Lue keskustelun säännöt.
Mä en jaksa tätä perhe-elämää, en!!!!
29.03.2012 |
JOka ***keleen päivä samat aamuapalata, pesut, pukemiset, kuskaukset, kiire, ruoan laitto, iltahommat, tiksit, pyykit, siivoukset. Aina liian lyhyet yöunet. Väsynyt väsynyt väsynyt.
Perhe sotkee sotkee sotkee sotkee sotkee. Kaikki paikat on likaisina ja paskaisina. Lapset huutaa huutaa huutaa huutaa tappelee kiukuttelee.
Huutoa ja sotkua. Siitä ei tule ikinä loppua.
Mies osallistuu ja painaa tukka putkalla, mutta on aina väliinpitämätön ja väsynyt. Seksiä ei ole juuri koskaan.
Jauhelihaa, kalapuikkoja, perunaa, makaronia, porkkanaraastetta,pinaattilettuja. Voi saatana miten kyllästynyt olen tähän ruokalistaan. Jauhelihahelvetti.
Rahat tiukalla. Asuntolaina,päivähoitmaksut, sähköt,puhelimet. Kuukaudesta toiseen penni venyy.
Silti mä rakastan noita enemmän kuin ketään koskaan. Mutta kun mä en jaksa.
Kommentit (72)
ja meillä yksi lapsi. Mun on pakko sanoa että en jaksaisi elää noin enkä koskaan pesisi mieheni kakkaa pöntöstä! Olen pettynyt teihin todella mammat!
olen yh, kolme lasta, kaksi koulussa ja yksi kotona ja teen töitä kotona. Meillä teinitkin siivoaa itse jarrujälkensä pöntöstä ja muutenkin kuuraavat sen vuorollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
just kun oli selvinnyt koulun hiihtokaudesta (etsiä koko sakille oikeankokoisia monoja ja voidella suksia ja muistuttaa niitä aamulla kantamaan kaikki.). Joskus tuntui, että repeän kun lapselle tuli unohdusmuistutus. Niin kun olikin ollut 23 astetta pakkasta liikkatunnilla ja ei ollutkaan hiihtoa ja olisi pitänyt olla lisäksi sisäliikkavaattet matkassa.
Halutti kirkua, että olkaa perkele tyytyväisiä siellä koulussa, että kakaroilla on edes ne sukset ja monot matkassa. Ei vain huomannut aamulla ajatella, että se pakkanen ei laskekaan ja ei tajunnut pakata matkaan sisäliikuntavaatteita.
Kun olet saanut rairuohot kasvatettua, alkaa vappuhommat. Ja tähän samaan syssyyn yleensä iskee norovirus ja viimeinen talviflunssa korvatulehduksineen. Oijoi, sitä onnen iloa ja autuutta kun raahaat vuorotellen lääkille hakemaan kuureja ja siivoat oksennuksi.
Sitten siihen joku silmä kirkkaana tulee sanomaan, että hän ei ole koskaan väsynyt ja heillä ei ikinä sairasteta ja heillä kaikki rullaa ja blaa blaa. No totta vitussa rullaa kun ympärillä on isovanhemmat, jotka hoitaa lapsia jatkuvasti ja ostaa toppapuvut ja pyörät ja kelkat ja sukset ja kuskaa apuna kouluun jne..
Ja taas haluttais tirvaista nokkaan jotain:)
Nyt sitten murehditaan tyttöystäviä ja ensirakkauksia ja puhutaan viinasta ja ehkäisystä ja koulunkäynnin tärkeydestä jne..
Ja kaiken korvaa kun murkku tulee ja nappaa kainaloon ja kuiskaa korvaan, että "mitä mun pikkuäitsykkä"
Se neljän äiti
virpomisaskartelupaskartelurumba taas. Ja mistä helvetistä niitä pajunkissojakin tähän hätään repii.
mistä voit karsia - tekemisistä siis, ettei ole niin kiire. Kiire stressaa ja stressaantunut äiti tuottaa kiukkuisia lapsia, joka vetää äidin pinnan kireemmälle ja kierre on valmis.
Koita fiksata ruokalista uusiksi. Nopeita (ja edullisia) ruokia on muitakin.
Tsemppiä, kyllä se jossain vaiheessa helpottaa.
Tee viikon ruokaostokset kerralla ja pari päivää ennen lista, googleta kaupungin koulujen ruokalista ja matki siitä ideoita :)
Mee ehtoolla kävelylle yksin. Saat hengähtää.
