Mä en jaksa tätä perhe-elämää, en!!!!

Nekin viiden vuoden ikäerolla. Perhe-elämä on kivaa!

näistä viesteistänne.



Olen surrut, koska emme taida saada enempää kuin tämän yhden lapsen. Nyt tajuan, miten paljon helpompaa kaikki on kun on vain tämä yksi.

Ihan kun omia ajatuksiaan lukisi...Väsyttää ja vituttaa kaikki. Kevättä rinnassa joo...

AP pistä mies ja lapset autoon perjantaina ja käske ajaa miehen vanhemmille tai sisaruksille viikonlopuksi. Sitten parin viikonlopun päästä sinä teet saman ja menet vaikka toiselle sisarukselle. Tai vuokraat viikonlopuksi mökin (parilla sadalla saa jos jaksaa googletella). Näin saatte miehen kanssa molemmat oman rauhaisan kotiviikonlopun :)

Vihaan niiden käyttöä, parin etsimistä ja ennenkaikkea ripustamista!!! Mikään ei ole ällöttävämpää kun märät sukat! Ja MIKSI sille virpomishärpäkkeelle ei nyt löydy aikaa? Onko sen PAKKO olla just tänäviikonloppuna kun olis miljoona muuta asiaa tehtävänä? Miksi lasten treenipaudat aina katoavat vaikka laitat ne päivää ennen treenejä valmiiksi? Tai paremminkin miksi ne aina unohtaa pestä ja panna valmiiksi..



Onko joku tässä oikeesti parempi kuin minä??

kauan menee, ennen kuin ketjuun tulee ensimmäinen vapaaehtoislapseton ilkkumaan..

The Äiti, jolla on ainaskin 7 lasta, mutta häntä ei väsytä koskaanikinämilloinkaan, koska hän rakastaa niin lapsiaan ja tämä hetki kun ne on pieniä, on niiiiin lyhyt ja nauttii joka saamarin hetkestä ja paistaa pullaa, leipää ja karjalanpiirakkaa vähintään 4 kertaa viikossa sen kunniaksi. Pesee hitto pyykitkin käsin, kun kone hajos. Eikä valita, kun on itse lapset halunnut. Nih.

virpomisaskartelupaskartelurumba taas. Ja mistä helvetistä niitä pajunkissojakin tähän hätään repii.

Jos on noin loppu niin pitää keinolla millä hyvänsä ottaa hengähdystauko itselle! Mä en todellakaan halua ilkkua, mutta olen yhden pienen tytön yh ja elämä on harmonista ja ihanaa. Koti aina tiptop-kunnossa, paljon aika tuolle yhdelle lapselle, ei riitelyitä miehen kanssa eikä juuri lapsenkaan kanssa. Kun tytär on isällään shoppaan, urheilen, deittailen ja matkustelen. Kun kuuntelen teidän tarinoita niin täytyy sanoa, että rakastan elämääni. Jaksamista rouvat!

Siis ette uskokaan miten ihanaa lukea, että muillakin on samoja aatoksia!



Järjetöntä väsymistä ja kyllästymistä ainaiseen saman toistoon ja arjen pyörittämiseen. Ja sitten heti perään syyllisyyttä siitä, että ei osaa nauttia tästä "elämän parhaasta ajasta". Huonoa omaatuntoa siitä, että hermot on niin kireellä, että lapsille tulee vaan tiuskittua ja huudettua. Ja väsynyttä itkua salaa suihkussa tai sillä välin, kun lapset nukkuvat päiväunia.



Juuri tänään mietin, että olenko oikeasti masentunut ja pitäisikö hakea apua. Toisaalta tiedän, että ei tämä sitä oikeaa masennusta ole vaan tarvetta irtiotolle tästä kaikesta. Vaan mihinkäs tästä pääsisi - ei auta kuin kestää.

Onneksi on pian kesä; säästyy ainakin pukeutumisrumbalta...

"mitäs menit lapsia tekemään kun et niitä jaksa hoitaa" ja "mitä luulit sen perhe-elämän olevan".



Mutta ap:lle täältä vertaisajatus. Itsellä hyvin usein samoja aatoksia. Syksyllä palaan töihin osa-aikaiseksi hoitovapaalta ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Olin esikoisen ja kuopuksenkin välissä osa-aikaisena töissä ja olin silloin niin paljon jaksavampi äiti. Ne ainaiset kotityötkään eivät vituttaneet niin paljoa.

Jos on noin loppu niin pitää keinolla millä hyvänsä ottaa hengähdystauko itselle! Mä en todellakaan halua ilkkua, mutta olen yhden pienen tytön yh ja elämä on harmonista ja ihanaa. Koti aina tiptop-kunnossa, paljon aika tuolle yhdelle lapselle, ei riitelyitä miehen kanssa eikä juuri lapsenkaan kanssa. Kun tytär on isällään shoppaan, urheilen, deittailen ja matkustelen. Kun kuuntelen teidän tarinoita niin täytyy sanoa, että rakastan elämääni. Jaksamista rouvat!

