En ikinä veisi lapsiani hoitoon
ei ole lapsen elämää, että aikaisin aamulla, kahdeksaksi, viedään hoitoon ja neljältä pääsee kotiin. Ja tämä sama rumba neljästikin viikossa on jo liikaa.
Päiväkodissa tasapäistetään lapsia, täytyy syödä nopeasti, peseytyä nopeasti, pukeutua nopeasti.
Ei siellä lapset saa tarvitsemaansa huomiota, saatikka rakkautta tai huolenpitoa.
Onneksi voin tarjota parempaa lapsilleni. Ja toivottavasti tilanne ei koskaan muutu.
Kommentit (60)
Lapset aloittivat päiväkodissa ollessaan 2v 1kk ja 9kk ikäisiä. Ja täytyy myöntää, että tämä järjestely on tehnyt pelkkää hyvää perheellemme. Minä nautin töissäkäynnistä, teen siis osa-aikaista työtä, joten lasten hoitoaika on 6h. Ja mies saa opiskella rauhassa. Iltaisin on tosi kivaa viettää perheen kesken aikaa, kun kaikki ovat pirteitä ja hyväntuulisia. Näin ei ollut asiat kotona ollessani. Joten siis ihmiset ovat erilaisia, toinen ratkaisu käy toiselle ja päinvastoin!
taas itselläni kysymyksiä.
Miksi me suomalaiset äidit syyttelemme toisiamme valinnoista. Miksemme sen sijaan vaatisi parempaa hoitoa lapsillemme.
Oma lapseni meni 3-vuotiaana perhepäivähoitoon, tätä ennen oli ollut pitkän pätkän isänkin kanssa kotona. Nyt on aloittamassa päiväkodissa koska ihana pph muutti toiselle paikkakunnalle. Se mitä olen itse päiväkoteja nähnyt ei se kauhean tasokkaalta oikeasti vaikuta. Minusta suuret ryhmät ovat se perustavanlaatuinen ongelma.
Jos saamme joskus toisen lapsen harkitsen itse pph:ksi ryhtymistä. En toisaalta tiedä kannattaako, meillä sekä minä että mies teemme 80% työaikaa niin lapselle vain kolme hoitopäivää.
Haluan vielä korostaa, että ymmärrän, että jotkut vievät lapsensa pienenä hoitoon ja jopa hoitoon vaikka perheessä olisi kotihoidossakin olevia lapsia. En ymmärrä miksi aina syytellään kun rakentavampaa olisi vaatia, että hoitoa kehitettäisiin (esim. juuri pienemmät ryhmät ja myös pph voisi kehittää esim. tulotason ym. kannalta niin, että siitä tulisi houkuttelevampi vaihtoehto myös).
Totta. Kodin ulkopuolinen maailma on kamala paikka lapselle. Tämä on paras opettaa lapselle pienestä pitäen. Hoidossa ei ole mitään mukavaa lapselle, vain kaikkea hirveää. Äidin ahdistus ja epäluottamus muita aikuisia kohtaan on hyvä siirtää myös lapseen. Vaikka ne lapset siellä leikkivät iloisen oloisesti, se on valetta vain. Kamalaa se oikeasti on ja ne kärsii. Lasta ei kannata opettaa luottamaan keneenkään muuhun kuin äitiinsä, sillä kaikki muut ihmiset ovat pahoja ja niillä on vain huonoja vaikutuksia lapseen. Lapsen ja äidin suhde katkeaa, vaikka lapsi olisi vuoden päivistä enemmän kotona kuin hoidossa. Kukaan ei myöskään pysty hoitamaan hoitorumbaa niin, ettei lapsen herääminen aamulla "aikaisin" ole tuskaa. Kaikissa kodeissahan nukutaan aina pitkään eikä kenenkään normaalirytmi voi olla sellainen, että lapsi herää jo itsekseen ennen kahdeksaa. Hoidossa mennään kuin armeijassa natsisäännöillä eivätkä säännölliset päivärutiinit ole hyvä asia lapselle. Nehän ovat liian tylsiä lapsen vanhemmalle, niin kai ne on sitä lapsillekin. Surusilmä ;(
Jos sulla on huono-omatunto siitä, että viet lapsesi liian pieninä hoitoon, niin anna olla! Oletko tosissaan sitä mieltä, että pienen lapsen on parempi olla mölyisessä päiväkodissa, jossa hoitotädeillä ei ole aikaa antaa yksilöllisistä huomiota kuin kotona? Epäilempä vahvasti!
