Mies haluaa erota, mina en. AUTTAKAA! Aivan kamala tilanne!

Mitä väliä sillä on, onko miehellä toinen nainen vai ei?

Uskokaa nyt vaan, ei kaikilla ole. Ja vaikka olisikin niin se ei oikeasti ole ratkaisevaa ap:n tilanteen jatkon suhteen.

Toinen nainen on yleensä vain oire, ei tilanteen syy, ja jos miehen ikäkriisi menee ohi tai hän muuten herää huomaamaan perheensä vaimon, toinen nainen jää kuin nalli kalliolle. Vaimo on aina vahvoilla, ellei pilaa tilannetta väärällä kriisireaktiolla.

Miestä ei saa heittää pellolle, jos haluaa avioliittonsa jatkuvan. Niin yksinkertaista sen on.

Itse jäin vain odottamaan, kun mies ilmoitti, että eroamme puolen vuoden kuluessa. Sanoin, etten aio pitää häntä väkisin, mutta toivon, että hän jää. Hän hankki jo asunnonkin, muttei sitten koskaan muuttanut. Muuttopäätöksen raukeamisen jälkeen meni vielä vuosi ennen kuin suhteemme palasi ennalleen, mutta se palasi. Jälkeenpäin ajatellen miehellä oli ihan normaali ikäkriisi.

Minulle on ihan se ja sama, oliko miehelläni toista. Luulen, ettei ollut. Itselläni kyllä oli ihailija, mutten halunnut vaihtaa huonompaan.

onko miehellä toinen. Ainakin silloin jos mies on rakastunut toiseen.

Minusta siinä tilanteessa ei ole kyllä paljon neuvoteltavaa.

Se on ihan sama, onko mies rakastunut toiseen vai ei. Jo kuukauden tai parin päästä mimmi voi olla unohtunut. Parisuhteessa aika mitataan vuosissa, ei viikoissa eikä kuukausissa. Mutta tyypillinen nainen kestää epävarmuutta korkeintaan 14 päivää ennen kuin heittää miehen pellolle uskottomuuden tultua ilmi.



En minä puhunut neuvottelemisestä mitään. Käskin odottaa rauhallisena. Kun antaa miehelle tilaisuuden mennä, mutta jättää oven auki, hän voi tulla takaisin. Uskottomuudessakin on erittäin usein kyse ikäkriisistä tai vastaavasta eikä suinkaan siitä, että mies olisi viimein tavannut sen ikuisen ihonalaisensa.



Ja ap:n tilanteessahan ei edes tiedetä, onko miehellä toista.

Nyt ihan aluksi vaikka tilanne on mikä on, sinun on kasattava jollain tavalla itsesi. Lapsiesikin vuoksi!! Täällä on puhuttu paljon "toisesta naisesta" ja tuntuu jotenkin nyt että keskustelun focus pyörii vain siinä, vaikka siitä ei ole edes mitään tietoa/varmuutta. Sinä ap sen varmasti parhaiten voit itse tietää, miettimällä mahdollsia "merkkejä" siitä. Tai keskustelemalla siitä miehesi kanssa, onko näin. AIna vain kyseessä ei ole joku toinen, kyllä suhteita päättyy ilman niitä "toisiakin". ALuksi teidän on JUTELTAVA! Sinun on saatava tietää onko oikeasti mitään enää tehtävissä? Minusta miehesi on sanonut sinulle jotain mikä voi oikeasti olla suuri asia nyt tässä kaikessa ja se on se, että oletko/oletteko eläneet vain lapsillenne? Lause kuulostaa ehkä kauhealta, mutta monet suhteet kaatuvat siihen, että ollaan enää äiti ja isä. Kaikki asiat pyörivät lasten ympärillä ja ei olla enää nainen ja mies, ei olla enää toisille se mitä ehkä josksu tavatessa oltiin. Tottakai suhde muuttuu lasten myötä, mutta minusta se on tärkeeää, että muistaa että on jotain muutakin kuin lapset. Oletteko te vuosien varrella vaalineet suhdettanne? Tehneet jotain pariskuntana? Olleet kiinnostuneita myös toistenne kiinnostuksen kohteista? Itselläni on kaksi lasta ja me pidetään kiinni mieheni kanssa "meidän ajasta", ollaan aina pidetty kiinni. Ja voin sanoa että se on meille tärkeä asia parisuhteemme kannalta. Näin koen, että olemme myös parempia äitejä ja isiä. Parempi perhe. Jos te löytäisitte vielä sen mitä teillä (luultavasti) joskus oli. Mihin miehesi sinussa rakastui. Voi olla, että ehkä rakkaus on vain loppunut, ehkä ei. Mutta, koittakaa puhua asioista. Ja muistakaa, että mitään ei kannata pitää itsestään selvyytenä. Toivon sinulle voimia ja jaksamista tässä raskaassa vaiheessa.

