin väärin olin arvioinut nämä kaksi pitkäaikaista ystävää, että he sitten vastamäessä kuitenkin minut jättivät, en luota enää arvostelukykyyni ollenkaan. Pidän kaikissa ihmissuhteissa varmistimen päällä ja olen varuillani. Varmaan loppuelämäni.



Aika lailla samoja tunteita ja ajatuksia olen käynyt läpi kuin avioeronneet, uskon. Todella rankka paikka, vie pahimmillaan uskon ihmiseen. Kyselen, mikä minussa oli vikana, uskallanko enää uusiin ystävyyssuhteisiin, yritänkö elää pettyneenä ilman ystäviä loppuelämäni...



ap

Usein se on vain siitä, että aika ei riitä. On lapset ja entiset kaverit ja mies ja hommat ja työt ja sukulaiset ja omat harrastukset. On kiva nähdä moniakin kavereita ja tuttuja, mutta aikaa o niin niukalti ettei tule erityisesti soiteltua tavattaiskos.



Mutta sitten joskus on syitä, jotka liittyvät siihen ihmiseen. Jos puhuu toisen päälle, ei kysy yhtän vastakysymyksiä, ei tunnu olevan yhteistä tekijää, ei ole minunlainen ihminen. Tai jos on todella erimieltä joissain tärkeissä asioissa, esimerkiksi ihmisoikeuksiin liittyvissä. Tai jos ei pidä joitain minulle tärkeitä juttuja minään. Tai jos hirveästi korostaa minulle ei-tärkeitä asioita.



Hmm. Ei siis niin, että ne ihmiset olisivat minua huonompia tai jotenkin väärässä mielipiteineen, mutta aina ei vain löydy sitä jotain mitä ystävyyteen tarvitaan.

Usein se on vain siitä, että aika ei riitä. On lapset ja entiset kaverit ja mies ja hommat ja työt ja sukulaiset ja omat harrastukset. On kiva nähdä moniakin kavereita ja tuttuja, mutta aikaa o niin niukalti ettei tule erityisesti soiteltua tavattaiskos.

Mutta sitten joskus on syitä, jotka liittyvät siihen ihmiseen. Jos puhuu toisen päälle, ei kysy yhtän vastakysymyksiä, ei tunnu olevan yhteistä tekijää, ei ole minunlainen ihminen. Tai jos on todella erimieltä joissain tärkeissä asioissa, esimerkiksi ihmisoikeuksiin liittyvissä. Tai jos ei pidä joitain minulle tärkeitä juttuja minään. Tai jos hirveästi korostaa minulle ei-tärkeitä asioita.

Hmm. Ei siis niin, että ne ihmiset olisivat minua huonompia tai jotenkin väärässä mielipiteineen, mutta aina ei vain löydy sitä jotain mitä ystävyyteen tarvitaan.

Minusta ystävyyssuhteiden ei tarvitse aina olla sellaisia "myötä- ja vastamäessä aina ehdottomasti pidetään yhtä", vaan moni ystävyys on elämäntilanneystävyyttä. Minusta vaikuttaa, että ap rinnastat ystävyyttä liki parisuhteen tasalle. Ehkä odotat siltä liikoja?

Minulla on perhe ja suku, jotka ovat enemmän luottoihmisiä, ja sitten yksi-kaksi syvemmin ystävää, joille kerron tarkemmin asiani ja joihin luotan syvemmin. Suurin osa on semmoisia kivoja ihmisiä, joiden kanssa vietän mielelläni aikaa ja joista kovasti pidän. Se riittää. En myöskään tarvitse ympärivuorokautista puhelintukea tai heiltä ainaista halukkuutta tavata tai edes pitkäaikaista sitoumusta ystävyyteen.

Jos elämä vie eri suuntiin, niin sitten käy. Ei siinä tarvitse siltoja poltella tai itkeskellä perään sen kummemmin. Kun taas sitten kohdataan, hymyillään kun tavataan.

Olen 45 vuotias. Minulla on mielenkiintoinen työ joka vie aikani. Lisäksi minulla on keskeneräinen puutarha jota itse rakentelen pikkuhiljaa.Talvisin käyn kuntosalilla ahkerasti.