Lapset aloittivat päiväkodissa ollessaan 2v 1kk ja 9kk ikäisiä. Ja täytyy myöntää, että tämä järjestely on tehnyt pelkkää hyvää perheellemme. Minä nautin töissäkäynnistä, teen siis osa-aikaista työtä, joten lasten hoitoaika on 6h. Ja mies saa opiskella rauhassa. Iltaisin on tosi kivaa viettää perheen kesken aikaa, kun kaikki ovat pirteitä ja hyväntuulisia. Näin ei ollut asiat kotona ollessani. Joten siis ihmiset ovat erilaisia, toinen ratkaisu käy toiselle ja päinvastoin!
Nauttivatko LAPSET?
z3Dy6u etbayapozvhi, [url=http://lfuyjdirdrfw.com/]lfuyjdirdrfw[/url], [link=http://snpwynlqludi.com/]snpwynlqludi[/link], http://izvcpeefhppr.com/
Toinen 4v asti ja toinen eskarista asti. En minä nyt päiväkoteja erityisemmin hehkuta. Molemmat olisivat olleet mieluummin kotona. Nuorempi viihtyi mainiosti perhepäivähoidossa eskariin asti, se oli loistava hoitomuoto. Jos olisi varaa valita, en laittaisi lasta tarhaan. Onhan siellä kavereita ja puuhaa mutta niin voi olla kotona hoidetullakin. Tarhassa on rauhatonta, siellä ei pysty rauhoittumaan. Olen ollut eri tarhoissa töissä kiertävänä muutaman vuoden. N. 15 tarhaa käyty ja vain kahteen niistä olisin voinut lapseni laittaa. Ei ne tahrat useimmiten ole laadukkaita vaikka vanhemmat niin haluavat uskoa. Omien lapsieni tarhat ovat olleet Helsingissä, Tapanilassa ja Heikinlaaksossa.
Pakko oli jotain tehä!! Oon nyt koulussa ja lapset viihtyy hoijossa..
Luulisin että aloituksessa tarkoitettiin, että kotihoito on parempi vaihtoehto niille jotka ovat hyviä vanhempia. Tottakai tarhaan jos ongelmia vanhemmuudessa tai muuten tarvitaan apua sosiaalisiin ongelmiin kotona.
Jos lapsi viihtyy paremmin tarhassa kuin kotona, se kertoo kodin ja vanhemmuuden ongelmista.
hyvää kotihoitoa lapsilleni. Paljon rakkautta, haleja ja sylejä päivän aikana (tätä ainakaan eivät saisi hoidossa, tässä mittasuhteessa) hyvää ruokaa, ulkoilua, ihanaa yhdessäoloa. Ja känkkiksiäkin on, lapset saa myös kiukutella, enkä itsekään aina ole se hymyilevä kärsivällinen äiti, elämäähän tää on :)
Kerhoillaan, ulkoillaan ja askarellaan, väritetään värityskirjoja, kuunnellaan lastenlauluja, leivotaan, leikitään ja lapset leikkii keskenään. Käydään uimahallissa, luistelemassa, touhutaan kaikenlaista ja välillä tylsistytään :)
Sellaista tavallista rauhallista, vauhdikasta ja mukavaa, ihanaa elämää lasten kanssa. Ei täydellistä, eikä tarvi ollakaan :)
Tsemppiä kaikille äideille
Mutta kyllä sitä vanhempi lapsi jo viihtyy hyvässä päiväkodissa. Hyvä tottua jo ennen eskari ja kouluikää toisin lapsiin aikuisiin ja koulumaiseen rutiiniin. Ne samat lapset sielä koulssakin yleensä on ja ovat jo valmiina kavereita. Koti hoidosta, kun kouluun menee, niin on aika ulkopuolinen.
Mutta kyllä sitä vanhempi lapsi jo viihtyy hyvässä päiväkodissa. Hyvä tottua jo ennen eskari ja kouluikää toisin lapsiin aikuisiin ja koulumaiseen rutiiniin. Ne samat lapset sielä koulssakin yleensä on ja ovat jo valmiina kavereita. Koti hoidosta, kun kouluun menee, niin on aika ulkopuolinen.
ja lapset käy kyllä eskarin.
