Onko Apula hyvä paikka hankkia lemmikki?
Kävin siellä katsomassa ja tulin niin kovin surulliseksi. Yksikin lahjoitti 11 vuotiaan koiransa pois muuton takia. Niin vähänkö se eläin sille ihmiselle merkkaa? Ja miltä siitä koirasta tuntuu, kun joutuu yhtäkkiä lähtemään kodistaan vieraaseen perheeseen?
Oli paljon muitakin vastaavia tapauksia.
Me haluttais kultainen noutaja, mutta ei tarvis olla rekisteröity. Kennelissä syntyneet rekisteröidyt koirat on niin hirveissä hinnoissa nykyään, että ei tee mieli ostaa niiltä.
Ja ihan ehdottomasti pentukoira halutaan, niin ei tule sitten yllätyksiä luonteen kanssa.
Kommentit (132)
En voi kyllä suositella. Siellä liikkuu todella paljon näitä pentutehtailijoita, ja myös ihan huijareita. Ihan turha odottaa, että olisi kunnossa mitkään muutkaan perusasiat, jos mitään suojaa ostokselle ei ole (kuten se rekisteripaperi). Virosta tuleville koirillekin pitäisi antaa rabies- ja parvorokotukset, mutta siitä huolimatta tiedän tapauksia, että rajan yli on päästetty pentuja, jotka sairastavat ja samalla sitten tuovat nuo taudit tänne meillekin, missä niitä ei luonnollisesti esiinny. Tiedän myös kissapuolella näistä "aito norjalainen metsäkissa"-pennuista ihan liian monta Apula-tapausta, joissa kissat tulleet aivan tautisina omistajilleen ja siinä vaiheessa myyjä lakkaakin sopivasti vastaamasta puhelimeen.
Jos on edes pieni riski, että myyjä myy pentutehtaissa tuotettuja pentuja, älä anna rahojasi sinne. Ne paikat on ihan järkyttäviä. Olen yhden nähnyt ja se riitti. Ihan puhdasta bisnestä, eläimistä viis. Pennut ulos ja rahat sisään, ulkoloiset, silmätulehdukset ja hoitamattomat avohaavat jäävät emoille muistoksi.
Samoin, jos 800€ tosiaan on liian iso raha, ei eläimen kovasti parane alkaa sairastamaan. Se tulee hyvin äkkiä tuo summa jo 2-3 eläinlääkärireissusta, hieman kaupungista ja haaveista riippuen toki. Jos halvemmalla haluaa päästä, voi tosiaan hankkia sen rescuen, mutta valitettavasti moni, kuten ap:kin välttämättä sen pennun väen väkisin haluaa, ja niitä on harvemmin tarjolla. Paitsi tietysti niillä pentutehtailijoilla, joiden eläinrääkkäys jatkuu niin kauan kunnes sen tukeminen lakkaa.
ÖÖ en oikeen tiedä kuina voi sanoa ja yleistää että apulasta ei kannata ostaa?!
Itse ostin sieltä hyvästä kennelistä rotukoiran ja ei mitään ongelmaa. Tiedän myös monia ystäviäni jotka ovat apulasta koiransa tai kissansa hommaneet ja nekin aivan terveitä! Tottakai on siellä sellasiakin että vaan pennuttaa rahanahneuksissaan hulluja yhdistelmiä ja lonkkavikasia koiria. Mutta turha nyt lähteä yleistämään koska kyllä sieltä saa täysin terveitä ja muutenkin ongelmattomiakin koiria :)
ei ole sama kuin pentutehtailu... Siis ei aina tarkoita samaa.
