Olen ihan kade perheille, joilla lapset kulkee perässä kuin sorsanpojat

Meillä on 4 lasta ja kaikki kotihoidettuja. Olen kai pitänyt heille aikamoisen kurin tai jotain, mutta heidän kanssaan kulkeminen oli helppoa. Menin minne tahansa, he kulkivat nätisti perässä.



Mutta nyt se, miksi ei kannata olla kateellinen. Koulu. Opettajat aina kehui, että olisipa kaikki lapset yhtä KILTTEJÄ kuin meidän lapset ja tottelevaisia ja rauhallisia. Mutta se huono puoli oli, että kaikki joutui vähän toisten hampaisiin ja kiusatuiksi kun ekaluokalla seisoivat jonossa ja pyysivät lupaa ja puolustivat kiusattuja ja menivät pölijät jopa kertomaan opettajalle jos näkivät jonkun hakkaavan nurkan takana toista.



Eli eivät tajunneet ollenkaan niitä sääntöjä, että opelle ei kerrota ja ja varsinkin poikien pitää koko ajan hiukan kähistä ja etuilla ja töniä ja hakata, koska sillä etsitään se alfauros, joka pompottaa koko luokan. Kaikki menee sen alfauroksen taka ja kiltit pojat jää kiusatuiksi. Opettajat myös yleensä ihailee näitä alfauroksia, jotka ovat röyhkeitä ja etuilijoita. He kuulemma osaavat edetä elämässä.



Eli jos voisin aloittaa alusta, opettaisin lapset tappelemaan ja tönimään ja karkailemaan ja ottamaan lapion toisen kädestä ja heittelemään hiekkaa naapurin puhtaille pyykeille yms. ja huokailisin vain koko ajan vieressä, että mitä noille voi kun ei niihin tehoa mikään.



Eli kun näen äidin ja lapset, jotka kulkevat kiltisti perässä, säälin jo valmiiksi. Siinä kulkea jono tulevia koulukiusattuja lapsia.

ikää lapsella on vasta kaksi vuotta mutta ei suostu kävellä käsikädessä vaan haluaa juosta edestakaisin. Jotkut samanikäiset kulkee nätisti.

Esim kaupassa äiti menee edellä ja lapset tulee kiltisti perässä eikä äiti kurki taakseen tuleeko ne vai ei. Jos minä tekisin noin, niin lapset olis altaaikayksikön hukassa ja tekemässä ties mitä =(

Jotenkin puistattava ajatus. Elämme sen verran kovien arvojen maailmassa, että tuollainen näkymättömyys johtaa kauas kantoisesti ajateltuna vain vaikeuksiin.

aina perässä. Mulla on ainakin jokaiselle lapselle tullut se karkaamisvaihe, mutta kun olin tiukkana, niin ne menivät aina suht pikaseen ohitse.

ikää lapsella on vasta kaksi vuotta mutta ei suostu kävellä käsikädessä vaan haluaa juosta edestakaisin. Jotkut samanikäiset kulkee nätisti.

Esim kaupassa äiti menee edellä ja lapset tulee kiltisti perässä eikä äiti kurki taakseen tuleeko ne vai ei. Jos minä tekisin noin, niin lapset olis altaaikayksikön hukassa ja tekemässä ties mitä =(

Meillä esikoinen on rohkea ja itsevarmuus on kova ja häntä ei yhtään haittaa, jos äiti vähän eksyy (tämä oli 3-v lapsen määritelmä, kun ipana häipyi Citymarketissa ruokaopsastolla ja löytyi puolen kaupan etsimisen jälkeen Legohyllyltä). Kuopus on ihan samalla tavalla kasvatettu, kutta paljon arempi ja pitää itse huolen, ettei näköyhteys katkea.6

Esim kaupassa äiti menee edellä ja lapset tulee kiltisti perässä eikä äiti kurki taakseen tuleeko ne vai ei. Jos minä tekisin noin, niin lapset olis altaaikayksikön hukassa ja tekemässä ties mitä =(

ja jotkut vanhemmat viitsii kasvattaa lapsiaan

Jokaisella lapsella on erilain temperamentti, lisäksi jokainen raegoi erilailla ulkoisiin ärsykkeisiin.