saat sieltä neuvoja!! siellä myös ulkosuomalaisia.



virtuaalihali sinulle kohtalontoverilta!

Että vieläkö miehesi osoittaa sinua kohtaan halveksuntaa? Ja saitko koskaan selville, mistä se tuli?



Minulle nimittäin kävi aivan samalla lailla enkä ikinä saanut tietää, miksi exäni aivan yhtäkkiä vihasi ja inhosi minua yli kaiken.

Että vieläkö miehesi osoittaa sinua kohtaan halveksuntaa? Ja saitko koskaan selville, mistä se tuli?

Minulle nimittäin kävi aivan samalla lailla enkä ikinä saanut tietää, miksi exäni aivan yhtäkkiä vihasi ja inhosi minua yli kaiken.

että osa pettäjä-jättäjän sisäistä prosessia on sen jätetyn demonisoiminen. Tavoitteena on vain helpottaa omaa pahaa oloa ja legitimisoida omaa lähtöä. Hyvin yleinen toimintatapa.

Itse olen ehdottanut miehelleni avioeroa pariin otteeseen

minusta sinä siirrät oman vastuusi miehesi harteille kuvittelemalla, että parisuhdeterapiaankaan ei kannata mennä, koska et halua loukata miestä (todellinen syyhän on se, että sinä et ole valmis olemaan rehellinen ja kohtaamaan todellisuutta). Sinulla on vääristynyt kuva totuudesta, jos kuvitteletkaan että teistä kumpikaan voisi olla tyytyväinen tai onnellinen valheellisessa suhteessa.

En kuvittele että kumpikaan meistä olisi onnellinen valheellisessa suhteessa, siksi olen ehdottanut että eroaisimme. En halua mennä parisuhdeterapiaan, koska en oikeasti halua olla tämän miehen kanssa eikä se parantaisi asiaa että kertoisin mikä kaikki hänessä on sellaista mitä en halua.

Uskon siis että olisi parempaa erota ilman sitä terapiajaksoa. Mies jäisi siihen käsitykseen, että hänen ex-vaimonsa on idiootti joka lähti suhteesta ilman mitään hyvää syytä ja varmaan katuu kun tajuaa miten on elämänsä ryssinyt, ja musta se olisi parempi kuin se että mies joutuisi kuulemaan kaikki inhottavat yksityiskohdat siitä, miksi en häntä ole pitkään aikaan enää rakastanut.

Voin olla väärässä miehen tunteista, mutta tämä kirjoittaja ainakin tulkitsi minut ihan väärin.

Tuon piti olla lainaus 37:lta tuon toisen kappaleen.

Mitä väliä sillä on, onko miehellä toinen nainen vai ei?

Uskokaa nyt vaan, ei kaikilla ole. Ja vaikka olisikin niin se ei oikeasti ole ratkaisevaa ap:n tilanteen jatkon suhteen.

Toinen nainen on yleensä vain oire, ei tilanteen syy, ja jos miehen ikäkriisi menee ohi tai hän muuten herää huomaamaan perheensä vaimon, toinen nainen jää kuin nalli kalliolle. Vaimo on aina vahvoilla, ellei pilaa tilannetta väärällä kriisireaktiolla.

Miestä ei saa heittää pellolle, jos haluaa avioliittonsa jatkuvan. Niin yksinkertaista sen on.

