Ei ole kaksinen eskari meillä
Eskarivuotta on jäljellä 2 kk.
Kukaan ryhmästä ei osaa lukea. Aivan normaalijärkisiä lapsia kuitenkin.
Eivät hiihtäneet kertaakaan. (Lunta oli.)
3 kertaa yrittivät luistella. Eka kerran meni pakkasrajan takia pieleen. Tämän ymmärrän. Toisella kerralla jossain pienempien ryhmässä oli aikuisvajaus ja sen takia eivät voineet mennä läheisen koulun kentälle. Pihalle pystyivät menemään. Kolmannella kerralla pääsivät jäälle asti toteamaan, että kenttää ei oltu aurattu.
Olemme hiihtäneet ja luistelleet lapsen kanssa itse. Mutta juttelin tutun koulunkäyntiavustajan kanssa meidän koulusta, ja hän sanoi että viime syksynä kouluun tuli ekaluokkalaisiam, jotka eivät ikinä olleet hiihtäneet. No, en ihmettele. Eivät ne hiihtäneet/luistelleet meidän pk:ssa sinäkään talvena.
Kaikki läsnäolevat vanhemmat toivoivat syksyllä pidetyssä eskarin vanhempainillassa hiihtoa ja luistelua...
Sanoisitko näitä asioita eskarin hoitajille palautteeksi?
Kommentit (116)
Mikä järki tuossakin typerässä heitossa oli?
ap
lastensuojeluun.
Ja omasikin, jos koet, ettei saa eskarista tarvittavia taitoja.
että niitä taitoja jää niin huolestuttavassa määrin saamatta niin kyllä se on silloin lastensuojelun asia puuttua! Hölmö.
Ekassa viestissä suurin murhe oli ettei eskarialaisia viety (tarpeeksi) hiihtämään ja luistelemaan. Nyt pitäisi sitten jo tasata kouluvalmiuksia ja löytää erityislapset.
Se on kuitenkin vaan esikoulu, ei ihmeidentekopaikka.
Esikoulua käy tällä hetkellä 96-97 prosenttia kuusivuotiaista. Esikoulu siis kattaa lähes kaikki suomalaislapset. Se siis todellakin tasaa valmiuksia (tai sen kuuluisi tasata). Ja samalla saadaan sellaiset tuen piiriin jo ennen koulua, jotkla sitä tukea tarvivat koulussakin.
ap
Se ei ollut se pointti.
Oma lapsenikin osaa lukea lyhyitä sanoa, mutta ei koko lausetta, ja kirjoittaa myös jotakin sanoja. Luultavasti ahkeran Lasten alfapetin peluun takia ja on vuosia jo innoissaan kysynyt miten kirjoitetaan mikäkin sana.
Ja lasken yhteen 1-20-numeroalueella, koska on pelattu sellaista matikkapeliä kotona.
Muttei ole lukutaitoinen, eikä kukaan muukaan. Kysyin viime viikolla, ensin lapselta ja sitten lto:lta.
ap
meillä tyttö on nyt ekalla luokalla.
Kyllä koulussa, ainakin meidän, on täysin oletettu, että lapset osaavat hiihtää ja luistella kohtuullisesti.
Eli jos ei ole koksaan ollut edes sukset/luistimet jalassa, niin hohhoijaa.... pulassa on ja pahasti!
sukset pitäsi itse osata laittaa, niin ja sitä ennen ne monotkin jalkaan, sauvat myöskin...
luistimet pitäisi osata kiskoa jalkaan, ja jopa nyörittääkin kiinni.....
eli meillä ainakin vaaditaa TOOOSI PALJON !"
ja sit pitäisi osata hiihdon jälkeen ihan itse niputta ne sukset ja sauvat yhteen. luistimiin suojat jne jne
eli pelkästää nuo vaatii harjoittelua, ja enemmän kuin kerran!!!
sitten vielä pitäisi osaa HIIHTÄÄKIN : )
pysyä luistimet jalassa edes pystyssä :)
NIIN JA UIDAKIN PITÄÄ OSATA !
toimi siellä uimahllissa, esim suihkussa, puke uikkatit jne jne
vanhemmilta siis vaaditaan että täytyy viedä lasta runsaasti erilaisten urheilulajien pariin, ostaa kaikki mahdolliset välineet lapselle valmiiksi,
eli hienoa olisi, jos eskarisaa aloitettaisiin jo tuo liikunnan opetus, sehän innostaisi lapsie ja opettaisi vanhempiakin jo ohjaamaan lapsiaan noiden harrastusten pariin..
