Muita siivoushullujen lapsia?

juokse äitini neuroosien mukaan ;)



Äitini oli siivoushullu, ei ole enää. Nykyisin ei toki pytyisikään ikänsä ja kuntonsa takia.



Lapsena mun tehtävä oli pyyhkiä viherkasvien lehdiltä pölyt, että kuule ei niiden viherkasvien takia tarvitse pölyä olla :)



Nyt se napanuora irti ja lopetat stressaamisen. Vastaat napakastai jos valittelevat tai olet kuin et kuulisikaan tai heität huumoriksi. Mikä nyt sun tyyliin parhaiten sopii.



Eihän sun äidin tyyli terve ole, joten miten siitä stressaamaan.

Jos oma kotisi ei ole terveydelle haitallinen, viis veisaa siitä, että pakkomielteisen ihmisen siivoustaso on erilainen.

Meilläkin kyllä siivottiin perusteellisesti kerran viikossa, mutta ei sentään viety mattoja ulos joka päivä! :O Tyhjättiinkö teillä viikottain kaikki kaapitkin vai "vaan" avohyllyt? Meilläkin kyllä kaikki avohyllyt tyhjättiin ja pyyhittiin viikoittain, tekstiilit vietiin ulos ja lattiat pestiin.

Niin ja kyllä mäkin tiedostan miettiväni siisteyttä enemmän jos äiti on tulossa kylään, mutta en mä siitä käytännössä sen isompaa stressiä ota. Siinä mielessä napanuora on katkennut, että tuskin alkaisi mulle mun kodissani mussuttaakaan vaikka kiinnittäisikin huomiota siisteyteen.



4

Meilläkin kyllä siivottiin perusteellisesti kerran viikossa, mutta ei sentään viety mattoja ulos joka päivä! :O Tyhjättiinkö teillä viikottain kaikki kaapitkin vai "vaan" avohyllyt? Meilläkin kyllä kaikki avohyllyt tyhjättiin ja pyyhittiin viikoittain, tekstiilit vietiin ulos ja lattiat pestiin.

mutta tosi usein myös kaapit. Ja kaksi kertaa vuodessa pestiin seinät ja katot niin, että seisottiin pöydän päällä ja luutulla hinkattiin katosta neliö kerrallaan..

-ap

Nyt se napanuora irti ja lopetat stressaamisen. Vastaat napakastai jos valittelevat tai olet kuin et kuulisikaan tai heität huumoriksi. Mikä nyt sun tyyliin parhaiten sopii.

Eihän sun äidin tyyli terve ole, joten miten siitä stressaamaan.

tsempistä! Vaikka tiedän tuon kaiken, silti päässä huutaa kuinka huono ja sotkuinen ihminen olen:/

-ap

Meilläkin kyllä siivottiin perusteellisesti kerran viikossa, mutta ei sentään viety mattoja ulos joka päivä! :O Tyhjättiinkö teillä viikottain kaikki kaapitkin vai "vaan" avohyllyt? Meilläkin kyllä kaikki avohyllyt tyhjättiin ja pyyhittiin viikoittain, tekstiilit vietiin ulos ja lattiat pestiin.

mutta tosi usein myös kaapit. Ja kaksi kertaa vuodessa pestiin seinät ja katot niin, että seisottiin pöydän päällä ja luutulla hinkattiin katosta neliö kerrallaan..

-ap

Ja sitten vaikka olis ollut miten kiire muiden asioiden kanssa, niin joka ikinen kaappi piti ennen joulua ja juhannusta tyhjätä ja siivota perusteellisesti, minkäänlaista priorisoinnin kykyä ei ollut, vaan kaikki mitä siivoamiseen liittyi oli yhtä tärkeää (eli äärimmäisen tärkeää).

t. se jolla oli samanhenkistä touhua

Meilläkin kyllä siivottiin perusteellisesti kerran viikossa, mutta ei sentään viety mattoja ulos joka päivä! :O Tyhjättiinkö teillä viikottain kaikki kaapitkin vai "vaan" avohyllyt? Meilläkin kyllä kaikki avohyllyt tyhjättiin ja pyyhittiin viikoittain, tekstiilit vietiin ulos ja lattiat pestiin.

mutta tosi usein myös kaapit. Ja kaksi kertaa vuodessa pestiin seinät ja katot niin, että seisottiin pöydän päällä ja luutulla hinkattiin katosta neliö kerrallaan..

