Mitä saat siitä, että pilkkaat uskovaisia? Minkä tarpeen se sinulla täyttää?
Miltä sinusta tuntuu pilkkaamisen jälkeen? Miten toivot pilkkasi vaikuttavan?
Kommentit (41)
Ajattelen ihan oikeasti olevani fiksumpi ja avarakatseisempi kuin he.
En tosin pilkkaa, koska idioottien kanssa kinastellessa pitää olla varma, ettei vastapuoli tee samoin. Myöskään en jaksaisi alkaa vääntää kenenkään kanssa jostain dinosauruksista. Suhtaudun uskonnollisuuteen pilkallisesti, mutta en paljonkaan jaksa harjoittaa pilkkaamista. Tämä on av:llekin ensimmäinen uskonnollisuuteen pilkallisesti suhtautuva kirjoitukseni.
amispohjalta porukkaa on ainakin meillä päin. Ja puhun omasta kokemuksesta, duunari olen itsekin.
KAIKKI ON USKOVAISIA JOTKA ON YLI OPISTON KÄYNYT. AMMATTI KOULUSTA TULEE ATEISTI. PORVARI TUTISEE. :D
KUULE KOMMUNISTI ON ATEISTI JA PORVARI ON KOTI, USKONTO, ISÄNMAA. EN OLE YLI-OPISTOSTA MUTTA TUON VERRAN TIEDÄN MINÄKIN.
Erityisesti lestadiolaiset, hyi helvetti. Itsekkäitä paskoja, jotka esittävät niin vitun hyviä ihmisiä.
Kaikenlainen uskonnollinen kaksinaismoralismi on niin kuvottavaa, etten kestä. Välillä on pakko purkaa tätä vihaa päästämällä pilkkaavia lauseita suusta.
Koska kuitenkin osaan käyttäytyä, toisin kuin kiihkouskovaiset, mulla ei ole tarvetta julistaa tätä koskaan ääneen kenellekään uskovaiselle.
Minä luulen, että taustalla on rasismi ja erityisesti viha juutalaisia ja Israelia kohtaan. Antisemitismi.
Jos akateemisten ja duunarien palkkoja vertaillaan, niin kyllä akateemisten palkat etenkin teknis-kaupallisilla aloilla lyövät duunarien palkat 10-0. Tästä on kiistatonta faktaa, ja täytyy olla jokseenkin päästään vialla, jos muuta väittää.
-KTM
OLISI YLI-OPISTOLAINENKIN MENNYT AMMATTI KOULUUN NIIN OLISI TIENANNUT JOTAKIN EIKÄ TARVITSISI HAKEA 100 EURON APURAHAA SOSIAALI SÄÄTIÖLTÄ JOTTA PÄRJÄÄ JUHANNUKSEEN SAAKKA.

NO NIINPÄ VARMAAN :D :D :D MUTTA MITÄ SE EDES TÄHÄN KETJUUN LIITTYY? EIKÖ OPETETTU YLI OPISTOSSA LUKEMAAN?
suurta filosofia. Hämmästyn kerta toisensa jälkeen, kun vastaus on, että raamattu sanoo.
Tunnen oloni voittajaksi ja ilahdun itsekin omasta näppäryydestäni. Harvoin AV:lla toki löytyy muuta kuin typerää jankkausta. En ainakaan muista kovin montaa keskustelua, yleensä tämä on tätä "olet harhainen - Jeesus pelastaa" köyden vetoa ja jähnäystä.
olisi kannattanut mennä amikseen, että "olisi tienannut jotain", NIIN KUIN ITSE TUOSSA KIRJOITIT - vai iskikö yht'äkkinen dementia, kun et omaa tekstiäsi enää muista?
Taidat ollakin vain riidanhaluinen rassukka. Järkevään argumentointiin et ainkaaan pysty.
Jos akateemisten ja duunarien palkkoja vertaillaan, niin kyllä akateemisten palkat etenkin teknis-kaupallisilla aloilla lyövät duunarien palkat 10-0. Tästä on kiistatonta faktaa, ja täytyy olla jokseenkin päästään vialla, jos muuta väittää.
-KTM
OLISI YLI-OPISTOLAINENKIN MENNYT AMMATTI KOULUUN NIIN OLISI TIENANNUT JOTAKIN EIKÄ TARVITSISI HAKEA 100 EURON APURAHAA SOSIAALI SÄÄTIÖLTÄ JOTTA PÄRJÄÄ JUHANNUKSEEN SAAKKA.