Perjaatteessa se ei ole sama asia mutta jso kyseessä esim rotukoira ja syntyy rekkaamattomia pentuja jatkuvasti niin jokuhan siinä mättää. Rahanahneus kenties? mutta siis täysin seropi on asia erikseen. Vaikka kyllä niitäkin esim apulassa löytyy puolen vuoden välein samoilta henkilöiltä ja mukamas "vahinko" pentuja :D
En voi kyllä suositella. Siellä liikkuu todella paljon näitä pentutehtailijoita, ja myös ihan huijareita. Ihan turha odottaa, että olisi kunnossa mitkään muutkaan perusasiat, jos mitään suojaa ostokselle ei ole (kuten se rekisteripaperi). Virosta tuleville koirillekin pitäisi antaa rabies- ja parvorokotukset, mutta siitä huolimatta tiedän tapauksia, että rajan yli on päästetty pentuja, jotka sairastavat ja samalla sitten tuovat nuo taudit tänne meillekin, missä niitä ei luonnollisesti esiinny. Tiedän myös kissapuolella näistä "aito norjalainen metsäkissa"-pennuista ihan liian monta Apula-tapausta, joissa kissat tulleet aivan tautisina omistajilleen ja siinä vaiheessa myyjä lakkaakin sopivasti vastaamasta puhelimeen.
Jos on edes pieni riski, että myyjä myy pentutehtaissa tuotettuja pentuja, älä anna rahojasi sinne. Ne paikat on ihan järkyttäviä. Olen yhden nähnyt ja se riitti. Ihan puhdasta bisnestä, eläimistä viis. Pennut ulos ja rahat sisään, ulkoloiset, silmätulehdukset ja hoitamattomat avohaavat jäävät emoille muistoksi.
Samoin, jos 800€ tosiaan on liian iso raha, ei eläimen kovasti parane alkaa sairastamaan. Se tulee hyvin äkkiä tuo summa jo 2-3 eläinlääkärireissusta, hieman kaupungista ja haaveista riippuen toki. Jos halvemmalla haluaa päästä, voi tosiaan hankkia sen rescuen, mutta valitettavasti moni, kuten ap:kin välttämättä sen pennun väen väkisin haluaa, ja niitä on harvemmin tarjolla. Paitsi tietysti niillä pentutehtailijoilla, joiden eläinrääkkäys jatkuu niin kauan kunnes sen tukeminen lakkaa.
Kyllä se on ihan sama missä se ilmoitus on. Ei se ilmoituksen sijainti mitään asiasta kerro. Kyllä jokainen sen ostopäätöksen sitten joutuu kuitenkin muulla perusteella tekemään, kuin ilmoituksen nettisijainnilla. Itse olen ollut hyvin tyytyväinen apulan kautta löytämiini ihmisiin, vaikken heiltä koskaan ole pentua ostanut. Olisin kyllä voinut ostaa, ilman mitään tehtailun vaaraa. Omat koirani olen ulkomailta hakenut ja haen jatkossakin. Siellä kun sitä valinnan varaa on melkoisesti enemmän, eikä kaikkia rotuja ole "terveen rodun" edun nimeen pilattu ja sairaiksi jalostettu.
Miksi teettää sekoituspentuja?
Nartun leikkaaminen olisi parasta nartulle,ei tule kohtutulehdusta.Yleensä kasvattaja ei jätä niistä pentua itsellee.Rahan takia teettävät,sehän on selvä.Eikä kukaan voi tarkkailla monesko pentue on menossa.Siksi yleensä juuti on tehtailua,jos ottajia vaan riittää.Paljon tosin ostajat antavat niitä pois jo vuotiaina,kun ei sekoituksista tullutkaan luonteeltaan niin hyvää kun haluttiin.Tai ulkonäkö ropellikorvineen ei miellyttänytkään silmää...
Rekisteröintipaperit ei maksa noin paljoa.Varmaan juuri välipentue,tai sitten kennelin pitäjä on rekisteröintikiellossa liian tiheän pennuttamisen tai muuten hämärähommien takia.Ei kukaan kennelin pitäjä jätä koiran pentuja rekisteröimättä,paitsi jos niitä ei saa rekattua itsestään johtuen.Seuraile rekkaileeko viellä...luulen että ei.
Jos ei ole valmis tai kykenevä maksamaan koirasta "riistohintaa" eli normaalia maksua, niin ei kannata ottaa koiraa ollenkaan. Koira on iso rahareikä, pitää olla valmis suuriinkin eläinlääkärikuluihin ja muihin - ikinä ei tiedä, mitä lemmikin kanssa saattaa sattua.
Itselläni on täysin ilmainen koira, jonka eläinlääkärikuluihin menee vuodessä vähintään 1000€. Siihen lisäksi ruoka+herkkukulut, ajoittaiset tarvikekulut, jne.