Joskus 10 vuotta sitten asia häiritsi minua ja tutustuin netissä erääseen naiseen lähistöltäni joka halusi myös ystävää. Nainen kuitenkin halusi että olisin alistuva ja hän ottaisi lapseni hoitoon viikonlopuksi että pääsen rentoutumaan (en ollut rasittunut). Omista asioistaan hän ei kertonut vaan halusi vain huseerata minun elämässäni. Kieltäydyin ja se loppui siihen.

Olen tavannut muutamia ikäisiäni naisia satunnaisesti. Voin sanoa että suurin osa heistä on niin rasittavia että en jaksa tuntia kauempaa. Valitetaan joka asiasta ja puhutaan jostain Arabian kahvikupeista ja marimekon alesta. Lasketaan joka pullanpala ja kahvikuppi joka tarjotaan. Otetaan kaikki hyöty ystävästä mutta ei anneta itse mitään. Puhutaan ja puhutaan tai sitten kysellään tosi henkilökohtaista. Ei edes yritetä löytää yhteistä säveltä.

Ystävyys syntyy pikkuhiljaa luottamuksen ja yhteen kuulumisen tunteen tuloksena. Ei ystäviä vain oteta ja ruveta olemaan ystäviä.

Niin, minä kutsun elämäntilanneystäviä kavereiksi. Kaverit voivat jossain määrin vaihtua ja tilanne elää vuodesta toiseen. Pysyvämmät ihmiset ovat sitten niitä ystäviä, jotka ovat rinnallakulkijoita ja joiden rinnalla kuljen. Uskollisuus on käsite joka liittyy selvästi mielessäni hyvään ystävyyteen. Olen ottanut tämän ihmisen ystäväkseni ja yritän olla hänelle uskollinen ja hyvä ystävä, mitä hänen elämässään tapahtuukin.



On siinä paljonkin eroa parisuhteeseen; ystäviä voi olla monta, siitä puuttuu fyysinen läheisyys ja intimiteetti kokonaan, ystävät elävät kukin omaa elämäänsä läpi elämänkulun, parisuhteessa ne kietoutuvat yhteen.



Mielestäni nyky-yhteiskunnassa ystävyydestä on tullut jotain hyvin narsistista, jossa "ystäviä" vaihdetaan elämäntilanteen mukaan ja sen mukaan kuka on kulloinkin "makeinta seuraa" tai kenen ystävyydestä voisi olla hyötyä.



ap

Ystävyys on nykyään narsistista. Aina pitää hyötyä.

Toisin sanoen jos sinulla ei ole ystäviä ei sinusta ole hyötyä kellekään ihmiselle ts. et liiku sopivissa piireissä tai pysty tarjoamaan muuta apua kavereillesi. Aika raadollista.

Ystävyys on nykyään narsistista. Aina pitää hyötyä.

Toisin sanoen jos sinulla ei ole ystäviä ei sinusta ole hyötyä kellekään ihmiselle ts. et liiku sopivissa piireissä tai pysty tarjoamaan muuta apua kavereillesi. Aika raadollista.

En muista numeroa, mutta puhuin niistä elämäntilanneystävistä.

En tarkoittanut, että ystävän pitäisi antaa jotain etua. Tarkoitin, että elämä nyt vaan sanelee reunaehtoja, joiden mukaan ystävyyssuhteetkin toimivat. On vaateita ja toiveita, ja niiden kanssa luovitaan yrittäen olla onnellisia.

Jos sinulla on se luottoystävä ap, niin tarvitsetko kovin montaa muuta sellaista? Eikö siihen riitä lisäksi semmoiset vähän vähemmän syvät? Minusta ystävyyksiä ei ole kahtaa lajia: luottoystävää ja jotain häilyvää kaverisuhdetta. Niissä on paljon syvyyksiä välissä, koska on erilaisia ihmisiäkin.

Minusta yhä vaikuttaa, että odotat liikaa ystävyyksiltä.

Olisiko niin että elämässäsi vaikuttaneet onnettomuudet ja kolhut ovat saaneet sinusta yliotteen ja ne heijastuvat kaikkeen kanssakäymiseen. Ihmist haluavat rentoutua ystävän kanssa eivätkä aistia mitään negatiivista (ainoastaan satunnaisesti).

Pääsiäisenä meillä oli käymässä eräs vanha tuttavani joka kertoi kaikki vastoinkäymisensä ja sukunsa riidat minulle ja samalla koko perheelle. Oli todella raskasta kuunnella. Itsellenikin on sattunut kaikenlaista mutta en niistä heti ensimmäiseksi ala avautumaan.