Itse jäin vain odottamaan, kun mies ilmoitti, että eroamme puolen vuoden kuluessa. Sanoin, etten aio pitää häntä väkisin, mutta toivon, että hän jää. Hän hankki jo asunnonkin, muttei sitten koskaan muuttanut. Muuttopäätöksen raukeamisen jälkeen meni vielä vuosi ennen kuin suhteemme palasi ennalleen, mutta se palasi. Jälkeenpäin ajatellen miehellä oli ihan normaali ikäkriisi.

Minulle on ihan se ja sama, oliko miehelläni toista. Luulen, ettei ollut. Itselläni kyllä oli ihailija, mutten halunnut vaihtaa huonompaan.

Sun mies oli näköjään niin kiltti, että teki tuon, että jäi. Minun mies asui tyyliin viikon kotona, kolme naisensa luona eikä osallistunut perheen elatukseen millään tavoin. Kyllä siinä on omat johtopäätökset tehtävä.

Enkä ole katunut.

Se antaa etäisyyttä. Ota järki käteen.



Miten mies asuisi kotona, jos viilettelisi irtosuhteissa omilla teillään? Vastuuntuntevana perheenisänä ei mitenkään. Olisi kohtuutonta vaatia sellaista sinulta.



Toisaalta, taloudelliset rajoitteet estävät poismuuton. Miten tähän on tultu? Mikä romutti taloutenne?



Olisiko niin, että koko irtiottoidea on vain stressireaktio? On yllättävän raskasta, jos talous on heikoilla. Vastuu painaa. Samaan aikaan erilaiset taloudelliset rajoitteet antavat tarvittaessa elämälle "terveet raamit", palauttavat tarvittaessa ruotuun ja maan pinnalle.



Olisiko mahdollista nyt keskittyä siihen hyvään mitä teillä jo on? Se antaa energiaa tarttua toimeen siellä, missä on korjattavaa.



Jos mies todella haluaa muuttaa pois, tough beans.



Selviäisitkö sinä lasten kanssa? Muista, ettei mies pääse elatusvelvollisuuttaan karkuun. Mutta sinunkaan ei tarvitse sietää aikuiselta mieheltä mitä tahansa käytöstä.



Jos olette molemmat olleet äkäisiä, se on usein merkki stressistä. Irtiotto voi silti olla vastuuntuntevaa ja aikuismaista, ei tuollaista ihmeellistä hajottavaa tuhoamista.



Suhdetta tulisi vaalia ja voisiko olla, ettei teille ole jäänyt siihen aikaa ja energiaa? Olisiko korjattavissa?

Että vieläkö miehesi osoittaa sinua kohtaan halveksuntaa? Ja saitko koskaan selville, mistä se tuli?

Minulle nimittäin kävi aivan samalla lailla enkä ikinä saanut tietää, miksi exäni aivan yhtäkkiä vihasi ja inhosi minua yli kaiken.

---------------------

Mies osoittaa yhä minua kohtaan halveksuntaa, mutta se ei tule sellaisella "tunteella" kuin ennen. Mutta yhä hän esimerkiksi puhuu minulle niin vähän kuin käytännössä on mahdollista ja hän sopii lasten asioista tekstiviesten tai sähköpostilla, joissa on hyvin ylimielinen sävy. Vältteleee myös näkyvästi joutumasta kanssani samaan huoneeseen jne.

Mutta semmoinen hyökkäävyys puuttuu ja välillä tuntuu kuin hän unohtaisi halveksia minua ja puhuu minulle aivan normaalisti. Sitten kuin hoksaisi, kuka olen ja jatkaa halveksivampaan sävyyn.

Syy ei ole selvinnyt, mutta uskoisin liittyvan sekä pettämisestä (tai ehkä liiasta alkoholinkäytöstä?) johtuvaan itsehalveksuntaa, jonka kohdistaminen omaan itseen olisi liian rankkaa. Tai sitten ero on helpompaa, kun tekee minusta halveksittavan. Tai jotain, ei ole syy selvinnyt ja tuskin koskaan selviääkään.