Ja jos on valmis tukemaan pentutehtailua ja epämääräisiä pennunmyyjiä, niin silloin saa vetästä ittensä vessasta alas.
Pennun hinta on 950€
Pentuja tuli 6 kpl. Joista yhdellä oli häntämutka eli ei voi käyttää jalostukseen. Sen myin 450€.
Pentujen hinta koostuu seuraavista asioista (tai ainakin itse sen laskin näin)
Olen käynyt narttuni kanssa 7 näyttelyssä jonka jälkeen sain muotovalion arvon. Näyttelymaksu on 30€ + matkat. Lisäksi mäyräkoirilla pitää olla käyttökoetulos. Näitä reissuja olen tehnyt samaisen nartun kanssa 4. Yhden hinta on n. 40€ + matkat ja yöpymiset. No harrastan metsäjuttuja muutenkin että ei isohomma :).
Astutusmaksu oli minun käyttämällä uroksella 300€. Se voi olla myös yksi pentu tai miten sovitaan.
Narttuni raskaus meni hyvin ja käytin sen ultrassa puolessa välissä raskautta. Tämä ei ole milläänlailla pakollista mutta oli kiva "nähdä" paljonko pentuja tulisi. Se taisi maksaa 130€.
Synnytys meni helposti ja ei tullut komplikaatioita. Narttu hoiti vauvojen syötön hienosti. 4 viikkoisina / aloitettiin penturuokinta. Sitten oli sirutukset 25€ pentu. Eläinlääkärin tarkastukset 200€/ pentue ja rokotukset 40€pentu. Madotukset hoidetaan myös koko poruukalle. Rekisteröinti taisi olla 37€ pentu
Eli jäin voitolle, mutta sille en laskenut hintaa että olin lomalla / palkattomalla vapaalla pentujen synnytyksen aikaan, heräilin yöllä katsomaan miten pennut voi, siivosin ja putsasin pikkuisten jälkiä. Ruokin ja hoivasin pentuetta kun emo ei enää imettänyt. Tosin toiste en enää pentuja teetä. Ei se niin helppoa ole :)
Sulle kelpaa geneettisesti sairaskin yksilö, jonka rodusta ei ole takeita eikä vanhempien terveystestejä ole tehty.
Rotueläimen hinta ei ole riistoa, se koostuu kyllä erinäisistä elementeistä.
t: rotukissakasvattaja, jota vituttaa se hinnasta nariseminen
Minulla on rotukissa, itse rotu ei ole se tärkein juttu vaan se, että tiedän kissan taustan ja sen, että sen äidistä ja isästä on pidetty huolta ja ne on hoidettu asiallisesti. Paperittomasta eläimestä ei koskaan voi olla varma siitä miten se on hoidettu (onko madotettu, rokotettu, käynyt lääkärissä jne.) ei ole selvitetty mahdollisia perinnöllisiä sairauksia, ei ole selvitetty sukua (sisäsiitos ei tee kovin hyvää eläimelle) jne. Eläin pennuttaminen ei ole mikään bisnes, vaan tarkoitus on jalostaa terveitä ja parempia jälkeläisiä. Oma kissani on ollut aikaisemmin jalostuksessa ja muutti luokseni jäätyään niistä hommista pois. Sillä on kauniita, terveitä ja menestyneitä jälkeläisiä.
Kun etsin kissaa, katselin aluksi Apulaa, mutta minusta siellä oli aivan liian usein (puhun siis kissapuolesta en koirista) epämääräisiä ilmoituksia, eikä kovin moni ilmoitus saanut minua kiinnostumaan. Lopulta siirryin rotuyhdistyksen sivuille ja sieltä se kissa sitten löytyi.
Hankintahinta on lopulta pieni osa eläimen kuluista, jos haluaa rotukoiran tai -kissan se on maksettava. Älkää tukeko pentutehtailua ja muuta epämääräistä toimintaa, paperittomuus kertoo yleensä jostain vilunkihommasta.