-ap

Ja sitten vaikka olis ollut miten kiire muiden asioiden kanssa, niin joka ikinen kaappi piti ennen joulua ja juhannusta tyhjätä ja siivota perusteellisesti, minkäänlaista priorisoinnin kykyä ei ollut, vaan kaikki mitä siivoamiseen liittyi oli yhtä tärkeää (eli äärimmäisen tärkeää).

t. se jolla oli samanhenkistä touhua

koskaan en ole kuullut muualla olleen yhtä hullua meininkiä kuin meillä. Vaikka ei se silloin tuntunut hullulta vaan ihan normaalilta. Hirveän syyllisyyden omasta _sotkuisuudesta_ se silti jätti:/

-ap

oma äiti oli samanlainen. Elimme perheessä jossa oli psykopaatti isä, siis aivan sadisti,joka mielivaltaisesti pahoinpiteli vaimoa ja lapsia (keksi syyn aina omasta päästä, ei ollut siis mitään syy-yhteyttä oman käyttäytymisen ja väkivallan välillä). Äiti ei uskaltanut puolustaa meitä lapsia. Äiti oli ihan sairaalla tavalla yksi lapsista, eli haki isältä kiitosta ja huomiota kuin lapsi konsanaan. Isä sitten palkitsi kilttiä "lapsi"vaimoaan ostamalla leivoksen ja taputtamalla päähän. Tai antamalla viikkorahaa sukkahousuihin. Kuvio oli siis aivan sairas ja perverssi.



Tästä johtuen äitini ainoa selviytymiskeino oli siivousmania. Se oli ainoa asia jossa hän koki hallinnan tunnetta, että oli joku asia maailmassa mikä ei ollut arvaamatonta, pelottavaa, mielivaltaista tai aggression täyttämää. Äiti rakasti siivota, siivosi joka päivä ja kerta viikossa suursiivous. Erikseen kaikki juhlasiivoukset joissa pestiin seinät ja katotkin...tsiisus!



Joten omalla äidilläni siivousvimma oli jotain terapiaa ja pakoa todellisuudesta. Eipä hänelle jäänyt aikaa olla äiti ollenkaan, ikinä ei sylitellyt, suukottanut, ei ole koskaan sanonut että olisimme rakkaita tai tärkeitä lapsia. Eli aivan tunnevammainen ja kylmä kuin pakastebroileri.



Mutta kuten sanottu äitini vammat (ja siivousvimma) oli alun alkuaan narsistisen psykopaatti isäni aikaansamaan. Joten niin se vaan on, narsisti sairastuttaa koko perheen. Kukin sitten oireilee eri tavoilla.



En ole missään tekemisissä vanhempieni kanssa ollut enää sen jälkeen kun sain itse lapsia, ja silloin todella konkreettisesti tajusin miten järkyttävällä tavalla minua on kaltoinkohdeltu lapsuudessa. Vanhempani kiistävät tietysti kaiken ja väittävät että mitään em. ongelmista ei ole koskaan ollut olemassakaan.



En siis voi olla lapsuudenkotiini yhteydessä mutta voin ymmärtää äitini siivousmaniaa, siihen liittyneitä syitä, ja sitä mitä hän sillä sai itselleen. Olen kyennyt antamaan anteeksi.



Ehkä ap sinunkin äidilläsi siivous paikkasi jotain puutetta, antoi jotain hallinnan tunnetta tai toi ulkopuolisten silmissä arvoa (ns kulissit kunnossa ja kiiltävinä).

Meilläkin kyllä siivottiin perusteellisesti kerran viikossa, mutta ei sentään viety mattoja ulos joka päivä! :O Tyhjättiinkö teillä viikottain kaikki kaapitkin vai "vaan" avohyllyt? Meilläkin kyllä kaikki avohyllyt tyhjättiin ja pyyhittiin viikoittain, tekstiilit vietiin ulos ja lattiat pestiin.

mutta tosi usein myös kaapit. Ja kaksi kertaa vuodessa pestiin seinät ja katot niin, että seisottiin pöydän päällä ja luutulla hinkattiin katosta neliö kerrallaan..