Valitettavasti se on tässä tapauksessa, näillä tiedoilla fakta, että miehellä on toinen. Tiuskiminen, etääntyminen, lisääntyneet poissaolot töissä ja yhtäkkinen toisen syyllistäminen/erohalut. Siinäpä se. Klassinen kuvio. Ei tule äkkiseltään yhtään miestä mieleen, joka ei olisi eronnut ilman toista naista noilla selityksillä. Miehet ei vaan lähde. Toisin kuin naiset ne kituu huonossakin suhteessa, ellei ole uutta tiedossa.



Tämä kaikki tekee asian vaikeaksi. Toista ihmistä ei voi sitoa ja väkisin pitää. Toisaalta tiedän usean miehen "uupuneen" vaimonsa painostuksessa ja itkussa jääden elämään avioliittoon. Moni on yrittänyt erota, ehkä jopa kertonut toisesta, mutta kaiken hysterian ja painostuksen keskellä antanut periksi. Voin silti sanoa, että nuo miehet on katkeria. Jatkavat pettämistä ja sanovat suoraan, että eivät välitä vaimostaan pätkän vertaa. Esittävät kilttiä kotona, mutta ovat tosi katkeria selän takana ja kroonisesti uskottomia.

Valitettavasti se on tässä tapauksessa, näillä tiedoilla fakta, että miehellä on toinen. Tiuskiminen, etääntyminen, lisääntyneet poissaolot töissä ja yhtäkkinen toisen syyllistäminen/erohalut. Siinäpä se. Klassinen kuvio. Ei tule äkkiseltään yhtään miestä mieleen, joka ei olisi eronnut ilman toista naista noilla selityksillä. Miehet ei vaan lähde. Toisin kuin naiset ne kituu huonossakin suhteessa, ellei ole uutta tiedossa.

Tämä kaikki tekee asian vaikeaksi. Toista ihmistä ei voi sitoa ja väkisin pitää. Toisaalta tiedän usean miehen "uupuneen" vaimonsa painostuksessa ja itkussa jääden elämään avioliittoon. Moni on yrittänyt erota, ehkä jopa kertonut toisesta, mutta kaiken hysterian ja painostuksen keskellä antanut periksi. Voin silti sanoa, että nuo miehet on katkeria. Jatkavat pettämistä ja sanovat suoraan, että eivät välitä vaimostaan pätkän vertaa. Esittävät kilttiä kotona, mutta ovat tosi katkeria selän takana ja kroonisesti uskottomia.

mutta munattomat miehet eivät minulta sääliä saa. Jos on oikeati niin selkärangaton, että kykenee pettämään mutta ei toimimaan rehellisesti ja suoraselkäisesti, niin on turha syytellä siitä vaimoa. En ymmärrä enkä suostu ymmärtämään miestä, joka on niin nössö, että ei kykene edes eromaan mutta kykenee silti selän takana vaikka minkälaisiin juttuihin, haukkuu vaimoaan ja syyttää tätä kaikesta, kun itsellä ei ole minkäänlaista selkärankaa toimia muita ihmisiä kohtaan oikein. Syy laitetaan vaimon niskoille. Joo, on se sellainen pirttihirmu, että uskallan kyllä pettää sitä ja haukkua sitä mutta erota en uskalla...

Kuten on toisteltu monta kertaa näissä eroketjuissa, pettäjällä on aina vikaa omien korvien välissä mutta hän ei pysty sitä käsittelemään ja siksi syy vieritetään AINA sen puolison niskoille. Totuushan on se, että se vaimon nalkutus ja pirttihirmuus ei aja sitä miestä pettämään, koska pelkäävä mies ei uskalla tehdä sitä. Tosiasiassa mies ei uskalla erota, koska pelkää, että se ruoho ei olisikaan aidan takana vihreämpää. Parempi siis katsoa kuin katua, ja jatkaa niin, että voita on leivän molemmin puolin. Syyt pettämisestä saa joka tapauksessa se puoliso, kun ei ollut riittävän hyvä, riittävän kiltti, riittävän kaunis tai ylipäätään riittävä missään...