Niin... Ei voi muuta sanoa kuin voi voi.. Laatu maksaa, no meillä ei maksanut kuin 250 € kulukorvauksia, kun rekkurescuen kautta maailman ihanin, suuri sydämisin ja mahtavin koira saatiin. Ja tosiaan koiran vanhemmista eikä koiran omasta historiasta tai terveydestä ole yhtään mitään tietoa.. Ja se se syykin on miksi meille ei rotukoiraa tule vaan ainoastaan niitä jotka todella sen kodin tarvitsee.. Kyllä pistää vihaksi lukea eräitä kommentteja täällä !

Olet tosi nuija, ellet todella tajua, että tuossa lainaamassasi kommentissa puhutaan pentutehtailusta, ei rescue-eläimistä.
Kaikki eläimet tarvitsevat hyvän kodin. Myös ne rotukoirat.
yksi perhoskoiran ostanut perhe oli kyllä niin klassisesti jymäytetty... Järkyttävä hinta sekarotuisesta, ehkä sairaasta koirasta. Ja muka molemmat vanhemmat oikein näytettiin...just joo. Tälle porukalle varmaan riitti, kun laittaa mitkä tahansa kaksi pikkukoiraa vierekkäin ja sanoo, että tuossa on mami ja papi ja tässä niiden rakkauspennut. Etenkään uroskoirasta ei nyt kertakaikkiaan mitään varmuutta tuolla lailla saa. Tietysti, jos tuossa kennelissä on sama matadoriuros, joka astuu joka juoksusta kaikki nartut niin tuleehan sitä rahaa tuolla tavalla... ei ihme, ettei sitten rekisteröidäkään.
Suomessa rekisteröityjen koirien ja kissojen kasvattaminen on HARRASTUSPOHJAISTA TOIMINTAA, josta kasvattajille ei välttämättä jää rahaa taskuun ollenkaan pikemminkin toisten päin. Eläinlääkärimaksut ennen astuttamista ja sen jälkeen, laadukas ruoka, oma työ ja vaikka mitä, huh. Monet kasvattajat ovat kirjoittaneet sivuillaan mitä kaikkea kasvattaminen ja pennun hinta pitää sisällään. Työtä tehdään rakkaudesta eläimiin, ei rahan perässä.
Rekisteröimättömien "puhdasrotuisten" koirien ja kissojen kasvattaminen/pentutehtailu on AMMATTÍMAISTA toimintaa, jossa pentutehtailijoilla ei ole halvan ja liian vähäisten ruokamenojen lisäksi oikeastaan muista kuluja, eläimetkin jätetään pärjäilemään omillaan, joten jokainen euro, jonka heille maksat, on melkeinpä sama kuin he varastaisivat sen lompakostasi.
Ja vaikka joku kasvattaisikin kotona eläimet aivan samalla tavalla kuin kasvattajat kasvattavat, niin miksi eivät saman tien vain kävisi lyhyttä kasvattajakoulutusta, käyttäisi eläimet eläinlääkärissä ja myisi niitä rekisteröityinä?
SIKSI koska järkevät ihmiset tekevätkin niin, ne jotka eivät tee, tekevät sitä rahasta eivätkä välitä eläimistä. Varmasti osaavat esittää että eläimet ovat oikein tärkeitä heille, mutta todellisuus ei ole aina sitä mille se näyttää.
Ota asioista selvää esim. http://www.sey.fi/elainten_viikko/2005_pysayta_pentutehdas
Apulassa on sekä "hyviä" että "huonoja" ilmoituksia.
On itsestäsi kiinni haluatko olla TYHMÄ lemmikinostaja vai valveutunut ja fiksu eläimenomistaja!!
Jos et haluat kenneltoimintaan mukaan, niin osta sekarotuinen pentu (monesti ilmaisia!), elä osta puhdasrotuista rekisteröimätöntä!!
Kävin siellä katsomassa ja tulin niin kovin surulliseksi. Yksikin lahjoitti 11 vuotiaan koiransa pois muuton takia. Niin vähänkö se eläin sille ihmiselle merkkaa?
Ihmiset on ääliöitä.Otetaan lemmikki hetken mielijohteesta ja kun se ei olekaan enää pieni tai vaatii liikaa(?) huomiota, annetaan/myydään pitovaikeuksien vuoksi pois. Mikä syy on antaa koira pois, kun perheeseen tulee vauva? Ei mikään. On oikeita syitäkin, esim. muutto pieneen kaupunkiasuntoon maalta ison koiran kanssa, oma sairastuminen , mutta 95 % noista pitovaikeuksista on keksittyjä. Kokeile tori.fi, sen kautta löysin molemmat HYVÄT koirani.
