Äitipuolina epäonnistuneet!?

Jos vaan pystyt olemaan ajattelematta. Minäkin olen äitipuoli ja olen tarkoituksella lopettanut miehen lasten ajattelun. Vuosia kerroin kaikille, kuinka ihana uusperhe meillä on tai ainakin toimiva. Viimeisen puolen vuoden aikana minulle on tehty hyvin selväksi, etten ole mitään. Kahdeksan vuotta on tultu hyvin toimeen ja nyt on karu vierotus. Luulin, ettei tälläistä enää voi aikuisten lasten kanssa tapahtua, mutta näköjään tapahtuu. En tiedä syytä. Sen vain tiedän, että välttelevät mua, ovat tosi nuivia puhelimessa ja tekevät selväksi joka tavalla, että olen ulkopuolinen. Olen miehen kanssa puhunut ja kysynyt, onko huomannut mitään. Ei kuulemma ole.



Eli äitipuolille neuvo: olkaa ystävällisiä ja reiluja, mutta älkää odottako koskaan olevanne oikeasti läheinen.

tekee kaikkensa että miehen lapset eivät pidä minusta eivätkä minun lapsista. Mies ei tätä huomaa mutta minä ja lapseni huomaavat. Väittäisin että välit olisi edes siedettävät jos anoppi ei olisi joka käänteessä aivopesemässä miehen poikia tyyliin"Ethän sä noiden kanssa voi mökille lähteä.Nehän on aina kiusanneet sinua".Tai"sähän et voi koskaan sietää että kukaan muu kuin oma veli koskee sun tavaroihin".

Nyt kaikki on vain pelkkää draamaa ja etsitään syyllistä ihan pienissäkin asioissa.

Itse olen äskeittäin eronnut ja kovasti mietiskelen miten tulevaisuudessa hoitaa mahdolliset uudet kumppanit. Itselläni yksi lapsi joka on vuoroviikoin isällään.



Kun tutustuitte mieheen jolla lapsia, harkitsitteko lainkaan mallia, jossa ette asuisi yhdessä miehen kanssa? Ts. onko sitä uusperhettä oikeasti pakko perustaa? Etenkin jos molemmilla on lapsia, miksi pitää toisilleen vieraat ihmiset pakottaa yhteen asumaan? Vai voisiko kahden aikuisen suhde toimia kahden huushollin mallilla?



Ainakaan tällä hetkellä uusperhekuviot eivät voisi vähempää houkuttaa.

Kun tapasin mieheni, olin lopen kyllästynyt siihen, että kelpasin lähinnä sänkyyn ja treffattavaksi, mutta en miksikään sen kummemmaksi. Sanoin jo ihan kun tavattiin, että mä en sitten ole mikään hupityttöystävä, mun kanssa muutetaan yhteen, tehdään lapsia ja mennään naimisiin. Että olis parempi harkita tätä asiaa, eikä hengailla, kun ei viitsi pistää poikki ja on ihan ok yhdessä.

en olisi ikimaailmassa muuttanut yhteen lapsellisen miehen (yh-isä)kanssa. Jälkiviisaus on paras viisaus.. Alussa pidin lapsesta kovin, musta oli hauskaa kun mulla oli "perhe".



Sitten kaikki muuttui, ja niitä syitä ja seuraamuksia tässä nyt mietin ja pohdin ja kärsin. Toisaalta jos en olisi mennyt miehen kanssa yhteen, ei minulla olisi juuri tuota omaa ihanaa pientä lasta.

mutta usein ne uusperhekuviot sössitään liialla kiireellä. Aletaan seurustella ja jo vuoden sisään pitää muuttaa yhteiseen kotiin ja hankkia se oma rakkauden hedelmä. Siinä ei muu perhe (lapset, isovanhemmat, exät ja muu suku) oikein pysy kärryillä, tuntevat olevansa vain heittopusseja, joita sysitään pois tieltä tosirakkaudelta.



Koen viisikin vuotta uusperheenä aika lyhyeksi ajaksi. Kokemukseni mukaan parhaiten uusperheet säilyvät, kun kaikkia osapuolia kunnioitetaan, rajat ovat kaikille selvät ja asioista keskustellaan avoimesti. MOnesti sen uusperheen pilaa juuri se perheen isä, joka ei näe mitään vikaa lapsissaan eikä äidissään eikä puolisossaankaan. Asioista ei puhuta, kun ei ole mitään, mistä puhua, kun kaikki on niin erinomaisesti... Ja samaan aikaan kuohuu.



On tärkeää, että uusperheessä on kaksi aikuista, jotka vetävät yhtä köyttä mutta jotka osaavat asettua perheen lasten asemaan ja kykenevät tajuamaan, että eivät voi vain ylhäältä päin sanella sääntöjä ja pakottaa. Aikuiset päättävät raamit mutta lapset saavat äänensä kuuluviin kaikissa asioissa. Se, että toinen aikuisista ei muka näe ongelmia, tekee niistä ongelmista ylitsepääsemättömiä. Uusperhe on tasan yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.