En väitä että teet näin kuten ystäväni,mutta voi olla että sinun tulisi piristää sanomaasi, ts myydä itsesi positiivisena, rentona tyyppinä.

Ystävyys on nykyään narsistista. Aina pitää hyötyä.

Toisin sanoen jos sinulla ei ole ystäviä ei sinusta ole hyötyä kellekään ihmiselle ts. et liiku sopivissa piireissä tai pysty tarjoamaan muuta apua kavereillesi. Aika raadollista.

En muista numeroa, mutta puhuin niistä elämäntilanneystävistä.

En tarkoittanut, että ystävän pitäisi antaa jotain etua. Tarkoitin, että elämä nyt vaan sanelee reunaehtoja, joiden mukaan ystävyyssuhteetkin toimivat. On vaateita ja toiveita, ja niiden kanssa luovitaan yrittäen olla onnellisia.

Jos sinulla on se luottoystävä ap, niin tarvitsetko kovin montaa muuta sellaista? Eikö siihen riitä lisäksi semmoiset vähän vähemmän syvät? Minusta ystävyyksiä ei ole kahtaa lajia: luottoystävää ja jotain häilyvää kaverisuhdetta. Niissä on paljon syvyyksiä välissä, koska on erilaisia ihmisiäkin.

Minusta yhä vaikuttaa, että odotat liikaa ystävyyksiltä.

Kiitos ajatuksella kirjoitetusta viestistä. Olen samaa mieltä, ilmeisesti odotan liikaa ystävyydeltä, ehkä se on ihanne joka ei todellisessa maailmassa kuitenkaan toteudu. Vrt. täydellinen mies, täydellinen nainen.

ap

Olisiko niin että elämässäsi vaikuttaneet onnettomuudet ja kolhut ovat saaneet sinusta yliotteen ja ne heijastuvat kaikkeen kanssakäymiseen. Ihmist haluavat rentoutua ystävän kanssa eivätkä aistia mitään negatiivista (ainoastaan satunnaisesti).

Pääsiäisenä meillä oli käymässä eräs vanha tuttavani joka kertoi kaikki vastoinkäymisensä ja sukunsa riidat minulle ja samalla koko perheelle. Oli todella raskasta kuunnella. Itsellenikin on sattunut kaikenlaista mutta en niistä heti ensimmäiseksi ala avautumaan.

En väitä että teet näin kuten ystäväni,mutta voi olla että sinun tulisi piristää sanomaasi, ts myydä itsesi positiivisena, rentona tyyppinä.

Haluan olla oma, aito itseni enkä teeskennellä mitään. Toki yritän mahdollisuuksien mukaan olla pirteä ja välttää turhaa negatiivisuutta. Mutta en ole mikään positiivinen, rento tyyppi by default.

Mutta sellaista taipumusta minulla kyllä on että jos olen huonolla tuulella, surullinen tms. niin vyörytän sen kyllä ystäväni päälle kuten tuossa pääsiäisesimerkissä kuvailit. Minut on ajoittain koettu raskaana ihmisenä.

Toisaalta, jotkut ihmiset ovat oikeasti sellaisia etteivät kestä sitä jos puheenaiheet menevät yhtään ikäviksi/surullisiksi/vaikeiksi. He ovatkin sitten juuri niitä jotka häipyvät kun toisella on kaikkein vaikeinta, ja palaavat ehkä sitten joskus kun kaikki on siististi ohi ja elämä hymyilee. Tällaisille ihmisille en anna paljon arvoa. Mielestäni he ovat heikkoja ja pinnallisia ihmisiä, eivät ystävyyden arvoisia, jotain satunnaisia tuttuja vaan.

ap

Kummasti käy ilmi että kun olet jollekin puhunut omista vaikeista asioistasi niin sitten kuuletkin asioista joltain kolmannelta osapuolelta.



Sitä voi olla siis ihan kaveritaajuudella kaikkien kanssa ja jutella niitä näitä menemättä syvällisiin asioihin.

Mua ei haittaa pätkääkään, jos joku vuodattaa mulle ongelmansa mulle, ei se hänestä mun silmissä tee synkkää tai negatiivista. Se tekee hänestä aidon.



Sit jos jollekin aina kaikki on paskaa ja kurjaa - se tekee raskasta seuraa. Se ei tee, jos toteaa, että voi vee mikä päivä, ihan kypsää, mutta osaa sen jälkeen nauraa ja puhua muustakin.