Vaikutatte ihan keskenkasvuisilta koko porukka. Ei mitään argumentointitaitoa kenelläkään. Pelkkää tappelua millä ei saa mitään muutosta mihinkään.
Ylimieliset kennel"jalostajat" Vs pihit & naiivit juntit
Kyllä yhden pennun hinnalla (1500 euroa) saa varmana aika paljon koiranruokaa. Ja jokusen eläinlääkärikäynninkin. Ne loput pennut ovat siis puhdasta voittoa.
Meillä on kaksi hienoa perheenjäsentä Apulan kautta!! Kissamme löytyivät sieltä ja sattuikin täysosuma!
Erittäin ihania, hyväluonteisia ja terveitä ovat olleet. Olivat hyvin hoidettuja ja madotettuja sekä sosiaalistettuja jo syntymäkodissa. Täysiä maatiaisia (l. kotikissoja, kuten termi kuuluu) ovat. Eivät olleet kalliita mutta luonnollisesti eivät ilmaisiakaan.
Apulasta voi siis tehdä myös hyviä ostoksia. Kannattaa lukea ilmoitukset tarkkaan ja käydä etukäteen katsomassa pennut EIKÄ maksaa rahaa etukäteen (ainakaan millekään tilille).
[quote author="Vierailija" time="06.04.2012 klo 12:05"]
[/quote]
Kunnon kasvattajien tarkoitus on JALOSTAA rotua, päämääränä rotumääritelmän mukainen, terve koira. Ei vain koirien määrän lisääminen, kuten sinulla. Laadusta voidaan maksaa. Mutta niin kovin moni ajattelee vain omaa napaansa lyhyellä tähtäimellä, viis sen eläimen tai rodun tulevaisuudesta.
[/quote]
Rotumääritelmät ovat nykypäivänä aika luonnottomia, eivätkä todellakaan lähde koiran terveydestä, vaan ulkonäöstä. Nuo jalostukseen käytettävien vanhempien terveytutkimukset yrittävät vain paikata niitä virheitä, joita lyhytnäköisellä, ulkonäköön perustuvalla jalostuksella on aiheutettu.
Siksi usein käyttöön jalostettu tai vaikka sekarotuinen katukoira voi oikeastikin olla terveempi kuin paperillinen koira. Etenkin suosituimmat rodut voivat olla todella sairaita. Kyllä eläinystävää pistää vihaksi!
[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 11:20"]
Vaikutatte ihan keskenkasvuisilta koko porukka. Ei mitään argumentointitaitoa kenelläkään. Pelkkää tappelua millä ei saa mitään muutosta mihinkään.
Ylimieliset kennel"jalostajat" Vs pihit & naiivit juntit
[/quote]
Mutta onneksi sitten tulit keskusteluun mukaan sinä tällä fiksulla ja hyvin argumentoidulla kommentillasi. Kyllä taso kohosi heti huomattavasti.
Varmaan on ok paikka, mutta en minäkään ymmärrä, että luovutaan vanhasta koirasta. En oikeastaan ymmärrä, että luovutaan ylipäätänsä, mikä muka on se pitovaikeus (allergia ehkä eri asia) Itsellä ollut viisi koiraa ja kahdella kertaa kaksi yhtäaikaa ja niin vain muutin maalta kaupunkiin ja takasin, koirat seurasi mukana. En väitä, että ei olisi välillä ollut ongelmia, mutta kun kerran olin ottanut, ne myös huolehdin. Ei siis kannata ottaa ollenkaan, jos tulee tunne, että koira ei elämään kuulu, sen elämän loppuun asti.Sitä mieltä kyllä vielä, että luotettu kennel on parempi kuin mikään muu ja paperit ehdottomasti, ns.sekarotusia on tarpeeksi. Vaadi nähdä emä ja isäkin miel (ei aina mahd) ja ainakin paikka missä kasvatuskodissa ovat, miel.kasvaneet perheen kanssa. Ps.ihaniahan ne koirat ovat.