Paljon ihmisiä, ääniä, valoja ja mielenkiintoisia asioita. Toiset lapset (ja aikuisetkin) reagoivat näihin voimakkaammin.

Esim kaupassa äiti menee edellä ja lapset tulee kiltisti perässä eikä äiti kurki taakseen tuleeko ne vai ei. Jos minä tekisin noin, niin lapset olis altaaikayksikön hukassa ja tekemässä ties mitä =(

ja jotkut vanhemmat viitsii kasvattaa lapsiaan

ei vielä 10-vuotiaanakaan kulje nätisti perässä.

Nää on niin tenpperamenttisia, ettei kannata ees yrittää kun ei niille mitään voi.

ei vielä 10-vuotiaanakaan kulje nätisti perässä.

Mutta meillä yksi lapsista on sellainen, että sitä ei saisi harhailemaan kaupassa, vaikka kirvellä uhkaisi. Se pysyy äidin kyljessä aina. On nyt 7-vuotias.



Lapset on luonnostaan erilaisia.

vilkkaita niin ei näitä ees kannata yrittää kieltää kun ei niille mitään voi. keltikangas-Jöärvinenkin sanoo, että lapset on tempperamentiltaan erilaisia. Meillä on vaativia lapsia ja turha niitä on kieltää kun ne ei tottele. Se Keltikangas-Järvinen on siinä suhteessa ihan oikeassa, että semmosten mammojen, joilla on kohteliaita ja fiksuja lapsia on turha tulla luuleen itestään liikoja, sillä se johtuu vain siitä, että niillä on helpommat lapset.

Mein lapset on sillai aina ollu hankalia, joten se johtuu tempperamentista ja ovat sillai vaativia, hei.

Mutta meillä yksi lapsista on sellainen, että sitä ei saisi harhailemaan kaupassa, vaikka kirvellä uhkaisi. Se pysyy äidin kyljessä aina. On nyt 7-vuotias.

Lapset on luonnostaan erilaisia.

jotka AINA kulkee kiltisti perässä. Meillä reilu 2-vuotias käyttäytyy esim. kaupassa välillä kuin pieni enkeli ja tottelee kaikkea mitä sanon. Mutta sitten on myös päiviä jolloin ei kuunnella mitään eikä ketään!

Joten en jaksa uskoa pelkkään kasvatukseen. Aika pienihän tuo vielä on.

lapsiani, mut ei ole ongelmia ollu kauppareissuilla. Kyllä kait se on aika pitkälti lapsen luonnekysymys. Toiset vaan on vilkkaampia kuin toiset.



Meillä tää nuorinkin on saattanu kaikenlaista kaupassa katella ja kysyny, et ostetaanko. Jos olen sanonut, että ei. Niin poika todennu, että ostetaan sitten joku toinen kerta. Mitään hysteerisiä kohtauksia ei ole koskaan saanu. Ei myöskään ole ryntäilly ympäriinsa.

jos ei itsellä ole niin kannattaa niitä silmälappuja nostaa ja ajatella, että toisilla saattaa olla. Voi olla pitkäjänteisen kasvatuksen tulos, mutta kyllä niitä ihan oikeasti on.

jotka AINA kulkee kiltisti perässä. Meillä reilu 2-vuotias käyttäytyy esim. kaupassa välillä kuin pieni enkeli ja tottelee kaikkea mitä sanon. Mutta sitten on myös päiviä jolloin ei kuunnella mitään eikä ketään!