-ap

Ja sitten vaikka olis ollut miten kiire muiden asioiden kanssa, niin joka ikinen kaappi piti ennen joulua ja juhannusta tyhjätä ja siivota perusteellisesti, minkäänlaista priorisoinnin kykyä ei ollut, vaan kaikki mitä siivoamiseen liittyi oli yhtä tärkeää (eli äärimmäisen tärkeää).

t. se jolla oli samanhenkistä touhua

koskaan en ole kuullut muualla olleen yhtä hullua meininkiä kuin meillä. Vaikka ei se silloin tuntunut hullulta vaan ihan normaalilta. Hirveän syyllisyyden omasta _sotkuisuudesta_ se silti jätti:/

-ap

Kun muutin omilleni niin elin aika pellossa. Tosin mä kyllä silti pidin kiinni siitä kerran viikossa siivoamisesta :D Sitä en osannut kyseenalaistaa. Mutta toisaalta elin niin sotkuisesti, että viikossa ehdin jo saadakin asunnon siihen kuntoon että siivoaminen oli tarpeen.

Hankalinta oli se, että asiasta ei voinut keskustella (siinä vaiheessa kun jo olin vähän tiedostanut ettei siivousvimma ole ehkä aina se paras elämäntapa). Jotenkin tuo siivoaminen vaan oli niin iso asia, että mikään muu kuin täydellinen siisteys ei kelvannut. (Tosin epätäydellistä se varmaan äidin mielestä oli.)

Nyt kun asun miehen kanssa niin siivoamiskerrat on vähentyneet (mies ei siivoaisi varmaan koskaan jos hänestä olisi kiinni). Saattaa vahingossa mennä 3-4 viikkoakin siivoamatta. Eli siivoaminen kerran viikkoon on jäänyt, vaikka teoriassa pidänkin sitä ihan hyvänä rytminä.

Mä en tunne, tai ainakaan tiedosta tuntevani, syyllisyyttä sotkuisuudesta, mutta se mua harmittaa että mä VIIHDYN paljon paremmin tosi siistissä asunnossa. Mä todella nautin siitä hetkestä siivoamisen jälkeen, kun kaikki on puhdasta ja järjestyksessä. Ja sitten kun alkaa likaisten vaatteiden kylväminen lattialle ja roskien jättäminen minne sattuu, niin mua kyllä ärsyttää. Siitä kyllä pyrin pitämään huolen, etten missään nimessä ala itse muuttua yhtä neuroottiseksi. Enkä mä kyllä neuroottinen olekaan, mutta se on myönnettävä että jos pinnoilla on silminnähden pölyä ja tavarat ovat hujan hajan, niin kyllä se mua vähän häiritsee ja ärsyttää. Ihan vaan siksi, että nautin siitä kun asunto on seesteinen ja esteettinen.

4

oma äiti oli samanlainen. Elimme perheessä jossa oli psykopaatti isä, siis aivan sadisti,joka mielivaltaisesti pahoinpiteli vaimoa ja lapsia (keksi syyn aina omasta päästä, ei ollut siis mitään syy-yhteyttä oman käyttäytymisen ja väkivallan välillä). Äiti ei uskaltanut puolustaa meitä lapsia. Äiti oli ihan sairaalla tavalla yksi lapsista, eli haki isältä kiitosta ja huomiota kuin lapsi konsanaan. Isä sitten palkitsi kilttiä "lapsi"vaimoaan ostamalla leivoksen ja taputtamalla päähän. Tai antamalla viikkorahaa sukkahousuihin. Kuvio oli siis aivan sairas ja perverssi.

Tästä johtuen äitini ainoa selviytymiskeino oli siivousmania. Se oli ainoa asia jossa hän koki hallinnan tunnetta, että oli joku asia maailmassa mikä ei ollut arvaamatonta, pelottavaa, mielivaltaista tai aggression täyttämää. Äiti rakasti siivota, siivosi joka päivä ja kerta viikossa suursiivous. Erikseen kaikki juhlasiivoukset joissa pestiin seinät ja katotkin...tsiisus!