Päivittäin tulee tunne etten jaksa enää. Että romahdan ja hautaudun tänne pyykkivuoren ja sotkun alle. Mies osallistuu, mutta lopulta se olen aina minä, jonka on jaksettava vaikkei jaksaisikaan. Mies voi aina perääntyä kun ei enää jaksa, kun se tietää, että minä jaksan vaikken oikeasti enää jaksaisikaan.
Vihaan ruuanlaittoa. Vihaan pyykinpesua. Vihaan siivoamista kun ei se auta mitään, heti on yhtä paskasta. Vihaan uloslähtöä. Vihaan sitä, että vituttaa kun nämä pitäisi olla ne onnelliset vuodet ja kaikki muut tuntuu nauttivan ja itse olen niin väsysynyt, että itkettää.
Tekisi mieli lähteä, mutta tietenkään en voi lähteä enkä edes halua. Olisi ihana taas jaksaa harrastaa ja nukkua kunnolla. Olisi ihana viettää yksi päivän ilman uhmaa, tappelua, sotkua, huutoa, raivoamista, syöttämistä, vaipanvaihtoa, ruuanlaittamista, ulkoiluttamista, siivoamista, nukuttamista, miettimistä mitä laittaa ruuaksi, mitä puuttuu keneltäkin, miten huono äiti on, miten pitäisi jaksaa paremmin ja ettei tarvitsisi katsoa peiliin ja miettiä mihin hukkasin oman iloisen itseni.
Minäkään en jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täytyy pysähtyä. Nyt heti on saatava lastenhoitoapua ja otettava pieni irtiotto, vaikka päivä miehen kanssa (tai yksin!) ihan omassa rauhassa. Sitten jaksaa taas miettiä, miten arjen saa pyörimään paremmin.
Minulle henkireikä oli, että laitoin lenkkarit jalkaan ja otin mp3:n mukaan ja lähdin lenkille. Liikunta saa itsessään hyvän mielen ja se oma hetki lähes päivittäin oli luksusta.
Tsemppiä, tuo aika menee nopeasti ohi, vaikka se ei nyt siltä tunnukaan.
Juuri tänään katselin, kun taapero nyppii pajunoksista pajunkissat ja heittelee lattialle, tiskipöytä täynnä tavaraa, pyykkikone taas täynnä, lattiat täynnä leluja ym roinaa..sauna paskainen, vessat pitäisi taas pestä kun ei mies älyä itse putsata niitä jarrutusjälkiä. Ja ajatus lyö tyhjää, et mitä ruokaa sitä tänään laittas? Niin...ja viime viikonloppuna viimeksi tehtiin perussiivous.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä se on varmaan meillä kaikilla just tuota. Välillä sitä jaksaa paremmin ja välillä huonommin. Onneksi mennään kohti kesää ja valoa! Ja sitä oman ajan ottamista vaikka iltalenkin muodossa kannatan myös minä, sekä pää että kroppa virkistyvät.
Olen niin väsynyt, että itku pääsi äsken suihkussa. Pinna on kireellä ja stressi ja väsymys tuntuu ihan fyysisinä oireina. Pelästyin vähän tänään kun yhtäkkiä en muistanut vuosia käyttämääni tunnuslukua enkä yhtä toista koodia. Lasten huoneet on lelukaaoksessa, potkin leluja sängyn alle. Niiden laatikkoon laittaminen on ihan turhaa, ei ne siellä pysy, joten onpahan edes kävelyreitti kun potkii enimmät pois jaloista.
Huomenna olisi töissä töitä enemmän kuin laki sallii ja taas tuli sellaisia kiireisiä töitä mitkä on hoidettava samantien. Olin ajatellut tehdä ihan muuta, mutta taas on lykättävä. Keskellä päivää on käytettävä yhtä lasta lääkärissä ja illalla on lapsen harrastukseen liittyvä juttu, johon menee kolme tuntia illasta. Tämä on poikkeuksellisesti perjantai-iltana. Olen perjantaisin yleensäkin aina aivan poikki, joten nyt ajatuskin tuntuu hirveältä. Pakkohan sinne on lapsen vuoksi mennä, mutta ei voisi nyt vähempää kiinnostaa.