NO NIINPÄ VARMAAN :D :D :D MUTTA MITÄ SE EDES TÄHÄN KETJUUN LIITTYY? EIKÖ OPETETTU YLI OPISTOSSA LUKEMAAN?
olisi kannattanut mennä amikseen, että "olisi tienannut jotain", NIIN KUIN ITSE TUOSSA KIRJOITIT - vai iskikö yht'äkkinen dementia, kun et omaa tekstiäsi enää muista?
Taidat ollakin vain riidanhaluinen rassukka. Järkevään argumentointiin et ainkaaan pysty.
Jos akateemisten ja duunarien palkkoja vertaillaan, niin kyllä akateemisten palkat etenkin teknis-kaupallisilla aloilla lyövät duunarien palkat 10-0. Tästä on kiistatonta faktaa, ja täytyy olla jokseenkin päästään vialla, jos muuta väittää.
-KTM
OLISI YLI-OPISTOLAINENKIN MENNYT AMMATTI KOULUUN NIIN OLISI TIENANNUT JOTAKIN EIKÄ TARVITSISI HAKEA 100 EURON APURAHAA SOSIAALI SÄÄTIÖLTÄ JOTTA PÄRJÄÄ JUHANNUKSEEN SAAKKA.
NO NIINPÄ VARMAAN :D :D :D MUTTA MITÄ SE EDES TÄHÄN KETJUUN LIITTYY? EIKÖ OPETETTU YLI OPISTOSSA LUKEMAAN?
ONKO KTM NYKYÄÄN PSYKOLOKIGIN KUN PYSTYY SANOMAAN, KUKA ON MIKÄKIN PARIN VIESTIN PERUSTEELLA. MINÄ OLEN KIRJOITTANUT TÄSSÄ KETJUSSA ASIAA JA SANONUT MIKSI PILKKAAN USKOVAISTA. SIKSI ETTÄ SE EI OLE KOMMUNISTI. MIKÄ ON SINUN KONTRIBUUTIO? SE ETTÄ TILASTOJEN MUKAAN PALKKA ERO ON NIIN JA NÄIN. :D TEE OMA KETJU. RUMAA PROVOTA MUIDEN KETJUJA PILALLE.
Minä luulen, että taustalla on rasismi ja erityisesti viha juutalaisia ja Israelia kohtaan. Antisemitismi.
Mä joko yritän selittää ja kun turhaudun välittömästi - räjähdän.
Hakusanoilla Israel YK turvallisuusneuvosto tai lukemalla Susan Nathania, saat varmaan paremman kuvan siitä mikä on uskisten näkökulma vastaan oikea poliittinen totuus.
Jos uskovaiset kuuntelisivat järkeä, heille puhuttaisiin järkevästi.
Eivät he kuuntele. He laittavat kädet korvilleen, etteivät kuule ja kun toinen on sanonut sanottavansa, he sanovat itsevarmasti, että minä olen edelleen oikeassa, ja koska minä olen oikeassa, minä saan määrätä, miten te muut elätte elämäänne, mitä te saatte sanoa ja mitä teidänkin tulee uskoa.
Kuka valopää yleensä edes kirjoittaa kaiken HUUTAMALLA..
olisi kannattanut mennä amikseen, että "olisi tienannut jotain", NIIN KUIN ITSE TUOSSA KIRJOITIT - vai iskikö yht'äkkinen dementia, kun et omaa tekstiäsi enää muista?
Taidat ollakin vain riidanhaluinen rassukka. Järkevään argumentointiin et ainkaaan pysty.
Jos akateemisten ja duunarien palkkoja vertaillaan, niin kyllä akateemisten palkat etenkin teknis-kaupallisilla aloilla lyövät duunarien palkat 10-0. Tästä on kiistatonta faktaa, ja täytyy olla jokseenkin päästään vialla, jos muuta väittää.
-KTM
OLISI YLI-OPISTOLAINENKIN MENNYT AMMATTI KOULUUN NIIN OLISI TIENANNUT JOTAKIN EIKÄ TARVITSISI HAKEA 100 EURON APURAHAA SOSIAALI SÄÄTIÖLTÄ JOTTA PÄRJÄÄ JUHANNUKSEEN SAAKKA.
NO NIINPÄ VARMAAN :D :D :D MUTTA MITÄ SE EDES TÄHÄN KETJUUN LIITTYY? EIKÖ OPETETTU YLI OPISTOSSA LUKEMAAN?