eipä tulisi niin isoa järkytystä koulun alettua !
meillä oli upea eskrai, siellä harrastettiin noita kaikkia, jopa pyöräilyä syksyisin ja keväisin.
eli välineet oli valmiina kaikki kun koulu alkoi... lapseni kanssa kyllä ihan itse harrastin kaikkea samaa ja myös tänäkin vuonna.
uimakoulussa kävi monta kurssia jne
onneton oli tryttäreni kaveri, jolla ei ollut mitään urheiluvälineitä itsellään, eikä ollut ikinä edes käynyt uimahallissa !!
Mietipä hetki ennen kuin naputat aivopierujasi tänne.
ap
että niitä taitoja jää niin huolestuttavassa määrin saamatta niin kyllä se on silloin lastensuojelun asia puuttua! Hölmö.
Mietipä hetki ennen kuin naputat aivopierujasi tänne.
ap
että niitä taitoja jää niin huolestuttavassa määrin saamatta niin kyllä se on silloin lastensuojelun asia puuttua! Hölmö.
Sinähän sanoit, että olet huolissasi siitä, että koko lasten koulunkäynti vaarantuu eskarin huonon tason takia - joten kyllä siinä nyt todellakin olisi jo syytä tehdä siitä omasta kullannupusta ihan ekaksi se ls-ilmoitus!
Jos taas et ole tuota mieltä, niin pidä suusi kiinni.
Kun edi ole kuin lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla ottaa. Koetan ymmärtää sinuakin, mutta samalla olen kyllä tyytyväinen, että oma elämäni on kunnossa ja helpompaa. Sulla on selkeästi joko hyvin paha olla tai kaikki ei ns. ole kotona.
"eskarialaisia viety (tarpeeksi) hiihtämään ja luistelemaan" = kumpaakin tapahtui 0 kertaa, joten "(tarpeeksi)" on aika turha lisä.
ap
Ekassa viestissä suurin murhe oli ettei eskarialaisia viety (tarpeeksi) hiihtämään ja luistelemaan. Nyt pitäisi sitten jo tasata kouluvalmiuksia ja löytää erityislapset.
Se on kuitenkin vaan esikoulu, ei ihmeidentekopaikka.
Esikoulua käy tällä hetkellä 96-97 prosenttia kuusivuotiaista. Esikoulu siis kattaa lähes kaikki suomalaislapset. Se siis todellakin tasaa valmiuksia (tai sen kuuluisi tasata). Ja samalla saadaan sellaiset tuen piiriin jo ennen koulua, jotkla sitä tukea tarvivat koulussakin.
ap
enkä koe hiihto- tai luistelutaitoa millään tavalla tarpeelliseksi. Milloin ihminen oikeasti tarvitsee luistelutaitoa? Täysin turha menneisyyden jäänne, jonka tilalla voisi hyvin opettaa vaikka parkouria, josta voi joskus olla hyötyäkin.
Ja olen samaa mieltä siitä, että yleensä tietty osa eskariryhmästä osaa lukea eskarivuoden lopussa. Omakin aivan vuoden lopussa syntynyt eskarilaiseni osaa lukea ja kirjoittaa jonkin verran (kirjaimia puuttuu eikä lukeminenkaan aina ole virheetöntä) ja laskee plus-, miinus- ja kertolaskuja alle sadan numeroilla. Osaa mm. 2-9 kertotaulut, eikä ole mikään erityisnero. Eskarissa on toinenkin poika joka osaa laskea hyvin ja muutkin harjoittelevat. Eli pidän vähän outona jos koko ryhmästä yksikään ei osaa lukea eikä laskea.
"Esiopetuksen tavoitteena on edistää yhteistyössä kotien ja huoltajien kanssa lapsen kehitys- ja oppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja ja tervettä itsetuntoa leikin ja myönteisten oppimiskokemusten avulla.