Lopettakaa naiset tuo toisten naisten syyllistäminen. Jos nainen pettää, harva lässyttää siitä, miten ei kyennyt pääsemään miehestä eroon. Totuus on, että pettäminen on aina oma valinta, ja syyt siihen on aina pettäjässä. Huonoon liittoon voi olla monta syytä ja molemmissa syytä mutta pettämiseen syypää on aina se pettäjä.

Kukaan ei ole niin selkärangaton, että ei kykene eroamaan mutta kykenee pettämään. Valinnoista on kysymys ja siitä, että syy halutaan ulkoistaa. Kun sinä et ollut riittävän hyvä on paljon helpompi todeta kuin että minä en ole riittävän hyvä. Parhaimmillaan viedään tätä syyllistävää käsitettä suhteesta ja liitosta toiseen tajuamatta, että ei sen toisen tarvitse olla riittävän hyvä vaan kysymys on koko ajan omasta itsestä.

"mutta munattomat miehet eivät minulta sääliä saa. Jos on oikeati niin selkärangaton, että kykenee pettämään mutta ei toimimaan rehellisesti ja suoraselkäisesti, niin on turha syytellä siitä vaimoa. En ymmärrä enkä suostu ymmärtämään miestä, joka on niin nössö, että ei kykene edes eromaan mutta kykenee silti selän takana vaikka minkälaisiin juttuihin, haukkuu vaimoaan ja syyttää tätä kaikesta, kun itsellä ei ole minkäänlaista selkärankaa toimia muita ihmisiä kohtaan oikein. Syy laitetaan vaimon niskoille. Joo, on se sellainen pirttihirmu, että uskallan kyllä pettää sitä ja haukkua sitä mutta erota en uskalla...



Kuten on toisteltu monta kertaa näissä eroketjuissa, pettäjällä on aina vikaa omien korvien välissä mutta hän ei pysty sitä käsittelemään ja siksi syy vieritetään AINA sen puolison niskoille. Totuushan on se, että se vaimon nalkutus ja pirttihirmuus ei aja sitä miestä pettämään, koska pelkäävä mies ei uskalla tehdä sitä. Tosiasiassa mies ei uskalla erota, koska pelkää, että se ruoho ei olisikaan aidan takana vihreämpää. Parempi siis katsoa kuin katua, ja jatkaa niin, että voita on leivän molemmin puolin. Syyt pettämisestä saa joka tapauksessa se puoliso, kun ei ollut riittävän hyvä, riittävän kiltti, riittävän kaunis tai ylipäätään riittävä missään...



Lopettakaa naiset tuo toisten naisten syyllistäminen. Jos nainen pettää, harva lässyttää siitä, miten ei kyennyt pääsemään miehestä eroon. Totuus on, että pettäminen on aina oma valinta, ja syyt siihen on aina pettäjässä. Huonoon liittoon voi olla monta syytä ja molemmissa syytä mutta pettämiseen syypää on aina se pettäjä.



Kukaan ei ole niin selkärangaton, että ei kykene eroamaan mutta kykenee pettämään. Valinnoista on kysymys ja siitä, että syy halutaan ulkoistaa. Kun sinä et ollut riittävän hyvä on paljon helpompi todeta kuin että minä en ole riittävän hyvä. Parhaimmillaan viedään tätä syyllistävää käsitettä suhteesta ja liitosta toiseen tajuamatta, että ei sen toisen tarvitse olla riittävän hyvä vaan kysymys on koko ajan omasta itsestä.

[/quote]

Ihmiset kovevat asiat eri tavoin ja tekevät omia ratkaisujaan. SE nyt vaan on hyävksyttävä. Ellei hyväksy, kärsii vain itse.

Ihan sama tarina tuli mieheltä. Haluaa _vapautta_, kuulemma olla vaan ihan yksin, Ei halua että kukaan sitoo ja muuta paskaa. VANNOI, että hänellä ei ole toista naista.



Ja kun pakkasi kamat niin muutti toisen naisen luo. Olivat jo seurustelleet useamman kuukauden mun selän takana.



Että AP:n miehellä on toinen nainen jo kuvioissa. Siksi ei sänkypuuhatkaan kiinnosta kun saa tavaraa muualta.