ONKO KTM NYKYÄÄN PSYKOLOKIGIN KUN PYSTYY SANOMAAN, KUKA ON MIKÄKIN PARIN VIESTIN PERUSTEELLA. MINÄ OLEN KIRJOITTANUT TÄSSÄ KETJUSSA ASIAA JA SANONUT MIKSI PILKKAAN USKOVAISTA. SIKSI ETTÄ SE EI OLE KOMMUNISTI. MIKÄ ON SINUN KONTRIBUUTIO? SE ETTÄ TILASTOJEN MUKAAN PALKKA ERO ON NIIN JA NÄIN. :D TEE OMA KETJU. RUMAA PROVOTA MUIDEN KETJUJA PILALLE.
kuin jos pilkkaisin jotain muuta ihmistä, joka tekee/puhuu jotain täysin älytöntä esim. pukeutuisi muovipussiin siksi, koska hänen mielikuvitusystävänsä käskee.
Toivoisin pilkan kohteen tajuavan, miksi häntä pilkataan, eli siksi, koska uskonnot ovat täyttä soopaa. Ja toivoisin että hän sen oivalluksen kautta vapautuisi uskonnon kahleesta.
T: ex-harras fundamentalistikristitty, nykyinen ateisti
Pakko fanittaa caps lock -kirjoittajaa. Kiitos illan piristyksestä.
Terv. Yliopistokoulutettu ateisti
Uskonnon tyrkyttäminen lähinnä ärsyttää ja saa provosoitumaan. Ei minulla ole mitään sitä vastaan jos joku henkilökohtaisesti uskoo, mutta toivoisin heidän ymmärtävän että minun kokemukseni siitä ettei jumalaa ole on yhtä vahva ja sitäkin tulisi kunnioittaa. Huvittavaa on jos joku yrittää pelotella helvetillä, miten vaikeaa se on ymmärtää että se mihin ei usko, ei pelota.
Lopuksi täytyy kyllä myöntää että tavallaan kadehdin uskovaisia. Olisi mukava ajatella että paha saa palkkansa ja niin päin pois, en vain saa itseäni uskomaan sitä, järki vastustaa.
huomauttelen vain järjen äänellä ja toivon, että jollakin välähtäisi. Kanntan tietenkin uskonvapautta, mutta todellista vapautta ei ole jollei totuutta osata kyseenalaistaa. Jos joku kokee kommentointini pilkkana olisi ehkä syytä miettiä olisiko syy siellä omassa päässä; miksi uskomukset eivät kestä kritiikkiä.
Ja henkilöä joka kannattaa järjestelmää jossa suurin osa maapallon ihmisistä tuomitaan jonkinasteiseen kadotukseen - ei pahuuttaan, vaan koska he eivät usko oikein - saa kyllä minun mielestäni pilkata ihan vapaasti koska sellainen ihminen on kerta kaikkiaan paha.
osoittaa luetun ymmärtämisen tason, niin voi hyvänen aika. Ei tainnut monikaan kirjoitus viitata kysymykseen hölkäsen pöläystä. Sanon vain, että lukekaa Suomen Kuvalehden pääsiäisnumero, jossa kerrotaan tieteen uusin kanta uskonnosta. Ateismi maailman selityksenä on TIETEELLISESTI vanhentunut käsitys. Ja myönnän, että itsekään en vastannut suoraan ap:n kysymykseen, mutta eihän sitä minulle osoitettukaan, kun en ole uskovien pilkkaaja.
Ateismi maailman selityksenä on TIETEELLISESTI vanhentunut käsitys.
No niin varmaan joo :).
aina kun joudun työnpuolesta kuuntelemaan papin tarinoita että miten ihmeessä yliopistossa voidaan opettaa tuollaista diiipaaadaapaa, uskontotieteen vielä ymmärrän mutta että oikein täytyy olla korkeakoulutettu että osaa isämeitän vetää kirjasta.
Jos uskovainen on niinsanotusti normaalisti uskovainen, eli ei tyrkytä toisille aggressiivisesti omaa uskontoaan ainoana oikeana, eikä käännytä, niin kohtelen häntä kunnioittavasti.
Sitävastoin, sellaisille uskovaisille saatan kyllä sanoa ikävästi jotka itsekin käyttäytyvät huonosti muita kohtaan.
Pidän nimittäin uskonnollista fundamentalismia yhtä lailla
muitten aliarvioimisena, ja toisten ihmisten
ajatusten ja elämänarvojen pilkkaamisena.