Parhaiten uusperhe sössitään sillä uudella rakkaudenhedelmällä. Jokainen äitipuoleksi havitteleva voisi miettiä asiaa vähän tarkemmin. Kun riitaisaan perheeseen tuodaan uusi lapsi, pilataan myös lapsen välit sisaruksiin. Aikuisilla pitäisi olla vastuu tästäkin asiasta. Hoidetaan ensin asiat kuntoon jo olemassa olevien kanssa, ja se uusi lapsi tulee kysymykseen vasta sitten, kun uusperhe on siihen valmis. Ei silloin, kun se äitipuoli sitä haluaa.

ollut vain äidin toive :O

Ymmärrän hyvin jos tilanne on niin, että lapseton nainen menee yksiin miehen kanssa jolla lapsia. Ja ei ole ollut vielä aikaisemmin naimisissa ja haluaa lapsia. Tällöin voi ehkä olla vaikeaa tai miltei mahdotontakin tietää tai ymmärtää mitä ne lapset oikein käytännössä tarkoittavat ja vaativat. Ja ehkä ajatus miehen lapsista vaikka joka toinen vkl ei tunnu niin paljolta. Yllätyksenä voikin sitten tulla vaikka mitä.

Niin ja puhumattakaan ex-vaimosta ja tosiasiasta että tämäkin on kuviossa, halusit tai et.



Mutta, jos yhteen menee osapuolet joilla molemmilla lapsia, meneekö kuvio vielä mutkikkaammaksi? Vai voiko kuvitella että ainakin ymmärrys lapsiperhe-elämän vaatimuksista on molemmilla tiedossa jo ennestään?

Riippuu kai siitä, missä lapset asuvat? Jos ne asuvat teillä, pitää jotakin yrittääkin, mutta eihän nyt muutaman yön kuukaudessa teillä yöpyjiä varten tarvitse esittää mitään.



Minä menin naimisiin ja sain lapsia miehen kanssa, jolla oli kaksi vkl-lasta. Asuivat äitinsä luona, eivät meillä. Mies pyysi etukäteen, että sietäisin hänen edellisen liiton lapsiaan. Olen sietänyt. Yhtään mitään muuta en ole yrittänyt olla, enkä ole.



En näe, miksi pitäisi mitata, olenko onnistunut vai epäonnistunut äitipuolena. Äitipuoli on sananakin kyllä liioittelua lapsista, joita näen nejänä päivänä kuussa. :D Ei mulla ole niitä kohtaan mitään velvollisuuksia. Naiset älkää yrittäkö liikaa. Vkl-lapset ei ole kiinnostuneita teistä, eikä teidän tarvitse olla kiinnostuneita niistä. Helpompi kaikille, kun annatte olla ettekä aina murehdi, riitättekö niille vai näille ihmisenä.

Silti anoppi pilasi välimme totaalisesti. Mieheni haluaisi lapsen mutta en ikinä suostu. Silloin omat lapseni vasta kynnysmattona olisivatkin.

Tottapuhuen ajattelin näin jälkeenpäin että yhteen muutto oli virhe. Etäsuhde olisi voinut toimia paremmin ja kaikki olisivat saaneet omaa tilaa. Lisäksi ongelmia ei olisi ratkaistu sillä yksinkertaisella asialla että kaikki johtuu minun lapsista.

Olen äitipuoli, ja uusperheenä olemme eläneet kymmenisen vuotta, yhteisiäkin lapsia on. Kiire voi pilata uusperhekuviot, mutta ei välttämättä. Me menimme kiireellä yhteen, koska kaikki oli niin selvää meidän välillämme, enkä vieläkään osaa sanoa, olisiko lapsille ollut oleellisesti parempaa, jos isänsä olisi ollut pidempään yksin ja onneton? Tietysti sellaista "huumaan heittäytymistä" ei voi lasten kanssa olla samoin kuin ilman lapsia, eli aikuista käytöstä vaaditaan.



Allekirjoitan ihan täysin sen jonkun heittämän mietteen, että äitipuolen täytyy olla ystävällinen ja reilu, mutta mitään kiintymystä ei voi itsestäänselvyytenä olettaa. Tottakai omiin lapsiin kiintyy luontevammin ja onhan lapsipuolillakin yleensä oma äiti olemassa, joten miksi yrittääkään turhaa? Sen sijaan perheessä äitipuoli on ihan täysivaltainen ja -vastuullinen vanhempi, ei tarvi lymyillä nurkissa, kuten joskus esitetään. Lapsia saa komentaa ja täytyy hoitaa.



Usein ongelmana ovat tosiaan esim. mummot ja muut sukulaiset, jotka haluavat kävellä äitipuolen yli. Joskin samalla kävelevät isänkin yli, mihin ei tarvitsisi alistua. Toki mummoista voi olla hoitoapua, mutta ylimielistä käytöstä ei tarvitse sietää. Aikuista käytöstä vaadittaisiin myös vanhuksilta :)

Parhaiten uusperhe sössitään sillä uudella rakkaudenhedelmällä. Jokainen äitipuoleksi havitteleva voisi miettiä asiaa vähän tarkemmin. Kun riitaisaan perheeseen tuodaan uusi lapsi, pilataan myös lapsen välit sisaruksiin. Aikuisilla pitäisi olla vastuu tästäkin asiasta. Hoidetaan ensin asiat kuntoon jo olemassa olevien kanssa, ja se uusi lapsi tulee kysymykseen vasta sitten, kun uusperhe on siihen valmis. Ei silloin, kun se äitipuoli sitä haluaa.

Lapset eivät päätä vanhempiensa seurusteluista tai uusien lapsien hankinnasta. Älkää kasvattako pikku kuninkaita, niistä ei ole kuin harmia maailmalle. Jos elämän suurin tragedia on vanhempien ero ja sisaruspuolet, niin hellästipä luulette maailman kersojanne kohtelevan.