Jos joku ei ikinä kerro mitään elämänsä kurjia puolia, niin ei häntä voi oppia tuntemaan.

useimmat vaan on niin kiireisiä, ettei ole aikaa ja energiaa uusile ystäville?

mutta yleensä silloin harvoin kun joku tuttavuus ei minun osaltani kehity ystävyydeksi, syynä saattaa olla, että ihminen on liian puhelias, ei anna suunvuoroa, tykkää puhua vain itsestään, tuppautuu liian innokkaasti ystäväksi. Silloin alkaa ahdistaa ja otan välimatkaa.

ujo ja hiljainen. Ystävyyssuhteeni ovat melko lailla kuihtuneet ja nyt olenkin varsin yksinäinen. Olen aina luullut että sosiaalisilla ja puheliailla on paljon ystäviä.

Olen 37-vuotias ja minulla ei ole yhtään ystävää. Olen myös ollut jo lapsena syrjitty ja kiusattu, eli tosiaan selvästi jotain vikaa minussa on mikä panee ihmiset minua vieroksumaan.



Viime aikoina olen päätynyt siihen että ihmiset eivät halua olla ystäviäni koska olen kerta kaikkiaan tylsä ihminen. Minun elämäni on tasaista ja epäkiinnostavaa, ei ole mitään eksoottisia matkoja tai miesseikkailuja tai boheemia elämää kerrottavaksi. Käyn töissä, syön, nukun, en harrasta mitään, en matkustele, eikä minulla ole kiinnostustakaan sellaiseen. Olen niin tylsä että minulle riittää arki. Muita ei taida tämmöinen tyyppi oikein kiinnostaa joka ei osaa oikein puhua mistään heitä kiinnostavasta.

seurallisuus ja puheliaisuus, yletönkin, yhdistyy usein ihmisten mielessä sosiaalisuuteen. Sosiaalisuutta on ennemminkin toisten kuuntelu, kyky eläytyä toisen tilanteeseen, empatia.

ihmisten elämä on nykyää niin täynnä kaikkea, että aikaa uusille tuttavuuksille ei vain jää. Mulla ainakin monta potentiaalista uutta tuttavuutta on vain jäänyt ajanpuutteen takia. Ei ihmisissä ole mitään vikaa ollut.

Olen 37-vuotias ja minulla ei ole yhtään ystävää. Olen myös ollut jo lapsena syrjitty ja kiusattu, eli tosiaan selvästi jotain vikaa minussa on mikä panee ihmiset minua vieroksumaan.

Viime aikoina olen päätynyt siihen että ihmiset eivät halua olla ystäviäni koska olen kerta kaikkiaan tylsä ihminen. Minun elämäni on tasaista ja epäkiinnostavaa, ei ole mitään eksoottisia matkoja tai miesseikkailuja tai boheemia elämää kerrottavaksi. Käyn töissä, syön, nukun, en harrasta mitään, en matkustele, eikä minulla ole kiinnostustakaan sellaiseen. Olen niin tylsä että minulle riittää arki. Muita ei taida tämmöinen tyyppi oikein kiinnostaa joka ei osaa oikein puhua mistään heitä kiinnostavasta.

ei ainakaan ole väliä mistä ihminen puhuu, kiinnostavuus tulee siitä, miten puhuu. Siis voihan miesseikkailuista ym. kertoa tosi tylsästi ja taas jostain kauppareissusta mielenkiintoisesti. Ja se mielenkiintoisuus taas riippuu kuulijasta eli samanhenkisen seuran mielestä varmasti elämäsi on ihan tarpeeksi kiinnostavaa. No, mullakaan ei kyllä ole paljon ystäviä..

seurallisuus ja puheliaisuus, yletönkin, yhdistyy usein ihmisten mielessä sosiaalisuuteen. Sosiaalisuutta on ennemminkin toisten kuuntelu, kyky eläytyä toisen tilanteeseen, empatia.

suosituimpia minusta näyttää olevan ne seuralliset ja puheliaat. Niille kuuntelijoille ja empaattisille käy helposti niin että heidät muistetaan vain kun menee huonosti ja tarvii kuuntelijaa, muuten saavat olla yksin. Olen itsekin usein tuohon rooliin päätynyt eli jopa exät soittelee mulle kriisien tullen kun olen hyvä kuuntelija ja empaattinen mutta muuten ei kyllä ystäviä näy.