Joten en jaksa uskoa pelkkään kasvatukseen. Aika pienihän tuo vielä on.

sitten ihan konkreettisesti kun olin siskoni luona käymässä Yhdysvalloissa. Sisko opiskeli urheilustipendillä Brigham Youngissa Salt Lake Cityssä. Kauheita lapsilaumoja ihmisillä, mutta ei missään huutoa, parkua eikä huonosti käyttäytyviä kakaroita. Oli kuin olisi toisella planeetalla ollut. Ja lapset tosiaan marssi suurinpiirtein jonossa isänsä ja äitinsä perässä.

Meillä lapset kasvatettiin ottamaan muut huomioon, olemaan kohteliaita, huolehtimaan itsestään ja toisista jne. Kaikki 3 olivat todella helppoja ja ihania, aina avuksi.



Koulussa he tajusivat, että elämä ei mene noin. Siellä pitää puhua toisista pahaa, töniä, painia, keksiä riitaa vaikka mistä.



Poika jäi kättelyssä systeemistä sivuun, vietti lähes koko alakoulun ajan yksinään. Ei siinä auttanut opet ihastelut tai todistuksen kympit, yksin mikä yksin. Muut saivat jälki-istuntoa, ei meidän poika.



Tytöllä sama juttu, ei oppinut sittä systeemiä, että tänään ollaan kavereita ja huomenna vihataan toista.



Nyt ovat molemmat jo aikuisia. Pientä korvausta kouluvuosista on tullut siitä, että molemmat pääsivät opiskelemaan sitä, mitä halusivat siinä vaiheessa kun ne alfaurokset päätyivät pikkurikkeistä vankilaan. Jonain päivänä poikani on todennäköisesti syyttäjänä oikeudenkäynnissä, jossa joku vanha luokkakaveri päätyy telkien taakse.



Olisi aikanaan pitänyt opettaa lapsille, että tehkää pahojanne, teitä ei kiusata. Nyt se on myöhäistä.

Ottamatta sen enempää kantaa kasvatukseen tai sen puutteeseen..



Mä taas jotenkin nolostelen sitä, että lapset tulevat perässä kuin sorsapoikue. Yritänkin joka kerta saada heidät viereen kävelemään.



Jos siis kuljen ostoskärryillä 1-v kyydissä, niin tuntuu todella "emomaiselta", jos perässä tulee lisää lapsia jonona :D. Ja minä kun en ole mitään emo-tyyppiä ;)

Puhut ihan paskaa. Olen ollut koulussa töissä ja en näe lapsia noin.

Sullahan on vain se luulosi.

Voi että ne vain ne sun lapset on jotain ja muut kamalia.

Kasva aikuiseksi.

olen itsekin nähnyt paljon enemmän näitä sorsapoikueita. Eli siis äitejä lastensa kanssa, missä lapset kulkee nätisti vieressä, eivätkä juokse hyllyjen välissä tönien aikuisia pikkukärryjensä kanssa.

Mutta ehkä se ulkomaalaisten tempperamentti on sitten rauhallisempi kun siellä isommatkin lapsilaumat osaa käyttäytyä. Tiedä häntä. Olisiko suomalainen perimä jotenkin tempperamenttisempaa ja hankalampaa ainesta.

sitten ihan konkreettisesti kun olin siskoni luona käymässä Yhdysvalloissa. Sisko opiskeli urheilustipendillä Brigham Youngissa Salt Lake Cityssä. Kauheita lapsilaumoja ihmisillä, mutta ei missään huutoa, parkua eikä huonosti käyttäytyviä kakaroita. Oli kuin olisi toisella planeetalla ollut. Ja lapset tosiaan marssi suurinpiirtein jonossa isänsä ja äitinsä perässä.

Miksi Suomessa sitten puhutaan koulukiusauksesta niin paljon jos sitä koulun työntekijöiden mielestä ei ole lainkaan.

hohhoijaa...

Ai niin, mutta Suomessahan on KIVA-koulu

Puhut ihan paskaa. Olen ollut koulussa töissä ja en näe lapsia noin.

Sullahan on vain se luulosi.

Voi että ne vain ne sun lapset on jotain ja muut kamalia.

Kasva aikuiseksi.