Joten omalla äidilläni siivousvimma oli jotain terapiaa ja pakoa todellisuudesta. Eipä hänelle jäänyt aikaa olla äiti ollenkaan, ikinä ei sylitellyt, suukottanut, ei ole koskaan sanonut että olisimme rakkaita tai tärkeitä lapsia. Eli aivan tunnevammainen ja kylmä kuin pakastebroileri.

Mutta kuten sanottu äitini vammat (ja siivousvimma) oli alun alkuaan narsistisen psykopaatti isäni aikaansamaan. Joten niin se vaan on, narsisti sairastuttaa koko perheen. Kukin sitten oireilee eri tavoilla.

En ole missään tekemisissä vanhempieni kanssa ollut enää sen jälkeen kun sain itse lapsia, ja silloin todella konkreettisesti tajusin miten järkyttävällä tavalla minua on kaltoinkohdeltu lapsuudessa. Vanhempani kiistävät tietysti kaiken ja väittävät että mitään em. ongelmista ei ole koskaan ollut olemassakaan.

En siis voi olla lapsuudenkotiini yhteydessä mutta voin ymmärtää äitini siivousmaniaa, siihen liittyneitä syitä, ja sitä mitä hän sillä sai itselleen. Olen kyennyt antamaan anteeksi.

Ehkä ap sinunkin äidilläsi siivous paikkasi jotain puutetta, antoi jotain hallinnan tunnetta tai toi ulkopuolisten silmissä arvoa (ns kulissit kunnossa ja kiiltävinä).

Mutta eihän tässä ketjussa äitejä ole haukuttukaan. Lähinnä pohdittu sen siivousvimman vaikutusta omaan elämään.

Toki omallakin äidilläni oli varmasti omat syynsä siihen siivousvimmaan, mutta ei niistä sen enempää.

Sitä mieltä olen kyllä, että toisen siivousvimman ei pidä ohjata aikuisen ihmisen elämää, eli syyllisyys omasta "sotkuisuudesta" on turhaa.

4

Koska joulunahan jos joskus kuuluu olla siistiä.



Onhan se toki myös ihmisen tapa tuntea itsensä tärkeäksi, mutta ei se muille kivaa ole jos homma menee ihan sairaalloiseksi. Lisäksi pihatöissäkään mikään ei ollut riittävän huolellista jälkeä ja siitä sai kyllä kuulla jos esim. nurmikonleikkuussa oli jokin korsi jäänyt sojottamaan liian pitkänä.



Mistäköhän olen perinyt lamauttavan perfektionismini!



4

Antauduin suosiolla ja meilla kay siivooja. Aidin standardit ovat tiukimmat edelleen, mutta enaa en stressaa. ;)

oma äiti oli samanlainen. Elimme perheessä jossa oli psykopaatti isä, siis aivan sadisti,joka mielivaltaisesti pahoinpiteli vaimoa ja lapsia (keksi syyn aina omasta päästä, ei ollut siis mitään syy-yhteyttä oman käyttäytymisen ja väkivallan välillä). Äiti ei uskaltanut puolustaa meitä lapsia. Äiti oli ihan sairaalla tavalla yksi lapsista, eli haki isältä kiitosta ja huomiota kuin lapsi konsanaan. Isä sitten palkitsi kilttiä "lapsi"vaimoaan ostamalla leivoksen ja taputtamalla päähän. Tai antamalla viikkorahaa sukkahousuihin. Kuvio oli siis aivan sairas ja perverssi.

Tästä johtuen äitini ainoa selviytymiskeino oli siivousmania. Se oli ainoa asia jossa hän koki hallinnan tunnetta,

tosin sillä erotuksella, että isä ei ollut väkivaltainen, hallitseva despootti kylläkin. Äitini on aina ollut mielestäni "lapsi", ja on sitä yli 60v:na vieläkin.

Mahtava huomata että meitä on muitakin ja miten tällainenkin asia muokkaa meitä ja pitää vielä aikuisinakin otteessaan.

