Ovatko uskonnot mielen sairauksia?
Kommentit (11)
Eivät siitä huolimatta, vaikka jonkun mielipiteen mukaan olisivatkin. Lääketieteen mukaan eivät ole.
Psyykkisissä sairauksissa voi kuitenkin esiintyä uskonnollisia harhoja. Tämä on kuitenkin eri asia.
uskonnot ovat yhteisön tapa palvoa itseään.
kyllä. Ei ole ihan tervettä uskoa ties mihin satuihin ja vielä palvoa olemattomia, saati sitten pitää joitain asioita syntinä jne vain sen takia, että ikivanha satukirja niin kertoo. Järjen köyhyyttä ja yksinkertaisten ihmisten hommia.
Onhan se nyt ihan pimeää, että aikuiset ihmiset puhuvat päivittäin mielikuvitusolennoilleen (toisin sanoen rukoilevat) ja luulevat ihan tosissaan, että se mielikuvitusolento kuulee heitä. Ja jotkut jopa uhraavat koko elämänsä siihen soopaan. Todella surullista.
T. entinen fundamentalistikristitty, nykyinen ateisti.
Tai jos jonkun mielestä onkin, niin ainakin mun kohdalla todella positiivinen "mielen sairaus", antoi minulle merkityksen elämään, ilon, toiveikkuuden ja kiitollisuuden, en enää odota/toivo kuolemaani enkä ole masentunut enkä epätoivoinen. :)
mutta usein mieleltään herkät ja sairaat ovat otollista riistaa vahingollisille lahkoille. Kirkon toiminnassa on myös paljon mielenterveysongelmaisia mukana, koska ainakin periaatteessa lähimmäisenrakkauden ajatukseen kuuluu pitää huolta heikoimmista. Ajatus anteeksiantamuksesta ja armosta koskettaa ihmistä, joka on särkynyt, yksinäinen ja hylätty. Mielestäni on naivia ja sivistymätöntä sanoa, että uskonto olisi mielen sairaus.
En nyt tiedä, ei kaikki uskovaiset kai ole mielisairaita tai ainakaan ne, joilla joku raja uskonnollisuudessa.
Mutta työssäni kohtaan paljon mielenterveyspotilaita ja moni tuntuu olevan hartaasti uskovainen...
Lukekaa asiasta vaikka uusimmasta Suomen kuvalehdestä. Siinä todetaan, että tiede alkaa tulla siihen käsitykseen, että ihmiseen kuuluu uskonto erottamattomasti ja ateistinen maailmankäsitys ei ole tieteellisesti pätevä.
Lukekaa asiasta vaikka uusimmasta Suomen kuvalehdestä. Siinä todetaan, että tiede alkaa tulla siihen käsitykseen, että ihmiseen kuuluu uskonto erottamattomasti ja ateistinen maailmankäsitys ei ole tieteellisesti pätevä.
joulupukki on olemassa -hurraa!
vaan päinvastoin auttavat pitämään mielen terveenä.