Tavoitteena on myös, että lasten kehitykseen ja oppimiseen vaikuttavat ongelmat havaitaan ja niihin puututaan ja ennalta ehkäistään
näin mahdollisesti ilmeneviä vaikeuksia."
http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/esiopetus
ap
tärkeintä olisi opettaa niitä sosiaalisia taitoja, ryhmässä työskentelyä ja tunne-elämän hallintaa. Ei yksittäisten akateemisten asioiden hallinnasta ole juurikaan hyötyä mikäli luokkatilanteessa opiskeluun ei ole välineitä ja pohjaa.
ettei eskarinne sitä tee, niin äkkiä nyt vaan ne ls-ilmoitukset koko lössistä!
Sinunkin oma lapsesi voi olla vakavasti heikkolahjainen, eikä saa nyt tukea ajoissa!
jos asut hyvätasoisen lähikoulun alueella. Meidän alueella olisi hyvällä eskarilla ollut tarvetta. Hassua huomata tälläkin palstalla kuinka vanhemmat eivät arvosta hyvää opetusta. Huoh, tästä se jako hyviin ja huonoihin kouluihin ilmeisesti alkaa.
päätä lajivslintoja tulevassa koulussa, mutta ei siellä eskarissa ollut mitään vastaavaakaan lajia luistelun tai hiidon tilalla. Joten mikään tämmöinen filosofia tuskin oli eskarin työntekijöillä tämän takana.
Onhan tässä 2 kk aikaa, mutta tällä hetkellä yksikään ei lue.
ap
enkä koe hiihto- tai luistelutaitoa millään tavalla tarpeelliseksi. Milloin ihminen oikeasti tarvitsee luistelutaitoa? Täysin turha menneisyyden jäänne, jonka tilalla voisi hyvin opettaa vaikka parkouria, josta voi joskus olla hyötyäkin.
Ja olen samaa mieltä siitä, että yleensä tietty osa eskariryhmästä osaa lukea eskarivuoden lopussa. Omakin aivan vuoden lopussa syntynyt eskarilaiseni osaa lukea ja kirjoittaa jonkin verran (kirjaimia puuttuu eikä lukeminenkaan aina ole virheetöntä) ja laskee plus-, miinus- ja kertolaskuja alle sadan numeroilla. Osaa mm. 2-9 kertotaulut, eikä ole mikään erityisnero. Eskarissa on toinenkin poika joka osaa laskea hyvin ja muutkin harjoittelevat. Eli pidän vähän outona jos koko ryhmästä yksikään ei osaa lukea eikä laskea.
Noin muuten ymmärrän kyllä turhautumisesi, mutta anna olla tuon suorittamisen kanssa- eskarissa opetellaan taitoja, jotka pitää osata jo ekalla luokalla jotta voi keskittyä mm. siihen lukemiseen ;). Ryhmässä toimiminen, muiden huomiointi jne. opetellaan eskarissa ja jos joku oppii siinä sivussa vaikkapa lukemaan, niin kiva. Mutta tarkoitus ei ole oppia kouluvuosien juttuja etukäteen...
jonka ainoa huolenaihe on kun lapsi ei päässyt eskarissa hiihtämään ja luistelemaan, vaikka niin luvattiin syksyllä.
Miksi valitat aiheesta täällä, miksi et tee valitusta esikoulutoimen johtajalle?
Kun edi ole kuin lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla ottaa. Koetan ymmärtää sinuakin, mutta samalla olen kyllä tyytyväinen, että oma elämäni on kunnossa ja helpompaa. Sulla on selkeästi joko hyvin paha olla tai kaikki ei ns. ole kotona.
"eskarialaisia viety (tarpeeksi) hiihtämään ja luistelemaan" = kumpaakin tapahtui 0 kertaa, joten "(tarpeeksi)" on aika turha lisä.
ap
Ekassa viestissä suurin murhe oli ettei eskarialaisia viety (tarpeeksi) hiihtämään ja luistelemaan. Nyt pitäisi sitten jo tasata kouluvalmiuksia ja löytää erityislapset.
Se on kuitenkin vaan esikoulu, ei ihmeidentekopaikka.
Esikoulua käy tällä hetkellä 96-97 prosenttia kuusivuotiaista. Esikoulu siis kattaa lähes kaikki suomalaislapset. Se siis todellakin tasaa valmiuksia (tai sen kuuluisi tasata). Ja samalla saadaan sellaiset tuen piiriin jo ennen koulua, jotkla sitä tukea tarvivat koulussakin.
ap
En minä ainakaan tiedä, kuka lapsen eskarissa lukee ja kuka ei.
Enkä usko, että kovin moni tietää, että minun lapseni osaa lukea...