-ap

Sellainen tietty "lapsekkuus" tuttua täälläkin. Hirveän vahva auktoriteettien kunnioitus ja pokkurointi muun muassa. Ja vähän kateissa sellainen yleinen "aikuisen asenne". Tapana esim. vihjailemalla ja huokailemalla kaataa huolensa ja pelkonsa lapsen niskaan. Puhumattomuus myös, eli vaietaan asioista joista pitäisi puhua. Paljon hyviäkin ominaisuuksia kyllä.



4

äitini mielestä olisi pystynyt taroeeksi siistiksi. Enää ei ole tässä maailmassa kritisoimassa. Kamalaa se on.

lapsuudestaan? Kireän AINA rätti kädessä heiluvan äidin? Niinpä. Joten ota ihan rennosti vaan.

Sellainen tietty "lapsekkuus" tuttua täälläkin. Hirveän vahva auktoriteettien kunnioitus ja pokkurointi muun muassa. Ja vähän kateissa sellainen yleinen "aikuisen asenne". Tapana esim. vihjailemalla ja huokailemalla kaataa huolensa ja pelkonsa lapsen niskaan. Puhumattomuus myös, eli vaietaan asioista joista pitäisi puhua. Paljon hyviäkin ominaisuuksia kyllä.

4

Minun äidillä oli myös siivousvimma, ei onneksi noin paha kuin joillakin. Mutta joka päivä imuroi ja pyyhki pölyt. Jos ei talossa riittänyt siivottavaa, niin sitten laitteli pihalla paikkoja kuntoon (juuri tuo jonkun mainitsema pihanurtsiin ei saanut jäädä pitkiä korsia) tai piharakennuksia. Jatkuvasti (useita kertoja päivässä) oli minullekin sanomassa että siivotkaa kun tämä huone (lastenhuone) on sotkuinen. Lattialla oli muutama pikkusisarusteni lelu.

Lainaamassani tekstissä on piirteitä jotka sopivat myös minun äitiini. Auktoriteettien kunnioitus ja porkkurointi, esim. neuvolan terkkari on äitini mielestä korkealle koulutettu. Eikä terkkareille sanota vastaan, myönnellään mitä tämä ikinä sanookaan ja sitten tarvittaessa kotona tehdään ihan toisin.

Meillä äiti harrasti myös huolien ja pelkojen kaatamista minun niskaani (olen vanhin lapsi ja seuraava minua lähes 10 vuotta nuorempi). Mutta oli myös puhumaton asioista jotka olisi pitänyt ottaa esille. Heillä oli isän kanssa parisuhde aika heikolla tolalla parin vuoden ajan, äiti minulle selitti heidän jokaisen riidan (olin 8-10 vuotias tuolloin). Mutta isälle ei voinut sanoa että pitäisikö asioille tehdä jotain. Samoin kun meillä lapsilla oli jotain ongelmaa, asiat vain lakaistiin maton alle. Kun niistä ei puhuttu, niitä ei äidin mielestä ollut.

Toki meidänkin äidillä oli hyviä puolia, aina oli vaatteet ja ruoka ja muu tarpeellinen. Mutta itse olisin halunnut äidin joka olisi ollut läsnä. Mutta sellaista äitiä minulla ei ollut, kun piti rätin kanssa heilua jatkuvasti. Jos kysyi jotain, oli aina kiire, eikä ehtinyt kuuntelemaan "tyhjän höpötyksiä".

Minussa tuo on saanut aikaan todellisen siivousvihan. Inhoan siivousta yli kaiken, pakotan itseni tarttumaan imuriin 2 kertaa viikossa (pakko koska ollaan erittäin sotkuinen perhe). Pölyt pyyhitään kerta viikkoon ja lattiat pestään ehkä kerran kuukaudessa. Yksin jos asuisin niin tuskin siivoaisin edes tuota tahtia. Paikat saisi olla levällään ihan vapaasti.

4

terapeuttinen ketju! Näyttää että meillä kaikilla on samantyylisiä kokemuksia.



Meillä muuten kans oli tuota että koskaan ei saanut olla jouten, jos ei sisällä ollut siivousta niin sitten pihalla tai kasvimaalla jossa jokainen ruohonkorsikin piti olla ojennuksessa.



Minusta ainakin on tullut (lapsuudenkokemusten myötä?) suorittaja, joka kuitenkin aina kokee huonoa omaatuntoa siitä, että kaikki ei ole tehty täydellisesti.