Koko elämä on kaaosta. Päivät menevät hujauksessa, milloinkaan ei ehdi ottaa hetkestä kiinni. Ei ehdi tavata ystäviä ja lapsille tulee tiuskittua. Tätäkö elämän kuuluu olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä yhtään sellaista tuttavaperhettä joka voisi ottaa lapset vaikka koko viikonlopuksi ja saisitte levätä rauhassa.
Minusta oli mielettömän ihanaa kun sain nämä termiitit koko viikonlopuksi mummolaan sotkemasta, siivottiin perjantaina ja meillä kiilsi koti vielä sunnuntainakin! Sohvatyynyt oli paikoillaan eikä keittiön pöydänalustaa tarvinut pestä kertaakaan. Nautein. En nyt pelkästään tuosta siivosta vaan ylipäänsä siitä kun sai vain olla itselleen.
Raha-huolista en osaa sanoa mitään sillä olemme vetäneet perässä sellaista velkaongelmaa jo 2 vuotta johon en ole keksinyt mitään ratkaisua. Meillä on leikattu menoista jo kaikki mahdollinen eikä tilanne ole kummempi. Tähänkin on vain jollakin tapaa tottunut ja osaa asennoitua niin että niin kauan kun pärjää en valita. (Tänään siis tällainen asenne :)
Mutta toivotan myös jaksamisia sinne. Tiedän tunteen harvinaisen hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samassa jamassa ollaan..Rakastan lapsiani mutta olen väsynyt. Oon lasten kans kotona, miehen kans on puhuttu asiasta ja sen mielestä mun pitäs mennä takas töihin. Ite en koe sitä ratkaisuksi tahän "oravanpyörään". Väsynyt oisin silti.
Omat vanhempani ovat kuolleet,miehen vanhemmat asuvat satojen kilsojen päässä ja ovat vanoja ja huonokuntoisia. Kummit elävät täysillä omaa oravanpyöräänsä, sisarukset myös kaukana ulkomaita myöten. Vuorokauden maksullinen hoitoapu on aika kallis paukku. JOs itse vielä karkaa jonnekin hotelliin niin puhutaan satojen eurojen kuluista. Ei meillä riitä rahat sellaiseen.
En tiedä, mistä päästä pystyisin keventämään ja helpottamaan tätä arkea. No, ainakin otan nuo antamanne ruokalistavinkit käyttöön. Kiitos niistä!
Lenkille kyllä tietysti pääsen. Täytyy yrittää sitä, että edes pari kertaa viikossa lähtisi yksin kävelemään jonnein missä on hiljaista ja kukaan ei vaadi mitään.
Olen välillä kiettinyt muuttoa pois täältä pk-seudun helvetistä. Työmatkat vievät usein tunninkin suuntaansa, asuminen on järkyttävän kallista. Jos saisimme töitä jostain muualta niin ehkä lähtisimmekin. Tosin olen täältä kotoisin ja koko elämä on aina ollut täällä, mutta onko tämä oravanpyörä kaiken tämän väärti?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullekin varsin tuttu tunne.
Mikä siinä on että Suomessa lapsiperheet (varmaan muutkin) jää jotenkin niin yksin? Mitään apua ei ole saatavilla jos isovanhemmat ei ole mukana kuvioissa.
Jaksetaan, siskot. Kyllä elämä jossain vaiheessa helpottaa, kun lapset vähän kasvavat.
kauan menee, ennen kuin ketjuun tulee ensimmäinen vapaaehtoislapseton ilkkumaan..
kauan menee, ennen kuin ketjuun tulee ensimmäinen vapaaehtoislapseton ilkkumaan..
Eli olen kyllä onnellinen, kun tajusin valita toisin. Musta ei todellakaan olis tohon...
Tsemppiä teille, mammat!
t. Vapaaehtoisesti lapseton
Päivittäin tulee tunne etten jaksa enää. Että romahdan ja hautaudun tänne pyykkivuoren ja sotkun alle. Mies osallistuu, mutta lopulta se olen aina minä, jonka on jaksettava vaikkei jaksaisikaan. Mies voi aina perääntyä kun ei enää jaksa, kun se tietää, että minä jaksan vaikken oikeasti enää jaksaisikaan.
Vihaan ruuanlaittoa. Vihaan pyykinpesua. Vihaan siivoamista kun ei se auta mitään, heti on yhtä paskasta. Vihaan uloslähtöä. Vihaan sitä, että vituttaa kun nämä pitäisi olla ne onnelliset vuodet ja kaikki muut tuntuu nauttivan ja itse olen niin väsysynyt, että itkettää.