Mies lahti eilen illalla "pois". Itki tunnin ja viivytteli ja jutteli, mutta oli silti sita mielta etta on mentava, sanoi etta nyt han on tajuamassa mita on tekemassa.

Laitoin heittomerkit pois sanaan, koska haluaa tulla 2 kertaa viikossa yoksi lasten vuoksi ja viikonloppuisin, koska mina olen silloin toissa ja han hoitaa lapsia. Nukkuu kuulemma sitten sohvalla nuo yot. Ma sanoin etta tulis vaan viikonloppuisin, koska ei siihen eroon saa minkaanlaista tuntumaa jos tekee nain, kun on tehnyt nain jo aikaisemminkin. Mies on siis toissa toisella paikkakunnalla ja han voi asua tyopaikan yhteydessa ilmaiseksi (mutta siis vain huone). Olisi halunnut ottaa keskimmaisen lapsen mukaan, muttei talle olisi hoitajaa paiviksi siella..



Sovittiin ettei mitaan kontaktia meidan kesken nyt pariin viikkoon, ellei asia kosketa lapsia. Mutta soitti jo autosta kun ajoi toihin, lopetin puhelun, sitten laittoi viestia etta oli saapunut perille, ja tanaan on tekstannut jo kai 3 kertaa, tyyliin mita lapsille kuuluu, meniko yo hyvin, yritin soittaa missas pain olette.. jne. Itse en ole vastannut mitaan. Lapsille on soittanut 3 kertaa.



Ma kirjoitin miehelle viime yona sahkopostin johon laitoin kaikki tuntoni ja toivomukseni ja "sovitteluyritykseni" ja kaiken mahdollisen mita mieleen tuli. Sanoin etta siina on nyt kaikki mita haluan ja pystyn talla hetkella sanomaan. Annoin kaikkeni, tekisin mita tahansa meidan avioliiton suhteen, joten pallo on nyt taysin hanella. Sain vastaukseksi samaa litaniaa olevan vastauksen, jonkalaista olen kuullut koko viikon. Tarvitsee aikaa, ei tieda mita haluaa, on kuin han menisi vuoristoradalla.



Olen itkenyt niin paljon, etten tieda kuinka enaa jaksan. Lapset ihmettelevat mika aitia vaivaa. Olen lyhyt pinnainen heidan kanssaan, vaikka toivoisin olevani juuri talla hetkella se kaikkein rakastavin ja huolehtivin aiti mita on.



Olen tyoelamassa, osa-aikaisesti, joten ei kylla vain mun palkalla parjata taloudellisesti lasten kanssa.



Tuo numero 20 vastaus voisi olla kuin minun kirjoittamani. Meilla ei onneksi kyllakaan ole ollut minkaanlaista alkoholilla latraysta eika baarimenoja, mutta muuten kuulostaa erittain tutulta, sanasta sanaan... Ja teilla oli sitten toinen nainen lopulta kuvioissa!?



Sita olen miettinyt itsekin, vaikken mitaan todisteita olekaan loytanyt, mutta on asioita jotka viittaisi sinne pain. Vaikea sanoa. Mies kiistaa toisen naisen ihan tyystin. Tama on kuulemma VAIN ja AINOASTAAN hanesta johtuvaa, mita HAN elamaltansa haluaa ja koska kaikilla on vain tama yksi ainoa elama, on nyt vihdoinkin havahtunut ja uskaltanut vihdoinkin puhua ja kertoa, etta jotain on tapahduttava. Ongelmana vain on ettei han (kuulemma?) itsekaan tieda mita se on.



Tama on niin kamalan riistavaa ja vaikeaa minulle. Olen itkenyt, huutanut (itsekseni) ja yha on uniongelmia, ruokahaluttomuutta, ja sekavuutta. Tanaankin oli eka toissa yksi koulutus, ja siella olin ihan zombina, sitten kaytiin lasten kanssa kaupassa ja en saanut ostettua sielta oikein mitaan, kavelin vain edestakaisin ja tuijotin muita pariskuntia ja ajattelin ovatko he onnellisia?!