Elämäni ihaninta aikaa oli olla yhden lapsen YH nuorena, kauniina ja reippaana äitinä. Ehkä aika kultaa muistot, mutta silti siinä ajassa oli paljon hyvää; ystäviä, harrastuksia ja kavereita.

Nyt oikeesti naiset arvontuntoa!



T: yhden lapsen onnellinen äiti jolla paljon omaa aikaa, lepoa, ihmisiä ympärillä, rakkautta, intohimoa, unelmien koti. leppoisa elämä, itse niin järkännyt.

kyllä toisinaan ap:n tuntemukset, mutta en koskaan vaihtaisi osaani yhden lapsen vanhempiin. Kaikesta huolimatta laste sisaruussuhteen kehittymisen seuraaminen on yksi elämäni ihanimpia asioita. Kun 4-vuotias huolehtii 1-vuotiaasta pikkuveljestään ja isosisko kummastakin veljestään, niin se on kauneinta katsottavaa maailmassa.

Arki oli toki rankkaa ja äitiyslomalla odotin aina kovasti miestä töistä kotiin. Ruokalista ja ruoanlaitto olivat jatkuva stressinaihe. Menin aika pian töihin ja se ainakin helpotti mua henkisesti. Rankkaa oli silloinkin, varsinkin, kun mies aloitti taas reissuhommat ja itse sairastin ja lapset sairastivat paljon.



Ehkä aika kultaa muistot, mutta itse en ollut aivan noin huonossa jamassa. Kolmaskin lapsi on ja mies tekee edelleen reissuhommia, mutta nyt elämä on jo helppoa, kun lapset ovat isoja. Kuopusta ei voi vielä yksin kotiin jättää ja isompia lapsia on pakko kuskata treeneihin, mutta en tosiaankaan osallistu mihinkään ylimääräiseen, saati sitten haali itselleni ylimääräisiä velvollisuuksia.



Menen siis hyvällä omallatunnolla sieltä, mistä aita on matalin :) Kämppä meille on melko siisti aina ja mies tekee paljon ruokia viikonloppuisin.

"mitäs menit lapsia tekemään kun et niitä jaksa hoitaa" ja "mitä luulit sen perhe-elämän olevan".

Mutta ap:lle täältä vertaisajatus. Itsellä hyvin usein samoja aatoksia. Syksyllä palaan töihin osa-aikaiseksi hoitovapaalta ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Olin esikoisen ja kuopuksenkin välissä osa-aikaisena töissä ja olin silloin niin paljon jaksavampi äiti. Ne ainaiset kotityötkään eivät vituttaneet niin paljoa.

virpomisaskartelupaskartelurumba taas. Ja mistä helvetistä niitä pajunkissojakin tähän hätään repii.

mutta eipä sitäkään huutoa ja mekastusta jaksa kuunnella mikä aiheutuisi siitä, että kieltäisi menemästä...

Haluatteko te apua kotitalouden pyöritykseen?

Lisäksi yhdet synttärit ja lahjan osto ensi viikon synttäreille. Ihan tavallisia elämään kuuluvia asioita, mutta juuri nyt en kaipaisi yhtään mitään ylimääräistä, että saisi kaaoksen jotenkuten rauhoitettua.



Viikolla en jaksa enää tehdä ruokaa kuin hyvin harvoin. Eineksillä mennään ja tunnen toki syyllisyyttää siitäkin. En vaan jaksa alkaa työpäivän jälkeen kokkailemaan ja sen jälkeen tiskaamaan patoja ja pannuja.



Ei minullakaan jatkuvasti näin raskaita fiiliksiä ole, mutta viime aikoina liian usein tulee tiuskittua ja oltua naama rutulla.



Se kuka itki väsymystään suihkussa. Kun vaan selviäisi huomisesta, niin lauantaina voisi ehkä hetken hengähtää.

Lapset 1, 5 ja 6. Ukko ei osallistu, on stressaantunut töistä, menee nukkumaan sohvalle kun tulee töistä. Vaatteet nakkaa lattialle, puhtaat pistän sille Pirkka-kassiin ja niitä lojuukin sitten puolitäysinä siellä täällä. Ja kyllä mulla jossain vaiheessa menee hermo ja käyn pesemässä ne jarrutusjäljet. Hävettää niin, jos joku tulee käymään.

Mutta mitäpä sitten, kun on vanha ja sairas. Onpahan sitten rakkaita ihmisiä, joita voi muistella ja jospa ne vähän huolehtivat ja käyvät edes kattoon:-)

Samoja ajatuksia myös täällä kolmen alle kouluikäisen pojan kanssa. On niitä onnenhetkiäkin päivittäin, mutta aika paljon se elämä on sitä pyykkiä, tappelua, tiskiä, puunaamista, komentamista, joka paikkaan sinkoilua ja jopa niiden ukon jarrutusjälkien pesemistä...huoh. Mutta silti pakko sanoa että en kadu lapsiani sekuntiakaan, on ne niin rakkaita meille vanhemmille ja toisilleen. Tällä hetkellä itse saan voimia siitä kun odotan tulevaa kesää! Ei tartte pukea ja riisua noita helvetin talvivaatteita vaan saa viedä ne kesäks varastoon.



Nimim. Eniten vituttaa se että vituttaa