Ihan hyvä vaan, että lapset saa olla kotona, miksi veisin lapseni hoitoon jos itsellä mahdollisuus hoitaa (paremmin) ja päivähoito on myös yhteiskunnalle kallista
pph veisi omat lapsensa hoitoon johonkin muualle ennen kuin hoitolapset tulevat! Tämä oli ihan typerä viesti. Tajuatko, että suurimmalla osalla ihmisistä ei ole mitään halua olla pph. Silloin ne lapset on hoitoon vietävä, ei niitä yksin kotiinkaan voi jättää, kun itse menee töihin.Mieluummin vien lapseni päiväkotiin, jossa niillä on tuttu ympäristä, paljon kavereita ja tekemistä. Meidän lasten päiväkodissa on ihanat työntekijät. Pph ei ole hyvä juttu, koska et ikinä tiedä, kuinka omituisen hoitajan saat lapsillesi. Jos pph on kipeä tai joku pph:n lapsista on kipeä, hoitolapset joutuvat yhtäkkiä varahoitoon ja se taas ei ole lapsille hyväksi. Se, mitä pph viitsii lasten kanssa tehdä onkin taas ihan pph:sta kiinni. Otan osaa, sulla on tosi rasittavat työajat.
päivähoidosta lastemme kohdalta ja en allekirjoita
yhtään ap:n väitettä.
Mutta minähän siis valehtelen tässä tietenkin :)
totta, ap. Laitoshoito saattaa sopia sairaille tai eläimille, ei kuitenkaan lapsille.
Että jos nykyisenkaltaista päivähoitoa oltaisiin luomassa vasta nyt, tuollainen tehotarhaus ei missään nimessä menisi läpi. Missään paikassa ei kyllä voida puhua laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ainakaan alle 3v osalta. Jos tuota vanhempienkaan lasten osalta.
Tykkään :)
Omat lapset ovat kaksi päivää viikossa päiväkodissa 9-14, kun minä äitinä teen osa-aikatyötä.
Ja lapset siis 4½v ja 5½v ja 9v. on koulussa.
totta, ap. Laitoshoito saattaa sopia sairaille tai eläimille, ei kuitenkaan lapsille.
Hoidin lapseni kotona. Se ei kuitenkaan tarkoita, niinkuin moni työssäkäyvä äiti luulee, että olisimme olleen VAIN kotona.
Ei, me kävimme seikkailupuistossa leikkimässä muiden lasten kanssa, käytiin katsomassa näytelmiä, käytiin askartelupajoissa, elokuvissa, ulkona syömässä, kotona tehtiin vaikka mitä. Askarreltiin, tehtiin puuhakirjoja (lapsi oppikin lukemaan jo plajon ennen koulua), tehtiin yhdessä ruokaa, oltiin pulkkamäessä, pihalla jne. jne.
Kylläs sitä tekemistä oli joka päivälle ja artkaapa mitä? Niissä paikoissa oli myös muita lapsia. EI lapseni yksin leikkinyt vaan toisten kanssa. Oppi sosiaaliseksi, huomioonottavaksi, osaa käyttäytyä ravintoloissa kuin myös teatterissa. Osaa kävellä kauniisti kaupungilla, ei säntäile mihinkään ja tottelee.
Tuttuni joka on päiväkodin johtaja on itse sanonut että jos saisi lapsensa nyt, ei koskaan niitä päiväktiin laittaisi. Se kertoo minulle aika paljon tästä laadukkaasta päivähoidosta.
Ja ihmettelen että ihan oikeastiko joku ajattelee että alle 3v paikka on päiväkodissa? Tai että pieni lapsi HALUAA olla 9-10 tuntia hoidossa viisi päivää viikossa? Tottakai yli 3v jo tarvitsee muita kontakteja kuin äitinsä, mutta eikö vähän mennä toiseen ääripäähän että ollaan sosiaalistumassa aamusta iltaan, jopa pitenpään kuin aikuinen on töissä?
Se on kiva uskotella itselle että lapsella on kivaa siellä... mutta uskokaa pois, jos kysyt lapseltasi haluaako hän viettää päivänsä kotona äidin kanssa tehden kaikenlaista hauskaa vai mennä 9 tunniksi päiväkotiin niin mitäpä luulette että lapsi vastaa?