Miten hitossa tama voi ottaa mulla nain koville? Olen ollut 100% uskollinen miehelleni ja pidan hanta yha maailman komeimpana miehena. Han on ollut hyva mies (paitsi viime aikoina, ollut artyisa, masentuneen oloinen jne), aina tehnyt toita ahkerasti jne. Onhan noita vikojakin, ja luulin etten niista ole niin valittanyt, mutta ilmeisesti sitten olinkin.



Tasta tulee taas ihan sekavaa tekstia, mutten nyt parempaa osaa tuottaa. Kaveri tulee illalla istumaan iltaa, mutta muuten en halua nahda ketaan, pelkaan etta joku kysyy kuulumisia ja romahdan julkisella paikalla. Toissa kavi jo noin!



Toisaalta tunnen jo alkavaa vihastusta miesta kohtaan, etta kuinka han saattaa tehda taman perheelleen! Rikkoa lapsien kodin. Asumme ulkomailla ja meilla ei ole ketaan sukulaisia taalla, tama ydinperhe on kaikki mita he ovat koskaan tienneet. Olen sanonut miehelleni, etta olen valmis tekemaan mita vain taman eteen, mutta han tarvitsee nyt miettimisaikaa, eika osaa vastata. Ja kaikkein surullisinta on se ettei han kuulemma olisi halunnut kuopustamme, vaikkakin rakastaa hanta yli kaiken, mutta kuopuksen syntymasta asti han on tuntenut etta kaikki ei ole kunnossa.



Nyt en voi tehda muuta kuin odottaa, mita hanen majesteettinsa paattaa. Mies sanoo, etta on aivan kauhean paineen alla, koska HANEN taytyy paattaa meidan, meidan perheemme, lastemme elamasta. Hmm... kukakohan laittoi pallon pyorimaan?

päähänne, että ap:n miehellä on toinen nainen? Kyllä mies/nainen voi erota ilman, että hänellä on toinen odottamassa. Älkää lukeko rivien välistä vaan mitä kirjoitetaan.

On aivan selvää, että normaali mies kipuilisi omat kipunsa itsekseen siihen pisteeseen, että tietäisi, mitä haluaa.



Minä uskon, että ap:n miehellä on toinen nainen. Miestä pelottaa uuden suhteen aloitus. Siksi antaa noita ristiriitaisia viestejä ja yrittää tehdä itsestään uhrin.

Mä ymmärrän täysin.. nimittäin sun miestäs.



Niin kamalalta kun se kuulostaakin, ajattelen täysin samoin kuin miehesi. Olen itse siis nainen.



Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 15 vuotta, teini-ikäisestä alkaen. Meillä on kolme lasta.



Kolme viimeisintä vuotta olen ollut liitossani onneton. Olen tyytymätöm elämääni, liittoomme, kaikkeen. Kaipaan omaa aikaa (vaikka sitä saankin), mutta lähinnä kai kaipaan omaa aikaa miehestä enkä lapsista. Kaipaan vapautta.



Olen alkanut miettimään, että tässäkö tämä nyt on. Tätä samaa lopun elämääni, ei ikinä, APUA!



Olen ottanut miehelleni puheeksi tyytymättömyyteni suhteeseemme, hän ei halua erota. Vaikeaksi lähdön tekee juuri se, että mies on niin kiinni minussa, rakastaa eikä halua erota. Minä en enää rakasta, kunnioita, halua. Minulla ei kuitenkaan ole toista miestä. Minulla on vaan se halu löytää joskus vielä joku, kokea se rakkaus, rakastaa. Siitä en ole valmis luopumaan lopun elämäkseni.



Olen odottanut kolme vuotta, että tunteet palaisivat takaisin miestäni kohtaan. Eivät ole palanneet. Ero pyörii mielessäni joka ikinen päivä. Lähtö on lähellä, tunnen sen.



Minua harmittaa aivan älyttömästä rikkoa tämä ydinperhe. Kaikki asiat vaikeutuvat. Lapset kärsivät ym. Mutta maksanko hinnan oman onneni kustannuksella ja jään tunteettomaan liittoon? En tiedä.