Tekisi mieli lähteä, mutta tietenkään en voi lähteä enkä edes halua. Olisi ihana taas jaksaa harrastaa ja nukkua kunnolla. Olisi ihana viettää yksi päivän ilman uhmaa, tappelua, sotkua, huutoa, raivoamista, syöttämistä, vaipanvaihtoa, ruuanlaittamista, ulkoiluttamista, siivoamista, nukuttamista, miettimistä mitä laittaa ruuaksi, mitä puuttuu keneltäkin, miten huono äiti on, miten pitäisi jaksaa paremmin ja ettei tarvitsisi katsoa peiliin ja miettiä mihin hukkasin oman iloisen itseni.
Minäkään en jaksa.
Kohtalotovereita. Itse käyn tosin töissä, kolme lasta, vanhin koulussa.
Tänään taas mietin, että mitä helvetin järkeä tässäkin on, kun hilasin kahta harrastuksiin, totesin, että nuorimmalla ei ole puhdasta paitaa huomiseksi (kuivuri pyörii edelleen) ja töissäkin on ihan helvetti valloillaan, vaikka noin yleensä pidänkin työstäni paljon. Nyt just on vaan ihan liikaa kerralla. Plus yhdet synttärit ja ne hemmetin virpomiset viikonlopulle... ARGH!!
Ukko osallistuu. Noh, jos käsken. Ja laittaa se aina tiskit... Muuten saa paska vallottaa vaikka koko huushollin, ei se moista huomaa. Eikä tajuu laittaa kolmatta nukkumaan, vaikka mulla vanuiskin kahden kanssa luvattoman myöhään... Just kannoin viimeisen sänkyynsä. "Ku meillä oli tässä niin mukavaa" eikä mulla tule olemaan aamuseiskalta mukavaa ollenkaan, kun revin noita päiväkotiin ja kouluun....
Päivittäin tulee tunne etten jaksa enää. Että romahdan ja hautaudun tänne pyykkivuoren ja sotkun alle. Mies osallistuu, mutta lopulta se olen aina minä, jonka on jaksettava vaikkei jaksaisikaan. Mies voi aina perääntyä kun ei enää jaksa, kun se tietää, että minä jaksan vaikken oikeasti enää jaksaisikaan.
Vihaan ruuanlaittoa. Vihaan pyykinpesua. Vihaan siivoamista kun ei se auta mitään, heti on yhtä paskasta. Vihaan uloslähtöä. Vihaan sitä, että vituttaa kun nämä pitäisi olla ne onnelliset vuodet ja kaikki muut tuntuu nauttivan ja itse olen niin väsysynyt, että itkettää.
Tekisi mieli lähteä, mutta tietenkään en voi lähteä enkä edes halua. Olisi ihana taas jaksaa harrastaa ja nukkua kunnolla. Olisi ihana viettää yksi päivän ilman uhmaa, tappelua, sotkua, huutoa, raivoamista, syöttämistä, vaipanvaihtoa, ruuanlaittamista, ulkoiluttamista, siivoamista, nukuttamista, miettimistä mitä laittaa ruuaksi, mitä puuttuu keneltäkin, miten huono äiti on, miten pitäisi jaksaa paremmin ja ettei tarvitsisi katsoa peiliin ja miettiä mihin hukkasin oman iloisen itseni.
Minäkään en jaksa.
Ihan kuin omalta näppikseltäni tämä kirjoitus.
Mutta mietipä. Minä vaihdevuosissa ja kakarat murrosiässä. Raskas työ päälle ja pitäisi jaksaa ja jaksaa ja olla nuorekas jne..
Olen joskus miettinyt, että jokainen nainen tarvitsisi oman yksiön, minne ei kukaan muu pääse. Sinne voisi mennä joskus lomalle. Tavarat olisi pysyneet paikallaan ja siellä olisi hiljaista.
Tsemppiä kaikille. Määkin rakastan näitä sydämeni pohjasta, mutta kun jatkuvasti väsyttää niin se vain väsyttää. Ja huolia ja murheita riittää ja omat vanhemmatkin huolettavat, kuinka pärjäävät. Apua tarvitsevat hekin.
Joskus tuntuu, että survon sen helvetin pyykkikorin jonkun kurkusta alas:)