Tietysti jos aikuisella ei ole antaa mitään virikkeitä lapselle niin lapsi haluaa päiväkotiin, niinkuin jotkut sitä perustelevatkin, lapsen halulla. Näin se tietysti on jos äiti makaa sängyssä koko päivän niin tylsäähän se on.
Minun lapseni on nyt koulussa, pelkkää positiivista palautetta on tullut. Pärjää hyvin ryhmässä, on sosiaalisesti lahjakas, kaverita ravaa oven takana jatkuvasti ja puhelin soi. Tuntuu hyvin pärjäävän tuolla muiden kanssa ja eri tilanteissa.
Jokainen tyylissään mutta tämä tyyli sopi meille.
Jos se on laadukasta. Näin mm Marjatta Kalliala. Ruotsalaistutkimuksessa verrattiin päiväkodissa olleita ja vain kotona olleita lapsia keskenään. Päiväkodissa olleet pärjäsivät kaikinpuolin elämässään kotona olleita paremmin. Olivat siis onnellisempia ja koulutetumpia jne. Tutkimus kesti yli 20 vuotta ja otos oli kattava. Jarkko Tontti on kirjoittanut tuosta.
Kotihoito ei siis ole mikään automaattisesti autuaaksi tekevä ainakaan lapsille. Eikä tuossa ap:n tilityksessä tainnut siitä ollakaan kyse vaan omasta olosta.
siis niillä lapsilla, jotka ovate kotihoidossa (eskariin asti, tai pitkään) on yleensä myös pehemämmät arvot omaavat vanhemmat. Tällöin lapset eivät ehkä saa mallia "kovasta työstä" ja vanhemmat eivät välttämättä kannusta lapsia koulutukseen kun se ei heille merkkaa niin paljon. Uskon, että yleensä pienestä asti hoidossa olleet lapset ovat menestyneempiä elämässään. (koulutus, talous)Mutta toki kotihoidossa oleva lapsi ei ole vain kotona. On perhekahviloita yms. Olemme myös matkustelleet paljon, käytämme kirjastoja jne. Esikoinen on kansainvälisessä koulussa, koen sen rikkautena että pääsi kouluun ja selvitti kielitestin. Kannustan opiskeluun, mutta ei se ole erityisen tärkeää mulle, en ole itsekään koulutettu, vain terv.hoitaja
ap
siis mitä yrität sanoa - kotihoidossa olevia lapsia ei kannusteta "koviin töihin" ja koulutukseen, mutta he ovat menestyneempiä elämässään?
Tämä on jo suorastaan pelottavaa. Jokainen vanhempi haluaa lapselleen koulutuksen jos vaan mahdollista. Ja hyvän työuran.
Pitääkö siis sinunkin lapsista tulla työläisiä koska itsekin olet "vain" sitä? Mitä jos lapsesi ovatkin itseäsi merkittävästi lahjakkaampia ja haluaisivat akateemisemmalle asteelle? Kiellätkö heitä???
ei ole lapsen elämää, että aikaisin aamulla, kahdeksaksi, viedään hoitoon ja neljältä pääsee kotiin. Ja tämä sama rumba neljästikin viikossa on jo liikaa.
Päiväkodissa tasapäistetään lapsia, täytyy syödä nopeasti, peseytyä nopeasti, pukeutua nopeasti.
Ei siellä lapset saa tarvitsemaansa huomiota, saatikka rakkautta tai huolenpitoa.
Onneksi voin tarjota parempaa lapsilleni. Ja toivottavasti tilanne ei koskaan muutu.
Ilmeisesti sinun pilvilinnassasi sinulla ei ole mitään käsitystäkään mitä siellä päiväkodissa tapahtuu. Päin vastoin siellä lapsilla on aikaa rauhassa vaikka pukeutua ja tehtävät ovat monipuolisia. Ja huomiota saavat varmasti riittävästi ja toisaalta ei siitä lapsesta ihan tervettäkään tule ellei hieman saa/joudu tekemään itsenäisestikin hommia.
Ja toisaalta sinun typeryytesi tulee ilmi toiseksi viimeisestä lauseesta. Aika rohkeaa on väittää, että sinun hoitosi on varmasti parempaa kuin päiväkoti.
Juuri näin! Pojan paras ystävä on hänen äitinsä.